sunnuntai 14. marraskuuta 2021

Mökkireissu

Kävimme mökillä pitkästä aikaa, olimme reissussa kolme yötä ja reissu meni hyvin. Tämä oli ensimmäinen reissu kuopukselle. Esikoisen aikaan ei olisi voinut kuvitellakaan lähtevänsä tähän aikaan jo reissuun, kun yöt ja muutenkin arki oli todella haastavaa. Reissussa meillä oli mukana mummu ja pappa, joten saimme miehen kanssa vähän aikaa kahdestaan.

Esikoinen oli aivan onnellinen, kun pääsimme mökille. Kerettiin hieman ennen mummua ja pappaa. Ensimmäisenä iltana ei oikeastaan muuta kerettykään kun tutustua mökkiin, lämmittää sauna ja paistaa takassa makkaraa. Kuopus ei tykännyt ollenkaan suihkussa käynnistä, hän ei ole aiemmin käynyt ja nyt kävi minun kanssani niin säikähti suihkua aivan älyttömästi ja meni vaikka kuinka kauan, ennen kuin edes rauhoittui suihkun jälkeen. Huuto oli todella kimeää ja sydäntä särkevää, en ole vielä koskaan kuullut tuollaista itkua, mikä kuopuksella pääsi. Itsellekin tuli oikein paha mieli kun en osannut arvata että pelkää niin paljon suihkussa käyntiä. Mökki oli kuitenkin ihana, että alakerrassa oli kiva takkatila ja siellä oli kiva viettää iltaisin aina aikaa ja paistaa makkaraa. Mökkimme oli kokonaisuudessaan kolmessa kerroksessa.

Ensimmäisenä kokonaisena päivänä lähdimme anopin kanssa naapurikylään kiertämään pari kirpparia ja kävimme tokmannilla. Itsellä oli ajatus, että saisin kirppareilta vielä esikoisen joulukalenteriin tavaraa ostettua, meillä on siis perinne joulukalenteri, että saa jokaiseen luukkuun laittaa itse jonkun tavaran jne. Tämä kalenteri on ollut minulla kun olen ollut pieni ja olen jatkanut perinnettä esikoisen kanssa. Täytyy jatkossa vain miettiä, miten jatketaan tätä perinnettä, koska nyt lapsia on kaksi. Jos olisin tiennyt, että jossain vaiheessa saadaan vielä toinen, niin olisin aikoinaan ostanut kirpparilta toisen samanlaisen kalenterin. Mitään kalenteriin sopivaa ei kuitenkaan löytynyt. Löysin kuopukselle housuja ja itselle vähän sisustustavaraa. Tokmannilta löytyikin vähän enemmän ostettavaa. Mökille päästyä lähdimme miehen kanssa käymään syömässä amarillossa, siellä oli hyvät ruoat ja oli kiva viettää aikaa kahdestaan. Illalla rauhoituttiin vain mökillä ja kävimme taas saunassa, pääsimme joka ilta miehen kanssa kahdestaan saunaan ja sekin oli jo luksusta. Ihana kun oli käsipareja niin ei tarvinnut itse huolehtia koko ajan lapsista.

Toisena päivänä lähdimme käymään katsomassa maisemia vähän korkeammalla, oli aika kova ja kylmä tuuli, joten ei viihdytty näköalapaikoilla kovinkaan kauaa. Sen verran, että sai kuvat otettua muistoksi. Harmi sinänsä, koska muuten olisi ollut niin hyvä ulkoilusää niin tuuli oli aivan jäätävä. Sieltä palattua lähdimme käymään miehen ja esikoisen kanssa kylpylässä. Minäkään en ollut käynyt kyseisessä kylpylässä koskaan ja olihan kokemus. Pääsimme käymään jopa ulkona altaassa, kokemus oli sekin. Esikoinen tykkäsi kovasti ja sai meidän molempien täyden huomion pariksi tunniksi niin mikäpä siellä oli polskiessa ja saunoessa. Uinnin jälkeen kävimme keilahallilla vielä syömässä jäätelöt. Illalla taas saunan lämmitystä ja makkaran paistoa.

Kaikkinensa koko reissu meni todella hyvin ja harmitti lähteä takasin kotiin, mutta seuraavaa kertaa odotellessa. Varmasti käymme nyt enemmän kun kuopuksen vauva aika on mennyt niin hyvin. Jaksaa paremmin ollakin jossain, eikä tarvitse vain selviytyä kotona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti