keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Koulu kutsuu

Heräsin tänään ovikelloon puoli 3 aikaan. Pikkusenko meinas tympästä, eikö ihmiset tajua että kyllä, puoli 3 aikaan iltapäivästä saatetaan nukkua!! En kyllä menny avaamaan vaan loikoilin sängyssä, kuka nyt kehtaa yöpaita päällä mennä ovea avaamaan ku ei tiiä kuka siellä on. Olin siis yön töissä ja siksi niin myöhään nukkuminen. No, päätin sitte nousta ylös kahvinkeittoon ja samalla vaatteita pukiessani, vatsassa oli jännitys. Tänään saisin tietää pääsenkö kouluun. Kahvin tippuessa lähdin käymään postilaatikolla. Pettymyksekseni en löytänytkään sieltä koulun kirjekuorta, jossa olisi käynyt ilmi kouluun pääsyni, tai sitten taas kerran ilmoitus, ettei minua ole hyväksytty kouluun. Kaikkea muuta postia kyllä löytyi sitte senki edestä, mutta ne ei kiinnostanu. Tuli sieltä tehyn lehti, mutta en vaivautunu lukemaan sitä ainakaan vielä.
Mietin että onko minut taas unohdettu?! Kun ajattelee sitä, kuin nopealla varoitusajalla minulle ilmoitettiin valintakokeesta (alle 24h), ja kuinka minulle järjestettiin uusi aika pääsykokeisiin kun en päässy niin lyhyellä varoitusajalla mihinkään. Ajattelin että kaippa ne ilmoittaa jossain vaiheessa kuitenki oonko päässy kouluun vai en. Yritin löytää nimeni myös netistä, mutta katsoin ihan vääristä paikoista, enkä löytänyt valittujen listaa. Myöhemmin kyllä löysin senkin. Tiesin kuitenki että tänä päivänä ne tulokset piti tulla, kyllä niitä ilmoituksia joka paikassa sen verran oli.
En tullut ajatelleeksi että voisi käydä tietenki sähköpostinki kattomassa... :) Vaikka sekin s-posti oli tullu vasta kolmen jälkeen. Illasta vahingossa aukaisin kännykälläni sähköpostin ja siellä se oli: Onnea opiskelupaikan johdosta!
Se tunne, järkytys, ilo, huojennus... Kaikki oli yhtä sekamelskaa. Minä, siis minä, pääsin opiskelemaan! Voiko tämä olla enää tottakaan. Olen käynyt pääsykokeissa kolme kertaa, kolmas kerta siis toden sanoi.:) Monta vuotta oon pyrkiny kouluun ja nyt tärppäsi. Mietinki aikaisemmin, että jos nyt ei onnistu niin olkoon. En ois jaksanu enää niitä pettymykyksiä kun aina kirje toisensa perään ilmoitti etten päässyt pääsykokeeseen ja kaksikertaa ettei pistemäärä riittänyt opiskelupaikkaan. Nyt on siis opiskelupaikka taskussa ja pitäisi aloittaa tammikuussa. Opiskelen siis monimuotona, lähipäiviä on n. viikko kuukaudessa. Passaa mulle.:) Nyt voi huokaista helpotuksesta, vaikkei töitä oliskaan nii koulupaikka on kuitenki, ja keikkatöitä varmasti riittää.
Äidillehän piti tietenki heti soittaa ja mää vaan töksäytin sille että oon päässy kouluun opiskelemaan sairaanhoitajaksi.:D Toisesta päästä kuulu että täh. Sanoin että nii-i. Äiti tietenki onnitteli ja sanoi että totta ihmeessä nyt otat sen paikan ku kerranki kouluun pääsit. En toki missään vaiheessa oo sitä ollu luovuttamassakaan. En vaan ois kuvitellu että oisin sinne paikkakunnalle päässy, mihin pääsin. Mutta ei se mitään, paikka ku paikka.:)

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Isänpäivä

Mää yritin, mää ihan oikeasti yritin...
Facebook ja kaikki vaan pursuaa jotain isänpäivä tilapäivityksiä ja pappapäivityksiä ja kuolleitten muistolle isänpäivä tilapäivityksiä ja hyvä ettei kuolleitten pappapäivityksiä ja kissojen kummien kaimojen isien onnittelutilapäivityksiä... En kestä!! Joka toinen päivitys on: Hyvää isänpäivää! Siis, joo, onhan se hyvä että jokainen muistaa omaa isäänsä ja kertovat kuinka ihanasti isänpäivä on menny ku on saanu isää muistaa tai jotain muuta vastaavaa. Onhan se ihanaa että jotku saa nauttia omista isistään sen normaalin eliniän, mitä nyt ihminen yleensä isänsä kanssa viettää.
Mutta silti.
Paljon on niitäki, jotka on menettäny isänsä ennenaikaisesti, liian aikaisin, ilman syytä, miten nyt ite kukanenki haluaa asian ilmaista.
Yritin kirjoittaa runoa, en pystyny, mietin kirjoitanko itekki faceen, hyvää isänpäivää, en pystyny. Mietin teenkö kortin papalle, en pystyny, se tuntui jotenki turhalta, en halua papalle tehä korttia ku en saa tehä iskällekkään. Tai saahan sen tehä, mutta ei se sitä ikinä nää eikä saa.
En pystyny mitään.
Katoin tänään kuvaa iskän uudesta hautakivestä, ihan paska seki. Mummu on samassa kivessä. Miksi? Jos iskä ois ollu joku pikkupoika nii kyllä mää sitte ymmärtäisin, miksi se on samaan kiveen tungettu. Mutta iskä oli aikuinen mies, jolla oli perhe nii eikö hän ois ansainnu omaa hautakiveä. Tuntuu että mää en voi käyä enää iskän haudalla, en samalla tavalla, vaikken muutenkaan siellä kyllä useasti käy. Tuntuu että oon aina sitte käymässä mummumki luona, en mää halua aina käyä molempien luona, mää haluan käyä iskän luona yksin, olla sen kans kahestaan.
Iskän kuva on tuossa kirjahyllyssä, mää oon ehkä 6 vuotta ja istun sen vieressä.
Iskän armeijakuvaki on tuossa kirjahyllyssä, iskä näyttää nuorelta, tai oikeastaan paljon vanhemmalta mitä nykyajan armeijajuntit, mutta silti nuorelta.
Koulussa piti aina tehä isänpäiväkortti, en tehny ikinä. Sitte piti tehä papalle kortti, teki mieli huutaa kaikille että mitä väliä on tehä jollekki papalle kortti, ei se oo iskä!!
En aluksi ees muistanu että on isänpäivä, olisin halunnu unohtaa koko päivän.
Olin töissä tänään ja taululla luki: isänpäivä. Vanhuksilla kävi omaisia kylässä isänpäivän kunniaksi, sellaisiakin, jotka käyvät tyyliin pari kertaa vuodessa kattomassa isäänsä, sijaisisäänsä, varaisäänsä, miksi nyt ikinä sellaista haluaakaan kutsua. Tuntu pahalta. Työkaverin kans vähä puhuttiin asiasta, hänen kaksi lastaan ovat menettäneet isän, työkaveri puolison... Rankkaa.
Tämmösenki päivän vois ihan hyvin poistaa, mutta ehkä mää vielä jonain päivänä voin viettää isänpäivää, ehkä sitten jos tulee omia lapsia ja puolisoni on isä. Ehkä se tuo sellaisia muistoja että haluaa mielellään viettää isänpäivää, ehkä.
Se ajatus kun koko ajan pyörii mielessä, isänpäivä, isänpäivä, isänpäivä. ISÄNPÄIVÄ!!
Ei mua kiinnosta, mutta kiinnostaa silti, en jaksa välittää, mutta välitän silti. Miksi, MIKSI vielä 13 vuoden jälkeenki voi jotkut päivät vuodesta aiheuttaa tämmöstä, surua, ahdistusta, mielipahaa, heikkoutta itsessä, hylätyksi tulemisen tunnetta, epäreiluja asioita, epäreilua elämää, katkeria ajatuksia, vihaa, itkua... Mua kiinnostaa se ja mää välitän siitä, että kuinka voi olla näin, en tykkää näistä tunteista, en kestä näitä. Joskus mietityttää että miksi täällä pitää elää tämmösten asioitten kanssa.


tiistai 12. elokuuta 2014

Rouva ilmoittautuu!

Nyt sitä sitten ollaan rouva. :) On tullu oltua jo muutama päivä. Meille se ei nyt niin suurta muutosta tuonut, yhdessä kun ollaan asuttu jo useampi vuosi. Mutta itellä on ollu vähä opettelemista uuden sukunimen kanssa, onneksi sitä nyt ei suuremmin oo tarttenu vielä käyttää. :D Sormus on sormessa, se on ihana, juuri se mitä halusinki. :) Nyt sitten avioelämä on tosiaan aloitettu ja ainaki vielä hyvin rauhallisissa tunnelmissa. Ei oo ollu kyllä mitään, hyvin seesteistä ja nii. :) Tuntuu mukavalle.
 
Ite juhla meni aivan nappiin. Ennen kirkkoa jännitti, ja puku ahdistí matkalla kirkkoon, enoni luulikin että oksennan sinne jonnekki laatikkoon tai mikä lie olikaan. Ja varmisti vielä kirkon pihalla että oksensikko nää, tuumasin sille että no en, miten nii.:D Olin kuulemma näyttäny huonovointiselta, en mää ite kyllä tuntenu sillain semmosta huonoa oloa, ahdisti vaan se puku, oisko ollu sit liian tiukalla. Olo kuitenki helpotti kun pääsi ulos seisomaan, vaikka ilma olikin aivan älyttömän tukala ja ilma ihan oikeasti seisoi. Siitä toinen eno sit lähti tulemaan mua vastaan ja lähdettiin sakastiin odottelemaan. Kuvaaja kävi räpsäämässä ekan kuvanki siellä.:) Kirkkoon käveleminen meni ok, eno ja sulho osas hommansa, mulla itellä vaan oli ongelmia hameen kanssa kun alushame rupes tippuun. Mää nii arvasin sen! Koska, me laitettiin eka se puku päälle ja alushame sitte, ja ne laittajat vielä laski sitä hametta, koska se kuulemma muuten painoi, nii siinä vaiheessa jo ajattelin että se ei tule pysymään. Ja eihän se pysynykkään. 3 kertaa jouduin sitä nostaan, viimeisellä kerralla sain nostettua sen nii hyvin että loppupäivän se pysyi sit suht. oikealla kohdalla.
 
Seurakuntatalolla ruoka maistui ja kaikki oli tyytyväisiä, ainaki toivottavasti.:) Oli kaason puhe ja lauluesityksiä, kakunleikkausta ja morsiusparin tuuletuksia.:D Vettä ripisteli juuri sen aikaa kun oltiin sisällä. Ulkona otettiin sitte kuvia, sen ja sen ja sen kanssa ja sit koko porukan kans ja jnejne... Iltajuhlaan lähdettiin sitte pikkuhiljaa valumaan. Oli tosi hauskaa ja ihanaa.:) Porukka ei hirveässä humalassakaan edes ollut, mitä nyt yksi jouduttiin taluttamaan nukkumaan. Mietin vaan että onneksi se booli oli niin laimeaa. :) Ettei kaikki ollu ihan räkäkännissä. Mutta ilta oli täydellinen, koko päivä oli täydellinen.:) Miten kaikki menikään niin hyvin... :)

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Häästressiä

4 viikkoa, 4 VIIKKOA!!! En kestä, musta tuntuu että oon unohtanu jotain todella tärkeää. Ja entäs sitte jos joku laulaja tms. ilmoittaaki ettei tuukkaan??!! Siinä sitä ollaan sitte ihmeissään, yhteislaulua sukulaisten kans yllätysnumerona... :D Huoh. Nyt on pari päivää ressannu aivan kamalasti! En tiiä mistä se tulee, oon sillain kaikki hommat tehny, mikään ei oo vaiheessa, ja tämä aika on nyt vaan sitä oottelua... Yhet risut pitäs vielä maalata mutta siinä menee ehkä 10 minuuttia ja aijon tehä sen ens viikolla.

Eilen kävelin kengillä taas. Hyvä että kävelin, meinas taas ekana jalat väsyä... Mutta sitte ku käveli vaan niillä ja touhusi normi hommia nii kyllä ne taas asettu jalkaan. Oon vieläki kahen vaihella siinä että laitanko pelkät sukat vai sukkahousut sinne alle... Sukat ois helpommat, kun ajattelee vessassa käyntiä jne. ja ne ei kuitenkaan pitkän mekon alta näy. Mulla kun on mekon alla alushame nii se tuottaa jo pientä ongelmaa, ja kun mekossa on melko monta erikokoista hametta päällekäin nii tehdään tämä asia siis mahdollisimman hankalaksi.:D

Tällä hetkellä tekemättömiä asioita on siis... Juomien haku, haen ne kunhan pääsen ensin lomalle parin viikon päästä. Ruoat haen päivää ennen häitä. Tietokilpailun palkinto on hommaamatta, samaten keksit ym. viralliseen tilaisuuteen ja muut tarjottavat iltajuhlaan. Koekattaus on tekemättä, se on pakko tehdä, jotta näkee onko aivan hirveä. Siinä sitä ollaanki sitte jos en tykkää yhtään... :D Papin kans ei olla keskusteltu vielä, eikä kanttorin. Kanttorille ajattelin pistää s-postilla musiikkitoiveet, en tiiä onko hän lomalla vai ei nii ei viiti soittaa. Mua naurattaa hirveästi ku olin nii paniikissa sen papin takia että piti monta kertaa kysyä sitäki että joko se on päätetty. :D Tai kysyin että millon saan tietää, ja sitte kysyin vielä uudestaan että joko pappi on tiedossa. Hmm, mitäs vielä. Tuntuu että niin paljon on tekemättä pikku hommaa. Odottelen vieläki sitä mekkoa, mutta ehkä oon parin päivän päästä viisaampi kun kuulen onko sitä saatu yhtään eteenpäin menemään. Kaikinpuolin kaikki pitäs olla kunnossa, ja mitään en voi tällä hetkellä tehdä oikeastaan, kun kuitenkin useampi viikko on vielä aikaa. Silti mua stressaa hirveästi. Pitäs vaan antaa olla ja löysätä vähä, ehkä mää sen teenki kunhan saan itelleni taottua päähän sen, että mää kerkeän tehä kaikki, mulla on auttavia käsiä ympärillä, ja etten oo unohtanu mitään. Ainii, onnittelumaljat on vielä meille saamatta ku oon niin nirso ettei mulle kelpaa mikään, niinku se nyt ois kaikista tärkeintä. :D Kaikille muille on vaan muoviset.

Kylläpä se tästä, autto ku sai kirjotettua ja vähä purkautua. Nyt on hyvä jatkaa sitte hyvillä mielin valvomista.:)

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Hääjutut etenee

Oon saanu taas hääjuttuja eteenpäin. Kuulutukset oli viime sunnuntaina, oli kiva olla kuuntelemassa niitä kirkossa.:) Yks toinenki tuttu pariskunta kuulutettiin samalla kertaa. Niillä on häät jo tänä viikonloppuna, meillä vasta kuukauden päästä.  Nyt taas huomaa kuinka äkkiä aika menee! Vastahan meillä oli häihin aikaa 6kk ja nyt enää neljä viikkoa! En vielä kunnolla sitä tajua, mutta mitä enemmän ajattelen sitä, nii sitä enemmän mua alkaa jännittään, apua! Äiti oli meidän kans kuuntelemassa kuulutuksia. Sain myös tietää kuka meillä on pappina ja kanttorina, olin tyytyväinen heihin, sain ne ketkä halusinki.:)
 
Ruoat oon nyt tilannu, mitä pitää tilata ja juomat kävin tilaamassa tänään, piilopullot ostin jo valmiiksi. Juomat voi hakea sitte parin viikon päästä ja ruoat haen perjantaina ennen hääpäivää. Koekampaus ja meikkiajan hommasin kans, ne on viikkoa ennen hääpäivää. Hammaslääkärissä käyn myös viikkoa ennen häitä. Vielä pitäs kampaajalle soittaa aika, haluan huonot hiukset pois ja juurikasvu pitää saada piiloon. Nyt ei hirveästi oo muuta tehtävää ku ootella vaan että aika kuluis nopeampaa. Toisaalta, hirvittää ajatus että kuin kiire tulee sitte ku häät lähenee, ruokien ym. suhteen, niitä ku ei voi tehä valmiiksi montaa viikkoa aikasemmin.:D Pitää kaikki muu tehdä ennen sitä.
 
Mekko on mummulla lyhennettävänä, saa nähä miten se onnistuu.  Laahus on ite hameessa sillain jännästi kiinni nii sitä ei ihan noin vain lyhennetäkkään, mutta kyllä se mummu osaa. Pestäkki se pitäs, vaan toisaalta, sehän menee kuitenki likaiseksi nii miksi pestä.:D Ne yhet tahrat varmaan saa pois jollaki konstilla, ilman pesua. Kengillä pitäis ruveta taas käveleen nii ne muotoutus taas jalkaan sopivammiksi. Vieraslista alkaa olla valmis, pari ei oo ilmoittanu mitään, mutta ne täytyy kai sitte vaan jättää laskuista pois, oma vika jos eivät ilmoita tulevatko vai ei. Ens viikolla ois tapaaminen pitopalvelun kanssa. Viimeiset kysymykset ja toiveet nii se on siinä.:) Huh, toivottavasti ei vaan mitään unohdu...

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Kutsut on valmiit!

Tänään jatkoin kutsukorttien tekoa. Ne valmistuivatkin yllättävän nopeaa kun oli kaikki muuten valmiina, ei tarvinnut kuin liimata vain paperit kutsupohjiin. Tai siis kaksipuoleisella teipillä teipata yhteen.:D Tunti myöhemmin kaikki kutsut oli valmiita. Pari osoitetta vielä puuttuu, joten en vielä vie kutsuja postiin, mutta tämähän on jo suuri voitto! Seuraavaksi pitää lähtä kierteleen sitte lähikuntia ja viemään kutsuja perille.:) Samalla käyä joka paikassa kahvilla. Taas stressi lievittyi hetkellisesti kun sai nuo kortit valmiiksi ja pääsee ne lähettämään.

Taas vaihteeksi loppui myös teippi, joten nyt menu/ohjelmakorttien teko on jäissä, kun ei saa materiaaleja mitenkään kiinni. Oon tehny osittain 40 korttia jo, kaikista puuttuu tekstit ja noin 30 on muuten valmiita, lopuista puuttuu hopeasilkkinauha kun ei ole tosiaan sitä teippiä. Kaupunkiin ois siis reissu tiedossa, en vaan tiiä missä välissä sielläkään kerkeän käydä. Ens viikolla pitää olla äidin luona kotimiehenä, joten sillon ei ainakaan kerkiä mihinkään. Ehkä sitte seuraavalla viikolla. Pitäis nyt sitte lopullisesti päättää myös se ohjelma ja menu. Menuhan on nyt valmis sillain, mutta pitää vielä pitopalvelulta kysyä etten oo unohtanu siitä mitään.:D No, oispahan sit yllätys että mitä sieltä tuleekaan jos joku ruoka puuttuu menusta... Ohjelmakin on jo valmiina, jotenkuten.:P Hankalaa päättää että mitä ohjelmaa missäkin on, mutta luulen, ettei seurakuntatalolle kannata mitään hirveen ihmeellistä ohjelmaa olla. Kerkeää sitten iltajuhlapaikkaankin jossain vaiheessa. Kaason kans pitää vielä käyä läpi menu ja ohjelma, ennenku voi pistää mitään lukkoon, ja aijon sitte ens viikolla kirjoitella niitä jo puhtaaksi. Onneksi ostin äidille ite paperit nii ei tartte äitille erikseen maksaa mitään.:)

tiistai 6. toukokuuta 2014

Kutsukorttikriisi!

Sain vihdoin ja viimein tosiaan ne kutsut kirjoitettua koneella puhtaaksi viime viikolla. Äiti sai toimia oikolukijana, mulla kun se äidinkieli tahtoo joskus tökkiä.:D Toki mää osaan kirjottaa, mutta ku ei oo hirveesti koulun jälkeen tarvinnu siihen panostaa, nii jotenki on nämä kieliopillisesti oikeinkirjoitusket unehtunu. Jouduin siis kirjoitukset tekemään äitini luona, koska meillä ei oo koneella edelleenkään sitä wordia, eikä meillä myöskään toimi tulostin, tai kai se toimis vaan kaikki väriaineet on kuivunu ku ei oo tarvinnu käyttää, eikä oo tullu vieläkään aikaseksi ostaa uusia värejä, toisaalta eipä niitä kannatakkaan hommata ku ei oo tarvinnu koko tulostinta pitkään aikaan. Oon nyt 4 päivää siis leikannut niitä kirjoituksia sopivan kokoisiksi ja laitellut niihin kaksipuoleista teippiä. Tuntui ettei ne valmistu ikinä, ja kaikki reunat on niin vinoja ym. että meinas palaa ihan totaalisesti hermot.:D Mää ku en osaa tehä suoraa reunaa, en sitte millään vaikka kuinka yritän. Huoh. Ja tuntuu että ne isot saksetki on jotenki kömpelöt, ja ne vaan leikkaa vinosti väkisellä.:D Kutsussa molemmin puolin lukee jotain pientä. Toisella puolella on pieni runonpätkä ja tiivistettynä tietoa ja ohjeita. Toisella puolella on sitten ihan virallinen kutsu häihin, jossa myös hieman informaatiota.:D
 
Tänään sain kaikki leikkaukset valmiiksi ja rupesin väkertämään kirjoituksia kiinno kortteihin, nyt on siis 7 valmista kutsua jo. Tosin, nekin liimatut paperit tahtoo olla vinossa.:D Mutta eipä se haittaa, pääasia että oon ite tehny ne ja sitte ainaki toivonmukaan kaikki tajuaa että oon nii tosissaan tän asian kans ku ite haluan tehä kaikki. :) Pari osoitetta vielä puuttuu, joten ne pitää odotella ennenku lähetän kutsuja eteenpäin. Meinasin lähettää kaikki kerralla nii ei tarvi kovin montaa kertaa postissakaan käydä, sielläki ku meinaa aina olla nii paljo porukkaa ja älyttömät jonot. Ajattelin loput kortit tehä huomenna ku ei pysty paria tuntia enempää tekemään yhteen putkeen ku menee niskat ihan jumiin ja silmät ristiin. Osan vien ihan ite sukulaisille, ku minusta on jotenki tyhmää lähettää... :D  Ku kaikki kuitenki tietää että naimisiin ollaan menossa. Ens viikolla vien osan kutsuista jo perille, pikkuhiljaa hyvä tulee.:) Onneksi moni asuu samassa paikassa tai lähipaikkakunnilla nii on helppo viiä kaikki. Niille vieraille lähetän kutsun, jotka asuu hiukan kauempana. Säästääpähän siinäki ku ei tartte kaikille hommata postimerkkiä.:)
 
Kävin viime viikolla myös työhaastattelussa. Oli ihan kiva käydä taas pitkästä aikaa, tietää että osaa vastata tarvittaviin kysymyksiin.:D Paikka ei kuitenkaan ollu ihan se mitä etin, toki ois ollu viriketoimintaa, jota oisin saanu järjestää, mutta se ois veroittanu sit yötöistä, ja mää ku haluan niitä yötöitäki tehä nii kauan ku pystyn, ja nykyisessä työpaikassa saan kesällä öitä tehä enemmän nii en ollu vielä valmis luopumaan tästä paikasta. Paikkoja tulee varmasti vielä auki ja ehkä ne on sitte parempia mulle nii haen sitte niitä. Kyllä mää mietin myös sitte tätä mun lomaa, joka on elokuussa, ku mun ois pitäny aloittaa uudessa paikassa jo kesäkuun alussa, nii mun lomat ois menny sit siinä, eikä mulla ois taaskaan ollu lomaa. Nii nyt saan sen lomanki sitte pitää.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Järvelle ohjelmaa

Hehheh... Tänään aamu on ollu mulla ja ukolla tosi hauska... Onneksi oon tuolla Häät -ryhmässä nii sieltä saa ihan älyttömän hyviä ideoita.:) Tiiän että yks ainaki lukee tätä blogia, joka tulee myös häihin, mutta ei se haittaa ja toivonmukaan hän ei kerro näistä jutuista eteenpäin. ;) Mietiskelin tässä aamulla että mitähän tekemistä sitä sinne järvelle sit keksis, muutaku jotain mölkyn peluuta jos jaksaa.:D Sitte hoksasin että hei, yhdessä kirjoituksessa facessa oli juttu piilopullosta. No, määhän ajattelin että siinäpä se, ei muuta ku vihjeitä kirjoittelemaan ja piilopullon ostoon.:D Nyt oon sitte kaikki vihjeet kirjoittanu ja mietiskelly vähä että mihin piiloihin mää niitä sitte laitankaan. Toivottavasti joku vaan löytää sit sen ensimmäisen ettei jää piilopullo piiloon.:D Toisaalta, kannattaako laittaa nii näkyvälle paikalle ja sit kaikki ettii sitä ja yks vaan sen lopulta sit saa... Näytin ukolleni tätä huikeaa ideaa... :) Oli heti mukana juonessa. Tosin, sain kyllä hyvät naurut jo siitä kun se ei osannu lukea mun kirjoitusta... :D Kirjoitin uusi, niin ukkoni luki että nu8i ja ihmetteli että mitä tuossa oikein lukee.:D Haha, piti sitte suomentaa että mitä siinä todellisuudessa lukikaan...
 
Mieheni sai sit toisen idean että tehdään toinen samantyyppinen vihjehommeli ja piilotellaan pikkupulloja juhlapaikan ympäristöön, hieno suunnitelma sekin, rupesin tätäkin sitte toteuttamaan.:D Saa nähdä, kuka  löytää ja mitä.:) Nii ja toivottavasti joku sit rupeaa ettiin. Ois kamalaa ehkä jos ketään ei kiinnostakkaan ja kaikki jää omille paikoilleen, hmh. No aina jotain kiinnostaa.:P Onpahan jotain muutaki "ohjelmaa" sitte sielläki järvellä, eikä pelkästään joku maljojen nosto ja pieni puhe vielä siinä. Nuitten teko nyt ei mikään iso homma ollu ja nyt oonki sitte taas vailla tekemistä.
 
Ajattelin lähtä keräämään risuja tuolta pihalta ja kokeilemaan niitä yhteen pulloon. Pullon suu kun ei oo kovin iso, nii ois hyvä kokeilla että mahtuuko kuin paljo risuja vai joutuuko ostaan ihan jotku maljakot sitte niillekki... Toivottavasti ei ku sain ne pullot melkein ilmaiseksi.
 
Nii ja mikäpäs tässä kenkien kanssa kävellessä.:D Harmittaa kun ei oo kerenny hirveästi näilläkään kävelemään ku aina ollu nii kiire tai jotain muuta tekemistä, ettei oo voinu sit kävellä. Kokeilin tänään myös ekaa kertaa niitä mun koruja, olihan ihanat!!! Ja ne tulee nii hyvin sopimaan siihen mun mekkoon! En malta oottaa että saan sekä mekon että korut päälleni.:)

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Shoppailua

Kävin tänään hiukan shoppailemassa taas hääjuttuja ja vähän muutaki. Mitään ihmeellistähän ei tarvi enää, mutta on se nyt mukava varautua kaikkeen, ettei sitte käy nii että joku loppuu kesken tms.
 
Kaupunkiin päästyämme tätini kanssa, laitettiin auto ilmaiseen parkkiin (jihuu osasin ajaa kaupungissa, tai siis mullahan oli opas.:D), säästettiin siis parkkirahatki, mää yleensä vien maksulliseen parkkiin ku en tiiä missä ne maksuttomat on, tai sitte ne on aina täynnä. Käytiin eka laukkumaailmassa ostamassa mulle laukku, semmonen ihana musta, jossa on timangeja, mitä lie. :D Ei ollu semmosta sopivaa valkoista nii päädyin mustaan, mulla oli mielessä se että se voi olla musta, värit ku on valkoinen, musta ja violetti. Oikean violetin väristä laukkua ei ollu nii sen tyrmäsin sitte heti.
 
Seuraavaksi käytiin hakemassa askartelutarvikkeita, tai yritettiin... Siellä ei ollu oikeastaan mitään mitä oisin tarvinnu. Kaksipuoleista teippiä sain ja yhden 5 kortin paketin valkoisia taitettuja kortteja. Jes, turha reissu oikeastaan, on ollu kuulema tavaran toimituksessa jotain ongelmia.
 
Ostin myös kertakayttöastioita ym. Lasit jätin vielä ostamatta, muoviset sellaiset, ku ne oli nii pieniä, tai sitte olivat semmosia tuoppimotteja... Nii yritän löytää jostain siltä väliltä olevia... Niilläkään kun ei vielä mikään kiire oo. Prismassa käytiin kans, sieltä nyt ei mitään erikoista ees löytyny. Yhen kulhon ostin, mitä nyt tarvin kotonaki, nii se ei liittyny häihin oikeastaan.:D
 
Kotiin tullessani päätin käyä vielä halpa-hallissa, josko sieltä löytyis jotain. Ostinki pari salaattikulhoa ja tarjotinta. Ei tartte lainata jostain, mulla ku ei noita tarjoiluastioita oikein oo ja halusin muoviset nii ei ainakaan nii herkästi mee rikki jos tippuu lattialle tai jotain, sitä ku ei koskaan tiiä.:) Löysin myös sukkia itelleni 8 paria.:D Yhden kesäisen paidan ostin myös, en malttanu vaan oottaa nii pistin sen heti päälleni. Ihan hyvin sain kuitenki tavaraa, vaikka ensin näytti etten saa koko reissulta hommattua mitään. Parin tunnin reissu, ei onneksi menny sen kauempaa, mitä nyt noihin matkoihin meni tunti yhteensä.
 
Kävin kotiin tullessani vielä postilaatikolla nii siellä oli mun korut! Hiuskoriste, korvikset ja kaulakoru, olivat vielä ihanammat mitä kuvissa! <3 Oon nyt niin onnellinen ku sain neki, eikä niitäkään tartte enää ootella.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Häitä edelleen suunnitellessa.

Mulla on nyt ollu aina vähä joka päivä aikaa nii oon yrittäny miettiä näitä hääjuttuja taas. Yks päivä kuljeskelin täällä taas kengät jalassa. Onhan niissä vielä totuttelemista, varsinki ku ei ollu taas moneen viikkoon kävelly.:D Mulla ku tuo toinen jalka on numeroa isompi ku toinen nii siinä on melkoinen venyttäminen ettei oo jalka aivan kuoliossa päivän jälkeen.
 
Oon myös miettiny näitä kirkkomusiikkeja... :) Mullahan on aina se unelma ollu Pachelbel - Canon in D, mutta nyt mulla on tullu suosikiksi yks toinen kappale.:) Se jääköön vielä salasuudeksi. Ja sitte poistumismarssina on yks ihan perinteinen. En oo siihen ees aatellu mitään muuta, tokihan niitä vois vielä kuunnella nii oispahan vaihtoehtoja kanttorillekki ja se vois sitte kans sanoa oman mielipiteensä. Meillä tahtoo ukon kans vaan aina vähä rönsyillä nämä ideat. Tänäänki oli jo ideana et soitetaan Harry Potterin tunnari ja ukko vetää viitan päälle ja hatun päähän ja mää kans jotain.:D Jossain vaiheessa Pirates oli kans yks vaihtoehto, pitäskö repästä ja pistää se soimaan ku lähetään kirkosta pois.:D Ois vähä erilaista ainaki... No, onhan tässä vielä aikaa miettiä niitä musiikkeja.
 
Sitte mun pitää soittaa vielä siitä papista, että joko se on keretty valita... Jos ei nii mää annan pari toivetta, samaten kanttoreista annan pari toivetta. Kun meilläpäin on pari pappia, jotka saarnaa vaan siitä kuin syntisiä ollaan ym. nii en mää semmosta halua, ja yks kanttori on semmonen joka ei osaa ees soittaa.:D Sit täytyy kysyä et millon vois käyä kattoon siellä seurakuntatalolla ja että kai me saadaan edellisenä päivänä käyä se koristelemassa. Iso homma yrittää opastaa kaikille sitte että miten koristellaan, jos se joudutaan koristeleen hääpäivän aamuna eikä ite pääse paikanpäälle työnjohtoon.:D Nii ja seki mun pitää varmistaa että maksaako pappi ym. ku ei olla kirjoilla siellä paikkakunnalla, missä naimisiin mennään. On niin paljo kysyttävää.
 
Pitopalveluunki pitää olla taas yhteydessä. Ei pysty tekemään menukortteja valmiiksi jos ei kysy ensin pari elintärkeää kysymystä.:D Hehe, tarkkaa, mutta ku meillä on menu nii yksinkertainen, ku me ei mitään hienouksia haluta, tyyliin 3 erilaista salaattia tai 3 erilaista pääruokaa. Jos ei yks kelpaa jokaiselle nii olkoon ilman.:D Nii oishan se nyt hienoa jos menussa lukee joku tietty salaatti, eikä vaan että salaatti.:D Jos sille salaatille ei oo mitään nimeä nii sitte vois keksiä jotain omaperäistä, tai ei omaperäistäkään mutta jonku lisukesanan siihen. Raikas vihreäsalaatti tms.:D Mm, ja kaikkea muuta kysyttävää, en enää ees muista niitä kaikkia mutta onneksi ne on mulla paperilla ylhäällä.
 
Tänään sitte tein niitä menukorttipohjia valmiiksi, seki jäi vaan kesken ku rupes tarvikkeet loppumaan. :/ Onneksi lähen tädin kans huomenna kaupunkiin hakemaan lisää.:) Eikä sitte myöskään sen takia asiat veny ku ei oo tarvikkeita millä tehä. Ja tokihan me muutaki sieltä hommataan häihin liittyvää jos vaan löytyy. Mulla on semmonen että mää haluan aina kaikki valmiiksi heti, nii saa varmasti, eikä jää viimetippaan, eikä ainakaan sitte mikään unohdu.  Eihän mulla muuta sillain tehtävää ookkaan ku ne ja sitte pitää koneella kirjottaa kutsut ym. puhtaaksi. Se homma ois sitte 3 viikon päästä, mikäli ei listaan tuu muutoksia ja saan sen huhtikuun ekan viikonlopun vapaaksi. Enon luokse suuntani käy sillon...:P Pientä hienosäätöä on koristeluissa, mutta seki on vasta sitte enempi kevään hommaa, pääse spraymaalilla leikkimään.:D Huh. Mitähän muuta mää oisin taas kerenny tässä tehä. Nuitten ympärillä nyt on hääjutut aika paljo pyöriny. Hyvä ku ottaa tämmösiä pieniä kokonaisuuksia kerralla... Sitte seuraavaksi rupian varmaan miettimään sitä mekon lyhennystä ym. Ettei oo sataa rautaa kerralla tulessa, sitte varmasti jotain unohtuu. Nyt mää vaan taas fiilistelen välillä. <3

perjantai 28. helmikuuta 2014

Kutsukortit

Edelleen mietin näitä mun kutsukortteja täällä. Itse korttihan on siis jo tehtynä, tai siis kaikki kortit.:) Alku kesästä lähtee 28 kutsua ympäri suomea. Nyt vaan pitäis osata päättää että mitä kirjoittaa sinne sisälle. Onneksi, siis onneksi en tyytynyt heti siihen ensimmäiseen vaihtoehtoon mitä päähän pälkähti! Oon nyt pari viikkoa tässä miettinyt ja muokannut niitä kirjoituksia, välillä tuntuu ettei mikään toimi ja kaikki kuulostaa huonolta.:/ Juuri tämän takia halusinki kaikki aloittaa mahd. aikaisin nii saa rauhassa suunnitella, eikä sitte kiireessä tuu jotain puolivalmista ja jälkeenpäin saa sitte miettiä miten ois voinu tehä...

Itse kutsu kirkkoon ja juhlapaikalle on lyhyt ja ytimekäs. Kaikki tarvittava löytyy siitä, kirkko, juhlapaikat ja se, että lapset ovat tervetulleita myös juhlapaikalle, mutta vain tiettyyn kellonaikaan asti, sitte alkaa viimeistään aikuisten juhlat.:D Toiselle sivulle ajattelin pientä runonpätkää ja sitte kaikki nämä kehoitukset ilmoittaa jos on jokin erityisruokavalio ym... Ja tokihan kaikille pitää ilmoittaa myös se, että mökille pitää ottaa sitte petikamppeet ym. mukaan. Nämä siis on tulossa korttiin, ehkä sanamuotoja ym. pitää vielä hioa.:D Onneksi mulla on äiti apuna ja se kattoo kaikki kirjotusvirheet jos niitä on, ku en oo mikään maailman paras tässä oikeinkirjoituksessa. Äiti tuumas vaan mulle että oon liian vaativa.:D Hehe, mutta ku kaikki pitää olla täydellistä, tuntuu kait se kamalalta jos yhtäkkiä hoksaa että jotain puuttuu eikä oo muistanu sanoa nii rupea sitte perään soitteleen...

Nii, sitte mietin tässä toissapäivänä, vai eilenkö se oli että mää taidan laittaa vielä näille pitempi matkalaisille semmosen pienen hääinfon mukaan... Kun kaikki ei meidän paikkakuntaa tunne, eivätkä tiiä missä esim. toinen juhlapaikka on nii minusta on mukava ku saa vähän infoaki, ettei tartte sitte ihan ihmeissään olla, jos ei muun juhlaväen kanssa kerkeäkkään juhlapaikalle mennä. Hääinfoa en siis tosiaankaan kaikille laita, sukulaiset ku muutenki tietää jo häistä tyyliin kaiken nii turhaanpa mää niille sitä infoa enää teen.:D Mietin myös sitä että pitäiskö infoon laittaa se että alkoholia on tarjolla tietty määrä jokaiselle... Ja pitäiskö laittaa sekin muistutukseksi, että kutsu koskee vain niitä, joiden nimellä kutsu on tullu, tai jos kutsussa lukee Veijo perheineen niin sillon kutsu koskee kaikkia perheenjäseniä.

Mm, ehkä mää teen kaikesta vaan liian hankalaa, mutta mää tykkään pyöritellä näitä asioita monta kertaa mielessä nii sieltä ne hyvät ideat sitte pikkuhiljaa alkaa näyttäytyä.:) Muuta en oo kerenny tehä taas. Pitäis ne menukortit aloittaa tekemään, mutta ei oo kerenny/jaksanu. Huomenna ois tarkotus laittaa taas hääkengät jalkaan, ei oo niilläkään kerenny kävellä moneen viikkoon! Sais ne ees jotenki kuosiin hääpäiväksi ettei jalat oo sitte ihan ruvella.

En myöskään jaksa odottaa sitä että päästään häät viettämään ja sen jälkeistä aikaa. :) <3 Sitten alkaa todenteolla perheenlisäys suunnitelmat. Mutta siihen on vielä aikaa nii en paneudu siihen tässä vaiheessa sen enempää.

tiistai 25. helmikuuta 2014

Hääjuttuja

Hain kolme pakettia tänään postista, yksi piti maksaa postiennakolla, muut paketit oliki jo maksettu. Yksi pieni paketti ja kaksi isoa... Pienimmässä paketissa oli servetit ja yhden kukkakoristeet. Servetit oli juuri sellaiset, joita olin toivonut hääpäiväksi.:) Ihanaa! Ja jopa kahviservetit oli oikean väriset, en olisi uskonut että ne niin oikeanväriset on, vaikkeivät violetti nimellä olleetkaan... Mm, hyvä vaan että on oikeaa väriä.:)

Isommissa laatikoissa olikin sitte kaikki koristeet. Oli kaitaliinaa, koristehelmiä, ilmapalloja, kynttilöitä ym.:)Oli ihana katella niitä. Häihin on vielä reilusti aikaa mutta silti, nyt pitäis sitte vaan kunnolla suunnitella ne koristeet. Mua on vaan ruvennu mietityttään että onko ne mun maljakot sittenkään semmoset mitkä mää haluan, vai pitääkö neki vielä vaihtaa isompiin... No, pitää miettiä, tässä tosiaan on vielä tätä aikaa.

Oon myös edelleen miettiny sitä kirjoitusta kutsukortteihin. Taas muuntelin sitä vähän ja tulin siihen tulokseen, etten taida vielä niitä sittenkään tehdä loppuun... Kuitenki se asettelu ja mitä sinne loppujen lopuksi kirjoitetaan, on nii suuri osa, että en halua hätiköidä tämän asian kanssa. Kutsut lähetän kuitenki vasta kesän alussa nii niilläkään ei mikään kiire oo.

Nyt tuliki sitte se, ettei nii hirveästi hääjutut kiinnosta... No, ei mun tällä hetkellä hirveästi tarttekkaan mitään tehä, onneksi. Kummiski suunnittelu ja kaikki on nii hyvällä mallilla. Pitäis vielä tarkentaa sitä pappia ja kanttoria... Mutta sinnekki kerkeää soittaa vielä lähempänä kevättä. Samalla pitäis kysyä sitä että millon pääsis kattoon sinne seurakuntatalolle että miten pistetään pöydät jne. Ja toki samalla pitää kysyä että päästäänkö edellisenä iltana sinne koristelemaan kaikki paikat vai pitääkö se tehä häiden aamuna. Joo, kylläpä nämä asiat kuitenki pikkuhiljaa menee eteenpäin. Tilasin itelleni myös korut, mutta ne ei oo tullu vielä, saa nähä pistänkö ne vai pistänkö jotku muut... Olivat kyllä sen verran kalliit, nii toivonmukaan ne passaa.

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Mekon sovitusta

Moi!
Vapaat alkaa olla taas vietettynä. Huomenna töihin. Kävin äitini luona kokeilemassa mekkoa taas, pitäähän sitä lyhentää, varmaan jotain 5cm. Ajattelin kysyä mummultani että rupeaisko se sitä lyhentään. Ei tartteis millekkään ompelijalle viedä ku mummu ne hommat osaa. Äiti sitte laitto mekon vähä liian tiukalle ym. nii se meni vähä kurttuun jne. Tulimme siihen tulokseen että ehkä meidän täytyy sitä laittoa harjoitella sitten lähempänä..:D Nii ja minähän tietysti aloitin nyörityksen oikein hienosti ja nätisti, sillain miten sen sitten hääpäivänä haluan. Kaaso ja äiti oli nyöritystä sit laittamassa nii nehän teki sen aivan päin sanonko mitä.:D Hehe, eli täytyy nyöritystäkin harjoitella, ja vieläpä niin että siitä tulee sitten kaunis eikä mikään hirvistys...
 
Tuumasivat kyllä että ei se puvun laittaminen niin helppoa ookkaan. No ei todellakaan, ite tiesin sen jo sillon ku kävin sen ostamassa.:D Siellä liikkeessähän ne on niin tottuneita että saivat ilman ongelmia sen kiinni. Onneksi, siis onneksi tässä on aikaa harjoitella noita juttuja, ja kaikki hameen eri osatki täytyy saada sitte suoraan ym. Mullahan on alusthame ja siellä on tylliä ym. siellä hameen sisällä nii se on semmonen pulleahko. Yks helmi siitä lähti jo irti, täytyy se jotenki laittaa kiinni, eipä se kyllä ees näy vaikkei laittaiskaan. Mulla oli ihan yleisöäki ku eno tuli vaimonsa ja hänen lapsen kanssa kattomaan. Myös toinen eno oli katsomassa, hän saattaa minut alttarille. Täti tuli vähän myöhässä mutta näki mekon kuitenkin ihan livenä. Mm, ihanaa, en malta odottaa että 6 kk menee.
 
Käytiin tänään kattomassa myös sitä juhlapaikkaa äidin ja kaason kanssa. Hyvähän se on. Pihasauna ja kaikki.:) Ulkohuussi kylläkin.. Mutta jos ei jollekki kelpaa nii voi minun puolesta ihan vapaasti lähtä sitte omaan kotiin vessaan.:D Mökki on kohtuu suuri, tai pirtti on iso. Kolme pitkää pöytää ja keskellä sitten liikkumistilaa. Kolme makuuhuonetta ja mahtuu yöksi n. 20 henkilöä, miksei jopa enempiki, jos tuo patjoja lisää mukana.:D Hyvät häät meille tulee. :) Tämmösiä hääkuulumisia tänne tällä kertaa!

maanantai 10. helmikuuta 2014

Hääsuunnitelmia taas!

Hei!
 
Sain tänään kutsukortit tehtyä, tai siis ulkokuoret. Kutsu on kirjoitettu paperille, mutta pitäis vielä sit saada koneella ne valmiiksi ja tulostettua ja laitettua korttiin. Myös sisäpuolelle tulee sormustarroja jne. Voin pistää valmiista kortista kuvan, mitä oon saanu tähän päivään mennessä väsättyä. :) Kivaa on ollu tehdä noita, yhteensä 28 + malli. Välillä meinas hermo pettää ja meni monta päivää ennenku jaksoin taas niitä väkertää, mutta se hyvä puoli tässä on, kun on vielä 6kk häihin aikaa, nii ei oo mihinkään kiire! :)
 
Kuvan laatu on vähän huono.:/ Kännykällä kun otettu. Sain tämän idean siis häätapahtumasta, jossa kävin tammikuussa. Vähän toki itse muuntelin korttia, en halunnut täysin samanlaista tehä, eikä se oikein niin minulta näyttänytkään, mitä tämä näyttää.:)
 
Käytiin tänään myös halpa-hallissa ja siellä oli semmonen pieni kukkakimppu johon ihastuin heti. Mun oli pakko saada se! Se tulee nyt sitte meidän hääpöytään.:) Voin siitäki laittaa kuvan. Meille ei häihin tuu muuten oikeita kukkia kun vain morsiuskimppu ja sulhasen kukat, ja kai se bestmanillaki pitää olla... Mutta en mää tekokukistakaan oikein tykkää, tämä kimppu oli kuitenkin todella nätti.
 
 

Juu. Kovin on tullut ideoita ja kaikkea muuta tuonne häävihkoon merkittyä. Onneksi kaikki alkaa olla nyt ihan kondiksessa sillain ettei tarvi stressata mistään. Soitin yhdelle toiselle kampaajalle ja varasin hänelle ajan meikkiin ja kampaukseen. Sovittiin että koekampaus ja -meikki varataan sitte myöhemmin. Kunhan nyt päivä on varattu ettei kukaan muu saa sitä päivää enää.:) Onneksi tämä pitopalvelu tulee tutulta henkilöltä nii voi siltäki vielä kysellä kaikenlaista, tullu taas monta kysymystä lisää. :D Hehe. Nii ja sain varattua sen toisen juhlapaikanki. <3 Mennään yhdelle järvelle ja siellä on sit mökki, jossa voi myös yöpyä. Ihanaa! Osa porukasta on vaan ollu kovin huolissaan siitä että sinne tulee ylimääräisiä, no toisaalta ihan julkinen paikkahan se on, mutta jos tulee meitä häiritteen nii eipä oo iso homma käyä ajamassa ne pois. Luulis nyt kuitenki ihmiset tajuavan että jos on juhlat nii pysyvät poissa. No, saa nähä. Eipä se haittaa jos siellä pari kaveria käy, mutta jos tulee ihan ylimääräisiä nii saa kyllä lähtöpassit jos meitä häirittee.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Hääkengät

Olen sisäänajanut tänään noita mun hääkenkiä... :)
Ajattelin lyhyesti kertoa noista kengistä. Ne ovat kokoa 4 eli suomeksi 37. Ihmettelen tätä suuresti, koska normaalisti kengänkokoni on 39... Kuitenkin kokeillessani kokoa 38 se oli liian suuri. Mulla onki noissa jaloissa se jännä puoli että kun pistää korkkarit jalkaan nii jotenki mun jalkojen numerokoko pienenee.:D Menevät tavallaan lyttyyn. Eipä se mua haittaa, ei kengätkään näytä niin älyttömän suurilta, varsinkaan korkkarit.
 
Niin, Kengissä on avonainen kärki, ei ole mitään nyörityksiä vaan semmoset avokkaat. Ovat hopeanvalkoisen sävyiset. Sellaiset vähän kiiltävät. Niissä on myös pinta sellainen että ne voi värjätä sellaiseksi kun haluaa, en tosiaan vielä kuitenkaan sitä värjäystä ottanu. Täytyy miettiä sitä vielä, mutta luulen etten sitä otakkaan.
 
Kengän etuosassa on sellainen neliönmuotoinen timanttisysteemi, keskellä on reikä, ei siis umpinainen neliö. Ovat tosi hienostuneen näköiset, ainaki mun mielestä.:) Korkoa on ehkä 5 senttiä. Semmoset soppelit kävelyyn.
 
Nyt oon tosiaan päivän yrittäny noilla kävellä. Vasen kenkä puristaa aikalailla koska jalkani on numeroa isompi kuin toinen, mutta en voinut tosiaan niitä isompia kenkiä ottaa kun olivat aivan liian isot. Noissa kengissä mulla ois pitäny olla varmaan se 37,5 koko. Toivottavasti muotoutuvat nyt kuitenki mun jalan mukaan ja voisin niitä käyttää. Olivat nimittäin sen verran arvokkaat ettei tosiaankaan viiti mihinkään kaapinpohjalle jättää venymään. Mutta ehkä mää niitten kans pärjään, onhan mulla tässä vielä 6 kuukautta aikaa sisäänajaa niitä.
 
Tein tänään myös muuta häihin liittyvää: Tein taas lisää kutsukortteja, enää ei tartteis tehä ku 12 korttia. Ja sit soitin ja varasin sen pitopalvelun; sieltä saan ruoat, kakun, kukat ts. morsiuskimpun ja sulhasen ja bestmanin kukat ja kaikkea muuta, booliastiasta lähtien... ;) Pistin myös viestiä yhdelle kampaajalle, hän kun ei vastannut puheluihin, mutta hän ei oo vielä vastannut mitään. On mulla sitte toinen kampaaja vaihtoehtona. Mutta tää ensimmäinen ois siitä hyvä ku se tulis kotiin laittaan hiukset ja meikin. Mutta saa nähä vastaako hän millon ja mitä ylipäätänsä vastaa. Voihan se olla ettei ole mahdollista häntä enää saada jos joku muu on kerenny varata ensin... Tämmöstä siis taas.:)

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Mekko ja kaikkea muuta hääjuttua!

Kävin sillon viime tiistaina kattelemassa sitä pukua, ja se löytyi!! Ekaksi saatiin kaason kanssa katella pukuja ihan kahestaan ja miettiä että mikä puku ois kaikista ihanin, saatiin semmosia poletteja, joita sit laitettiin henkariin, mikäli puku miellytti ja halusin sitä kokeilla. 4 pukua löyty, mitä halusin kokeilla. Ensimmäinen puku oli todella kaunis ja ajattelin että ihanaa ihanaa.:) Kun sain puvun päälle, en tienny mitä olisin sanonu, se oli niiiin ihana!! Tiesin jo siinä vaiheessa että tämä olisi se puku minkä haluan. Toki mää sitte kokeilin niitä muitaki mutta ei ne ollu semmosia. Se oli se ensimmäinen puku mitä kokeilin, ja hyvä tuuri kävi vielä, ettei siihen tarvinnu ees tehä mitään! Ja sain sen heti mukaan. Hmm, oon nii onnellinen, nyt se sitten on tuolla kaapissa ja odottelee, millon kokeilen sitä taas.:)
 
Ostin samasta liikkeestä myös kengät ja nekin on aivan ihanat! Nyt pitää ne sitte ns. sisäänajaa, jotta jalat kerkiää tottua eikä päivä mee siinä sitte pilalle ku on huonosti jalkaan passelit kengät. Onneksi tässä on aikaa kävellä useampi kuukausi ja pitää vaan ahkerasti olla liikkeellä.:) Mulla vaan tahtoo olla se huono puoli noissa jaloissa ku toinen jalka on numeroa isompi ku toinen nii molemmat kengät ei ikinä passaa hyvin. Jos toinen on hyvä nii toinen on sitte liian suuri tai liian pieni. Hmm, toivottavasti nyt ei oo sitte sitä ongelmaa, tai pistän jonku pohjallisen että toinen jalka istuu sit paremmin jos kenkä näyttää siltä että onki liian suuri.
 
Käytiin sitte samalla askartelukaupassa ja ostettiin kaikki korttitarvikkeet jo. Oon nyt sitte parina iltana tehny kutsukortteja, 10 on jo valmiina.:) Iso hommahan niissä on mutta ihana tehä ite ku osaa. Tai no, ainaki yritän parhaani ja ei ne nyt ihan kamalia oo.:D Seuraavaksi pitäs sitte ruveta tekemään menu/ohjelma kortteja.
 
Oon katellu netistä myös että mitä kaikkia koristeita pitää sitte juhlapaikalle hommata ja oon listannu ne ylös nii ei tarvi oikeastaan ku klikkailla sitte vaan ja tilata kaikki.:) Se on hyvä, tuntuu jotenki nyt paljo rennommalta ku saa kaikkia asioita eteenpäin ja tietää että kaikki menee hyvin kuitenki. Pikkusia hienosäätöjä toki pitää tehä sitte, mutta kunhan nyt suurinpiirtein kaikki isommat hommat on tiedossa.
 
Eka takaisku oli pari päivää sitte ku sain tietää että me ei saadakkaan sitä juhlapaikkaa mikä oltais haluttu, oli varattu jo sille viikonlopulle ku meidän häät on. :( Mutta ei se enää tympäse nii paljoa... Pitää keksiä vaan toinen paikka, ja mulla nyt yks paikka onki tiedossa ja yritän sitä, mutta ukko ei meinaa oikein osata päättää... Sehän se tässä just onki ku ukko jahkailee ja miettii nii kohta kaikki paikat sitte menee, eikä kohta saada mitään... Mutta päätin että jos se ei rupea parin päivän sisään päätöstä tekemään nii soitan vaan siitä toisesta paikasta ja kysyn onko se vapaa ja varaan sen sitte, ei tässä muukaan auta.
 
Nyt kuitenki sain harppauksella asioita eteenpäin ku sain pitopalvelun hommattua ja morsiuskimpun ja kakun ja kaikki samalta ihmiseltä nii ei tartte sitä huolehtia nyt enää. :) Sehän se oli yks tärkeimmistä että saadaan ruokaa.:) Nyt tänään sain myös päätöksen tehtyä että kuka kampaaja laittaa hiukset ja meikin nii seki on nyt sitte pois huolesta.:) Isoja asioita, nyt on sitte enää niitä pienempiä asioita mitä pitää hoitaa. Ja osan kerkeää hoitaa lähempänä kesää, ja osan pystyyki hoitamaan vasta silloin.
 
Tämmösiä hääkuulumisia siis tänne.:) Kirjoittelen sitte taas lisää kun jotain kirjoittamisen arvoista on tapahtunu.:D