Synnytyskertomus

Aion kirjoittaa oman synnytyskertomukseni realistisesti ja niin kuin minä sen koin, kipuineen päivineen. Pyrin kirjoittamaan postauksen suhteellisen asiallisena tekstinä kuitenkin. Haluan kirjoittaa tämän ihan omana postauksena, koska tästä tulee sen verran pitkä, niin ajattelin, että on helpompaa kirjoittaa ihan oma postaus. Ei jää muiden asioiden joukkoon vähän niin kuin piiloon. Sisältövaroitus, ei ehkä kannata lukea, jos ei halua lukea "likaisia yksityiskohtia".

Sen piti olla ihan tavallinen keskiviikko ja käyn vain äitipolilla normaalissa kontrollissa sen raskausdiabeteksen kanssa. Normaalisti otettiin sydänkäyrä ja eihän se mennyt läpi. Ei mennyt edelliselläkään kerralla. Kävin lääkärin juttusilla ja keskusteltiin synnytyksestä ja käynnistyksestä ja siitä, että en käynnistystä, varsinkaan lääkkeellistä sellaista halua. Lääkäri ultrasi vauvan ja ultrauksessa kaikki kunnossa. Kokoarvio oli nyt 3,1-3,2kg ja lääkäri koko ajan toitotti sitä, ettei tämä saa kasvaa suuremmaksi kuin esikoinen. Mikä oli mielestäni vähän ihmeellistä, koska ei esikoinenkaan ollut kuin vajaa 3,3kg, eli ei todellakaan mikään suuri vauva. Lääkäri kuitenkin sanoi, että mikäli uudessa sydänkäyrässä on ongelmaa, eikä se mene läpi, niin täytyy käynnistää. Eihän se mennyt läpi, joten jouduin yhtäkkiä jäämään osastolle käynnistykseen, ja osastolle sen takia, että voidaan seurata noita käyriä. Minulle laitettiin ballonki jo polilla ja sieltä tosiaan siirryin osastolle. Harmitti ihan hirveästi kun yhtäkkiä olikin niin kiire saada vauva maailmaan. Olisin mieluummin halunnut vielä vähän aikaa odottaa ja olisin kerennyt tehdä kotona kaikki loput järjestelyt.

Pääsin itse osastolle ja sain sieltä oman paikan, yllättäen 3 hengen huoneesta ja huoneessa oli kaikki paikat täynnä. Joka paikka osastoista oli niin täynnä, että aivan itseäkin ihmetytti. Olin sellaisella osastolla, missä on myös syöpäsairaita, ei pelkästään odottavia äitejä ja äidit vauvojen kanssa ovat vielä eri osastolla. Ballonki kerkesi olla minulla peräti 2,5h ja sen jälkeen ilmoitin hoitajalle, että se tippui jo pois. Lääkäri tutki minut ja olin 4cm auki ja kanavaa oli ehkä 1cm jäljellä. En kuitenkaan päässyt synnytyssaliin, koska kaikki salit olivat täynnä, tai näin minulle kerrottiin, mutta kuulin muualta, ettei siellä ihan kaikki salit edes olleet täynnä. Mies kävi jotain tavaroita tuomassa minulle osastolle, mutta kyseisellä osastolla oli vain 30min vierailuaika niin ei mies kerennyt kauaa siellä olemaan, tosin nyt jälkeenpäin sain kuulla että on siellä muidenkin miehiä ollut pidempään puolisoitaan tukemassa kuin sen 30 minuuttia.

Supistukset alkoivat aika pian sen jälkeen, kun ballonki laitettiin, mutta ne eivät olleet mitenkään kipeitä, vähän tuntuivat epämiellyttäviltä ja jatkuivat kuitenkin sen jälkeen, kun ballonki tippui pois. Osastolla ei oikein ollut hirveästi tekemistä, joten käveleskelin siellä pitkin käytäviä, en lähtenyt osastolta pois, koska annoin puolisolle rahat ja kaikki, ettei vaan kukaan niitä osastolla varasta. Ihan mukavasti tuli sen ballongin poislähdön jälkeenkin supistuksia ja ihan napakoita että sai hyvin harjoitella hengittämistä, mutta ei voinut vielä sanoa, että supistukset olisivat kovin kipeitä olleet. Pari kertaa olin käyrillä osastolla ja silloin käyrissä ei ollut ongelmaa. En päässyt kuitenkaan kotiin yöksi, koska niitä piti seurata, mutta yöllä käyriä ei kuitenkaan seurattu. Ihan hyvin olisin siis voinut mennä kotiin yöksi. En päässyt yöllä myöskään saliin ja hoitaja sanoikin että harvemmin ottavat yöaikaan saliin, ainoastaan ne, jotka tulevat suoraan synnyttämään. Turhautuneisuus oli tässä vaiheessa jo melko korkealla ja näin ollen stressitaso vaikutti myös kehooni ja supistukset loppuivat kokonaan. Sain yöksi unilääkkeen, mutta ei se auttanut mitään ja valvoin koko yön. 5-7 väliin torkahtelin ja sen verran keho rentoutui, että alkoi aina supistus ja niihin sitten havahduin aina hereille.

Aamulla olin jo siinä pisteessä että lähdenkö kävelemään osastolta pois, kun mitään ei tapahdu. Pääsin aamulla käymään lääkärin juttusilla ja olin ennen tapaamista sanonut jo hoitajalle että kerro sille lääkärille, että täällä on erittäin turhautunut odottaja, hoitaja tuumasi että hän on sanonut jo. Kovasti se yritti kertoa että he eivät voi tilanteelle mitään ja sanoinkin että ymmärrän sen ihan täysin, mutta on hyvä että joku, joka voi ns. päättää näistä asioista niin on tietoinen kuinka turhautunut olen ja ensin oli niin hirveä kiire saada synnytys käynnistymään ja sitten joudun odottamaan saliin pääsyä ties kuin kauan. Olihan se hyvä, tietenkin, että seurattiin vauvan vointia, mutta kun tilanne ei edennyt mitenkään ja piti vain seurata, niin ei minusta siinä nyt niin hirveä kiire ollut ja en ymmärtänyt osastolla yhtään sitä että koko synnytys piti nyt yhtäkkiä käynnistää. Olisin itse halunnut vielä, että olisivat edes muutaman päivän pidemmälle odottaneet.

Minun piti olla toisena jonossa saliin, mutta ainakin kaksi lähti osastolta synnyttämään ennen minua, joten en luottanut tähän "jonotus systeemiin", totta kai jos jollakin on radikaalisti tilanne muuttunut ja kiilannut edelle niin eihän sille mitään voi. Lääkäri totesi että eihän me tietenkään voida pakottaa täällä olemaan, mutta olisi hyvä seurata niitä käyriä. Ennen lääkärille pääsyä ei tosiaan taas vauvan käyrä mennyt läpi ja hoitaja kävi sen etukäteen viemässä lääkärille. Sanoin sitten lääkärille, että kyllä minä voin päivän täällä olla, että saatte seurata käyriä, mutta jos en päivän aikana saliin pääse, niin soitan miehelle, että hän tulee hakemaan minut yöksi kotiin, en minä jaksa kohta synnyttää, jos joudun ennen synnytystä monta vuorokautta valvomaan, kun en saa sairaalassa nukuttua. Lääkäri vielä yritti sitä sanoa, että jos yöllä pääsisi saliin niin menettää sen vuoronsa jos on kotona, no ei paljoa kyllä siinä vaiheessa kiinnostanut kun hoitajat olivat jo sanoneet osaston puolella, että ei sinne yöllä pääse. Lääkäri kirjasi asiat ylös, että illalla lähden jos en saliin pääse ja pyysi vielä uuden käyrän tunnin päähän. Teki myös aukiolotutkimuksen, onneksi ei tilanne ollut mennyt taaksepäin vaan kanavaa oli edelleen 1cm jäljellä ja olin sen 4cm auki.

Aamupäivän aikana otettiin vielä uusi käyrä, se oli jo aamullista parempi, muttei vieläkään päästänyt kokonaan läpi kun sykkeiden vaihteluita oli liian vähän, tämä voi kertoa esimerkiksi siitä, että vauva on uupunut tai jotain. Sain lounaan eteeni ja olin rupeamassa syömään, niin hoitaja kävi sanomassa että syö ja sitten päästään saliin, ihanaa! Pakkasin tavarat ja kävin vessassa ym. minulla oli molemmat puhelimet mukana sairaalassa, onneksi laitoin kakksopuhelimen peiton alle piiloon, koska vessasta tullessani meidän huoneesta tuli joku mustalaismies ja sen verran rekisteröin että en ollut kyllä sänkynaapureilla nähnyt, että olisi sen näköistä ihmistä meidän huoneessa käynyt. Hänellä oli suhteellisen kiire pois huoneesta, mutta en siinä kohtaa tajunnut että olisin hänet pysäyttänyt, koska tuli justiinsa ovella vastaan. Kävi ilmi, että hän oli varastanut vieruspaikalta puhelimen. Perimmäisessä sängyssä oli ihminen, mutta hänkin oli luullut että tuli joku kaveri paikalle, koska mies oli kysynyt jotain nimeltä, ja oli luullut että se vieruspaikkalainen oli etsinyt jotain omasta laatikosta, vaikka todellisuudessa tämä mies oli penkonut sitä laatikkoa. Tarina ei kerro, saatiinko tätä kyseistä ihmistä kiinni ja saiko vieruspaikkalainen puhelimensa takaisin, mutta harmitti kyllä hänen puolestaan, kun näki varkaan omin silmin ja olisi ehkä ollut mahdollisuus hänet pysäyttää, no ei voi mitään. Itse tarkistin huoneeseen mennessä kaikki tavarani ja onneksi kaikki oli tallessa. Mutta tämäpä tästä.

Pääsin siis saliin ennen yhtä, eli jouduin melkein 24h odottamaan saliin pääsyä, että pääsisi synnytys kunnolla vauhtiin. Soitin miehelle osastolta, että saa tulla suoraan sinne synnyttäjien vastaanotolle, pääsen saliin, hän oli sieltä jo suunnittelemassa lähtöä, että tuo minulle vähän lisää tavaraa jne. Kerkesin itsekseen olla salissa vähän aikaa ja kiikkutuolissa kiikuskelin, ei kauaa mennyt kun rupesin rentoutumaan niin supistuksetkin kerkesivät tulla takaisin, ennen kuin ehdittiin mitään edes tekemään. Puoliso tuli yhden jälkeen myös saliin ja puoli kahden aikaan tuli hoitaja ja lääkäri ja puhkaisivat kalvot. Lapsivesi oli normaalia ja laittoivat vauvalle anturin ja sain mennä takaisin kiikkutuoliin. Huoneessa kävi myös aamuvuorolainen ja antoi samalla raporttia iltavuorolaiselle ja käytiin vielä synnytystä ja toiveita yhdessä läpi. Kerroin että haluaisin sinne ammeeseen, mutta tässä vaiheessa eivät päästäneet, kun piti seurata niitä vauvan sykkeitä. Kävimme läpi myös synnytysasentoa ja toivoin itse, että saisin olla kylkiasennossa, ettei tulisi niin pahaa repeämää ja paikat pysyisivät paremmin mukana. Jossain vaiheessa piti lähteä käymään vessassa, niin siinä vaiheessa valahti kaikki lapsivedet pitkin lattiaa ym. tuli kiire mennä vessaan, ettei ihan joka paikka kastu. Sen jälkeen ei lapsivettä hirveästi enää tullutkaan, eli kaikki meni siinä. Tuntui jotenkin hassulta kun ei sille voinut tehdä mitään, nauratti kun puoliso siivoili lattiaa, onneksi oli isot topat housuissa, muuten olisi saanut varmaan soittaa siivoojan paikalle.

En päässyt ammeeseen ollenkaan vauvan sykkeiden takia, en kyllä paljon myöhemmin enää edes kysynyt sitä amme mahdollisuutta. Suihkuun kuitenkin pääsin, kun kysyin onko se mahdollista, tiesin että vesi tekisi hyvää ololleni, enkä muista että olisi ikinä suihku tuntunut niin hyvältä, mitä se siellä tuntui. Vei pahimmat piikit supistuksista pois, enkä olisi millään halunnut lähteä suihkusta pois, mutta pakko sieltä oli jossain vaiheessa pois kuitenkin tulla. Pitkään istuskelin kiikkutuolissa ja kirjoittelin vielä vauvan vauvakirjaa samalla kun otin supistuksia vastaan, selailin puhelinta ja kirjoittelin viestejä. Jossain vaiheessa kätilö katsoi tilannetta ja olin 5cm auki. 16 jälkeen halusin ilokaasun avuksi pahimpiin supistuksiin ja istuin sängyllä niin, että minulla oli useampi tyyny vatsan edessä ja nojasin niihin ja vatsa vähän roikkui ilmassa, kaikista paras asento oli tuo. Välillä tahtoi paikat puutua niin kävin kyljellään, mutta se ei tuntunut ollenkaan hyvältä, joten palasin aina tuohon etukumaraan istuvaan asentoon. Mies hieroi välillä selkääni ja sain lämpötyynyn myös selkään. Kokeilin lämpötyynyä myös vatsaan mutta se ei tuntunut hyvältä, selässä oli parempi. Aika pitkään pystyin viestiäkin laittamaan niille, ketkä tiesi minun olevan synnyttämässä ja taas jossain vaiheessa katsottiin että olin 7cm auki. Pikkuhiljaa supistukset alkoivat kovenemaan ja hengittäminen alkoi tuntua hankalalta vaan olisi mieluummin halunnut laittaa vastaan. Minulle laitettiin puudutetta, minkä olisi pitänyt auttaa supistuksiin, tai ettei ne olisi tuntuneet niin kauhean kipeiltä, mutta itsestä kyllä tuntui että se vain pahensi tilannetta ja tuli aivan älyttömän kova paineen tunne alakertaan ja sanoinkin puolisolle kun kätilö lähti pois, että ei tämä kyllä auttanut yhtään vaan pahensi tilannetta. Myöhemmin kätilö kuitenkin sanoi, että puudute mahdollisesti rentoutti kuitenkin paikkoja niin, että viimeiset sentit avautuivat sitten rytinällä ja siltä se kyllä tuntuikin.

Kätilö ehdotti vielä pudendaalipuudutusta ja lääkäri olikin tulossa sitä laittamaan, kätilö pyysi että olisin käynyt vielä vessassa ennen laittoa ja minusta tuntui etten pääse sinne vessaan asti, kun supistukset tekivät jo niin kipeää että sai itkeä ja huutaa. Vessasta pois tullessa tuntui jo että on pelkkä kestosupistus päällä ja mikään ei auta ja huusin suoraa huutoa, puoliso tuli auttamaan minut takaisin vessasta sänkyyn kun en itse päässyt ja supistus vain jatkui ja jatkui ja sanoinkin jo, ettei tämä lopu ollenkaan. Istuin vähän aikaa sängyn reunalla, että sen verran olisi saanut huokaistua että pääsisi edes selälleen sen puudutteen laittoon. Väkisellä piti mennä ja se teki niin kipeää, etten muista oliko Leosta niin kipeät ne viimeiset supistukset. Lääkäri ei pystynyt puudutetta enää laittamaan, vaan sanoi, että tämä onkin ihan auki ja saa alkaa ponnistaa. Laitettiin kaikki valmiiksi ja menin kyljelleen, kätilö opasti hienosti oikeat asennot ja mihin päin pitää ponnistaa. Siinä vaiheessa kun sai alkaa pieniä ponnistuksia tekemään, niin kaikki kivut hävisi ja koko saliin laskeutui hiljaisuus. Pidin puolisoa kädestä ja ponnistin minkä jaksoin, tosin en ihan täysiä, koska muistin poliklinikan lääkärin sanat, että sitten kun kätilö käskee ponnistamaan niin paljon kun jaksaa niin älä kuitenkaan ponnista ihan täysiä. Enkä missään vaiheessa aivan täysiä ponnistanutkaan. Itse ponnistusvaihe kesti 9 minuuttia, 2 minuuttia pidempään, mitä esikoisesta. Koko synnytys kesti loppusessaan vajaa 5 tuntia. Nopeaa siis eteni, kun vihdoin saliin asti päästiin. Sain toisen asteen repeämän, mutta se nyt ei tuntunut oikeastaan missään, esikoisen repeämään verrattuna ja repeämän pystyi tällä kertaa korjaamaan synnytyssalissa, niin ei tarvinnut leikkaussaliin lähteä. Nopea synnytys, viimeisimpiä supistuksia lukuunottamatta aivan miellyttävä kokemus ja jos olisi tiennyt että ne viimeiset supistukset ei kestä kuin sen hetken ja kaikki on valmista, niin ajatus olisi siinä hetkessä ollut aivan eri. Siinä hetkessä kuitenkin ajattelin, että jos nämä jatkuu näin niin en kyllä tunti tolkulla kestä mitenkään. Onneksi ei tarvinnut kestää. Illalla päästiin jo osastolle. Vauva kävi vähän aikaa lämpökaapissa kun lämpö oli syntymisen jälkeen aika matala, mutta muuten ei ollut mitään ongelmaa pienellä.

Kaksi yötä oltiin osastolla ja sen jälkeen päästiin kotiin.

Kipeät supistukset

Hei!

Aikaa on taas vierähtänyt hetkinen, eikä ole kerennyt blogia päivitellä. Tämä johtuu ihan siitä, että meillä on ollut kaikenlaista tässä reilun viikon aikana, mutta siitä sitten tarkempi postaus erikseen. Tässä postauksessa haluan keskittyä nyt noihin minun kipeisiin supistuksiin.

Minullahan tuli ensimmäiset kipeät supistukset silloin joskus pari viikkoa sitten, vai onko siitä jo enemmänkin aikaa. Jotenkin menee niin hirveän nopeasti tuo aika, ettei tahdo muistaa näitä aikavälejä, mutta ei se kovin kauas heitä jos sanon että pari viikkoa sitten.

Nyt oli jo hetken vähän parempi olo, en tiedä johtuiko siitä, kun sai stressitasoa nyt alemmas, kun sai tietää että kaikki on ok, vai mistä johtuu. Toki liitoskipuja ym. ollut edelleen, mutta supistusten suhteen ollut rauhallista, ei ole hirveästi tullut viikon aikana edes harjoitussupistuksia. Ennen kuin nyt taas.

Olen kolme päivää "kärsinyt" taas kipeistä supistuksista. Toissapäivänä tuli muutamia kipeitä supistuksia alkuyöstä kun olin jo ehtinyt ruveta nukkumaan. Luulin taas ensin, että minulle on tulossa divertikkelikohtaus, kun jostain syystä ne kohtaukset muistuttavat supistuksia, tosin supistukset ovat tuolloin suolistossa ja ne tekee niin kipeää, ettei niitä voi edes sanoin kuvailla. Olen joskus sanonutkin, että kaikista pahin divertikkelikohtaus on ollut paljon pahempi mitä synnytyskivut/supistukset.

No, nyt menin tapani mukaan vessaan ja olin sillain, että vähä ne ehkä lievenee ja ei nyt tunnu että mitään tulisi, eikä normaalia lorinaakaan vatsasta kuulunut, joten lähdin takaisin sänkyyn. Olo oli kuitenkin sen verran epämiellyttävä, etten voinut maata vaan jouduin istumaan ja keskittymään kun vatsaa väänsi, joten siinä vaiheessa tajusin että niin, nämähän ovat kipeitä supistuksia. Sen verran kipeää teki että piti ihan keskittyä olemaan rauhassa, eikä supistuksen tullessa pystynyt oikein liikkumaan mihinkään, niitä tuli muutamia, ei mitenkään säännöllisesti ja sitten vain loppuivat ja pääsin nukkumaan.

Eilen illalla tuli samaten muutamia samanlaisia supistuksia. Todella epämiellyttäviä. Kipeitäkin joo, mutta kun itsellä tosiaan on se kipukynnys melko korkea, niin jotenkin tuntuu, että vaikka ne on kipeitä, niin mieli ei miellä sitä kokemusta kuitenkaan kivuliaaksi, koska ajattelen niin, että olen kokenut paljon pahempaakin kipua. Kipua kyllä, mutta lievää sellaista nämä supistukset aiheuttavat. Siinä mittakaavassa, millaista kipua on tähän mennessä kokenut. Supistukset menivät kuitenkin nopeaa ohi, eikä niitä tullut taas kuin muutama ja lepäsin niin helpotti.

Tänään kipeitä supistuksia on tullut enemmän ja niitä on tullut kahteen eri otteeseen. Eivätkä liittyneet mitenkään liikkumiseen tms. Tosin käytiin kyllä esikoisen kanssa pieni pyörälenkki, hän ajoi pyörällä ja minä kävelin, että olisiko siitä sitten vähän ärtynyt. Kuitenkin supistukset tulivat ihan levossa ulkona. Sai keskittyä ihan kokonaan taas hengitykseen ja siihen, että kroppa pysyy rauhallisena ja rentona, koska en toisaalta halua myöskään kroppaa jännittää silloin kun näitä supistuksia tulee, vaan haluan olla mahdollisimman rentona, niin ne ei käy läheskään niin kipeää. Istuessa kipeitä supistuksia tuli useampi, mutta en edes kellottanut niitä tai mitään, koska eivät olleet säännöllisiä.

Reilun tunnin päästä edellisistä, alkoi uudestaan supistella ja nämä olivat jo hieman kipeämmän ja vielä ikävämmän tuntoisia. Jouduin ottamaan jopa kipulääkettä. Yritin olla mahdollisimman rentona ja paikoillaan, mutta ei tuntunut auttavan, joten nousin (olin siis ihan rauhassa sohvalla syömässä ja katsomassa elokuvaa) sohvalta ja lähdin vähän liikenteeseen, kivun sallimissa rajoissa. Kipulääke helpotti ja tosiaan hetken aikaa olin liikkeessä ja siirryin ulos terassille vähän viileämpään ilmaan kyljelleen köllöttelemään niin siitä ne sitten pikkuhiljaa rauhoittuivat. Enteileekö jotain, en tiedä, nyt on rv35 menossa. Eli olen myös ymmärtänyt, että jos synnytys vaikka nyt alkaisikin niin sitä ei vissiinkään enää sitten esteltäisi. Enteileekö muutenkin synnytystä, että kroppa alkaa valmistautua synnytykseen. Jotenkin tuntuu hassulta kun ei esikoisesta ollut minkäänlaisia tällaisia ennakkovaroituksia vaan synnytys vain alkoi yhtäkkiä yksi aamu kipeillä supistuksilla. Jospa nyt malttaisi pieni kuitenkin hetken aikaa pysyä matkassa kun esikoisen syntymäpäiväjuhlatkin olisi ensi viikolla, 3 viikkoa etukäteen juuri sen takia, ettei vauvan syntymä ja esikoisen synttärit ole samaan aikaan...

Poliklinikalla käynti

Maanantaina oli käynti poliklinikalla kohdun epämääräisten kipujen ja paikkojen löystymisen takia. Näitä kipuja on nyt ollut enenevissä määrin reilun parin viikon ajan. Alkuun kivut oli vain kohdun arkuutta, mutta jossain vaiheessa alkoi tulla enempi ja enempi paineen tunnetta häpyliitoksen seutuville ja kohdun arkuus myös pahentui. Tuntuu että vauva painaa todella kovasti ja liikkuminen käy kipeää ja ei tahdo päästä sängystä ylös. Vauvan liikkeet ovat tuntuneet myös todella kipeiltä. Liitoskipuja on ollut myös paljon ja yliliikkuvat nivelet todennäköisesti vielä pahentavat näitä asioita. Issias on vaivannut kovasti ja välillä tuntuu, että tuolta lonkkien takaa jostain yrittää lähteä liitokset pois paikoiltaan ja on välillä niin kipeät, että tuntuu että taju lähtee. Kipu on ollut aivan järkyttävää välillä. Kaikista eniten tässä on häirinnyt se, että onhan pienellä varmasti kaikki hyvin, kun kipuja on kohdun seudulla ollut niin paljon. Kipujen kanssa aina kuitenkin pärjää, tai minä olen pärjännyt. Onhan se hankalaa kun pahimpina päivinä ei tahdo edes liikenteeseen päästä, perunat pitää kuoria tuolilla istuen jne. Välillä todella hankalaa olla esikoisen kanssa, kun ei vaan jaksa ja pysty tekemään mitään ja se harmittaa. Kuitenkin on toisenkin elämä kyseessä niin täytyy häntäkin jo ajatella.

Kävin useamman kerran ihan terveyskeskuslääkärillä kesäloman aikana ja hän seurasi tilannetta. Paikat olivat löystyneet reilu kaksi viikkoa takaperin kun tehtiin sisätutkimus. Kipuja ja arkuutta oli ympäri kohtua ja vähän joka puolella lääkärin tutkiessa. Välillä sitä arkuutta on myös ihan koskematta, mutta enemmän kuitenkin silloin kun joku koskee, vaikkei paina mitenkään reilusti tai mitään. Tilanne ei juurikaan parantunut päivien aikana, joten lääkäri oli useampaan kertaan yhteydessä sairaalaan ja viimeisimmällä kerralla gynekologi päätti että tarkistetaan tilanne ja pyysi tekemään kiirelähetteen äitiyspolille, koska tilanne ei ollut muuttunut miksikään viikon aikana. Lähete tehtiin siis viime viikolla ja jo samana päivänä soittivat sairaalasta. Tiukilla oli ajat, sain sen juuri viikon päähän, viime maanantaille.

Lääkäri tunnusteli kohtua ja edelleenkin kohtu oli keskivälin alapuolelta todella arka, tuntui todella pahalta, kun lääkäri sitä paineli, mutta ylhäällä ei ollut nyt arkuutta. Hän ultrasi pienen ja kohdun, kaikki oli siltä osin kunnossa, ei löytynyt mitään hälyttävää tai epämääräistä. Lapsiveden määrä oli normaali. Vauvan painoarvioksi tuli tasan 2kg. Hyvin siis keskikäyrällä kasvanut, eikä ainakaan vielä ole meille tulossa mitään jättivauvaa raskausdiabeteksesta huolimatta, onneksi. Virtaukset olivat hyvät ja istukka toimii. Ultrasi vielä sisäkautta ja kanavaakin oli jäljellä ja kohdunsuu kiinni, ei avautunut edes painaessa. Joten kaikin puolin kaikki kunnossa. Tämä asia huojennutti ihan hirveästi ja nyt ei tarvitse enää pelätä että onko kaikki kunnossa, vaan voi luottaa siihen, että kaikki oikeasti on kunnossa. Sitä lääkäri ei osannut sanoa, mistä nuo kivut nyt sitten johtuu. Katsoi vatsaa ja sanoi että vatsalihakset ovat n. 7cm erkaantuneet, että voi olla että suolisto pyrkii nyt vähän väärään paikkaan ja aiheuttaa kipuja. Minulle nyt toisaalta tällä hetkellä on ihan sama että mistä ne kivut johtuu, pääasia että pienellä on kaikki hyvin.

Lääkäri tuumasi vielä lopuksi että vähän aikaa täytyy vielä kestää ja kysyi olenko vielä töissä. Sanoin että en, vaan olen ollut sairaslomalla kun ei pysty oikein mitään kipujen takia tekemään. Tuumasin hälle takasi vielä, että minä kyllä pärjään näiden kipujen kanssa, kunhan kaikki on ok ja pysyisi vielä jonkun viikon matkassa mukana, eikä syntyisi liian aikaisin. Mutta kaikin puolin kaikki näyttää tällä hetkellä hyvältä ja lääkäri antoi luvan uida ym. Koska uinti on sellainen, joka vie tällä hetkellä kivut kokonaan pois. 2 viikon päästä olisi seuraava kontrolli. Jospa päästäisiin sinne asti ilman mitään isompia ongelmia.

Supistuksia

Perjantaina tuli ensimmäiset kipeät supistukset. En osaa sanoa, johtuiko supistukset nyt vähän jälkijunassa edellispäivästä, koska siivosimme juhannussiivouksen ja siihen siivoukseen meni oikeasti koko päivä. Yli 12 tuntia, tietenkin kun ei itse pysty kovin nopeasti enää siivoamaan ja piti pitää taukoja, niin äkkiä siinä koko päivä menee. Supistuksia ei onneksi tullut kuin pari, mutta silti laittoi taas miettimään, että olisiko pitänyt lähteä näytille. En kuitenkaan lähtenyt, koska niitä ei tullut sen enempää ja vauvan liikkeet on tuntuneet koko ajan. Muutenkin oli todella voipunut ja väsynyt koko päivä. Varmasti vaikutti edellispäivän touhuaminen vointiin.

Viikonloppu meni sukulaisia ja läheisiä nähdessä. Käytiin uudessa pihasaunassa, grillattiin, käytiin lossilla ajelemassa, uimarannalla ym. Paljon oli kaikkea kivaa tekemistä. Kumpikin meistä, minä ja isi saatiin myös omaa aikaa ja oli tosi kiva. Lauantain, eli eilispäivän olin ihan ok kunnossa, ei ollut hirveästi kipuja ja muutenkin pystyi liikkumaan vähän paremmin mitä nyt monena päivänä on pystynyt.

Tänään on ollut taas vaihteeksi kipeä päivä. Aamulla en meinannut päästä ylös sängystä, koska tuonne kohtuun ja nivusiin ja kaikkiin liitoksiin, mitä ihmisestä löytyy, kävi kipeää. Vauvan liikkeet on tuntuneet taas todella epämiellyttäviltä ja iltaa kohden on taas liikkeetkin ruvenneet tuntumaan kipeiltä, onneksi kuitenkin liikkuu. Käytiin esikoisen kanssa pyöräilemässä ja siitä vatsa ei tykännyt ollenkaan, rupesi taas tulemaan kipeitä supistuksia ja tämän jälkeen on ollutkin koko ajan todella epämukava tunne vatsalla. En ole kuitenkaan vielä mitään särkylääkettä tms. ottanut, ajattelin yöksi ottaa. Jos kivut ei pahene radikaalisti nyt yön aikana niin en lähde mihinkään näytille, koska huomenna minulla on aika polille. Jos en huomenna, niin joku päivä käyn kirjoittelemassa tänne sitten siitäkin käynnistä.

Näillä mennään. On huonoja päiviä ja on hyviä päiviä. Täytyy nyt nauttia näistä lämpimistä keleistä ja siitä, että ainakin vielä saa liikkua. Rv 33 on menossa. Ja pitää yrittää laittaa kivut ym. taka-alalle, kun tällä hetkellä niillekään ei voi tehdä mitään, ja keskittyä kaikkeen kivaan.