Joulu meni ja uusi vuosi kolkuttelee ovella.

Joulu oltiin perheen ja sukulaisten luona. Molemmat mummut ja pappa asuu samalla paikkakunnalla, joten pystyttiin olemaan molempien luona jouluna ja vielä samana päivänä. Lapsi halusi nukkua aaton vastaisen yön mummun kanssa ja meni tosi hienosti. Ei vaan meinunnut alkaa nukkumaan yksin, mutta kun mummukin meni nukkumaan niin lapsi oli jonkun aikaa huokaillut pedissä ja sitten nukahtanut. Käytiin myös isomummua moikkaamassa ja siellä kävi joulupukki. Kaikki oltiin oltu taas tosi kilttejä. Toisaalta, nyt oli hyvin kuunneltu toiveita ja semmosta turhanpäivästä krääsää ei tullu, vaan oikeasti semmosia leluja, joilla lapsi oikeasti leikkii ja vaikka lahjoja tuli paljon, niin mielestäni ihan kohtuullisesti kuitenkin, viime vuosiin verrattuna... Tosin, mekään ei kyllä ostettu kun 4-5 lahjaa. Ja paljon sai vaatteita ja astioita, joista tietenki minä ainaki olin enempi mielissään. :)

Uusi vuosi olisi tuossa jo ihan nurkan takana, tämä taitaa olla viimeinen postaus tälle vuotta. Tai katsotaan, olisiko huomenna jotain asiaa. Olen yksin kotona, miesväki lähti uutta vuotta vastaanottamaan mummulaan kun siellä on miehen veli, joka käy varmaan 1-2 kertaa vuodessa täällä "pohjoisessa". Ajattelin huomenna illasta lämmitellä saunan ja laittaa ulkotulia ja ottaa rauhassa uuden vuoden vastaan. Eipä sillä, uuden vuoden päivänä pitää olla töissä niin eipä sitä kovin riehakkaasti pystykkään vastaanottamaan. Onneksi vuosi on lopuillaan, onhan tässä vuodessa ollut kestämistä... Mutta kun jotain huonoa tapahtuu, niin tapahtuu aina myös jotain hyvääkin, näin ainakin uskon.

Ristiriitaiset fiilikset

Mulla on välillä niin ristiriitaiset fiilikset. En edes tiedä mistä nämä fiilikset oikein kumpuaa. Vaikka järjen mukaan ajateltuna, eihän mikään mitä muille tapahtuu, ole minulta pois. Ja joillakin on asiat vielä huonommin kuin itsellä, pitäisi aina muistaa myös se. Sitte taas toisaalta, omat asiat voi sillä hetkellä tuntua isoilta ja vääriltä ja hankalilta ja kaikkea siltä väliltä, eikä niitä pitäisi mitenkään vähätellä ajattelemalla että aina on joku, jolla menee vielä huonommin. En tiiä saatteko kiinni nyt siitä, mitä yritän tällä sanoa...

Tai kilpailu, aina löytyy joku, joka viitsii kommentoida että hänellä menee näin ja näin. Tiedän että voi olla kyse myös siitä että haluaa jakaa oman tarinansa ja tavallaan elää myötätunnossa että tietää miltä toisesta tuntuu. Silti kuitenkin sisimmässäni ajattelen että jaha, hänenkin piti nyt päästä kommentoimaan ja kertomaan kuinka hänellä on asiat huonosti ym. Vaikka oilisi joku ihan tuntematon ihminen, jota ei ole ikinä edes nähnyt.

Kaaduin omalla pihalla reilu viikko sitten ja loukkasin toisen jalkani melko pahasti. Kävi niin kipeää että meni hetki jäällä/lumessa maatessa ja vetäessä henkeä, ennen kuin kipu tasaantui sen verran, että pääsin kömpimään ylös. Siitä asti pohje on ollut todella kipeä ja kireänä, polvilleen ei ole kärsinyt mennä ja joskus kiristää, vaikkei jalalla edes tee mitään. En tiiä mitä tämän jalanki kanssa pitäis tehdä, että se paranis. Oon koittanu venytellä sitä ja liikkua, mutta mitä enemmän liikkuu niin tuntuu, että sitä kireämmäksi se menee. Että hyvästi liikunta. Toki tietenki jos ja onhan se, revähtäny nii meneehän siinä aikaa, ennen ku se paranee.

Joulu on ens viikolla. Toivottavasti oon ollu kilttinä ja pukki tuo lahjoja. No, tiiän mää että ainaki kaks lahjaa saan.

Tänään on myös meidän pieni enkeli ollut paljon mielessä, jotenkin tuntuu hassulta että enkelimme lähdöstä on jo yli vuosi, vaikka tuntuu että se tapahtui vasta eilen. Aina välillä tulee haikeita hetkiä kun miettii pientä. Toisaalta taas tuntuu kamalalta myös se helpotuksen tunne, jonka koki, kun kaikki oli ohi. Kun tiesi ettei raskaus pääty hyvin niin ei sekään hyvältä tuntunut. Mutta uusia tuulia päin... Välillä se vain on näin.

Ovulaatio

Sain pitkästä aikaa tässä kierrossa tikkuun kiinni ovulaatio plussan. Tämän jälkeen reilusti tunsin myös ovulaation seuraavana päivänä. Kaikenlaisia oireita on ollut rintojen todellisesta kivusta alavatsakipuihin. Myös raudan makua oli suussa jossain vaiheessa, tosin melkein heti sen jälkeen kun ovulaatio oli tullut. Väsymystä, lieviä pahoinvoinnin oireita iltaisin...

Toiveet oli tietysti korkealla, koska en edes muista millon olisi ollut näin selviä oireita. Samantyyppisiä oireita on ollut myös niissä raskauksissa, joita on aiemmin ollut. Tai itse asiassa en ihan tarkkaan muista esikoisesta että oliko siitä mitään oireita, en ainakaan niihin kiinnittänyt huomiota, mutta tämä viimeisin raskaus reilu vuosi sitten alkoi juurikin samoilla oireilla. Toisaalta taas kävi mielessä että entä jos se enteileekin taas jotain keskenmenoa tms. 

Vajaa pari viikkoa on ollut yhtä tuskaa ja vihdoin uskalsin tehdä testin. Ja negatiivinenhan se oli. Olisin voinu olla varma että saisin vihdoin myös raskaustestiin toisen viivan, mutta ei. Joten taas pudotus korkealta ja kovaa...

Pettymyksiä on nyt tullu 12. Joko niin että menkat on alkanut ja muutamia kertoja niin että olen kerennyt raskaustestin tehdä ja samana päivänä on alkanut menkat. Kierto kun on ollut niin sekaisin, niin ei ole aina ollut varmuutta siitä, kuinka pitkiä kierrot oikeasti on. Oon nyt muutaman kuukauden aikana saanut hyväksyttyä sen, että kierto on pidentynyt viikolla. Harmi sinänsä sekin kun aina aiemmin ollut tasan sen 28 päivää. Nykyään siis viikko enemmän odottelua jne. Menkkajomot on alkanut tänään. Niiden pitäisi alkaa huomenna tai viimeistään keskiviikkona, ellei sitte taas jostain syystä oo koko kierto taas totaalisen sekaisin.

Joulu tulee kuitenkin, koitetaan edes siitä nauttia.

Aiheiden mietiskelyä

Tässä siis tosi pitkään oon taas miettiny, että mistä aiheista tänne kirjottelis. Aika pitkälti postaukset on ollu perheeseen, työhön tai kuntoiluun liittyen. Ehkä enemmän juurikin tuohon perhe-elämään liittyvää. Oisko kiinnostusta siihen, jos kertoisin itseä kiinnostavista asioista, tai että miksi juuri minusta on tullut minä?

Voisin avata tähän yhtä asiaa, mitä muutosta olen nyt tässä syksyn aikana tehnyt. Oon pitkään, useamman vuoden, tiennyt Nosh vaatteista ja oon lapselleni sieltä vaatteita ostanu. Mutta nyt kesän/syksyn aikana oon uskaltautunut ostamaan myös itselleni vaatteita ja oon ihastunut niihin aivan mahdottomasti. Iso kiitos tästä kuuluu myös "omalle" myyjälle, hän on saanut myös omalta osaltaan kohotettua myös meikäläisen itsetuntoa ja oon uskaltautunut käyttämään myös muitakin värejä kuin mustaa tai tummansinistä. Kaikista eniten oon ihastunu nyt tunikoihin, ei ne niin kamalalta näytäkkään päällä, mitä on joskus luullu. Myös yhden mekon hommasin, mutta sitä en ole vielä päälleni asti saanut, koska paketti ei ole vielä tullut.

Aiemmin oon piiloutunu mun vaatteisiin, huppareihin jne. Enkä oo uskaltanu muita vaatteita käyttää. Tylsää, tiedän.

Ajatukset siitä, mitä muut minusta ajattelee ja miltä näytän, on väistynyt aika pitkälti taka-alalle ja ei voisi vähempää kiinnostaa mitä muut ajattelee. Pääasia että itsellä on hyvä olla. Minulla kun tuota ylipainoa on, niin se on omalta osaltaan vaikuttanut tähän itsetuntoon ja ehkä myös sen myötä, kun rupesin pudottamaan tuota painoa, on myös saanut uudenlaisen ajatuksen tähän omaan minäkuvaani. On ollut todella hepottavaa huomata, että viihtyy uusissa vaatteissa ja ne antavat myös itseluottamusta ja kannan ne mielelläni päälläni. Aiemmin olen toteuttanut itseäni hiusten avulla, olen aina tehnyt aika radikaaleja muutoksia kerralla hiustyyliin ja toinen puoli on useamman vuoden ollut jo lyhyt ja värejä on käytetty paljon. Nyt tähän on yhdistynyt myös vaatteet. Tykkään kovasti vihreästä väristä ja noshin vaatteet on siitä hyviä, että ne passaa sekä arkeen että juhlaan. Uusi vuosi uudet kuteet. Haha.

Jospa seuraava vuosi olisi parempi. Pahoin vaan näyttää että tämä kärsimys jatkuu ties kuinka kauan.

Lapsettomuus asiaa pitkästä aikaa

Lapsettomuus

En ole hirveästi nyt viime aikoina kirjoitellut tänne tuosta lapsettomuus asiasta ja siihen on ihan syykin. Ei vain ole ollut mitään kerrottavaa. Olen koko asian oikeastaan laittanut mielessä vähän taka-alalle, koska en ole voinut asiaan vaikuttaa millään tavalla. Muutaman kaverin kanssa on tullut juteltua välillä asiasta, mutta kun ei tilanne mene suuntaan, eikä toiseen, niin en ole nähnyt syytä, miksi olisin siitä kirjoitellut.

Nyt kuitenkin tuntui siltä että haluan jotain asioita kirjoittaa ylös ja ehkä vähän miettiä. Ovulaatioista sen verran että niitä ei ole tullut kolmeen kuukauteen, tai ainakin itse olen sitä mieltä, ettei ole tullut. Välillä olen niitä kiertoja tikutellut ovulaatiotesteillä, mutta eipä siitä ole ollut hyötyä, ei ole lh huippuja näkynyt, eikä ole myöskään ollut ovulaatio oireita. Kierto on pidentynyt jostain syystä. Ennen tarkka 28 päivää on nyt muuttunut 31-36 päiväksi, tämäkin turhautti alussa aika paljonkin, koska ajattelin niin, että joka kierto on nyt viikkoa normaalia pidempi, niin kaikki vaan hidastuu ja hidastuu. Vaikka en nyt tiedä onko tuolla edes oikeasti mitään merkitystä mutta kyllä silti turhautti, nyt on ehkä jo sinut tuon asian kanssa että ne on muuttuneet pysyvästi pidemmiksi.

Hoidot

Hoidot eivät ole tällä hetkellä edenneet mihinkään. Edelleen odotellaan sitä tammikuun ensikäyntiä lapsettomuus poliklinikalla. Sekä minä, että mieheni olemme käyneet verikokeissa. Minä annoin myös virtsanäytteen mahdollisten sukupuolitautien varalta. No ei ollut tauteja. Lääkäri soitti silloin joskus syyskuussa, vai oliko lokakuussa niistä verikokeiden tuloksista, ei niissä ollut mitään. Vihdoin ja viimein ne tulivat myös omakantaan, joten kävin sieltä vielä itse niitä tutkimassa. Ei ollut hormonikokeissakaan mitään ihmeellistä, joten sen puoleen verikokeista ei ole jäänyt mitään kiinni.

Se, mitä itse olen tässä hoitoihin liittyen tehnyt, niin olen pudottanut sitä painoa. Minulla sitä ylipainoa on. Olisiko ehkä 10kg, minusta tuo tuntuu vähältä, verrattuna, kuinka paljon monella sitä saattaa olla, joten en ole ollut tuosta huolissani, paino kuitenkin on pudonnut ihan ok tässä kesän jälkeen. Sitä en sitten tiedä, että sanovatko polilla, etteivät ota hoitoon ennen kuin painoa on tiputtanut, mutta olen sitä jo tehnyt, joten luulisi sen merkkaavan jotain, eihän sitä ihan heti kokonaan pois saakkaan.

Mies kävi myös antamassa näytteensä analysoitavasksi, joten sekin asia on hoidossa. Siitä voi soittaa tietoja ennen käyntiä, mutta itse ajattelin että sama kai se on kuulla ne vastaukset siiten siellä ensikäynnillä, koska mitä me sillä tiedolla tehdään, että onko jotain vikaa vai ei, kun ei asialle tehdä mitään, ennen sitä ensimmäistä käyntiä.

Rautaa olen syönyt sieltä maaliskuusta asti. Kävin syyskuussa kontrollissa ja jostain syystä rauta ei ollut noussut oikeastaan yhtään. Tuohon en osaa sano miksi, ja lääkäri oli taas sitä mieltä ettei tarvitse enää rautaa syödä, niin olin sillain että joopajoo. Olen kuitenkin jatkanut raudan syöntiä ja lisännyt itse annosta, koska minulla edelleen rautavarastot on ihan nollassa. Enkä käsitä, miten lääkäri voi sanoa että ne on hyvät, koska samainen lääkäri vielä itse maaliskuussa kertoi, paljonko niiden pitäisi olla, että olisi mahdollista/hyvät mahdollisuudet raskautua uudestaan. Ja rauta-arvot ei tällä hetkellä sitä ole...

Näihin tunnelmiin jatketaan. Voi olla että seuraavan kerran kirjoittelen näistä asioista sitten tammikuussa kun on jotain konkreettista kerrottavaa, miten tämä asia jatkuu eteenpäin.

Katson kauas tulevaisuuteen.

Katse tulevaan. Katse kaukaisuuteen.

Näillä lauseilla pitäisi jaksaa eteenpäin tämän kaiken korona paskan keskellä. Kaikista eniten mua ärsyttää se kun taas laitetaan kaikki paikat kiinni. Uimahallit, kirjastot, kaikki, missä on vietetty lapsen kanssa aikaa. Eli taas jäädään kotiin ja töissä pitää käydä. Tämä on ihan sanonko mistä. Miksi ihmiset ei voi pysyä siellä karanteenissa siinä vaiheessa kun on jo sairastunu? Tai miksi ei voi pitää niitä turvavälejä. Maskeista en halua ees puhua, ihmisten maskien täysin vääränlainen käyttö saa näkemään punaista ja tekis mieli hakata päätä seinään.

Joku kehtaa vedota siihen, että ei oo ketään, kuka auttaa. Varmasti on, jollain on aina joku tuttu tai tutun tuttu. Tai jos ei halua vaivata heitä niin kaupasta saa tilattua ruoat vaikka kotiin. Siinä vaiheessa kun karanteenissa on niin ei tarvi käydä enää missään. Kyllä, alkaa ketuttaa tämä koko homma aika paljon. Just luin lehdestä että on altistuminen tapahtunu black friday tapahtumassa jossakin ideaparkissa. Henkilöllä oli todettu korona ja oli ollu siellä, oli sillä kuitenki ollu maski mutta altistuneita kehotetaan silti seuraamaan vointia 10vrk ja jos oireita ilmenee nii testiin. Eli, minun logiikalla siitä maskista ei oo hyötyä ku silti pitää pelätä että se korona on tarttunut. Minä nyt oon ollukki koko ajan sitä mieltä ettei se auta mitään, mutta silti. Ku ihmiset vauhkoaa tuosta maskista. 

Haha, pysykää kotona nii ei tarvi pelätä että tarttuu. Eihän sitä pakko ole kulkea. Ketuttaa sitte itseä se ku tosiaan kaikki paikat laitetaan kiinni, kirjastot ja semmoset ku ois kiva ees jossain päästä käymään. Oon itekki miettiny sitä että en nyt pariin viikkoon hirveästi kulje missään, mutta meillä ois tarkotus pitää pikkujoulut tuossa joulukuun puolessa välissä nii siksi pitää olla vähä kotosalla vaan nii saa ne pidettyä. Ei kai siinä. Kohta on taas uusi vuosi.

Työtä ja arkea.

 Arki rullaa lähinnä töiden ympärillä taas, tai ainakin siltä tuntuu.

Tällä viikolla kolme viikkoa takana työnkiertoa toiselle teho-osastolle. On ollut kyllä niin mun juttu. Sanoinkin parille työkaverille, että tällä hetkellä ei ole yhtään ikävä omalle osastolle. Sitä mitenkään vähättelemättä, mutta se oli jo alussa selvää, että se oman mielenkiinnon potilasryhmä on siellä toisella teholla ja nyt kun on päässyt heitä hoitamaan, niin on vaan vahvistanut tätä ajatusta että heitä haluan hoitaa. Tottakai tiedän että jossain vaiheessa on palattava takaisin omalle osastolle, mutta aion kyllä sanoa että voin todellakin olla töissä myös toisella osastolla. Jotenkin tuntuu hassulta ajatella näitä asioita tällä hetkellä koska...

Olen menossa ylihuomenna työhaastatteluun tänne omalle paikkakunnalle. En ole varma, olenko valmis luopumaan tuosta tehohoidon paikasta, mutta tämä työpaikka, mihin olen menossa haastatteluun, olisi vakituinen paikka, lähempänä kotia eli lyhyempi työmatka jne. Tähän elämäntilanteeseen olisi hyvä jos saisi työpaikan lähempää mutta mutta... Ehkä osaa paremmin tehdä jotain päätöksiä sitten kun on siellä haastattelussa käynyt. Eihän siinä mitään menetä, vaikka käykin haastattelussa. Harmi vain kun sekin olisi kolmivuorotyötä että niistä yövuoroista ei ainakaan vielä pääsisi eroon. Palkka olisi todennäköisesti huonompi, toki työ tehoon verrattuna varmasti helpompaa mutta työmäärä voi olla isompi. Ja tietenkin täytyy kysyä myös sitä että mitä kyseinen työpaikka on mieltä siitä osittaisesta, tokihan se mulle kuuluu ja ne ei voi olla antamatta sitä, mutta eivät ehkä sitten halua minua sinne töihin senkään takia kun en tekisi täyttä työaikaa. Mutta ajattelin kaikki tuoda esille jo heti siellä haastattelussa, ettei tule sitten yllätyksenä.

Voihan se olla että kuitenkin jään vielä teholle töihin. Se oli se unelma ja toisaalta ei haluaisi päästää irti. Toisaalta taas pitäisi ajatella myös itseä ja omaa jaksamista. Mutta silloin kun on hyvät hetket niin teholla työ antaa kyllä niin paljon. En usko että mikään muu työ voi antaa itselle mitä tämä. Osaanko tyytyä vähempään. En tiedä.

Suru on läsnä

 Hei.

En ole vähään aikaan kirjoitellut. Se on tuntunut viime aikoina vähintäänkin turhalta kun ei se näitä oloja kuitenkaan pois vie. Turhautuneisuus, malttamattomuus, kyynisyys, siinäpä muutamia tunnetiloja tällä hetkellä.

Ja toisaalta taas, tuntuu myös turhalta vatvoa samoja asioita, päivästä, viikosta, kuukaudesta toiseen. En ole käynyt nyt edes juttelemassa missään. Se viimeisin keskusteluaika peruuntui minusta riippumattomista syistä, eikä sieltä ole sen jälkeen kuulunut mitään. Olen sitä mieltä että se ei ole minun tehtäväni huolehtia uutta aikaa, koska minä en sitä aikaa perunut. Silloin kun jouduin itse perumaan, niin kyselin uutta aikaa.

Tänään on vuosi siitä kun todettiin meidän pienen kuolleen. Tämä mennyt vuosi tuntuu samaan aikaan ikuisuudelta ja samaan aikaan tämä on kuitenkin mennyt äkkiä. Vuoteen on mahtunut niin paljon kaikkea, ettei voi edes muistaa. Lääkärin sanat kaikuu kuitenkin vielä mielessäni hyvin eläväisesti. "Positiivistahan tässä on se että tulet kuitenkin raskaaksi." Tuo lause jäi elämään päähäni koko vuodeksi ja välillä mietin tätä lausetta ja tunnen jopa raivoa kyseistä lääkäriä kohtaan. Ihan niin kuin se olisi jotain ivaa tällä hetkellä. Mitä tapahtui? No, en ole tullut vuoteen raskaaksi. Kehoni ei toimi, jokin on vialla. Tuo lause kummittelee päässäni aina aika ajoin ja saa aikaan hyvin negatiivisia tunteita.

Tämä jatkuva odottelu on todella raastavaa, se syö ihmistä sisältä. Jotenki tuntui hyvältä että syksyllä pääsi lääkärille ja katsotaan mitä tehdään. Saatiin se aika sinne naisten polille, joka tosin on vasta tammikuussa... Ja taas odottelua, odottelua, odottelua. Johan tässä on vuosi odoteltu. Ihan paskaa jos suoraan sanon. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo kyseinen käynti oli ihan turha ja olisi pitänyt saada se lähete jo aiemmin että olisi heti vuoden päästä päässyt polille. Sekin on kallista, joten saa nähdä saadaanko haudata viimeisetkin toiveet toisen lapsen saamisesta.

Ois vaan niin kiva tietää että mikä tässä nyt mättää. Ja se, että jos joku hoidettava syy löytyy, esimerkiksi ettei ovulaatiota tapahdu, niin tätä on odotettu perhana se yli vuosi! Jos olisi aiemmin tutkittu niin olisi saanut apua, eikä olisi tarvinnut välttämättä odotella tätä vuotta. Jos näin sattuu käymään että sieltä joku todellinen syy löytyy, niin aion kyllä mainita asiasta että ois v*ttu voinu pikkusen aikasemmin tutkia. Sitte vaan sanotaan että olisit menny yksityiselle. Julkisella odotetaan se vuosi.

Elämä on.

Dieetti jatkuu

Dieetti on jatkunut täällä kaikessa hiljaisuudessa. Mulla on se ruokasovellus, yazio. En ole ostanut siihen mitään erikoisuuksia, vaan olen käyttänyt ihan sitä perus sovellusta. 8 viikkoa kirjasin kaikki ruoat sinne ja pidin tarkkaa kirjaa, mitä söin. Nyt kaksi viikkoa olen kirjannut sinne vain painon edistymisen. Kunnon repsahduksia ei ole tullut, mutta esim. Pizzaa ollaan käyty ostamassa jne. Varmaan jossain vaiheessa rupean taas kirjaamaan sovellukseen ruokia. Se vaan tuntui jotenkin työläältä aina muistaa kaikki kirjata. Punnitsin myös kaikki ruoat, ettei tule liikaa, mutta aika nopeaa rupesi silmällä näkemään niitä oikeita määriä.

Mittoja en ole ottanut, koska sain mittanauhan hävitettyä johonki. Valokuvia en ole tästä vaiheesta vielä ottanut, pitäisi ottaa... Paino on pudonnut yhteensä -6,1kg ja olen tähän erittäin tyytyväinen. Treenejä olen tehnyt, no, en joka päivä mutta aina kun on sopiva hetki ollut. Minullahan oli siis se peppu palamaan vastusnauha ja se on ollut kiva. Olen myös keskittynyt tuohon keskivartaloon eli olen tehnyt vatsalihasliikkeitä ja lantionnostoja.

Laskin tuossa että olen tämän painonpudotuksen kanssa tällä hetkellä n. puolivälissä. 6,4kg olisi vielä siihen tavoitteeseen. 10 viikkoa takana. Oon tosi positiivisesti yllättynyt, kuin nopeaa paino on pudonnut, toki se alku oli tosi nopeaa, mutta jos nyt mennään sillä tahdilla että 2kg putoaa kuukaudessa, niin 3kk ja tavoite saavutettu. Tai no, mullakaan ei niin hirveästi ole sitä ylipainoa että painon putoaminen voi hidastua entisestään, joten olen varautunut myös siihen, että menee pidemmälle kevääseen, ennen kuin tavoite täyttyy.

Lapsettomuus tutkimuksista lyhyesti

Kävin täällä omalla paikkakunnalla lääkärillä syyskuun lopppupuolella ja keskustelimme asioista tähän lapsettomuuteen liittyen. Sain tosiaan sen ajan kun otin asian puheeksi esikoisen 3v neuvolassa. Kerroin lääkärissä että tasan vuosi sitten tein positiivisen raskaustestin ja lokakuun lopussa tämä raskaus meni sitten kesken. Kerroin myös vielä kiertotilanteen, miten kierrot olivat keskenmenon jälkeen todella sekaisin ennen kuin aloitin raudan syönnin ja sain lähetteen labraan. Viimeiset kaksi kiertoa ovat olleet taas jostain syystä pidempiä, kerroin tämänkin ja sain vielä lisäksi sen ferritiini mittauksen. Otetaan vähän hormonikokeita ja perus kilpirauhaskokeita ym. Mitä nyt on otettukki jo tässä kesän aikana. En usko että niistä löytyy mitään ihmeellistä, joten seuraava etappi tulee olemaan naistentautien poliklinikka. Ellei nyt jostain syystä tapahdu ihmettä ja raskautuisin, en vain jaksa uskoa tähän.

Lääkäri soittaa minulle ensi viikolla laboratoriokokeiden tuloksista. Harmi kun täällä tulokset tulevat omakantaan näkyviin todella hitaasti, ei varmasti kerkeä tulla ennen soittoaikaa, että voisi itse käydä jo niitä katsomassa etukäteen. Nyt kierto olikin taas 31 päivää, eli muutaman päivän normaalia pidemmät.

Väsymys on aivan jäätävää, voisin  vain nukkua ja nukkua. Blogi on ollut myös taas hiljaisempi, koska olen jälleen keräillyt itseäni näiden iskujen takia vasten kasvoja. Aina kun uusi kierto alkaa niin tuntuu että palanen sisältäni häviää jonnekin avaruuteen...

Paino laskee

Hei.

Paino laskee, hitaasti mutta varmasti.

Tällä hetkellä on paino pudonnut 5,2kg ja kokonaisuudessaan dieettiä on takana 7 viikkoa. Olen viimeisen kahden viikon aikana vähän lisännyt hiilihydraatteja. Eli 5 viikkoa olin kokonaisuudessaan sillä ketogeenisellä ruokavaliolla. Siksi niin, kun aloin olla jo hyvin väsynyt ja tuntui ettei jaksanut tehdä yhtään mitään. Nyt kun lisäsin hiilihydraatteja niin olen jaksanut paremmin. Tämän viikon olen ollut sairaana, joten ruoka ei ole juurikaan maistunut.

Onpahan nyt viikon aikana tullut sitten taas puristettua kaikki ylimääräinen pois. Tosin en ole nyt tämän viikon aikana juurikaan seurannut hiilihydraatteja, koska olen tosiaan syönyt niin vähän, että kaikki, mikä vain menee suusta alas niin olen ollut tyytyväinen. Eilen oli myös herkuttelupäivä, niin jaksaa taas vähän katsoa uudella voimalla, mitä suuhunsa laittaa.

*Huokaus*

 Ajatus ei kulje.

Olen taas muutaman viikon polkenut paikallani, eikä tästä oikein pääse eteen, eikä taaksepäin.

Tuntuu ihan paskalta, jos suoraan sanon.

Onneksi on töitä, tosin nekin vetää kaikki voimat ettei tahdo jaksaa kotona tehdä mitään. En tiiä.

Jotenki tuntuu myös oudolta, miten voi fiilikset heitellä näin paljon. Se viimeisin keskustelukäynti peruuntui taas jälleen kerran. Tällä kertaa sen perui itse työntekijä, oli jäänyt sairaslomalle. Mikä järki on yrittää edes käydä juttelemassa, kun aina näitä peruuntumisia tulee.

Olen myös miettinyt, josko soittaisi sinne seurakunnalle ja pyytäisi sieltä käymään jonku diakonissan, tai kävisi sen luona juttelemassa.

Henkinen väsymys

Itkukohtauksia on tullut taas viime aikoina.

Henkinen väsymys on tällä hetkellä aivan käsittämättömän suuri.

Ei jaksa. Ei pysty.

Ahdistus on lisääntynyt.

Oon myös miettinyt että teenkö itse itselleni tämän, en edes tiedä voiko se olla mahdollista.

Keskusteluaika peruuntui jälleen. Ensin jouduin perumaan itse lapsen sairastumisen takia, nyt vuorostaan sh perui ajan. Rupesi tuntumaan ettei tässäkään ole mitään järkeä kun niin useasti peruuntuu nuo ajat ja joutui tosiaankin vielä alussa odottelemaan koko aikaa. Ei pääse asioissa eteenpäin kun aina kun odottaa aikaa ja sitten se peruuntuu nii pettymys on ihan käsittämättömän suuri.

Väsymys on todella kova. Loma loppui juuri ja olen jo ensimmäisen työvuoron jälkeen aivan käsittämättömän väsynyt. Aivan järkyttävää.

Tuntuu että kaikki oireet on taas pahentuneet.
Olen kuitenki saanu vielä nukuttua, ainaki jotenki.
Nyt täytyy taas miettiä että miten tässä eteenpäin lähdetään jatkamaan.

Lapsi kasvanut oikein hienosti

3 vuotisneuvola

Käytiin pojan kanssa siellä neuvolassa viime viikolla, pääsimme kerrankin koko perhe neuvolaan, mies on ollut neuvolakäynneillä viimeksi raskausaikana ja molemmissa ultrissa oli mukana. Muuten ei ole ollut kun neuvolat on yleensä aina keskellä päivää tai muuten hankalasti niin hankala olla töistä pois. Meidän pieni-iso mies oli kasvanut pituutta 9,5cm vuodessa. Siis ihan huima saavutus! Verrattuna siihen että normaalisti lapsi kasvaa tässä iässä ja tästä eteenpäin noin 5-6cm vuodessa. Painoakin oli tullut melkein 3kg lisää, joten nollakäyrää altetaan lähestymään ja painon nousu on suhteessa kiihtynyt vuoden aikana.

Mitä neuvolassa seurattiin?

Näköä ei saatu tarkistettua. Luulen, että meidän lapsi ei vaan oikeasti tajunnut, mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Kerroin kyllä neuvolatädille, etten ole huolissani lapsen näöstä, on nähnyt kyllä kaikki pienimmätkin asiat ja näkee kauas, jopa sellaisia asioita, mitä ei itse ensin edes hoksaa. Joten näköä ei tarvitse kontrolloida kun vuoden päästä, mikäli itsellä ei herää epäilyä huonosta näöstä.

Täti näytteli kuvia ja piti osoittaa kuvasta silmät, nenä, korvat jne. Piti tietää kuvista kumpi on isompi ja pienempi. Täytyi osata lajitella keltaiset ympyrät omaan purkkiin ja punaiset omaan. Oli myös kolme samantapaista sanaa kuvineen ja sitten piti näyttää sitä kuvaa, jonka neuvolatäti sanoi. Meillä osattiin nämä kaikki.

Ei onneksi tarvinnut osata piirtää ympyrää, mutta piti osata piirtää suora viiva ylhäältä alas ja vasemmalta oikealle. Nämä osasi piirtää. Katsoi myös samalla, millä tavalla pitää kynää kädessä. No, meillä ainakin pidetään vielä koko nyrkissä. Piti myös rakentaa pienistä palikoista torni, olisiko ollut 8 palikkaa. Lapsi katsoi meitä vanhempia vähän aikaan pilke silmäkulmassa, otti kaksi palikkaa samaan käteen ja laittoi ensin toisen palikan ja sitten toisen, kuin näyttäen että tämän hän osaa ihan yhdellä kädellä ja vieläpä erinomaisesti. Olisitte nähneet sen ilmeen, oli vähän sillain että onko tämmöstä nyt pakko tehdä, tämänhän osaa vaikka unissaan.

Heittelivät palloa ja pallo piti ottaa kiinni. Olisi pitänyt kävellä varpaillaan, meillä tämä kyllä osataan, mutta jostain syystä ei halunnut tätä siellä neuvolassa tehdä, niin pitää kuulemma kotona harjoitella. Heh, eipä ole hirveästi tarvinnut harjoitella kun tulee ihan omasta takaa. Onneksi siellä oli leluja, ne kiinnosti todella paljon.

Kertoili värejä ja kyseli aina mitä ulkona tapahtuu kun siellä oli kaivureita tekemässä töitä. Jutteli kovasti, mutta täti ei ainakaan maininnut mitään siitä että s ja r äänteet tulee jo ihan oikein ja puhe on muutenkin kehittynyt vuoden aikana todella reilusti.

4 viikko

En oo ihan varma jaksanko sittenkään joka viikko tätä päiväkirjaa tänne postata... Ei sillä että motivaatio olisi mennyt vaan sillä, että jotenki tuntuu nyt kun tuo painon putoaminen on tasoittunut, niin en oikein näe syytä joka viikko raportoida, jos lähtee esimerkiksi vaikka 200 grammaa painoa pois. Mieluummin niin että näkisi pidemmältä aikaväliltä niitä tuloksia. Nyt on kuitenkin ensimmäinen neljä viikkoa taputeltu, niin jos kuukauden välein esimerkiksi kirjoittelisi sitten pidemmän postauksen. Ja tarkoitus olisi nyt neljän viikon kuurin jälkeen ehkä vähän nostaa niitä hiilihydraattimääriä, niin saisi kunnolla aloitettua myös treenit.

Ketogeeninen ruokavalio jatkuu siis edelleen, tai no voiko sitä enää ketogeeniseksi sanoa, mutta ainakin vähemmän hiilihydraatteja. On kyllä nopeaa mennyt tämä aika. Kuukautiskiertokin vaikuttaa tällä hetkellä melko reippaasti tähän projektiin. Yleensä ennen kuukautisia olo on todella turvonnut ja pallomainen, ja on sitä tälläkin hetkellä. Paino on seilannut 0,5kg suuntaan ja toiseen, mutta ei ole pudonnut. Saa nähdä, kun pääsee taas tästä loppukierrosta ohi, niin putoaako paino enemmän. Toivottavasti. Vatsan seudulta on kuitenkin lähtenyt -2cm ja lantiosta myös -2cm, mittasin keskiviikkona, eli 3,5 viikon jälkeen. Eli ei huono. Tarkoitus on mitata aina välillä ja niistäkin tiedottaa tänne miten homma etenee.

Lauantaina meillä oli lapsen synttärit ja pitihän sitä itsekin syödä kakkua ja muuta hyvää, olo oli kyllä koko päivän aivan älyttömän täysi ja turvonnut ja tuli jotenkin huono olo muutenkin. Miten paljon vaikuttaa yhden päivän herkuttelu, morkkis on kyllä aivan jäätävä näin jälkikäteen että ei taida tulla kovin montaa päivää tästä eteenpäin herkuttelua... Eipä se onneksi hirveästi vaikuttanut tähän, onneksi. Mutta nyt uus viikko ja uudestaan ruotuun.

THL suosituksia, maskeja, mitähän vielä.

Thl suositukset

Vastikään on ollut puhetta siitä, kun työpaikoilla, esimerkiksi kouluissa on maristu siitä, että vanhempi käy töissä, vaikka lapselta on otettu koronanäyte ja sitä tulosta ei ole vielä tullut.

Muistuttelen ihmisiä siitä, miten THL ohjeistaa: " Oireettomat perheenjäsenet voivat olla koulussa, kun testitulosta odotellaan, ellei jo tuolloin ole erityisen vahvaa epäilyä, että perheenjäsenellä on koronavirustartunta."

Eli oireeton perheenjäsen saa käydä töissä. Testituloksissa voi kestää jo useita päiviä, niin ei voi olettaa että terveet perheenjäsenet odottavat kotona sitä vastausta. Muutenkin tuntuu siltä että tämä koko korona höpötys on mennyt aivan yli, varsinkin niissä kunnissa, joissa ei ole edes koko koronaa. 

Kerron oman esimerkkini ja tämä on nimenomaan sitä maalaisjärjen käyttöä, tietenkin itsekin kun olen alalla niin on tietoa koronasta, sen tyypillisistä oireista ja miten korona muutenkin käyttäytyy, tieto ei tässä tapauksessa lisää tuskaa. Meillä on hyvä tehohoito ja vaikka kuinka voisi näyttää huonolta niin hyvin voi selviytyä. En osaa edelleenkään pelätä koronaa, vaikka se koko ajan on tuolla jossain konkreettisesti. Ja siis kun olen tätä postausta kirjoittanut niin suositukset etenkin lasten näytteenottoon liittyen on muuttuneet, mutta haluan silti kirjoittaa tämän esimerkin. Mutta siis siihen esimerkkiin.  Lapsemme sairastui jokunen viikko sitten. Hänelle nousi melkein 39 asteen kuume, tuli nuhaa ja yskää. Soitin terveyskeskukseen vain sen takia, että tarvitseeko meidän lähteä koronatestiin, jos lapsi tervehtyy loppuviikkoon mennessä, niin saisi mennä hoitoon.

Hoitaja kysyi, olemmeko matkustelleet riskialueilla tai onko itsellä epäilystä siitä, että olisi korona. Kerroin että ei olla matkusteltu, enkä usko olevan koronaa, ja lapsilla on kuulema nyt liikenteessä jokin virus, en muista nimeä. Meidän ei tarvinnut mennä koronatestiin ja olen edelleen vahvasti sitä mieltä ettei ole koronaa. Joku varmaan nyt sitten tietenkin sanoo, että ettehän te voi tietää onko se koronaa ja jos me olemme miehen kanssa oireettomia kantajia. Meillä täällä päin ei ole tällä hetkellä koronaa, yksittäisiä tapauksia lukuunottamatta lähikunnissa. Ja lapset, niillä on ympäri vuoden aina jotain pikku nuhaa ja viruksia on paljon, koulut ja päivähoito on alkanut niin sehän on ihan normaalia että niitä tauteja tulee, kaikki ei ole automaattisesti koronaa, koittakaa ihmiset ymmärtää se. Ja mitä siihen tulee, ettei voi tietää mistä se tulee. Niin se on jo oikeasti huonoa tuuria jos se täällä tulee. Ja jos kerta tulee niin se on sitten tarkoitettu niin. Elän kuitenkin tätä elämää niin kuin ennenkin, enkä voi olla elämästä jossain koronapelossa. Ei se niin herkästi tartu, mitä ihmiset luulee.

Mekin pärjäsimme lapsen kanssa kotona ja seurasin mm. Näitä oireita: onko hengenahdistusta, miten ruoka maistuu, lapsen yleisvointi, kuumeen mittaaminen useamman kerran päivässä, auttaako särkylääke, onko vatsavaivoja. Pari päivää lapsi oli kuumeessa, tänä aikana rupesi kunnolla nenä vuotamaan ja yskitti, sitten alkoi helpottamaan ja ehkä viikon verran nenä vuoti niin että piti useammasta päivässä niistää. Ja siinä se.

Suunenäsuojat

Nyt on tullut ne suositukset maskien käytöstä yleisissä paikoissa, esimerkiksi julkisissa kulkuneuvoissa. Edelleenkään tämä ei siis ole pakollista, mutta muistakaa. Kirurginen suunenäsuojus suojaa kaikkia vain silloin, kun jokaisella on maski. Silloin kun vain yksittäiset ihmiset käyttävät maskia, niin maski estää sen ihmisen hengitysteiden kautta sen mahdollisen koronan leviämisen, jolla se maski on. Toki muidenkin hengitystieinfektioiden leviämisen. Ja muistakaa hyvät ihmiset, jos jollakin ihmisellä on se maski päässä niin ei sitä tarvitse pelätä niinkuin se ihminen olisi joku tappava tauti, ei sillä automaattisesti ole sitä koronaa, eikä välttämättä ole edes mitään flunssaa. Mutta jos vähän nenä vuotaa tai on kurkku kipeä ja haluaa omalta osaltaan ehkäistä sen, ettei tartuta muita niin se on ok. Jos haluaisi että suodatin toimisi molempiin suuntiin niin silloin olisi oltava paksumpi maski, jossa on kunnon suodatin. Mikäli siellä bussissa kaikilla muilla on maskit, paitsi yhdellä ja tällä kyseisellä henkilöllä, jolla ei ole sitä maskia, on korona, niin kaikki ovat altistunteet koronalle. Pahiten tietenkin he, jotka ovat lähimpänä.

Mutta siis, jos maskia käyttää niin että nenä näkyy, tai sitä häpelöi koko ajan tai ottaa välillä pois ja laittaa saman maskin takaisin, niin se on ihan sama, vaikkei sitä maskia olisi ollenkaan. Maskin täytyy peittää kokonaan sekä suu että nenä. Valitettavasti olen nähnyt todella monta ihmistä, joilla on kyllä se maski, mutta se on vain suun edessä, nenä näkyy ja silloin on ihan sama onko sitä maksia vai ei. Ymmärtäähän sen että maallikkona, joilla ei ole hoitoalan tietoja ym. niin ei välttämättä oikeasti tiedä, miten maskeja ja muita suojavarusteita, esimerkiksi niitä käsineitä käytetään hygieenisesti ja oikeaoppisesti, mutta silloin pitäisi ottaa siitä selvää, minusta netistäkin löytyy oikein hyviä ohjeita ja videoita pukemiseen ja riisumiseen. Tiedän myös sen, se maski on ahdistava ja jos on silmälasit niin lasit voivat mennä huuruun ja tuntuu ettei saa happea ja hiilidioksidipitoisuudet nousee ja ahdistaa ym. Mutta miettikää tätä, se oikea, kunnon suodattimella oleva maski, on kymmenen kertaa pahempi, verrattuna kirurgiseen suunenäsuojukseen.

Korona

Joskus mietin, miksi ihmiset pelkäävät tätä koronaa niin paljon? Todennäköisesti se tulee jäämään tänne samanlaisena kuin esimerkiksi joku kausi-influenssa. Rokotus tulee, jos tulee, joskus vuosien päästä. En aio ottaa sitä. Joku tietenkin nyt ajattelee, että entäpä jos sattuu omalle kohdalle. Minä tiedän, mitä se korona voi pahimmillaan tehdä, enkä minä siltikään osaa sitä pelätä. Enempi pelottaa läheisten puolesta, tottakai ja se että jos joutuu oman perheensä altistamaan koronalle, mutta en siltikään osaa omalle kohdalle sitä pelätä. On, tottakai se on paha tauti ja jos koronan saa niin pahimmillaan toipuminen kestää kuukausia ja palautuuko koskaan täysin ennalleen? Vai jääkö jotain ongelmia. Onko keuhkoista kudokset vaurioituneet niin pahasti, etteivät ne palaudu koskaan enää entiselleen. Tuleeko jälkitauteina jotain muuta, jotka vie jo valmiiksi huonoon kuntoon joutuneen ihmisen vielä huonompaan kuntoon? Kuoleeko siihen? Riistäytyykö toinen aalto niin pahasti käsistä, ettei tehohoidon paikat riitä? Tuleeko veritulppia? Joudunko toisten armoille, vaikka olisin parantunut? Avoimia kysymyksiä on paljon, eikä niihin pysty kukaan ennalta vastaamaan. Saahan sitä pelätä, mutta turhaa joukkohysteriaa on ihan turha lietsoa, tilanne on nyt mitä on. Otetaan kaikki vastaan mitä on tullakseen. Jokainen kuitenkin voi omalta osaltaan huolehtia siitä oikeasta ja hyvästä käsihygieniasta ja jos joku ei halua liikkua kotinsa ulkopuolelle koronan pelossa niin sekin on ihan ok. Mutta se turha hössöttäminen...

Ja sitäkään minä en vain ymmärrä että miksi sitä on pitänyt lähteä sinne ulkomaille, kun sehän nyt on selvää että sieltä saa tuliaisiksi sen koronan. On nähty, monta kertaa. Eikö sen verran voisi odottaa että tämä laantuu myös sieltä muualta maailmasta, jos sitä kerta vielä pitää pelätä niin paljon. Kyllähän se itseäkin tympäsee, tarkoitus oli lähteä Espanjaan marraskuussa, mutta kun tilanne on tämä, ja vaikka saisi mennä, niin en aio mennä.

Koulujen yhteishaku

Koulujen yhteishaku on alkanut. Koittakaa muistaa, te jotka olette ajatelleen hakea kouluun nyt syksyllä! Hakuaika menee yllättävän nopeaa ja jos pitää tehdä vielä ennakkotehtävä, niin siihenkin on hyvä varata aikaa, mikäli oikeasti hauaa johonkin kouluuun päästä. Itsekin katselin vaihtoehtoja, mutta... Tänne seudulle ei ala tammikuussa oikein mitään, mikä kiinnostaisi, joten taitaa jäädä hakeminen ensi keväälle. Kaveri haki yhteen kouluun ja ajattelin että hakisinko itsekkin sinne, jos sattuisi että molemmat pääsisi, niin olisi sitten taas joku, jonka kanssa kulkea. Mutta työtodistukset ym. pitäisi olla 23pv mennessä ladattuna, ja luulen, etten tule niitä siihen mennessä edes saamaan. Joo tiedän, ne pitäisi olla, mutta jostain syystä työnantajilla on vaikeuksia niitä aina toimittaa, vaikka ne pitäisi olla kun työsuhde päättyy, tai itse on sen päättänyt.

Olen miettinyt ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. Tarkemmin akuutti- ja ensihoidon kehittämistä ja johtamista. Tulen jossain vaiheessa kyllä hakemaan tuohon ja olisi mukava vielä päästä opiskelemaan. Toinen, minkä erikoistumisen haluaisin käydä, on se ensihoito, ihan vain ammattikorkeakoulun osalta. Tosin, sen kävisin sitten kun tulisi sellainen erikoistumismahdollisuus, ettei tarvitsisi käydä ns. koko ammattikorkeakoulua uudestaan, koska kaikki yhteiset opinnot on jo käytynä.

Kierrot heittelee.

Heippa!

Olen nyt tarkoituksella pitänyt loma ajan blogin hiljaisempana, koska halusin keskittyä lomaan ja lapsen/perheen kanssa olemiseen. Käytiin useampi yö mummulassa ja nähtiin paljon sukulaisia. Miehellä oli myös nyt pari päivää lomaa ja tehtiin kaikkea kivaa yhdessä. Välillä tuntuu että yhteinen aika on melko kortilla, eikä tahdo työpäivien jälkeen tehdä mitään erikoista. Itselläni on vielä tämä viikko lomaa.

Paljon on nyt taas vaihteeksi pyörinyt lapsi asiat mielessä. Perheen kanssa kun on nyt touhuillut useamman päivän, niin väkisellä puskee tietyt ajatukset pintaan, taas. Miksei saada toista? Mikä siinä nyt kestää? Jne. Tiedän että turha stressi vaikeuttaa koko hommaa, mutta se on aina helpommin sanottu kuin tehty, ettei stressaa. Ja siis edelleenkin välillä mietin että miksi meille piti käydä näin että se toisen saaminen onkin sitten hankalaa. Sitäpä ei kukaan pysty kertomaan.

Ja siis itse otsikon asiaan. Mulla on nyt toinen kierto peräkkäin, joka heittelee. Yleensä kierto on ollut 28-29 päivää. Edellinen kierto oli kuitenkin 36 päivää ja nyt on 33 päivä menossa. En tiedä mistä tämä johtuu. Johtuuko siitä foolihaposta nyt, minkä aloitin sillon pari kk sitte. Vai mistä. Edellisessä kierrossa oli se ovulaatio tosiaan viikkoa oletettua myöhemmin, joten se selittäisi pidemmän kierron. Mutta nyt tässä kierrossa en taas ovulaatiota tuntenut, en kyllä tikuttanutkaan että sata varma ei voi olla, ettei sitä ollut.  Jotenki tuntuu että se lapsen saaminen menee vain pidemmälle ja pidemmälle kun kierrot alkaa venymään ja aina joutuu kauemmin ja kauemmin odottelemaan, onko tämäkään nyt sitten reilua.

Yleensä viimeistään viikko ennen kuukautisia alkaa naama kukkimaan ja rinnat tulee kipeiksi, mutta tässä kierrossa ei, ennen kuin nyt. Joten oletan että kyllä ne kuukautiset kuitenkin sieltä viikon sisään alkaa. Ihmetyttää vain miksi tämä kierto nyt taas on yhtäkkiä pidentynyt. Ja siis, vaikka en ole raskaustestiä tehnyt, niin uskon siihen, etten ole raskaana. Sen verran luotan noihin omiin tuntemuksiin ja tunteisiini. Ei ole tullut tunnetta että olen raskaana, niin luotan siihen. Mulle tosin tuli kierron aikana tunne, että tämäkin kierto venyy pidemmäksi ja tadaa, tässä ollaan. Olen myös huomannut olevani taas väsyneempi ja olo muutenkin on jotenkin taas huonontunut. Olisiko rauta-arvoissa tapahtunut muutosta, jos on niin silloinhan ei tuo suun kautta otettu rauta riitä.

Käytiin viime viikolla siellä neuvolassa, niin sain onneksi neuvola lääkärille nyt syyskuulle ajan, tutkivat vähän tarkemmin ja katsotaan pitääkö jotain alkaa tekemään.  Toivottavasti ainakin ultraisivat noita munasarjoja niin näkisi, onko siellä jotain kierroksen pituuteen selittävä tms. Toisaalta helpotti nyt tuo kun sai ajan edes johonkin. Ja haluaako lääkäri sitten ottaa vielä lisää verikokeita, niin odotan nyt siihen käyntiin asti, ennen kuin pyydän sitä ferritiini kontrollia, sekin tulee nyt samalla sitten. Mutta onhan nämä kaikki asiat melko pitkässä kuusessa, kun miettii että mitä voi yhden kierron aikana tehdä jne. Kohta on kuitenkin keskenmenostakin jo se vuosi.

Viikko kolme ketogeenistä ruokavaliota

En nyt oikein tiedä, haluaisinko ensin pudottaa tuota painoa, vai jatkaisinko noita treenejä samalla. Nyt kun on taas pari päivää saanut kroppa levätä (toki töissä on tullut viikonlopun aikana treeniä senkin edestä niin että on hiki valunut), niin paino putosi taas parin päivän aikana 900 grammaa. Ei vissiin oikein ole hyvä yhdistelmä tämä ketogeeninen ruokavalio ja treenaaminen. 

En tiedä. Jos kuitenkin pääasia olisi ruokavaliossa ja tekisin sitten vaikka vähän kevyempiä treenejä, niin saisi oikeasti ensin pudotettua tuota painoa. Toisaalta ois kiva yhdistää nämä asiat, mutta näyttää siltä että tuo vaaka on nyt se isompi ongelma, eli pudotan painoa ensin. Sitten kun aloittaa treenit kunnolla, niin saa vähän vapaammin syödä myös niitä hiilihydraatteja. Tämä viikko on muutenkin mennyt vähän haastavammin nyt. En ole tiistain jälkeen käynyt puntarilla ja kun olimme lapsen kanssa isomummulla, niin siellä hän tuli syötyä myös hiilihydraattiohöttöä kun ei viitsinyt sanoa että en syö. Toki vähän rajoitin etten niin paljoa syönyt.

Uskaltaisin kuitenkin käymään puntarilla ja 1,1kg on lähtenyt taas, jee! Eli vaikka jouduin useampana päivänä syömään myös enemmän hiilihydraatteja niin oli kuitenkin parisataa grammaa paino pudonnut. Ehkä pudotan siis ensin tuota painoa ja aloitan ahkerammin treenaamisen vasta sitten myöhemmin. Tarkoitus olisi vielä ainakin tämä viikko jatkaa ketogeenistä. Paras olisi jos saisi seuraavalle kymmenluvulle pudotettua painon niin sitten voisi vähän höllätä. 3,6kg olisi tuohon etappiin matkaa. Eli jos samalla tahdilla paino putoaa niin vielä 4 viikkoa pitäisi jatkaa. Eiköhän se mene, onhan tuo kolme viikkoakin jo mennyt.

Mitä minä keräilen?

Muumimukit

Keräilen muumimukeja. En mitenkään aktiivisesti, kaikkia mukeja en edes halua, kun minusta ne ovat aivan hirveitä.  Perusmukeja olen keräillyt pidemmän aikaa. Ne on minulla ihan päivittäisessä käytössä. Vanhempaa tuotantoa on vähemmän ja 90-luvun mukeja ei oo ollenkaan. Yleensä talvimukin saan joululahjaksi ja joskus pyydän esimerkiksi äitienpäivä- tai synttärilahjaksi jotain mukia. Taisin saada äitienpäivänä mymmeli -mukin ja synttärilahjaksi uuden niiskuneiti -mukin. Moominvalley park Japani muki, Muuminpäivä muki, Ruskea nipsu ja vihreä pikkumyy mukit on kirjahyllyssä, niitä en ole raskinut vielä ottaa käyttöön kun ovat kuitenkin arvokkaampia.

My little ponyt

My little poneja kerään aina silloin tällöin kun sattuupi sopiva kohdalle. Olen pari erittäin hyvää löytöä tehnyt kirpparilta 0,50-3e maksanut poneista ja siitäkin 50 sentin ponista maksetaan yli 10 euroa nettikirppiksillä. Muutaman ponin olen ostanut nettikirppikseltä sitte 10 euron molemmin puolin. Poneja minulla ei ole kuin muutamia, en näitä niin aktiivisesti keräile. Tai en ole edes kovin pitkään näitä vielä kerännyt, mutta aina jos pistää silmään hyvä tarjousponi ja on ihan suhteellisen hyvässä kunnossa, niin on tullut ostettua. Harmittaa kun minulla on niitä vanhoja poneja ollut, mutta nekin taisi mennä tulipalossa. En ole ainakaan löytänyt niitä mistään.

Postimerkit

Postimerkkejä olen kerännyt niin kauan, kun jaksan muistaa. En tiedä mikä niissä viehättää, mutta olen aina tykännyt postimerkeistä. Minulla on niille oma vihko, johon olen kerännyt samanlaisia ja samantyylisiä merkkejä aina samoille sivuille. Jokin aika sitten ostin kirpparilta todella paljon postimerkkejä, en ole niitä ehtinyt edes järjestellä mitenkään. Mietin vain, että taisi tulla ostettua vähän liikaa, kirjeissä ym. Tulleet merkit on niin vähäisiä, että niitä kerkesi aina laittaa.

Nukkekoti

En siis keräile varsinaisesti nukkekoteja, vaan laittelen omaa nukkekotiani. Ostin senkin netin kautta ja olen entisöinyt nukkekotia itse. Olen leikannut seinille uusia tapetteja ym. Olen myös antanut pojan leikkiä nukkekodilla, kunhan osaa leikkiä sievästi eikä riko mitään. Kalusteita olen ostanut sekä käytettynä että uutena.

Pokemon kortit

Pienempänä minulla oli Pokemon kortteja paljon ja olin myös piirtänyt pokemoneja kortista paperille. Valitettavasti nämä kortit paloivat tulipalossa, joten jouduin aloittamaan keräämisen uudelleen. Olen nyt pari isompaa pompsia ostanut kortteja ja olen ihan hyvän kokoelman saanut itselleni. Ne voi olla joskus vielä hyvinkin arvokkaita. Toivottavasti en menetä toista kertaa kortteja.

Barbit

Myös barbeja olen kerännyt koko pienen ikäni ja valitettavasti myös vanhat barbini paloivat tulipalossa. Mietin hetken aikaa vanhempana että kannattaako edes aloittaa keräämistä enää uudelleen, mutta aloitin kuitenkin. Olen keräillyt barbeja kirppareilta ja osan olen ostanut myös uutena. Muutamia olen saanut pyynnöstä myös joululahjaksi. 

Hevoset

Olen kerännyt koko pienen ikäni myös normaaleja hevosia. En pelkästään My little poneja. Osa on ollut minulla jo ihan pienestä lähtien, enkä raskisi antaa niitä kyllä pois. Kirpparilta on löytynyt kokoelmaan lisää hevosia. Myös samanlaisia, ei haittaa vaikka on useampi samaa. En osta mitään monen euron hevosia vaan jos löytyy hyvä kuntoinen esimerkiksi eurolla niin olen ostanut. Joskus löytyy vielä halvemmalla.

Pikkueläimet

Pikkueläimiä olen myös keräillyt kirppareilta. Ihan kaikkia en kuitenkaan ole viime aikoina ottanut. Pienenä keräsin Kinder munista niitä yllätys eläimiä ja niitä on paljon. Minulla on iso laatikollinen pikkueläimiä. Harmi kun nykyään ei tule enää kindermunista eläimiä vaan jotain ihan turhanpäivästä.

Nyt kun katsoo mitä kaikkea sitä on tullut keräiltyä niin näitä keräilykohteitahan on melko paljon. No, jääpähän perintönä. Toivottavasti näitä arvostetaan vielä vuosien päästäkin.

Suviseurat

Palasin taas yksi päivä (tai melko monenakin päivänä) YouTubeen kuuntelemaan kesän suviseurojen videoita. Onneksi ne on tallennettu, niin pystyy aina sopivan ajan tullen niitä sieltä kuuntelemaan. Tuntuu lohdulliseltakin palata kuuntelemaan seuroja ja mitä puhujat ovat puhuneet Raamatusta, Jumalasta ja Jeesuksesta. Välillä sitä johdatusta tähän elämään kaipaa vähän enemmän. Olen kuunnellut myös Oulun seurakunnan sivuilta nettiseuroja.

"Tapahtukoon sinun tahtosi" Matt. 6:10, mikä yhteys Jumalalla on koronavirukseen ja siihen, ettei tänä vuonna pystyttykään järjestämään suviseuroja paikanpäällä, vaan etänä.  Sitä en osaa sanoa mikä yhteys tähän on, mutta jostain syystähän tämäkin on nyt tapahtunut. Tunnelmaan ei tietenkään niin päässyt tänä vuonna, kun joutui kotona kuuntelemaan, mutta oli se tyhjää parempi. Ja mitä useammin noita videoita kuuntelee niin sitä paremmin ne jotenkin aukeavat itselle. Ei riitä että kuuntelee ne vain kerran.

Ensi vuonna olisi tarkoitus käydä paikanpäällä suviseuroissa. Ne ois myös esikoisen toiset suviseurat. Täältä meiltä ei ole hirveän pitkä matka ensi vuoden suviseuroihin, niin ajateltiin että käydään. Tarkoitus ei ole jäädä sinne, vaan käydä iltapäivä/ilta siellä kiertelemässä ja sitten illasta lähdetään takaisin kotiin. Jospa näkisi myös kavereita. Tuttuja siellä on melko paljon, täytyy vain sitten päättää että ketä voi ja kerkeää nähdä.

Kävimme myös viime vuonna suviseuroissa. Itse kävin paikanpäällä monta kertaa esikoisen kanssa, vaikka työt vähän haittasivat meidän liikkumista. Tiedättekö, se tunnelma on jotain aivan uskomatonta. Varsinkin illalla kun ihmiset ovat kokoontuneet teltta aukealla ja heitä on paljon. Tuli jotenkin kotoisa tunnelma, vaikkei juuri silloin illalla ketään kavereita nähtykkään, kun käytiin vaan kiertelemässä, äiti oli mukana. Seurat kuuluivat kaiuttimista ympäri aukeaa ja iloinen puheensorina kävi, mutta kukaan ei huutanut. Vaikka ääniä oli, se ei ollut sellaista meteliä. Ihmisillähän tahtoo äänitaso nousta, varsinkin jos on ottanut alkoholia. Tunnelma oli hyvin lämmin ja sai rauhassa katsella paikkoja, ostettiin jäätelöt ja vaikka jonot olivat pitkiä, ei tarvinnut jonottaa kauaa, vaan myynti sujui todella jouhevasti. Kerkesin samana päivänä aiemmin käydä jo moikkaamassa kaveria ja hänen perhettään. Leokin pääsi vähän aikaa leikkimään. Sitten käytiin vielä miehen työkaveria ja hänen perhettään tervehtimässä yhtenä päivänä. Yleensä kun on nähnyt vain sitä alkoholikulttuuria ja ihme sekoilua, niin tämä oli hyvää vastapainoa sille. Mikään paikka ei ollut sotkuinen, he pitivät hyvin huolta siisteydestä ja lapset/nuoret sai omaan ikäänsä nähden töitä alueelta jne. Aivan mahtavaa.

Olen viimeisen parin viikon aikana lukenut melko paljon Raamattua. Ehkä sekin kertoo siitä, että nyt on taas ajatukset vähän harhateillä ja kaipaa johdatusta ja neuvoja. Siellä on myös paljon kirjoituksia, joihin samaistua. Saa uppoutua niihin lauseisiin ja miettiä mitä ne oikein tarkoittavat.

Loma!

Harvinaista herkkua tällainen kun kesäloma, mulla on ollu vuonna 2014 oikea neljän viikon kesäloma ja se on ainoa täyspitkä loma, mikä mulla on ikinä ollu. Olin viikon lomalla heinäkuun alussa, mutta virallinen loma alkoi nyt! Ihan mahtava fiilis ku saa heittää työasiat nurkkaan ja olla 2,5 viikkoa tekemättä mitään. Tai no, onhan sitä tekemistä mutta en aio stressata mistään, jos en jotaki halua tehdä.

Kiitos koronan, meillä pätkittiin lomat näin miljoonaan osaan ja ensin näytti siltä että saadaanko pitää lomia ollenkaan. Tietenki nyt saadaan lomat pitää, mutta oishan se kiva että sais kesäloman pitää oikeasti kesällä, eikä joskus talvella. Ja siis mikä typerintä, mullakin alko kesäloma vasta nyt, toinen viikko menee syyskuun puolelle, mikä ei ole edes kesäloma kuukausi! Mutta tänään kuitenki eka lomapäivä, tehdään sitä mitä halutaan!

Toinen viikko ketogeenistä ruokavaliota takana

Kuten arvasinkin, kun kaikki nesteet on lähtenyt elimistöstä, niin eipä se paino niin herkästi tipukkaan. Välillä tuntuu että pitäisi olla vielä tiukempi ruoan suhteen, mutta jos haluaisi vielä vähentää hiilihydraatteja, niin kohta ei voi syödä mitään. Aloitin myös ne peppu palamaan -treenit, joten voi olla että tässäkin on syytä siihen, miksi painon putoaminen hidastui. Luin, että lihakset keräävät nestettä, kun joutuvat yhtäkkiä koville, mutta sen pitäisi helpottaa parissa viikossa. Katsotaan nyt miten tämä painon putoaminen lähtee liikkeelle, kun olisi tarkoitus kuitenkin noita lihaksiakin saada ja siis itseään vähä timmimpään kuntoon. Eikä sitä vaakaa pitäisi niin tuijottaa, koska lihakset painavat enemmän kuin läski, niin sentit ratkaisee. Joka viikko olisi tarkoitus kuitenkin mitata ne sentitkin että onko niitä lähtenyt.

Otin myös keskiviikkona kuvat itsestäni edestäpäin ja sivulta, niin jos ei muuten huomaa muutosta niin luulisi ainakin kuvien perusteella sitten huomaavan. Muutoshan on hidasta, joten sitä ei välttämättä itse huomaa kun joka päivä itsensä näkee. Alkuviikosta paino putosi 400 grammaa, mutta torstaina oli tilanne se, että paino oli noussut takaisin saman verran. Paino on melko paljon nyt seilannut edestakaisin. Huomaa, kun noita treenejä on tehnyt niin paino nousee useamman sata grammaa sen jälkeen ja menee muutama päivä ennen kuin tasoittuu. Ja tilanne on tällä hetkellä se, että paino on tippunut vain 100 grammaa. En ole tästä huolissani ja ottaen huomioon myös tämän naisellisen kierron, niin sekin voi vaikuttaa. Ainakin olo tuntuu ihan turvonneelta, ja tuntuu varmaan viikon vielä eteenpäin, ennen kuin menkat alkaa.

Unohtui edellisessä postauksessa mainita, että olen jättänyt tietenkin roskaruoan kokonaan pois, hampurilaiset, pizzat ja ranskalaiset, mitä nyt grilleiltä ja pizzerioista saa. Eka viikolla varsinki meinas olla vähä hankaluuksia kun ei tahtonut muistaa ettei voi käydä hakemassa pizzaa. Suunnittelin kaikenlaisia menoja ja sitten ajattelin että hei, minäpä samalla käyn hakemassa hampurilaisia, sitten muistin että ainiin, en voikaan käydä. Subwayta olen miettinyt että joskus voisi sieltä kuitenkin käydä hakemassa leipää, se ei ehkä niin epäterveellistä ole. Meillä ei täällä kuitenkaan ole subia, vaan täytyy lähteä kaupunkiin, niin ei tule sitten liian usein ostettua.

Tällä viikolla olen syönyt jauhelihaa ja munakasta, lihapullia. Loppu viikosta tein miesväelle jauhelihakeittoa ja söin sitä itsekin, tosin jätin vain perunan pois. Tänään, sunnuntaina ajattelin tehdä vielä kanaa ja jos siihen tekisi vielä salaatin niin hyvä tulee. Teinpä jopa enimmäistä kertaa elämässäni itse porkkanaraastetta alkuviikosta, siis tätäkään ei ole aikasemmin tullut edes ajatelleeksi, että voisi jotain rastetta tehdä, ehkä juuri siksi kun yleensä se pitää syödä itse tai se menee pahaksi jääkaapissa. Marjoja ja jogurtteja/rahkaa on tullut syötyä. Kreikkalainen jogurtti sokerittomalla Marja/hedelmäkeitolla on ollut kyllä ihan parasta! Pitäisi muistaa syödä vielä enemmän noita kasviksia. Jotenkin vaan tuntuu, ettei niitä osaa syödä muulloin kun sen lämpimän ruoan kanssa. Pitäisi opetella tekemään niitä kylmiä salaatteja.

Tein miesväelle perunamuusia alkuviikosta ja ekan kerran tuli sellainen olo että voi vitsi kun saisi syödä tuota. Ei ollut yhtään kivaa se. Mutta hyvin olen saanut pidettyä itseni kurissa. Tiedän että se vaatii melkoista mielen lujuutta että jaksaa ja tämä homma toimii. Yleensä koko innostus lopahtaa jo sen ensimmäisen viikon jälkeen, mutta yrittää nyt kuitenkin jatkaa tätä. Ainakin vielä tuntuu hyvältä.

Yksi ongelma minulla on ollut aina näissä laihdutusyrityksissä, että tulos pitäis näkyä heti, ei tahdo jaksaa odottaa kuukausitolkulla niitä tuloksia, varsinkin jos ne tulevat hitaasti. Mutta nyt on jotenkin ihan erilainen fiiliskin tähän niin jospa sitä saisi kunnolla jotain aikaiseksi. Ensi viikko tulee olemaan hankala, koska lähdetään useammaksi yöksi pois kotoa ja muualla on hankalampaa pitää kiinni ruokavaliosta. No, tarkoitus olisi ottaa kuitenkin eväitä mukaan niin eiköhän se siitä, sittenpähän sen näkee...

Lapsen kehitys

Meillähän on tämä meidän ainokainen syntynyt 2017, vastikään täytti 3 vuotta. Välillä tuntuu että ihmisillä on tietty käsitys, mitä minkäkin ikäisen pitäisi osata. Jos kolme vuotias ei osaa piirtää ympyrää niin on jotenkin kehitystä jäljessä... Ajattelin tähän vähän kertoa että mitä tämä meidän kolme vuotias nyt osaakaan. Enkä ole hänen kehityksestään huolissaan, vaikka hän nyt ei osaa sitä ympyrää piirtää.

Fyysinen kehitys
Pituutta on kasvanut reilusti. Hän oli syntyessään 48,5cm pitkä, ensimmäisen kuukauden aikana meidän mini kasvoi yli sentin viikossa ja siitä eteenpäinkin ainakin kolme senttiä kuukaudessa, pituuskasvu oli siis huimaa ja nyt lähennellään varmaan 98cm, tarkkaa mittaa ei ole. Eihän siis 98cm ole kolmevuotiaalle mikään hirveä pituus, vaan kun lähtötilanne oli niin lyhyt, niin siinä suhteessa hän on kasvanut paljon. Neuvola olisi ollut 17 päivä, mutta lapsi tuli kipeäksi niin neuvola siirtyi 26 päiväksi. Joten saadaan tarkka mitta, mutta vasta ensi viikolla.

Paino on laahannut nyt -2 käyrällä oikeastaan koko ajan. Hän on hoikka, mutta ei mielestäni mikään liian laiha. Hoikka ollut koko ajan, mutta kun tuota pituutta on tullut niin hurjaa vauhtia, niin en yhtään ihmettele, ettei paino pysy perässä. Enkä ole huolissani painon noususta, koska se kuitenkin nousee tasaisesti koko ajan ja syö hyvällä ruokahalulla.

Vaipat meillä on jäänyt noin kuukausi sitten kokonaan pois. Päiväkuivaski oppi oikeastaan yhtäkkiä 2v2kk ikäisenä ja nyt tosiaan myös yökuiva. Aluksi pidimme vaippaa, mutta kun se alkoi olla toistamiseen kuiva yön jäljiltä niin jätettiin pois. Satunnaisia vahinkoja voi tulla vielä, mutta se on ihan normaalia. Yleensä vahinko sattuu, jos ei ole muistettu käydä vessassa ennen nukkumaanmenoa. Osaa kuitenkin pyytääkin vessaan jos herää pissahätään.

Kävelemään oppiminen kesti vähän pidempään, oli 1v3kk kun alkoi kävellä ilman tukea. Tuen kanssa käveli jo vuoden ikäisenä.  Hänellä ei muutenkaan ollut mikään kiire lähteä liikkeelle kun oli vasta 10kk ennen kuin alkoi edes ryömiä. Tasapaino on jotenkin heikkoa ja kiipeilyä ei harrasta juuri ollenkaan. Tämä on minulta perittyä, minullakin on todella huono tasapaino. On myös hyvin arka kiipeilyn suhteen, mutta kiipeilee kyllä kun on lähellä tukena ja kannustamassa. Eipähän satu niin paljon haavereita, kun ei lähde itsekseen kiipeilemään. Kovasti haluaisi ajaa pyörällä, mutta ei ole vielä hoksannut, miten polkimilla poljetaan. Yhden kierroksen polkaisee, mutta sitten yrittää polkea väärinpäin ja jarrut menevät päälle. Potkupyörällä ajelee kyllä ja sillä tasapaino parantuukin hyvin.

Sosiaalinen kehitys

Kaverit on todella tärkeitä. Aiemmin oli tärkeää että joku kaveri oli vieressä, mutta leikkivät omia leikkejään. Nyt oikeastaan kesän aikana on tullut sitä että leikkivät yhdessä samaa leikkiä. On sekä tyttö- että poikakavereita. Hän olikin 9-10kk jo kun lähti hoitoon, joten sosiaaliset taidot on kehittyneet jo pienestä pitäen ja osaa olla kavereiden kanssa. On myös empaattinen jos joku esimerkiksi itkee ja kysyy mikä on hätänä. Omaikäisiä leikkikavereita on, mutta on myös nuorempia ja vanhempia. Hyvin käsittää sen, jos toinen on pienempi ja sitten taas osaa leikkiä "rajumpia" leikkejä isompien lasten kanssa.

Mielikuvitus on tullut leikkeihin mukaan ja mallioppiminen. Paljon ottaa mallia muista ja soveltaa niitä sitten omaan leikkiin. Leikeissä alkaa olla jotain logiikkaa, eikä ole pelkästään vain jotain levittämistä. Mielikuvitusystävää meillä ei ole. En tiedä, jos olisi joutunut olemaan korona ajan vain kotona, niin olisiko sellainen tullut. Mutta onneksi sai olla hoidossa korona ajan kun me vanhemmat oltiin töissä. Mielikuvitus vaikuttaa myös nukkumiseen, on alkanut näkemään painahaisia ja välillä pelkää kovastikin. Uskoo kuitenkin kun sanoo, ettei unet ole todellisia ja rauhoittuu. Sängyn alta täytyy myös aina häätää kaikki ötökät pois ennen nukkumaanmenoa ja ulkoa täytyy kanssa häätää mörkö. Sitä en tiedä mitä mörköä tarkoittaa, koska esimerkiksi muumien mörklä ei pelkää.

Älyllinen kehitys

Muisti on todella hyvä, muistaa monen kuukauden takaisia asioita. Ehkä ne on olleet jotenkin merkittäviä kun muistaa. Esimerkiksi joulun aikaan meillä kävi tapaturma ja paloauto ja ambulanssi kävi katsomassa ja hän muistaa vieläkin sen. Monesti kertoo tapahtuneesta ja puhuu vilkkuvaloista ja sanoo että sai ambulanssisedältä pupun. Kertoo sen niin että hänelle tuli pipi ja osoitta päätä ja sitten tuli piipaa-auto katsomaan jne. Joskus myös selittää jotain asiaa, joka on tapahtunut jo jonkun aikaa sitten, eikä itse edes ole muistanut koko asiaa, ennen kuin hän on sitten ottanut asian puheeksi.

Kyselyikä on ollut jo hyvän tovin. Mikä tuo oli? Mitä teet? Mitä äiti sanoi? Miksi, miksei? Näitä kysymyksiä kuulee päivittäin, useasti. Puhe on muutenkin kehittynyt nyt hurjaa vauhtia ja puhuu usean sanan lauseita 4-6 sanaa. Ja kertoilee ihan johdonmukaisesti asioita. Osaa myös hyvin kertoa mitä on tehnyt päivällä jne. Ja osaa kertoa seuraavasta päivästä mitä tehdään, kun hänelle on ensin kerrottu päivän suunnitelma. Puhe on kehittynyt todella paljon nyt puolen vuoden aikana. Joitain sanoja tuli jo vuoden jälkeen ja 2 vuotiaana saattoi sanoa 2 sanan lauseita. Sanavarasto on jo todella laaja ja kyselee paljon sanoja ja toistaa niitä.

Osaa laskea jo kymmeneen, on osannut jo varmaan 4 kuukautta ainakin. Osaa värejä, punainen, sininen, keltainen ja vihreä. Oranssin muistaa joskus, mutta se on vielä vähän opettelussa. Osaa näyttää sormilla että on kolme vuotta. Tekee palapelejä aina silloin kun sattuu kiinnostamaan, mutta esimerkiksi piirtäminen ei kiinnosta yhtään, ei pätkääkään. Palapelejä tehdessä saattaa välillä palaa hermot, jos ei palaset heti löydy oikeille paikoille. Jaksaa kuitenkin välillä keskittyä palapelien tekoon ihan ok. Enkä ole niitä piirustus välineitä yrittänyt hänelle edes tuputtaa kun näkee, ettei kiinnosta. Palikoita hän kasaa päällekäin mielellään, jaksaa keskittyä siihen ja saa jopa 11 palikkaa päällekäin, ennen kuin sitten hajottaa koko tornin.

Omat kuulumiseni, missä mennään.

Niin, en oikein tiedä mistä aloittaisin kertomaan, että missä mennään. Jokin aika sitten minusta tuntui kaikki taas ylitsepääsemättömän vaikealta, siis ihan kaikki. Näitä asioita ja ajatuksia on nyt helpottanut se kun on kirjoitellut tänne vähän muutakin, voi keskittyä johonkin tiettyyn asiaan, niin on saanut taas niistä punaisista langoista vähän paremmin kiinni. Jouduin myös perumaan keskusteluaikani, kun lapsi sairastu. Enkä tiedä millon pääsen seuraavan kerran juttelemaan asioista, menee varmaan vajaa kolme viikkoa ennen kuin pääsen asioista taas juttelemaan ihan kasvotusten.

Ahdistus:
Pakottava tunne että ahdistaa, on alkanut pyrkiä taas pikkuhiljaa takaisin mieleen. Tällä hetkellä en vielä edes tiedä mistä se johtuu ja siksi ehkä olenkin vielä ahdistuneempi. Päivittäin pyörii mielessä, että jokin ahdistaa, en vain saa kiinni että mikä se on.

Väsymys:
Väsymys on myös tullut taas takaisin. Tuntuu ettei jaksa mitään tehdä ja haluais vaan keskittyä siihen mihin ite haluaa. Väsymys on joka päivästä. Yleensä iltaisin helpottaa, yllätys yllätys, kun pitäisi mennä nukkumaan. Pääkipu on myös ollut paljon viimeaikoina läsnä, eikä ole pystynyt ottamaan lääkettä kun on mennyt tulehduskipulääke tuohon käteen.

Fyysiset ongelmat:
Edelleenkin tuo käsi vaivaa, ei ole siis parantunut vielä kunnolla. Kipu ei ole enää niin pahaa, mutta veikkaan että kun töihin lähden niin se taas kipeytyy enemmän. Lääkäri oli sitä mieltä että voi lähteä kokeilemaan miten käyttäytyy töissä. Mikä vähän ihmetyttää, koska se on edelleen kipeänä nii tuskin se nyt ainakaan helpottaa siellä töissä. Kiva sitten istua monta tuntia jossain päivystyksessä kun ei voi töissä tehdä mitään ja pitää sairaslomalappu käydä hakemassa. No, ei kai siinä. Ainahan se on parempi jos se ei löydy, mutta epäilen... Onneksi ei kuitenkaan rötgenissä löytynyt mitään nivelrikkoa tms. Nii jotain positiivistaki.

Siinäpä ne päällimmäiset ongelmat, joita täytyy taas alkaa työstämään, niin pääsee tässä elämässä eteenpäin. Olen pitänyt puhelinta kädessäni pitkän tovin, mutta en vaan saa tällä hetkellä paremmin avattua näitä asioita.

Lapsettomuus

Nyt on kulunut reilu vuosi siitä kun on jätetty ehkäisy pois. Vuosi on mennyt nopeaa, mutta samalla tuntuu että aika matelee todella hitaasti. En olisi ikinä uskonut mitä vuoden aikana voi tapahtua ja kuinka paljon on joutunut kasvamaan itsensä kanssa. Mitä on viimeisen vuoden aikana jäänyt käteen koko vauvan yrittämisestä ja vauvahaaveista?

Yksi keskeytynyt keskenmeno. Epäsäännöllinen kierto keskenmenon jälkeen, ovuloimattomuus, epävarmuus oman kehon toiminnasta. Omat ajatukset on että nyt on jotain hämminkiä kropassa. Kyllä, edelleen olen sitä mieltä että minun kropassa on nyt se vika ja haluaisin ne korjata. Tiedän vain että vuosi pitää olla yritystä takana, ennen kuin aletaan mitään isompia tutkimuksia tekemään, mutta toiveet on korkealla, että saisi jotain tukea edes neuvolasta. En nyt tiedä mistä se vuosi lasketaan, siitä keskenmenostako? Vai yrittämisestä. Lääkäri totesi keskenmenon jälkeen, että aina on positiivista kun tulee kuitenkin raskaaksi. Niin, tai ainakin tulin. Nythän tuota ei näytä kuuluvan.

En olisi uskonut itse joutuvani tähän tilanteeseen, että yrittää kaikki poppakonstit, jotta saisi toisen (tai kolmannen, miten sen nyt ottaa) lapsen. En nyt sentään ihan kaikkia poppakonsteja ole käyttänyt, mutta tässä muutamia asioita, mitä olen kokeillut/käyttänyt että jossain vaiheessa saataisiin toinen lapsi syliin asti.

• Olen tikuttanut ovulaatiota ovulaatiotikuilla. Alkuun ajattelin että se toisi enemmän stressiä, mutta eipä se tuonutkaan, vaan johti siihen, että aloin luottamaan oikeasti enemmän omaan kehooni. Aikaisemmin siis kun kierto oli keskemenon jälkeen sekaisin, niin en tuntenut ovulaatioita ollenkaan. Jotenkin en vain ollut varma ja ajattelin että en vain tunne niitä. (Vaikka oikeasti aina ennen olen tuntenut kun ovulaatio on tapahtunut ja olen myös tuntenut sen, kummalta puolelta munasolu irtoaa.) Kuitenkin kävi niin kuin olin epäillytkin, tikutellessani ovulaatioita, en saanut ovulaatiota kiinni tikulla, en myöskään tuntenut niitä. Joten olen aivan varma että ovulaatioita ei ole tapahtunut. Kaksi kertaa olen saanut ovulaation kiinni tikulla ja olen sen tuntenut. Olen varma että tuolloin se on myös tapahtunut. Toinen tapahtui juuri edellisessä kierrossa, omalta osaltaan hämmennystä aiheutti se, että ovulaatio tapahtui vasta kierron 24 päivä ja menkkojen olisi pitänyt alkaa jo vajaan viikon päästä. En ensin uskonut ovulaatioon, mutta ajattelin katsoa, alkaako menkat. Eihän ne alkaneet vaan myöhästyivät 8 päivää, joten kyllä se ovulaatio vaan oli silloin.

• Käytän foolihappoa, tosin en ole käyttänyt tätä vasta kun kuukauden verran. Ei kai tästä mitään haittaakaan ole, vaikka sikiö varmasti kehittyisi muutenkin normaalisti, mutta tämä nyt tukee ainakin sitä.

• Minulla on kalenteri, johon merkkaan ylös menkat ja joka näyttää esimerkiksi ennustetun ovulaatioajankohdan. Tämä nyt ei ole pitänyt paikkaansa missään vaiheessa, joten siihen en luota yhtään. Tämän meneillään olevan kierron kuitenkin olen ns. skipannut kun tuntui että tarvitsi pienen hengähdystauon koko lapsen saamisen kanssa, vaikka toive tottakai on koko ajan että lapsi saataisiin. Jos kuitenkin saisi stressiä vähän vähemmäksi. Olen mennyt näiden sovellusten kanssa aina vähän fiiliksen mukaan, jos tuntuu että se sovellus luo vaan enemmän stressiä (kuten tässä kierrossa) niin en ole sitä käyttänyt.

• Syön rautaa. Tämä nyt ei sinänsä vaikuta yrittämiseen, mutta se vaikuttaa mahdollisen raskauden alkamiseen. Minulla on varastorauta ihan nollissa, tai oli viime keväänä. Lääkäri oli sitä mieltä, että tässä voi olla yksi syy siihen, miksi uutta raskautta ei ole alkanut. Sitähän ei tiedä, mitä se ferritiini oli silloin kun edellinen raskaus alkoi, harmittaa kun sitä ei tiedä, niin ei ole mitään mihin verrata. Jotenkin toiveet on kuitenkin korkealla, että uusi raskaus alkaisi, kun saa ferritiiniä korkeammaksi. Uusi konrolli pitäisi tilata ensi kuulle.

Mitään tutkimuksia ei sen kummemmin siis ole tehty, ainakaan tässä vaiheessa. Nämä ovat vain näitä omia pohdintojani. Toiveena olisi, että pääsisin tarkistuttamaan tuon vasemman puolen munasarjan ja munanjohtimen, että onko siellä mitään eloa. Kun tuntuu, ettei se toimi kunnolla. Muutenkin olisi ihan kiva tietää aina kiertojen aikana, tapahtuuko siellä mitään, kun niitä ovulaatioita on jäänyt niin monta välistä ja mistä se ovuloimattomuus johtuu. Verikokeita on otettu, mutta niistä ei ole ainakaan löytynyt mitään selittävää syytä. Kilpirauhasarvot jne. Nyt kun pääsisi vaan kokonaan eroon stressistä ja toisaalta siitä tunteesta että antaisi olla vaan ja tulee jos on tullakseen. Kun sitä vähiten odottaa ja olisi paljon muuta ajateltavaa ym. niin silloinhan se yleensä sitten tärppää. En tiedä, monella on käynyt niin, että kun ovat sopineet jo ajan lapsettomuushoitoihin, niin ovat päässeet siitä stressistä eroon ja on jokin päivämäärä, milloin asiat etenee, jos ei ole sitä ennen mitään tapahtunut, niin ovatkin sitten tulleet raskaaksi. Itsekin ehkä haluaisin sinne loka-marraskuulle sen ajan johonki, että pääsis jatkamaan asiaa eteenpäin, jos edes jotain tukilääkkeitä saisi, tai jotain...

Keskenmeno

Ajattelin kertoa nyt tarkemmin tästä keskenmenostani, jonka sain viime vuoden puolella. Toivottavasti tästä joku saisi vertaistukea tai tästä olisi jotain hyötyä, että tämän tänne nyt kirjoitan. Sitä en tiedä kuinka yleisesti tällaisia keskenmenoja tapahtuu, mitä minulle tapahtui. Mitä olen kysellyt, niin kenelläkään ei ole ollut samanlaista lähtötilannetta, tai kukaan ei ainakaan kertonut että olisi samalla tavalla heille tapahtunut. Usein keskenmenot ovat spontaaneja, eikä niistä saada tietoa mistä syystä keskenmeno on tapahtunut. Yleensä keskenmeno liittyy sikiön rakennepoikkeavuuteen, ei ole elinkelpoinen tai muihin toiminnallisiin syihin. Tässäpä olisi minun tarinani.


Päivystykseen vatsakivun vuoksi
Syyskuun lopussa 2019 heräsin iltapäivällä yövuoron jälkeen ihan normaalisti. Vatsaani vähän väänsi ja mietin sen johtuvan jännityksestä, olinhan vastikään tehnyt positiivisen raskaustestin ja tiesin odottavani toista lastani, en vain oikein vielä osannut  tajuta sitä kunnolla. Vatsakipu kuitenkin yltyi ja menin vessaan, koska ajattelin vatsani olevan sekaisin yövuoron jäljiltä. Kipu koveni edelleen ja tuntui etten pääse vessasta takaisin sohvalle. Kipu sijoittui oikealle alavatsaan ja oli todella voimakas, alkuun kipu viilsi niin voimakkaasti, tuntui että taju lähtee. Oletettavasti kipu johtui juurikin siitä kun keltarauhanen alkoi vuotaa. Kipu jatkui voimakkaana jomotuksena ympäri alavatsaa. Soitin hätäkeskukseen ja kerroin raskauden olevan ihan alussa. Pääsin ambulanssilla päivystykseen, samalla oli kova huoli pienen puolesta. Tiesin heti, että pienellä oli joku hätänä.

Päivystyksessä mitattiin hcg eli raskaushormoni ja se varmisti asian, olin raskaana. Lääkäri ultrasi kohdun ja kertoi että jotain siellä on, mutta on todella hankala tietää, kuinka pitkällä raskaus on näin aikaisessa vaiheessa. Sanoin että todella alussa, koska vasta itse olin tehnyt positiivisen raskaustestin ja tiesin tasan tarkkaan kiertoni pituuden. Ultrauksen yhteydessä oikeasta munasarjasta löytyi iso kysta ja kävi ilmi että vatsakivun oli aiheuttanut keltarauhasen vuotaminen vatsaonteloon ja vatsaontelossa oli huomattava määrä nestettä, tai verta. Tämä jäi epäselväksi kumpaa se oli, koska yksi lääkäri puhui verestä ja toinen nesteestä. En ole koskaan aikaisemmin kuullutkaan että keltarauhanen voisi vuotaa vatsaonteloon, eikä olleet kuulleet muutkaan, joille asiasta kerroin. Kaikkia tietenkin hirvitti se, että se vuoto oli vatsaonteloon, koska alalla työskentelvät ihmiset tietävät mitä siitä pahimmillaan voi seurata. Onneksi minulle ei tullut siitä kuitenkaan mitään.

Lääkäri totesi että keskenmenon riski on erittäin suuri, mutta voi jatkua myös normaalina raskautena ja halusi seurata raskautta, joten sain uuden hcg kontrollin parin päivän päähän ja naistentautien poliklinikalle ultrausajan. Näin jälkikäteen ajateltuna, se raskaushormonikin oli sen verran matala, toki siis viitteissä ja kaksinkertaistui parissa päivässä, mutta siltikin se oli jotenkin matala verrattuna viikkoihin. Lääkäri ei missään vaiheessa kommentoinut sitä, oliko se matala ja että pystyikö siitä ennustamaan jotain, ainoastaan sanoi että hyvin on noussut kun verikoe otettiin sitten kaksi päivää myöhemmin. Tämän jälkeen sitä ei edes kontrolloitu.

Mietin itse pitkään sitä, että eihän vauvalla olisi ollut mitään mahdollisuutta selviytyä, koska se keltarauhanen vuoti sinne vatsaonteloon, toisin sanoen se ei toiminut kunnolla ja edellytykset siihen että munasolu pystyy kiinnittymään ja pysymään matkassa, on että keltarauhanen toimii ja minulla se ei toiminut. Vai oliko sitten itse vauvassa jokin vikana, ja elimistöni päätti päättää raskauden, jos vauva ei olisi ollut elinkelpoinen. Hankalia asioita, varsinkin kun ei ole saanut selvyyttä että mitkä asiat siihen keskenmenoon nyt sitten johti, vai voiko sitä koskaan tietää. Suurinosahan on selittämättömiä. Kaikella on tarkoituksensa, mutta silti välillä päässäni itää pieni ajatus siitä, että jos se keltarauhanen olisi kuitenkin pysynyt kunnossa ja toiminut oikein, olisiko minulla nyt toinen lapsi täällä. Tiedän, ettei näitä asiota kannattaisi miettiä, mutta minulla on ollut pakko näitä miettiä.

Raskauden seuranta
Päivystysreissun jälkeen alkoi sitten reilun kuukauden piina ja kävin useamman reissun 1-2 viikon välein naistentautien poliklinikalla ultrassa, seurasivat vauvan kehitystä ja miten muutenkin raskaus etenee. Samalla seurasivat kasvaako kysta ja että lähteekö vatsaontelossa oleva neste itsestään "sulamaan" vai pitääkö sille tehdä jotain. Nestemäärä vatsaontelossa oli onneksi pienentynyt seuraavassa ultrassa, eikä sille sen kummemmin tarvinnut tehdä mitään. Muistaakseni tässä samaisessa ultrassa näkyi sikiökaiku ja oliko sitä seuraavassa ultrassa niin vauva ei vastannut viikkoja, oli viikon kehitystä jäljessä. Ei kuitenkaan ollut tuulimuna vaan ihan oikea pieni siellä oli. Lääkäri totesi, että noin varhaisessa vaiheessa jopa yksi millimetri voi vastata useampaa päivää, joten lääkäri ei ollut huolissaan vauvan koosta vielä tässä vaiheessa. Joka kerta oli toisaalta helpotus, raskaus eteni, mutta silti samalla oli todella ahdistavaa, kun ei kuitenkaan saanut sitä toivottua lausetta että raskaus etenee normaalisti, vaan aina joutui käymään uudestaan ja uudestaan näytillä, koska vauva ei lääkäreiden mielestä kasvanut tarpeeksi nopeaa. Jossain vaiheessa luulivat jopa että olen oletettua vähemmillä viikoilla, se ei kuitenkaan voinut olla mahdollista kun otti huomioon että olin tehnyt positiivisen raskaustesin jo syyskuussa. Jotenkin sekin kertoi jo että kaikki ei ole kunnossa ja käsittelin tätä asiaa ja tulevaa menetystä jo etukäteen, vaikka viimeiseen asti toivoi että kaikki menisi hyvin.

Itsellä oli siitä lähtien, kun jouduin sinne päivystykseen, tosi vahva tunne että tämä ei tule päättymään hyvin, ja odotti vain sitä että milloin raskaus menee kesken. Huoli oli kova. Minulla on ollut aina jokin epämääräinen aisti tulevasta ja olen yrittänyt luottaa omiin aisteihini ja tuntemuksiini. Esimerkiksi tiesin esikoisesta jo monta vuotta ennen kuin rupesin häntä odottamaan, että hän on poika. Tiesin myös että olen raskaana ennen kuin tein positiivisen testin ja tiesin myös tästä toisesta että odotan, ennen testin tekemistä. Se tunne tulee aina niin vahvana ja on osoittautunut aina oikeaksi, ja nyt keskenmenon jälkeen ei ole näitä tunteita tullut, joten olen tiennyt jo ennen menkkojen alkamista etten ole raskaana. Myös kaikkia muita tuntemuksia on, yleensä tiedän jos jollekiin on tapahtunut tai tapahtumassa jotain pahaa, nämä ei ole kivoja tuntemuksia.

Lokakuun puolenvälin paikkeilla löytyi sitten syke pieneltä, joten se taas antoi vähän lisää toivoa siitä, että josko kaikki sittenkin menisi hyvin. Tunne siitä, että tämä kuitenkin päättyy, ei vaan väistynyt vaan koko ajan tuli vahvemmaksi ja vahvemmaksi. Keskeytynyt keskenmeno todettiin lokakuun lopussa 2019, kun raskausviikkoja oli 9+6. (Keskeytynyt keskenmeno tarkoittaa siis keskenmenoa, joka ei ole lähtenyt itsestään vuotamaan pois, vaan kuollut sikiö/alkio/vauva, miksi itse kukanenkin haluaa häntä kutsua, on jäänyt kohtuun.) Lääkäri kertoi että valitettavasti raskaus on mennyt kesken. Hämmennystä aiheutti myös se, että raskausoireet olivat edelleen läsnä, lievää pahoinvointia, väsymystä ja rinnat olivat todella arat ja raskausoireet jatkuivat siihen asti, kunnes tyhjennys käynnistyi.


Keskeytynyt keskenmeno
Itse tyhjennys tapahtui kotona. Sain naistentautien poliklinikalla esilääkkeen ja oikeat tyhjennyslääkkeet ja ohjeet kotiin. Oli onneksi viikonloppu. Kivut oli kovemmat, mitä normaalisti menkoissa ja muistutti ehkä tosi lievästi supistuksia. Varmaan ne niitä olikin, mutta eivät olleet mitenkään voimakkaita. Suurinosa taisi tulla ulos jo heti samana päivänä kun olin tyhjennyslääkkeet ottanut, itse asiassa vuoto alkoi jo edellisenä yönä, koska esilääke kuitenkin valmistelee kohtua tyhjentymiseen. Ajattelin vain että siinä lähti meidän pieni enkelilapsi viimeiselle matkalle ja mikä kamalinta, vessanpytystä alas. Toisaalta olin helpottunut kun kaikki oli ohi, se että tiesin pari päivää vielä kantavani kuollutta lasta sisälläni, ei tuntunut mitenkään mukavalta vaan halusi päästä siitä tunteesta eroon.

Kerkesin käydä myös sellaisia tunteita läpi, että oli mennyt reilu pari kuukautta ihan hukkaan nyt tämän asian kanssa. Jos olisin pystynyt näkemään tulevan, tai olisin vain luottanut siihen omaan vaistooni, ettei kaikki mene hyvin, niin olisin voinut sanoa jo siellä päivystyksessä että keskeyttävät koko raskauden. Mutta olisinko lopulta pystynyt siihen, ilman että olisin katsonut koko raskauden loppuun asti. En tiedä. Olisinko mahdollisesti jo uudestaan raskaana, jos raskaus olisi keskeytetty aiemmin, eikä kroppa olisi kerennyt mennä niin "sekaisin", koska sehän kuitenkin oli valmistautunut siihen, että olen raskaana ja oman aikansahan se vie, että kroppa palautuu takaisin. Näyttääkö keskenmeno kuitenkin papereissa "paremmalta", mitä raskauden keskeytys, eipähän tarvitse jatkoa ajatellen aina selitellä lääkäreille.

Joulukuussa tuli vielä lisää voimakkaita kipuja ja pelkäsin että kohtuni on taas tulehtunut. Tulehdusta ei onneksi ollut, kohtu oli vain todella hellä jälkivuodon jälkeen. Vuoto kesti yhteensä ehkä 6-7 päivää, loppupäivät oli enemmän vain pelkkää tiputteluvuotoa. Alkuun vuoto tietenkin oli paljon runsaampaa, mitä normaaleissa menkoissa, mutta oikeastaan sen ensimmäisen päivän jälkeen määrä muuttui normaaliin ja siitä pikkuhiljaa väheni. Viimeisinä päivinä saattoi olla tunteja ettei vuotanut ollenkaan ja sitten alkoi taas vähäinen vuoto. Tämä kaikki oli kuitenkin normaalia. Kolmen kierron verran elimistö oli sekaisin ja kierrot venyivät pitkiksi, ennen kuin sitten tasottuivat taas normaaleiksi.

Minulla on kuva pienestä, valitettavasti en tajunnut pyytää silloin kuvaa, kun vauva oli viimeisen kerran elossa, siitä ei ollut kuvia sitten enää jälkikäteen tietokoneella, niin sain sitä edellisen ultrauskerran kuvan. En halunnut kuvaa enää vauvasta kun hän oli jo kuollut. Olen kehystänyt kuvan ja se on senkin päällä, vieressä on enkeli, johon saa aina sytyttää kynttilän kun siltä tuntuu. Alkuun sytytinkin kynttilän joka päivä. Nyt ehkä kerran viikossa. Suru on muuttanut muotoaan ja syli on erittäin tyhjä.

Kysymys teille lukijat

Hei!

Tilannehan on tällä hetkellä se, että minulla on monta blogitekstiä tekeillä, ovat siis kesken. Kirjoittelen aina siitä aiheesta, millä fiiliksellä olen ja mihin asiaan liittyen on ajatuksia sillä hetkellä. Jotenki tuntuu että nyt tämän kesän aikana on taas saanut hyvän fiiliksen kirjoittamiseen ja siksi olenkin tänne kirjoitellut ahkerammin. Lähtökohta edelleenkin on (tai on ainakin ollut) se että kirjoittelen oman mielenrauhan takia, enkä niinkään sen takia että joku näitä lukee mutta kuitenkin.

Rupesin miettimään että mitä te lukijat haluaisitte että kirjoitan? Vai onko ihan sama mitä tekstejä julkaisen, niin luette ne? Olisi kiva kuitenkin kuulla mielipiteitä että mitkä asiat kiinnostaa ja mitkä ei. Ehkä en sitten tietyistä asioista niin hirveästi kirjoittele, jos ne ei kiinnosta. Ehkä, en osaa siitä vielä sen tarkemmin sanoa, katsotaan nyt että tuleeko vastauksia näihin kirjoituksiin liittyen.

Tällä hetkellähän blogitekstit koostuu lähinnä noista mun henkisistä ongelmista ja siitä kun käyn juttelemassa niistä ammattilaisen kanssa. En ihan niin tarkkaan käy läpi sitä, mitä me siellä keskustellaan, mutta noin yleisesti ottaen oon kertonut niistä mulle vaikeista asioista ja mitä on mielessä milloinkin liikkunut.

Toinen iso asia, mikä on tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä, on lapsettomuus. Tarkoitus olisi kirjoitella vielä siihen keskenmenoonkin liittyen asioita, kun nyt kirjoittaminen ei ehkä käy niin kipeää.

Sitten näitä uusia asioita on tuohon uskoon liittyen ajatuksia. En ehkä niistä niin hirveästi kirjoittele, mutta jotenki tuntuu että ois hyvä niitäkin asioita vähä purkaa tänne. Toinen uus asia on nyt tuo elämäntapamuutos, dieetti, painon pudotus ym. Olisiko noista kiinnostusta lukea ja jos on niin mitä. Se, mitä syön, tai millä muulla tavoilla olen muuttanut elämäntapoja.