keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Ehkä vähä liianki tosissaan...

Niin.
Meillä oli perjantaina neuvola ja neuvolatäti kysy, että miten meillä yöt menee. Kerroin että vähä vaihtelevasti, mutta syö sen kerran yössä yleensä. Jossain vaiheessa meni vielä kakski kertaa ku oli hampaiden tuloa tms. nii poika ei rauhottunut millään muulla ku pullolla takas nukkuun.
Neuvolatäti sit tuumas, että ehkä kannattas ruveta pikkuhiljaa opettaan sitä, ettei anna enää yöllä maitoa ku ei kuulemma 10kk enää tarvi sitä ja ettei mee jossain vaiheessa sitte ihan höpöksi koko touhu. Ite päivittelin sitä että ku en oo ollu varma että tarviiko se sen maidon vai ei ku joku yö on hotkinu maidon semmosta kyytiä, niinku ei ois ennen ruokaa nähny ja joskus sitte taas saattaa vartin sitä lipittää.
Mietittiin sitte, että pitää odottaa miehen loma-aikaa että saadaan molemmat poikaa hoitaa yöllä, jos näyttää ettei rauhotu, ja kun ei sitä maitoa anna. Eh, se käviki aika helposti.
Ei tarvinnu oottaa lomaa eikä mitään, poika otti neuvolassa vähä liianki tosissaan tädin puheet ja päätti heti seuraavana yönä että ei maitoa. Ja siitä asti on nukkunu nyt ilman maitoa yöt eli 5 yötä. Yks yö on ollu haastavampi että huusi melko paljo, mutta se nyt ei varmastikaan siitä maidosta johtunu koska näitä huutoöitä sattuu aina sillon tällön. No, helpompi meille ku ei tarvi enää maitoa lähtä laittaan yöllä. Yleensä yhen kerran on pitäny sit yön aikana käyä tutti antamassa, mutta viime yönä ei tarvinnu sitäkään... Kuulin pari kertaa että meinas itkeskellä huoneessa, mutta nukahti ihan omia aikojaan, ilman että kävi ees huoneessa.

Konttausta harjoitellaan edelleen ja nyt jo pari konttausaskelta otetaanki jo, sit vähä istutaan ehkä kontillaan ja taas mennään vähä eteenpäin. Eli niinsanotusti kontataan jo, vaikkei nyt ihan täysiä mennäkkään vielä. Enempi kuitenki ryömii ja pääsee niin nopeampaa. Tänään näin myös minä ekan kerran sen ku poika nousi tukea vasten seisomaan. Tai no, nousi sitteriä vasten mutta kuitenki niin että otti jaloille. Nii se vaan ottaa kiinni nuo pari kuukautta vanhemmat kaverit... Ja mitä pituuteen tulee, nii meillä on tosiaan yksi vauvakaveri, hän on meijän poikaa vähä reilu 2kk vanhempi, painaa saman verran ja on puoli senttiä meijän poikaa pidempi. :D Jotenki huvittaa, että meillä on nii iso poika jo. Tyttökaveri taas on sitte pari kiloa kevyempi ja 6,5cm lyhyempi. Apua. :D Ja on sen 2kk vanhempi. Kyllä meille hyvä jääkiekonpelaaja tulee.

Töissä oon ollu nyt viikon ihan oikeasti, kentällä mukana, huh. Onhan se opettelussa ja ku on nii paljo asukkaita aina että ei tahdo keretä mitään. Varsinki iltavuorot on ihan hirveitä, ei meinaa keretä kaikkea tehdä omassa vuorossa ja ku iltavuoro vielä loppuu aikaisemmin nii plääh. Just oli puhetta töissä että pitäs olla semmonen tatsi tuohon hommaan, toki sekin tulee jossain vaiheessa ainaki toivottavasti, mutta tällä hetkellä on semmonen tunne, ettei pysty kaikkia hommia tekemään niin hyvin ku haluais, jos mielii että työvuoron aikana kerkeää kaikki hommat tehä... Tänä aamuna oli ihan rauhallista kun oli yksi ylimääräinen työntekijä, nii ei tarvinnu siitä toisesta kaverista huolehtia. Sain huolehtia oman puolen ihan rauhassa, ja näin ollen pääsin ohjaajani kanssa vielä ottamaan verikokeita ym. Ja tulimme siihen johtopäätökseen että ihan ku olisin jo vanha tekiä noiden verikokeiden oton kanssa. :D Mietin jopa itekki että miksi mää oon joskus sitä verikokeiden ottoa jännittäny, onnistuu jos onnistuu ja ei se kaikilta sairaanhoitajiltakaan onnistu. Mulla nyt on sattunu onnistuun kaikki otot kerralla, jee! Niin tosiaan pääsin taas vähä opiskelijanaki toimimaan, toki toimin koko ajan, mutta kyllähän se lähihoitajan ammatti pilkistää aina esille tuolla toimissa ku niitä hommia itekseen tekee. Pitäs muistaa aina pitää se sairaanhoitajan näkökulma kuitenki mukana. Tää viikko on siis vielä harjoittelua ja sit aloitan oikeasti kesätyöt. Vaikka nyt kentällä mukana jo oonki niinku työntekijä.

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Arki rullaa ja työt alko.

Oon tosiaan ollu jo siellä harjoittelussa 4 viikkoa, joista 3 olin ohjaajani kanssa aika tiiviisti. Nyt tämä viikko on mennytkin lähinnä vapailla ja viikonloppuna ois töitä. Keskiviikkona alkoi siis työt ihan virallisesti, joten saan tästä loppu harjoittelusta palkan. Jes, saapahan vähä enemmän nyt rahaa, mitä ajattelin ku luulin että aloitan työt vasta juhannukselta. Mutta miksipä ei töitä vois töinäki tehä ku talo on käyny jo tutuksi ja vanhuspuoli on niin tuttua, ettei sitä tarvi enää opetella. Opettelussa oli että muistaa kaikkien 30 asukkaiden nimet. Kaikkien sukunimeä en vielä muista, mutta osan ainaki. Huh. Mutta palkka onneksi tosiaan juoksee nii jospa sitä taas jonku aikaa sitte pärjäis. Sille kotihoidontuelle ei nyt pysty jäämään kuitenkaan ku korkeintaan vuodenvaihteessa, koska mulla on tuo koulu vielä kesken ja jos meinaa kouluviikot saada kunnialla menemään, niin poika on saatava johonki hoitoon. Mutta ei ole hoitopaikkaan oikeutta jos on kotihoidontuella, joten ainut mahdollisuus oli tämä.

Välillä on tosi ristiriitaisia ajatuksia siitä, että oisko kotona vai ei. Ku sillon ku on töissä, nii herää ajatus että ois ihanaa jos vois olla enempi kotona. En toki nytkään mitään täyttä listaa tee, ehkä ens listassa on sit enempi töitä, tiiäppä sitä... Nii sais olla pojan kans enempi. Mutta sitte ku on kotona useamman päivän nii tulee semmonen olo, että ainiin joo en mää tykkää olla kotona. Joskus ehkä kaipais ihan vaan sitä omaa rauhaa, ettei ois ketään pyörimässä siinä jalkoissa. Sais olla vaan ihan yksin. Se on kuitenki melko harvoin mahdollista, valitettavasti. Jos haluaa omaa rauhaa nii sit pitää ite lähtä vähäksi aikaa johonki. En tiiä, oisko se sit hyvä että sais mennä niinä päivinä töihin ku itseä huvittais ja sitte ois niinä päivinä kotona ku se työnteko ei oikein nappaa. :D Toki seki riippuu paljo siitä, miten on saanu nukuttua ja millä tuulella poika on. Kitinä päivinä tuntuu että hermot menee pienimmistäki asioista riekaleiksi ja eilen illalla sanoinki jo pojalle ettei viittis enää kitistä ku on 14 tuntia sitä kitinää ja huutoa ja itkua kuunnellu.

Arki kuitenki rullaa ihan omalla painollaan ja huomaa, että kun pojalle tulee ikää lisää nii jää kuitenki aikaa noihin kotihommiinki. Alussa tuntu ettei mitään muuta ehdikkään ku pitää poikaa vain sylissä ja yrittää viihdyttää sitä ja koti oli ku hävityksen jäljiltä. Nyt kuitenki on saanu sovitettua arjen, pyykit, työn, lapsen kans olon, ruoan laiton jne. kaikki yhteen. Välillä toki tuntuu ettei oo ollu pojan kans ollenkaan, mutta seuraavana päivänä on sit enempi ku en kuitenkaan ihan joka päivä ruokaa tee jne... Mutta ei kai se auta ku lähtä tyhjentään pyykkikone. :D

maanantai 4. kesäkuuta 2018

Uuden oppimista

Nyt on ihan muutaman viikon aikana poika ottanu tommosen spurtin uuden oppimisessa. Joku 3-4 viikkoa sitte oppi vasta nousemaan ite istumaan ja menemään takaisin makuulle ilman että kuulu aina joku hirveä kolahdus ja sitte hirveä huuto. Siitäpä se oppiminen sitte alko ihan kunnolla. Oon ollu välillä vähä huolestunu siitä ku poika ei liiku mihinkään, ei ees yritä. Oma tahto on ollu kyllä pienestä pitäen ja hän välillä oikein kattooki, että ootko ihan tosissas... Ei vissiin vaan oo ollu mihinkään kiire, vaikka muuten on tosi kiinnostunu ollukki kaikesta.

Jokunen päivä sitte opittiin ryömiminen. Ei se vauhti edelleenkään päätä huimaa, mutta pääseepähän eteenpäin eikä vain peruuta ja hermotkaan ei mee niin nopeasti ku pystyy kuitenki liikkumaan. Ja joo, tiiän että jokainen lapsi kehittyy omaa vauhtia ja meillä on taas käsien ja sormien näppäryys ollu koko ajan kehitystä edellä. Poika jaksaa myös keskittyä yhteen asiaan vaikka kuinka kauan ja viihtyy lattialla yksikseen. Toki aina varmistaa että joku on siinä lähietäisyydellä ja näkösällä. Välillä kerkesin kuitenki miettiä että onko kaikki ihan ok kun ei minkäänlaista liikettä oikein oo ollu. Pojalla on myös 5 hammasta ja kuudes on ihan just läpi. Mutta nii. Myös konttausasento on nyt tullu aika voimakkaasti esille ja sitä harjoitellaan koko ajan. Myös nytkytellään eteenpäin ja taaksepäin nii ei varmaan kauaa mee ennen ku oppii konttaamaan. Ja tosiaan liikkuminen muutenki lisääntyny nyt huomattavasti. 

Meillä on ihan pienestä asti venytetty myös tuota napanuoraa ja poika tottui jo pienenä siihen etten ole koko ajan käytettävissä. Jotenki välillä tuntuu ku äidit murisee sitä ku ei mihinkään pääse ja hirveä huuto alkaa jos yrittää johonki mennä, että se on kyllä vähä omaa vikaaki ku ei oo lasta totuttanu siihen että välillä on pois. Onhan se kamalaa jo oot ekat 12kk tissi suussa ja sitte ku äiti lähtee nii huutohan siitä tulee. Vaikka minäki ensin imetin nii opetin ihan alusta asti lapsen myös pullolle nii ei ollu sitäkään ongelmaa, ettei lapsi ois huolii pulloa. Oon kyllä tosi tyytyväinen tähän asti kaikkeen, miten oon lastani opettanu jne. Helpottaa kummasti omaaki elämää. Kirjoittelen lisää taas paremmalla ajalla.

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

12.8.2017 ollu viimenen päivitys

13 päivä elokuuta se meijän pieni sitte synty.:)
Voin sanoa että tämän 9kk aikana en oo montaa kertaa blogia ees muistanu...
9kk on menny nopeasti ja lapsi on kasvanu ihan huimaa vauhtia. Parhaimmillaan pituuskasvu oli yli 3,5cm kuukaudessa ja vielä monta kuukautta!! 6kk jälkeen rupes kasvu siten vähä tasottuun eikä tullu pituutta enää nii paljoa.

Vauva arkea on pitkälti pyöritetty ja nyt pikkuhiljaa on sitte palattu työelämään ja jatkettu koulua. Onhan se tuo lapsi semmonen asia että ei sitä tiiä minkälaista on ennen ku semmonen on itellä. Monet kyllä sano että koko elämä muuttuu, mutta näin 9kk jälkeen oon kyllä sitä mieltä että ei meijän elämä nyt niin hirveästi oo muuttunu. Ollaan kuljettu ja iltaa istuttu ym. Ei oo hirveästi eroa. Ehkä se helpottaa ku ei tarvi pojan tissillä roikkua koko ajan nii on vähä vapaampaa. Tosin minä aamuntorkku ja iltavirkku ihminen oon rytmini kääntäny nyt ihan toisinpäin. Aamulla ei enää nukuta pitkään ku poika herää aikasi. Tosin kyllä vieläki saattaa mennä vähä myöhään ennen ku nukkumaan menee.

Oon tyytyväinen siitä että oon pitäny oman pääni ja oon saanu tähän mennessä kasvatettua poikaa niinku oon halunnu. Vaikka tänä päivänä on paljo asioita mitkä on in ja mitkä ei. Esimerkiksi tämä sormiruokailu. No joo, meillä kyllä sormiruokaillaan jotain kuten kurkkua, pastaa, muroja, naksuja, tomaattia ja kananmunaa. Mutta... Sanokoot ihmiset mitä hyvänsä nii minusta ihan kaikkea ei tarvi sormiruokailla. Ku tuntuu että kaikki ateriat ym. Pitäs lapsen sormiruokailla ite. Siis mitä??! Lapsi sotkee ja turha sanoa että tietenki alussa sotkee ennen ku oppii.
Se sotkee silti.
Ja sitte se että mulle ainaki on opetettu että ruoalla ei leikitä. Mitä muutakaan se on ku ruoalla leikkimistä jos se lapsi sen ruoan tahallaan linttaa siihen pöytään tai heittää pitkin lattiaa. Sotkemista, piste. Ja mielipide ei muuksi muutu. Joku perustelee sillä että se kehittää lapsen hienomotoriikkaa. Ja pah. Kyllä meijän lapsi oppi pinsettiotteen kuukautta normaalia aikasemmin vaikkei ruualla leiki. On kätevä käsistään ja erittäin kiinnostunu tekemään käsillä ja saa tavarat hyvin otettua ja vaihtaa kättä ja kattelee jne. Vaikkei oo ruualla leikkiny. Se riippuu niin lapsesta. Ja ihan hyvin itekki on oppinu elämään ja syömään vaikken oo sormin sitä ruokaa syöny. Ja kolmanneksi se että miksi pitäs antaa syyä sormin ku kuitenki pitää sitte opetella syömään ruokailuvälineillä. Nii että mitä??? Kyllä kai se lapsi alkaa ihmetellä ku ensin saa sotkea ja sitte pitäs alottaa käyttään jotain haarukkaa... Antakaa mun kaikki kestää...

Yllättävän hyvin on lähteny tämä arki rullaamaan. Minä harjoittelussa, mies töissä ja poika hoidossa. Olisin jääny kotiin jos ois pystyny, mutta haluan nyt käyä tuon koulun loppuun ettei jää roikkumaan ja muutenki tuntuu hyvältä päästä vähä muualle eikä vaan kotona olla... Oon semmonen että en pysty olemaan kotona ja tunnen olevani paljon parempi äiti ku saa käyä päivän töissä ja ihmisten ilmoilla.

Mutta meistä kahdesta on siis tullu kolme ja poika voi hyvin ja terveenä ollaan pysytty. Poika on omanlaisensa persoona, periny minulta temperamentin ja isältä rauhallisuuden. Yritän muistaa kirjoitella jossain vaiheessa kuulumisia ja ajatuksia tästä vauvahommasta vähä tarkemmin...