Käsi enkelin kädessä

Esikoisen jälkeen elimme useamman vuoden puolisoni kanssa lapsettomuudesta kärsien ja kärsimme lapsettomuudesta omalla tavallamme edelleen. Vuosien varrelle mahtui myös keskenmeno. Pohdimme pitkään, jatkammeko yhdessä, jos emme saa enää lapsia, vai olemmeko kolmihenkinen perhe. Keskenmenon jälkeen jokin sisälläni särkyi tuhansiksi palasiksi, niitä palasia keräilen vielä tänäkin päivänä ja todennäköisesti koko loppuelämäni.

Tunsin pahimpina hetkinä itseni todella mitättömäksi, olinko edes olemassa. Miten voin kohdata puolisoni, kun olen epäonnistunut, emmekä välttämättä tule saamaan enää lapsia. Olisiko parempi lähteä eri suuntiin, kun en pysty antamaan puolisolleni enää enempää lapsia. Enhän toki tätä asiaa voinut mitenkään tietää etukäteen, mutta näin ajattelin silloin.

Meidän pitkään toivomamme lapsen sydämen sykkeen näkeminen oli ihaninta pitkään aikaan, mitä meille oli tapahtunut, ja monitorin näkeminen ilman sykettä oli siinä hetkessä kamalinta, mitä voi nähdä ja kokea. Lääkärin sanat, olen pahoillani, mutta tämä raskaus on mennyt kesken. Vauvauutiset ympärillä kerta toisensa jälkeen musersivat, kuin puukolla olisi isketty kerta toisensa jälkeen vatsaan ja niitä iskuja, joutui parantelemaan kauan. Miksi meille ei suotu vauvaa? Välttelin ihmiskontakteja, kunnes ymmärsin, mitä minun on tehtävä. Pyrin muuttamaan kaiken negatiivisen positiiviseksi. Aloin jakamaan tietoa lapsettomuudesta, keskenmenosta, omista kokemuksistani. Matkan varrella opin tuntemaan itseäni paremmin ihmisenä, en ole pelkkä ihmisraunio, olen paljon muutakin. Janosin tietoa, halusin vaikuttaa, kertoa ihmisille, etteivät he todellakaan ole asian kanssa yksin.

Meidän lapsettomuuden aika kulkee mukanani koko loppuelämäni. Kyseinen ajanjakso on kohdaltani ohi, saimme vielä kaksi ihanaa lasta, mutta se ei tee lapsettomuuden kokemusta yhtään helpommaksi tai vähäpätöisemmäksi, ajoittain palaan miettimään aikaa vaikeiden asioiden äärellä, se ei edelleenkään ole helppoa. Hymyilen, silmien taakse kuitenkin kätkeytyy paljon painavia ajatuksia ja sanoja, käsiteltyjä ja käsittelemättömiä tunteita. Pidän käteni myös aina, meidän pienen enkelimme kädessä.

Kolmas synnytys

Ajattelin kertoa kolmannesta synnytyksestä.

Vauvan kasvua ja vointia seurattiin polilla ihan ahkeraan, koska minulla oli tosiaankin taas raskausajan diabetes. Muutaman kerran jouduin käymään liikehälyjen takia synnyttäjien vastaanotolla käyrillä ja ultrassa, kun en tuntenut vauvan liikkeitä. Jouduin myös ennen synnytystä tulemaan sairaalaan ja jäämään osastolle seurantaan, koska en tuntenut vauvan liikkeitä ja niitä tuli todella vähän. Myös supistuksia tuli epäsäännöllisesti. Yhden yön jälkeen lääkäri päätti käynnistää synnytyksen. En onneksi joutunut kauaa odottelemaan tällä kertaa saliin pääsyä, vaan pääsin sinne muutamassa tunnissa. Lääkäri laittoi alkuun minulle tuplaballongin, mutta eipä se pysynyt hetkeäkään paikoillaan kun paikat olivat jo niin kypsät. Seuraava käynnistys yritys oli sitten salissa kalvojen puhkaisu. Ballonki auttoi kuitenkin vähän ja omia napakoita supistuksia tuli kuitenkin, että keho yritti käynnistellä synnytystä myös itse.

Osastolla sydänkäyrillä ollessa tuli ihan napakoita supistuksia ja ne piirtyivät myös käyrälle. Hoitaja kysyi, että käykö nuo kipeää? Tuumasin, että käyhän ne ja sitten mua rupes ihan hirveästi naurattamaan ja nauroin aivan vedet silmissä siinä sängyllä. Hoitaja tuijotti ja totesi että ootko tosissas. Että yleensä kun tällaisia käyriä näkee, niin synnyttävät äidit tekee jotain ihan muuta kun nauraa vedet silmissä, että oispa kaikki tämmösiä. No, minulla tunnetusti on korkea kipukynnys ja kun tietää että se oli tervettä kipua, niin siihen pystyi asennoitumaan sen mukaan. Sitä osasi olla jotenkin niin rentoja ja hengitellä vain supistusten läpi. Niitä ei kuitenkaan siinä vaiheessa tullut ihan tiheään.

Synnytyssaliin päästyä minulle sattui aivan ihana kätilö ja siellä oli myös lääkäriopiskelija, jonka annoin olla mukana synnytyksessä. Sain syödä rauhassa ja asettua ns. taloksi, mieskin oli vielä kotona ja aikoi tulla sieltä hiljoksiin. Vai oliko töissä, en muista enää. Kalvot puhkaistiin joskus puoli viiden kieppeillä ja pääsin vähäksi aikaa ammeeseen. Jouduin kuitenkin nousemaan ammeesta pois, koska jostain syystä laitteet eivät piirtäneet vauvan sydänkäyrää vedessä, niin jouduin sängylle hetkeksi, että saivat käyrät otettua ja ottavat sitten laitteet pois ja pääsen takaisin veteen. Kätilö lähti pois huoneesta opiskelijan kanssa ja ennen kuin ovi meni kiinni, kuulin kun hän sanoi opiskelijalle että kyllä sinä tänä iltana vauvan syntymän näet. Kalvojen puhkaisun jälkeen supistukset tihenivät ja voimistuivat vähitellen, mutta hengityksellä sai supistukset otettua vastaan. Mies kerkesi vähän aikaa hieroa selästä. Ennen ammeeseen pääsyä katsottiin että olen 7cm auki. Menin vessan kautta takaisin ammeeseen ja kun veteen istahdin, sanoin miehelle, etten voi olla täällä että mua ponnistuttaa. Mies painoi hälytysnappia ja takaisin sängylle.

Tässä vaiheessa ihmettelin, että eihän se vauva vielä voi syntyä että ihan justiinsa olin 7cm auki, mutta niin vain oli paikat auki. 5 minuutin ponnistusvaiheen jälkeen meidän ihana kuopuksemme syntyi. En muista, mutta kovin montaa kertaa ei tarvinnut ponnistaa. Koko synnytyksen kesto oli vajaa 2 tuntia. Ei kerennyt salissa kyllä tehdä oloa kotoisaksi. En tarvinnut mitään lääkkeellistä kivunlievitystä ja tämä olikin tavoitteeni, että saan synnytyksen menemään loppuun asti hengityksellä, hieronnalla ja pääsen ammeeseen. Aivan ihana kokemus oli ja sitä muistelee mielellään.

Elokuisten trio

Hei pitkästä aikaa!

En ole pahemmin tänne viime kuukausina kirjoitellut. Se jotenkin jäi.

Meille siis syntyi elokuussa kolmas lapsi. Hän on kolmas elokuinen meidän perheeseen. Meillä on elokuussa enemmänkin noita juhlapyhiä nyt, kun viimeinenkin lapsi päätti tulla elokuussa maailmaan. Tai ei hän päättänyt vaan synnytys itseasiassa käynnistettiin. Kuopus täytti nyt pari päivää sitten 5 kuukautta. Hän on kovin temperamenttinen, mutta samalla iloinen ja kolmen lapsen arjen pyöritys on ollut välillä haastavaa, kun oma jaksaminenkin on ollut kortilla. Tarkoitus olisi kertoilla tänne enemmänkin meidän arjesta, kunhan tässä pystyy ja on aikaa.

Vanhempainvapaa loppuu.

Täällä on ollut nyt pidemmän aikaa vähän hiljaiseloa. Johtuu ihan siitä, että olen keskittynyt nyt päivittelemään instagramin yksityistä ja julkista tiliä, niin aika, jonka olen halunnut tuhlata, on mennyt näihin. Välillä päivittelen päivän aikana paljonkin instagramia, välillä taas vähemmän. En myöskään jaksa alkaa kirjoittelemaan blogia puhelimella, koska se tuntuu todella vaikealta pieneltä ruudulta jne. Mieluummin tulen näin koneelle kirjoittelemaan ja kirjoitan pidemmän pätkän kerralla. Ei ole myöskään ollut oikein mitään ajatusta sinänsä, että olisi halunnut edes kirjoittaa. Nyt tuli kuitenkin sellainen hetki, että haluan jotain tännekin päivitellä.

Olen myös nyt paljon ommellut, joten olen käyttänyt vapaa-aikani ompeluun. Minusta on ihanaa vastapainoa sille, kun tuntuu että aina on jokin ruutu kasvojen edessä tms. Niin ompelussa ei tarvitse vahata ruutua, ei tarvitse välttämättä olla edes ajatus mukana ja saa konkreettisesti kuitenkin jotain aikaiseksi, eikä se ole vain jotain turhanpäivästä uutisten lukemista. Olen ommellut vauvalle ja pojille vaatteita. Myyntiin muutamia tuotteita. Olen tehnyt housuja, paitoja, pipoja, tumppuja, pantoja ja muutamia vaatteita nukelle jne. On ollut jotenkin terapeuttista, kun on saanut tehdä jotain omaa ja mistä tykkää. Itsellänihän ei ole ompelukonetta, vaan otin sen kaveriltani lainaan.

Kesä tulee, se tarkoittaa sitä, että minunkin vanhempainvapaa loppuu. Itse asiassa se loppuu tasan kahden viikon päästä. Hurjaa, miten aika meni näin nopeaa, vaikka alkuun ajattelin että koko vanhempainvapaa on niin kaukainen asia. Nyt se on mennyt. Tuntuu hurjalta ajatella, että kuopus olisi pitänyt laittaa nyt jo hoitoon. Onneksi ei tarvitse. Pidän 5 viikkoa kesälomaa alkuun ja sitten jään pariksi viikoksi hoitovapaalle. Rahallisesti saa nähdä miten pärjää, mutta miehen kanssa jo keskustelimme tämän asian, että mies huolehtii yhteiset laskut nyt ja minä käyn ruokaostoksilla sen mitä pystyy.

Kaikin puolin meillä on elämä rullannut oikein tasaisesti. Pojat kasvaa ja leikkii yhdessä. Ulkoillaan melkeinpä päivittäin, jos sataa kaatamalla vettä koko päivän, niin silloin ei olla käyty. Tosin, eipä nyt vielä viime aikoina ole edes vettä satanut. Huomiseksi lupasi koko päiväksi sadetta, joten taidetaan pitää pelipäivä kotona. Esikoinen on käynyt normaalisti hoidossa 80h/kk. Minusta on hänen edunmukaistaan päästä välillä leikkimään omaikäisten kanssa ja saa siellä kavereiden kanssa muutakin touhuta. 

Olemme miehen kanssa saaneet nyt hyvin kahden keskistä aikaa ja pojat ovat olleet aina hoidossa, mummu on katsonut heitä kotona jne. Välillä on hyvä pitää huolta myös tuosta parisuhteesta ja jotenkin tuntuu, että nyt siitä on erityisen hyvin pidetty huolta, ja se tuntuu mukavalta.

Haaveilin pääseväni nyt toukokuussa ulkomaille, nyt olisi ollut oikeastaan ainoa mahdollisuus taas käydä, ainakaan vuoteen. Mutta passijonot ovat niin pitkät, ettei olisi ollut mitään mahdollisuutta päästä. No, joutuu odottamaan nyt ainakin sinne ensi vuoteen sitten. Rodokselle tekisi mieli päästä. Jospa sitten vuoden päästä. Täytyy alkaa suunnitella matkaa ja huolehtia tuo passi kuntoon aikaisemmin. Syy, miksi en sitä nyt aiemmin hommannut, oli se, ettei vielä ollut niitä vaadittavia todistuksia, että olisi ulkomaille edes päässyt, joten en kokenut tarpeelliseksi hommata myöskään sitä passia. Se ei kuitenkaan ole kuin sen viisi vuotta voimassa.

Näin siis meillä. Katsotaan jaksanko ja kerkeänkö tehdä vielä oman postauksen raskaudesta tälle iltaa.

8kk neuvola

Meillä oli eilen 8 kuukautisneuvola. Ensimmäistä kertaa neuvolassa käydessä ei valitettu vähäisestä painosta, vaan sanottiin vain, että tasaisesti kasvaa. Oli kuitenkin vähän tullut painoa lisää, vaikka tässä on ollut kaikennäköistä. 7kk jälkeen Meillä tuli totaalilakko kiinteiden suhteen. Lakkoa kesti 2 viikkoa. Ei maistunut mikään. Ei itse tehty ruoka, ei kaupan piltti, ei hedelmäsoseet. Ei maistunut naksut, eikä murot, ei maistunut mikään, vaikka olisi saanut itse syödä. Pitää myös muistaa, että olimme viime viikolla kipeänä, niin ei silloinkaan ruoka oikein maistunut.

Ylitettiin myös maaginen 8kg raja, jee. Katsoin, että esikoinen oli kilon painavampi samanikäisenä, mutta oli hän myös pidempi. Mutta... Koska yksikään neuvola ei voi mennä niin, etteikö olisi mitään valittamisen aihetta, niin tämäkään kerta ei ollut poikkeus. Nyt pään ympärys kasvoi liian hitaasti. Vaikka kuopuksen pää on isompi kuin esikoisen saman ikäisenä. Ongelma oli vissiin siinä, että kasvaa liian hitaasti. Minkäpä sille voi, meidän lapset ei vain ole mitään isopäisiä. Kontrolli on 10kk iässä tuon pään osalta. Muuten ei ollut missään mitään ongelmaa ja kaikki oli hyvin.

Korona

Niin se meidänkin perheeseen rantautui, kaikkien pelkäämä korona. Altistuttiin sunnuntaina kun käytiin kummipoikaa katsomassa. Kävi mielessä, ettei mennä ollenkaan, että saadaan sieltä kuitenkin korona. No, olisi pitänyt luottaa intuitioon. Nyt se kuitenkin tuli, jospa ei tulisi sitten vähään aikaan. Pojille nousi kuume keskiviikkona ja itsellä oli illalla vähän kurkku karhea ja vilunväristyksiä.

Torstaina tuli itselle enemmän kurkkukipua ja yskä tuli, tein kotitestin, mutta se oli negatiivinen. Pojilla oli kuumetta melko reilusti ja molempien iho oli aika ajoin kosketushellä. Vanhempi pojista itki pahimman kivun aikana, kuinka kosketushellä oli ja yleensä kuume oli myös tällöin korkealla. Panadolia ja buranaa meni molempia parin päivän aikana melkein maksimimäärät. Sillä kuume rauhoittui hetkeksi, mutta palasi aika nopeaa takaisin. Esikoinen nukkui kolmet päikkärit, yleensä ei enää kotona nuku ollenkaan. Kuopukselle ei maistunut ruoka ollenkaan, onneksi kuitenkin joi maitoa. 

Perjantaina soittelin terveyskeskukseen varulta, että täytyykö käydä näyttämässä poikia mahdollisten korvatulehdusten tms. takia. En kyllä itse epäillyt että olisi, mutta hyvä oli kuitenkin tarkistaa. Ei tarvinnut käydä näytillä, koska pärjäsimme kuitenkin hyvin kotona ja molemmilla oli kuume laskussa. Aamulla ei ollut enää kuin lämpöä molemmilla ja päivän aikana laski pois. Kuopus sai vielä kertaalleen buranaa ja esikoinen pärjäsi jo ilman särkylääkkeitä. Kuopuksella oli illalla vielä vähän lämpöä. Tein esikoiselle koronatestin, koska en kestänyt sitä, ettei saada varmuutta, onko korona vai ei. Tympeältähän se tuntui ja jos olisin tiennyt että tulos tulee niin helposti, niin olisin vähän nopeammin testin ottanut. Testi näytti heti positiivista.

Itse kävin perjantaina virallisessa koronatestissä, pikatesti oli edelleen negatiivinen. Ottivat myös PCR testin, mutta se oli jäänyt vahingossa terveyskeskukseen, eikä päätynyt näin ollen ollenkaan tutkittavaksi. Tästä soitettiin minulle erikseen ja huomenna maanantaina menen uudelleen testiin. Perjantaina alkoi yskittää enemmän ja kurkku oli kipeä, iltapäivällä alkoi myös lämpö nousta. Illalla keho tuntui myös siltä, niin kuin olisi ollut pitkään kovassa pakkasessa ja kun tulee sisälle, alkaa ihoa kihelmöidä/tikkuilla. Tämä ei siis ollut paha tunne, tuntui vain tosi jännältä. Illasta tuli aivan järjetön horkka ja tuntui ettei edes vesilasi pysy kädessä, kun hain panadolin että saisi kuumetta vähän laskettua. Korkeimmillaan kuume kävi 38,1 ja sen jälkeen otin lääkkeen. Kuume laski yön aikana. Miehellä oli myös perjantai iltana kurkun karheutta.

Lauantai aamuna heräsin jo 5. Lämpöä oli vielä vähän ja pää oli kipeänä. Päätin kuitenkin tehdä itselleni vielä testin, koska en voinut uskoa, etteikö minulla koronaa olisi, kun se kerta oli pojillakin. Hailakan haalea viiva tuli testiin, sai vähä tihrustaa, mutta positiivinen se oli kuitenkin. Vihdoin! Illalla oli vielä lämpöä 37, mutta päivällä ei ollut ollenkaan. Mies rupesi yskimään enemmän ja alkoi tulla lieviä flunssan oireita. Illalla oli miehelle tullut samanlainen horkka kuin minulle ja yöllä oli kuumetta ollut. Pojat oli tämän lauantain jo aikalailla ilman oireita. Esikoinen yskähteli vähän, mutta ei mitenkään merkittävästi. Kuopuksella ei enää oireita.

Nyt on sunnuntai. Itselläni nenä välillä tukossa ja välillä vuotaa. Yskää on. Ei muuta. Olen koko viikonlopun jaksanut touhuta normaalisti kotihommia ja tänään käytiin esikoisen kanssa pihalla ja tein vähän puuhommia. Lämpöä ei ole ollut ollenkaan. Miehellä on ollut koko päivän korkea kuume ja ollut todella sairaan oloinen, myös koronatesti näytti heti positiivista. Pojat terveitä.

Minä, 1 rokotteen saanut raskaana oleva riskiryhmäläinen alentuneen hapenottokykyni kanssa sain kaikista lievimmän koronan. Minulla myös testi näytti hyvin heikkoa positiivista 2,5 vuorokauden päästä oireiden alusta. Pojat sairasti 2 päivää kuumetta ja 1 päivän lämpöä, yhteensä siis kolme päivää. Miehen kotitesti näytti selvää tummanpunaista positiivista vajaa 2 vuorokautta oireiden alusta. Hän on saanut kaksi rokotetta ja on meistä kaikista sairain.

En ole missään vaiheessa noihin rokotteisiin uskonut, varsinkaan että ne suojaisi mitenkään tätä varianttia vastaan. Edelleen olen sitä mieltä että on aivan tuurissaan, kenelle sattuu pahempi versio ja kenelle se lievempi. Itse olen sitä mieltä, että vastustuskykyni on niin hyvin toiminut, ettei virusta vain ole päässyt kehooni jylläämään niin pahasti. Siksi olen myös sairastanut tämän lievänä. Ihan siis perus flunssan oireet ollut itselläni. Voin sanoa että vähemmällä kyllä päästiin nyt, mitä silloin kun sairastettiin tammikuussa, mikä lie ikinä olikaan se tammikuun tauti.

6kk neuvola

Päästiin vihdoin käymään 6kk neuvolassa viime viikolla. Oletettavasti korona kävi pyörähtämässä myös neuvolassa ja se oli osittain suljettu, joten meidänkin neuvola-aika siirtyi reilulla parilla viikolla. Eipä meillä mitään akuuttia hätää ollut, joten en kokenut tarpeelliseksi saada aikaa aiemmin ja kerkesimme vähän saada vielä painoa lisää, kun itsekin olimme juuri aiemmin sairaana ja kuopukselle ei oikein ruoka maistunut. Pituutta oli tullut vähän vajaa 69cm oli pituutta ja painoa reilu 7700g. Jostakin voi tuntua paino vähäiseltä ja neuvolatätikin sanoo poikaamme hoikaksi, mutta minusta poika ei ole mitenkään erityisen hoikka ja noilla määrillä, mitä hän syö, ei nyt aina kiloa voikaan saada kuukaudessa painoa. Eri asia jos lähtötilanne olisi, että olisi lähtöjään painanut esimerkiksi 4000g. Mutta meidän kotiutuspainommekin oli vajaa 2900g niin minusta tuohon nähden on tullut hyvin painoa. Pyöristettynä n. 800g per kuukausi. Toki on vaihdellut kuukausittain. Nyt kun on saanut kiinteitä, niin painokin on noussut paremmin. Miinuskäyrillä mennään, mutta jotenkin ihmettelen, että eihän nyt voi olla mahdollista että niitä käyriä vahdataan, kun lähtötilanne jo oli miinuskäyrällä. Jos lähtötilanne pitäisi käyrien mukaan olla 3800g niin tuosta puuttui heti alkuun jo kilo... Minusta ne käyrät saisivat tulla sen mukaan, mikä paino on ollut kun on syntynyt ja sen mukaan katsotaan, miten paino kehittyy. Aivan käsittämätöntä että vahdataan vain niitä käyriä. Minusta meidän alle 3kg lapsi ei voi olla samalla viivalla 4kg lapsen kanssa. Niin se vain on.

Yösyötöistä myös puhuttiin. Ei saada kuulemma yösyöttöjä vielä lopettaa, koska lapsi on niin hoikka. Ok. Mutta en myöskään aio häntä ruveta herättelemään öisin jos sattuisikin nukkumaan yöt jossain vaiheessa kokonaan. Kiinteitä kuitenkin menee se 4-5krt päivässä ja ihan sama syökö vai ei syö, maitoa ei siltikään mene enempää. Hyvä kun saadaan edes se 600ml vuorokaudessa täyttymään. Lasta ei voi myöskään ylensyöttää, hänellä tulee kyllä pukluna ylimääräinen ulos, joten sinne vatsaan ei vain mahdu. Piste. Välillä tuntuu aivan käsittämättömältä tämä homma kyllä. Niin ja neuvolatäti oli ihmeissään kun pituuskasvukin on vähän tasoittunut. Siis mitä, sitä oli tullut kuitenkin yli 2 senttiä taas että kuinkahan paljon sitä pituuttakin pitäisi sitten kasvaa. Huoh. No, näillä mennään. Välillä stressaa, mutta sitten kuitenkin yritän olla stressaamatta kun ei sekään mitään auta.