Sokerirasitus ja vauvakutsut

Heipä hei taas.

Kävin tällä viikolla siinä sokerirasituksessa. Vähä jännitti ku oon kuullu vaikka mitä siitä ja että se ei oo mikään kiva juttu. No, alku ei ekaksi näyttäny yhtään hyvältä ku pääsin sisälle nii labratäti kysy että mikäs takia sinä oot tullu tänne. Sanoin että sokerirasitukseen. Tuumas että jaa, ei oo kyllä lähetettä. Ajattelin siinä vaiheessa että nonii, meni tämäki vapaapäivä sitte ihan hukkaan ja mistä ihmeestä mää revin taas yhden vapaapäivän lisää että pääsen käymään testissä ku oon harkassa ja muutenki tunnit tosi tiukoilla. Onneksi aiko ottaa yhteyttä neuvolan puolelle ja pyytää jonku tekemään lähetteen. Otti ekan labranäytteen ja sormenpäästä verensokerin, se oli ok. Niinku vähä arvelinki. Mää ku pystyn töissä vähä noita sokereita seuraamaan, eikä ne oo missään vaiheessa koholla ollu. Sittepä se oliki sen litkun juominen, eikä sekään nyt sillain mitään pahaa ollu, sokerista vaan. Vajaa kaks mukillista piti sitä juua, ja äkkiä sen sai menemään, senku joi vaan. Ei ollu paha siis. Ku joku sano että sitä ku ottaa yhden hörpyn nii ei pysty juomaan enää loppuun. Ei mulla kyllä ollu mitään ongelmia. :D Sittepä se oli sitä oottelua. Ekan tunnin kulutin lehteä lukien, onneksi tuolla tk:ssa on niitäki että saa ajan kulumaan. Toisen verikokeen ottivat samasta kädestä, onneksi sai ku tiesin että viimenen ainaki otetaan toisesta kädestä, ihan hirviän kauhiaa tälle piikkikammoselle... Sittepä siirryin puhelimen ääreen ja selasin facen varmaan sata kertaa läpi, luin iltalehteä, selailin instagramia ja pinterestiä. Siinäpä se toinen tunti sit vierähti ja ottivat toisen verikokeen. Joku sano myös että se sokerilitku saattaa jossain vaiheessa lähtä pyrkimään ylöspäin ja tuolla joutuu vaan istumaan tuolilla eikä pääse levähtään ees mihinkään. Ei mulla kyllä yrittänytkään ylös tulla. Välillä vähä röyhtäytti, mutta ei kyllä huono olo tullu. Oli mulla pari pasteijaa varulta mukana laukussa että jos huono olo tulee nii saa heti syyä tuon kokeen jälkeen. Söin mää toisen niistä ja sit ajelin kirpparille ku ei mulla ollu kotonakaan mitään tekemistä. :D

Nii, mää ku aattelin että mulla ei oo vauvajuhlia ollenkaan ku ensin oli tarkotus että järjestetään ne yhen ystävän kanssa yhdessä, mutta nyt ku tämä kevät on ollu tämmöstä kiireistä nii pistin sille viestiä että en vaan yksinkertaisesti pysty järjestämään niitä enää, että ei aika ja kiinnostus riitä ku tässä on tätä harjoittelua ja pitää olla töissä. (onneksi sain töitä ainaki kuudeksi viikoksi nyt sitte alkukesästä, ei jää ku pari viikkoa sit äitiyslomaan nii ei haittaa jos ei lopussa nii paljoa töitä ookkaan.) Heitin sit omalle äidille että tehän voisitta järjestää mulle ne kutsut nii mun ei tartteis, ja niinhän se yleensä meneeki että muut järjestää ja sitte kunniavieras tulee vaan paikalle. :D Ne järjestetään vissiinki vaan meillä nii mää nyt oon paikalla tottakai, tuumasin vaan ku sain tietää päivän, että elkää nyt heit 11 aikaan tulko ku mää pääsen sillon aamulla yöstä nii voisin olla hiukan väsyny.

Puhuttiin sit äitin kans niistä lahjahommista ku sanoin sille sillon aikasemmin että en halua mitään krääsää ja vaatteita ja kaikkia on jo, että jos jotaki haluaa tuoda nii rahaa nii voin ostaa sitte vaikka itkuhälyttimen ku sitä meillä ei vielä oo ja tarkotus on semmonen hommata. Tulipa sitte puheeksi yks päivä tämä lahjahomma äitin kans ja hän tuumas että nii, porukka ei muuten tuo sitte rahaa vaan ne haluaa tuoda jonku lahjan ku ei oo varaa antaa rahaa. Siis mitä??!! Ei oo varaa tuoda rahaa mutta on varaa ostaa lahja? En tajua tätä yhdistelmää. Sanoin äitille että minä-en-halua-mitään-krääsää. Äiti tuumas sit siihen että ei kukaan oo mitään krääsää tuomassa vaan jotain käytännöllistä. Nii mitä käytännöllistä? Meillä on jo kaikkea mitä me tarvitaan, ja sitä mitä meillä ei oo nii ei tosiaankaan muilla oo varaa hommata, esim. syöttötuoli, sänky, hoitopöytä jne. Tuumasin äitille että nii, sitte ne tuo jotain tuttipulloja mitkä on väärän värisiä ja väärän mallisia ja ihan vääriä että ne jää käyttämättä ja turhaan vie tilaa kaapeissa, eli aivan turhaa. TURHAA! Kärppätuotteet on tervetulleita, mutta kuten jo mainitsin nii ei oo varaa hommata, ja nehän on aika arvokkaita. Enkä mää nyt oota että sieltä kymmentä kärppäbodya tulee, mää ostan neki kyllä ihan ite. :D Sanoin sit äitille että saat sanoa niille muille että jos vieraita tulee esim. 10 ja jokainen tuo kaks euroa nii se on jo kakskymppiä. Puolet siitä itkuhälyttimen hinnasta, tai varmaan kahdellakympillä saa jo jonkulaisen, en oo nii tarkkaan nettiä selannu. Ja uskon että jokaisella nyt on varaa tuoda se kaks euroa ku eihän vauvalle saa ees mitään käytännöllistä paljo sen halvemmalla...

Tämän pallomahani kanssa ku oon käyny ulkoilemassa nii yks päivä ku mietin taas tätä lahja asiaa nii rupes ihan suunnattomasti jo ärsyttään ja meinasin hermostua koko lenkillä ihan totaalisesti. Siis rupes niin kyrsiin koko homma ku mää en vaan tajua. Miksi pitää väkisellä jotain tuua?? Minä en oo ensinnäkään missään vaiheessa sanonu että jotain pitäs tuua vaan jos haluaa antaa jotain nii sit sitä rahaa nii saa ostettua ite sitte jotain mitä oikeasti tarvii. Joo, onhan se kiva ostaa jotain pikkuselle ja ihanaa ku vauva tulee ja kiva hypistelllä kaikkea ymym. Mutta ku, minä en oo semmonen että pitäs aivan hulluna kaikkea tuoda, varsinki ku kaikkea on jo. Ajattelin että vielä keskustelen ens viikolla aiheesta äitin kans ku en jaksa viestiä naputtaa. Ja teen sen äitille selväksi ja se saa tehä muille selväksi että minä EN ota lahjoja vastaan, saavat kääntyä lahjakassiensa kans ovelta takasi jos yrittävät jotain tuua. Toivottavasti vieraat kunnioittaa odottavan äidin mielipidettä sen verran että ottavat tämän ainoan toiveen huomioon. Ja jos eivät ota nii minun mielestä sen suurempaa loukkausta ei oo, ettei voi kuunnella mitä sanotaan.

Lisää vertaistukea ja kuulumisia

Viimenen kouluviikko on ohi... Huh!

Kyllä sai taas painaa niska limassa kouluhommia, tämä nyt oli odotettavissa mutta ketutti se silti nyt kouluviikolla. Meillähän oli siis aikasemmin tänä vuonna useita vapaapäiviä kouluviikoilla tai muutaman tunnin koulupäiviä. Nyt ne sitte kostautu ja koulupäivät veny parhaimmillaan 10h pitusiksi ja siihen vielä vajaan 3h matkat päälle. Krooh. Vähänkö olin kuitti. Eikä asiaa auttanu yhtään se että keskiviikko aamuna heräsin nenä tukossa ja hiekkapaperi kurkussa... No, semmosta se on elämä välillä. Jos sen verran tuosta koulusta nii meillä oli siis opinnäytetöiden esittelyitä, me ei toki vielä olla sitä esitelty ees ku aihekki saatiin vasta muutama viikko sitte (kiitos sairaaloiden jotka eivät viiti vastata edes sitä etteivät rupea yhteistyöhön). Sit oli projektiopintojen esittelyt ja mulla ei ees aika riittäny ku ei ollu ku 10 minuuttia varattu aikaa per esitys! Oisin tarvinnu varmaan tunnin. Ruotsin kirjallinen ja suullinen koe oli, neki meni niin penkin alle että rupes ihan naurattaan. :D Uusintaan menee, ei voi mitään, seki oli kyllä odotettavissa... Keskiviikkona oli jotain, mitähän sitä oli ees, ainii gerontologian taitopajoja ja simulaatioita. Mitattiin verenpainetta ja happisaturaatiota ja verensokeria. :D Ei elämä, meinas vähä naurattaa... No saatiin me sit harjotella elvytystäki ja se on ihan jees, sitä nyt saa harjotella aina. Nii ja saatiin me noista taitopajoista sit se EA2. Ei kyllä siihenkään paljo vaadittu. Tai sitte mää vaan oon nii hyvä. :D Torstai meni edelleen oppareiden parissa ja sit oli gerontologian tentti, hyvin meni se onneksi. Perjantaina oliki sit semmonen 20 minuutin rykäsy, hoitoelvytyksen taitotesti. :) Minä oisin halunnu pumppaamaan, elvyttämään siis sitä nukkea ku tuntuu että se on ainut minkä osaa oikeasti ja varmasti, mutta mulla oli kolme jätkää samassa ryhmässä nii eihän ne mun antanu pumpata ku oon raskaana. Sanoivat vaan että sinähän et pumppaa vaan mee antaan happia. Okei okei, kyllä mää yritin väittää vastaan mutta kolme vastaan yks, tietäähän sen miten siinä käy...

No mitäs sitte. Kävin mää lauantaina taas hakemassa puheterapiaa yhen toisen kaverin luota sitte. :) Hällä on 4kk ikäinen tyttö. Paljo puhuttiin synnytyksestä ja siitä kaikesta mitä siellä tapahtuu. Synnytyksen kestosta jne. Oli mukava kuulla jo tämäki puoli siitä että minkälaista se on. Oli ollu kuulema hyvä kokemus mutta kipeäähän se käy ja voi olla tosi hankalaa olla, mutta mitään pelkoja tai kauhutarinoita ei kuitenkaan ollu kerrottavana. Ainut mikä oli ottanu päähän nii oli sairaalan yökkö ku se oli kuulema ollu täys mulkku. Niitähän löytyy, ja oon itekki kuullu tästä kyseisestä henkilöstä melko paljo juttua, nii täytyy olla kyseessä sama henkilö ku en nyt usko että kovin montaa samalla tarinalla liikkuvaa henkilöä siellä on. Ei pidä uusia äitejä oikein minään ja saattaa ottaa vauvan vain pois eikä kerro mitä tekee ja ns. piilossa haukkuu äidin huonoksi äidiksi jos nyt on syöttämässä vauvaa eikä ole vauvalle vaihtanut vaippaa... Ihmeellisiä yökköjä. Jos mulle sattuu se nii saa kyllä kuulla kunniansa. En minäkään ihan kaikkea suodata ja varsinki ku on eka lapsi kyseessä nii muutenki voi olla aika herkillä sitte.

Kaverin mies myös tuumasi että kannattaa ilman muuta lähtä isän synnytykseen matkaan, onhan se kokemus eikä tarvi äidin yksin siellä olla. Melko haljua kai se ois yksin ollakki, hyi! Kun mun ukko meinas että se ei lähe, hermoheikko ku on. Sanoin sit sille että tuut kyllä varmasti ainaki sinne osastolle vai mikä lie onkaan, ku se synnytys voi kestää montaki tuntia, että jos ei ite saliin uskalla just sillon tulla ku vauva syntyy nii sit on oma häpiä. Mutta yksin ei kyllä mua jätä. On se tulossa neuvolaan seuraavalla kerralla nii jospa se neuvolatätiki sais sille puhuttua järkeä että kanattaa lähtä synnytykseen mukaan. :) Sain myös hyvää tietoa siitä että noita liitoskipuja voi olla myös synnytyksen jälkeen. Ku alkaa paikat palautua takasi. En mää oo ees hoksannu aatella että niinki päin voi olla. Nii ei tartte sitte säikähtää ku tulee samanlaiset kivut takasi, tai voi tulla. Puhuttiin myös niistä viimeisistä raskausviikoista ja siitä ku vauva potkii raivona ja monottaa johonki kylkiluihin ja kuin kipeää se käy. Melkoista myllerrystä on jo nyt ollu tuolla mahassa ku toki koko ajan tuntuu liikkeet paremmin ja paremmin nii vähä kauhullaki ootan sitä ku se rupeaa kunnolla jyttyyttään. :D

Eilen sitte ukko sai tuntea ekan pikkusen potkun. :) Mää tunnustelin saunassa tuota kohtua ja jostain kohti löyty semmonen kovempi kohta ja olin ihan varma että vauva on siinä, se mikä kohta siinä tuntu, ei kyllä käyny selväksi. :D Mutta tuumasin ukolle että tuuppa kokeileen. Se kokeili sievästi nii sanoin että paina lujempaa, tunnetko semmosen kovan siinä, nii tunsi ja sanoin että siinä se vauva on. Sitte se potkas ja ukko tuumas että nyt se potkas ja sanoin että nii potkaski. :D Musta tuntuu että tämä kokemus oli mulle jotenki erityisempi mitä ukolle itelle. :D Ukko tuumas vaan sitte että no kyllähän noita kerkeää tuntea kyllästymiseen asti. Mää sanoin sitte että minä varmasti joo, mutta eihän ukko niitä potkuja tunne ku sillon vaan ku tulee kokeileen että onhan se nyt eri jännää. Ei kai meille sen erikoisempaa, viikko kerralla eteenpäin. :) Keskiviikkona ois sokerirasituskoe.

Vertaistukea

Tänään oli hyvä päivä. Vauvaa ajatellen.

Oon pitkään jo miettiny sitä että ois kiva jos ois ees joku, jonka kans vois vaihtaa ajatuksia, kysellä miten on raskaus menny ja kaikkea muutaki mitä vaan mieleen tulee ja mikä liittyy raskauteen, vauvaan, vauvan tarvikkeisiin, äitiyspakkaukseen jne. Päätin sit laittaa oman kuntani facebook sivulle ilmoitusta että löytyiskö samassa tilanteessa olevia... Tai, jolla ois lapsia jo ennestään tai pienet lapset.

Mulla ku tää on ensimmäinen nii kaikki on täysin uutta, eikä aina oikein tiiä että miten päin pitäs mistäki asiasta aatella. Sain kivasti vastauksia yksityisviestillä ja paljo oli niitä, joilla oli jo lapsi, vuoden ikäinen tai sinnepäin. Sit oli alle vuoden ikäisiä kans. Myös pari odottavaa löyty. Onneksi.

Kävin tänään sit yhen odottavan äidin kans kahvilla, hänkin odotti esikoista ja oli tosi vapauttavaa ja ihanaa ku sai kuulla kokemuksia häneltä ja vähä puolin ja toisin kertoa ajatuksia, pelkoja ym. Yhdessä ihmeteltiin ja kun vauvat on ensimmäisiä molemmille nii ei tarvinnu miettiä sitä että mitähän tuo nyt ajattelee ku mää vaan tästä vauvasta puhun... Hänellä on pari kuukautta aikasemmin laskettu aika ku mulla. Se nyt vaan on nii että aika pitkälle tämä meijän elämä pyörii nyt vaan tän vauvan ympärillä ja kaikki asiat mistä puhutaan nii jotenki aina liittyy vauvaan tai se liitetään vauvaan jotenki. :D Oltiin yli 2 tuntia kahvilla tuolla kylällä ja sit piti lähtä jo pois ku kyseinen paikka meni kiinni.

Paljo puhuttiin synnytyksestä ja imetyksestä, ja niistä peloista. Kyllä huomaa että vertaistuki on tosi tärkeetä ja sit on kiva ku toinen on jo menny oman vaiheen ohi, nii voi kysellä vähä vinkkejä että mitä vois olla tulossa ym. Ja minusta oli hauskaa kun molemmilla oli vauvamaha. Se on jotenki nii ihanaa että odottavat äidit löytää toisensa ja on suunnilleen saman ikäsiä ymym... :)

Sit puhuttiin paljo siitä, mikä varmasti kaikkia mietityttää ja voi tympästäkki. Että jotenki oletetaan kun odottaa vauvaa, että kaikilla saa olla mielipide ja oikeus sanoa miltä näyttää. "Ootpa lihava" "miten sulla noin iso maha on?" "Joko sää kohta synnytät ku sulla on noin iso maha" "Kasvaapa tuo sun maha hurjaa vauhtia" Ja ei siinä mitään vaan tuon viimeisimmän lauseen ku kuulet joka päivä samalta ihmiseltä nii alkaa olla jo sillain että piä se turpasi kiinni, ei se nyt yhden yön aikana nii paljoa kasva. Jokaisen maha kasvaa eri tavalla ja se riippuu monesta asiasta. Onko kohtu eteen, vai taaksepäin kallistunu. Onko odottaja laiha vai lihava, (anteeksi lihava sanaa). Joillaki ruumiinrakenne on jo semmonen että ei huomaa vaikka ois viimesillään raskaana, vauva kasvaa jotenki äidin sisälle niin ettei vatsa missään vaiheessa kasva kovin suureksi, ja joillaki raskausmaha näkyy jo 12 viikon kohdalla hyvinki selvästi. Haluan muistuttaa ihmisiä siitä että elkää hyvänen aika menkö sanomaan ihan mitä sattuu sille odottavalle äidille, se voi tuntua varsinki esikoista odottavasta äidistä tosi pahalta, vaikkei sitä näytä. Oman kehon muutokset voi olla muutenki tosi rankkoja uudelle äidille ja sitten sitä vielä lietsotaan typerillä ja ajattelemattomilla kommenteilla. On se ittiäki tympässy vaan oon ainaki tähän mennessä yrittäny suodattaa ne toisesta korvasta ulos ja toisesta sisään ja tuumannu aina vaan että kyllähän se mahaki kasvaa ku lapsi kasvaa, sitte sais olla huolissaan jos maha ei kasvas ollenkaan... Ja ei, kaikki äidit ei halua kuulla sitä että onpa sun maha kasvanu tai näytätpä lihavalta. Sama ku sanoisit jollekki oikeasti lihavalle ihmiselle että millon oot aatellu ruveta laihuttaan. Ei varmaan tunnu kivalta. No mutta, näitä ajattelemattomia ihmisiä on.

Sit oon miettiny sitäki että kaikki haluaa kokeilla ja tunnustella mahaa, joo oon itekki syyllistyny siihen mutta lähinnä siksi että oon saanu kerran kokeilla miltä se raskausmaha tuntuu. En mää oo koko ajan hipelöimässä toisten mahoja ja oottelemassa josko sieltä joku potku tuntuis. Jokaisella on kuitenki se oma itseä koskeva alue vaan ja nyt ku itekki ootan nii oon tullu hyvin tietoiseksi tästä omasta alueesta ja haluan pitääkki sen omana alueena. Tai se että jos haluaa kokeilla nii kysyis ees ensin että saako kokeilla eikä vaan rynnätä siihen, että annappa minäpä kokeilen, no en anna.

 

Pikkuinen kasvaa ja koulukriisiä pukkaa

Minusta nämä viikot menee aivan käsittämättömän hitaasti... Toisaalta taas nopeaa jos aattelee että pitäs kokeisiin lukea ja opparin suunnitelmaa tehä ja ja ja... Pitäs vielä miettiä että mitä sitä alku kesästä tekis, lähtiskö harjoitteluun vai tekiskö töitä jos niitä on. Se ku on vähä sattumankauppaa että sattuuko töitä olemaan. Jos ei nii sitte sitä maataan kotona päivät pitkät. Sitte taas jos lähtee harjoitteluun nii tottakai niitä töitä ois tehä asti... Vaikeaa. Mulla on tosiaan gerontologisen hoitotyön tentti ja ruotsin tentti parin viikon päästä. Ahdistaa... Ei se gerontologia niinkään vaan tuo ruotsi ku en mää osaa sitä yhtään! Nii ja se opparin suunnitelmaki pitäs tehä ennen seuraavaa lähiviikkoa, eli pari viikkoa ois aikaa. Onneksi meitä on kaks nii ei tarvi yksin kokonaan sitä tehä. Huh. Tällä hetkellä on menossa harkka ja töitä teen välillä. Kovin on kiireistä ja joka päivälle kyllä jotain työtä löytyy, mutta jospa se tästä ainaki parin viikon sisään helpottas, ku saapi sen kouluviikon alta pois. Nii ja siellähän on sitte vielä seminaaria ja hoitoelvytyksen taitotestit jne. että ei tosiaankaan oo mikään helppo viikko tulossa. Kiva ku kaikki tupataan aina sille yhelle viikolle nii se on sit ihan täynnä ja oppitunteja päivässä 10 h. Siihen vielä matkat päälle nii tulee päivälle pituutta.

Pikkunenki kasvaa vaan, mahan kasvu on ehkä vähä nyt hidastunu ku tuntu tuossa jossain vaiheessa että se kasvaa päivässä jo vaikka kuinka paljo... Liikkeitä tuntuu, tai ainaki oletan että ne on vauvan liikkeitä ku en oo aikasemmin mahassani kyseisiä tuntemuksia tuntenu. Välillä tuntuu myös siltä niinku ottas mahasta, se on jotenki pöljä tunne, mieluummin ottasin ne suorat potkut. :D Ei kai se auta ku ruveta jotain koulutehtäviä tekemään nii pääsee niistäki eroon jossain vaiheessa.