Käsi enkelin kädessä

Esikoisen jälkeen elimme useamman vuoden puolisoni kanssa lapsettomuudesta kärsien ja kärsimme lapsettomuudesta omalla tavallamme edelleen. Vuosien varrelle mahtui myös keskenmeno. Pohdimme pitkään, jatkammeko yhdessä, jos emme saa enää lapsia, vai olemmeko kolmihenkinen perhe. Keskenmenon jälkeen jokin sisälläni särkyi tuhansiksi palasiksi, niitä palasia keräilen vielä tänäkin päivänä ja todennäköisesti koko loppuelämäni.

Tunsin pahimpina hetkinä itseni todella mitättömäksi, olinko edes olemassa. Miten voin kohdata puolisoni, kun olen epäonnistunut, emmekä välttämättä tule saamaan enää lapsia. Olisiko parempi lähteä eri suuntiin, kun en pysty antamaan puolisolleni enää enempää lapsia. Enhän toki tätä asiaa voinut mitenkään tietää etukäteen, mutta näin ajattelin silloin.

Meidän pitkään toivomamme lapsen sydämen sykkeen näkeminen oli ihaninta pitkään aikaan, mitä meille oli tapahtunut, ja monitorin näkeminen ilman sykettä oli siinä hetkessä kamalinta, mitä voi nähdä ja kokea. Lääkärin sanat, olen pahoillani, mutta tämä raskaus on mennyt kesken. Vauvauutiset ympärillä kerta toisensa jälkeen musersivat, kuin puukolla olisi isketty kerta toisensa jälkeen vatsaan ja niitä iskuja, joutui parantelemaan kauan. Miksi meille ei suotu vauvaa? Välttelin ihmiskontakteja, kunnes ymmärsin, mitä minun on tehtävä. Pyrin muuttamaan kaiken negatiivisen positiiviseksi. Aloin jakamaan tietoa lapsettomuudesta, keskenmenosta, omista kokemuksistani. Matkan varrella opin tuntemaan itseäni paremmin ihmisenä, en ole pelkkä ihmisraunio, olen paljon muutakin. Janosin tietoa, halusin vaikuttaa, kertoa ihmisille, etteivät he todellakaan ole asian kanssa yksin.

Meidän lapsettomuuden aika kulkee mukanani koko loppuelämäni. Kyseinen ajanjakso on kohdaltani ohi, saimme vielä kaksi ihanaa lasta, mutta se ei tee lapsettomuuden kokemusta yhtään helpommaksi tai vähäpätöisemmäksi, ajoittain palaan miettimään aikaa vaikeiden asioiden äärellä, se ei edelleenkään ole helppoa. Hymyilen, silmien taakse kuitenkin kätkeytyy paljon painavia ajatuksia ja sanoja, käsiteltyjä ja käsittelemättömiä tunteita. Pidän käteni myös aina, meidän pienen enkelimme kädessä.

Lahjasolutausta

Luin tuossa jokin aika sitten pro gradua lahjasolulasten kokemuksista ja se pisti miettimään ihan tosissaan tätä aihetta. Aina puhutaan paljon siitä, kuinka on lapsettomia ihmisiä. Kuinka on iso kriisi, jos ei syystä tai toisesta saakaan omia lapsia. Itsekin olen paljon kuullut nimenomaan vanhempien roolista ja tuntemuksista tällaisissa tilanteissa. Olen yrittänyt kuvitella, millaista elämä olisi ilman lapsia, vuosia tuloksettoman yrittämisen jälkeen. Mukana on mahdollisesti ollut myös erilaisia hoitoja ja nekin todettu tuloksettomiksi. Kukaan ei ole kuitenkaan puhunut, miltä lapsesta tuntuu sitten, kun hän on perheeseen tullut lahjasolujen avulla. Millaista lapsen elämä on, kun saa kuulla olevansa lahjasolutaustainen.

Lahjasolulapsien kokemuksista on tehty Suomessa hyvin vähän tutkimuksia. Tutkimuksissa on keskitytty juurikin enemmän vanhempien kokemuksiin. Tämä lukemani pro gradu -tutkielma löytyy netistä ja jos aihe vähääkään kiinnostaa, kannattaa käydä lukemassa. Pro gradu löytyy otsikolla "Tän kohdalla on sellainen ihme aukko, että kukaan ei tiedä vastauksia mihinkään". Gradussa puhutaan esimerkiksi siitä, aiheuttaako salailunegatiivisia tunteita sen jälkeen, kun tieto lahjasolutaustasta käy ilmi. Salailua on esiintynyt, eikä kaikki edes tiedä, kertovatko lapsensa alkuperästä koskaan. Näihin asioihin liittyen jää varmasti paljon avoimia kysymyksiä, joihin ei välttämättä koskaan saa vastausta.

Itse koen asian niin, että salailu vain pahentaa asioita. Lapselle jää paljon kysymyksiä ja epäilyksiä elämänsä varrella, miksi jokin asia on toisin, miksei lapsi ole esimerkiksi perinyt vanhemmiltaan joitain asioita. Jos ei tiedä edes, että on lahjasolutaustainen. Puollan sitä, että asiasta kerrotaan lapselle avoimesti, lapsen kehitystason mukaan. Itse ainakin kokisin salailun epämiellyttävänä. Miksi vanhemmat olisivat halunneet salata asian, häpeävätkö he. Miksei saa tietää omasta alkuperästään jne. Lapsi saakoon myöhemmin päättää, mitä tekee tiedolla, vai tekeekö mitään. Yle Areenasta löytyy myös noin 30 minuutin mittainen pätkä aiheeseen liittyen. "Kun dna-testi mullistaa käsityksen perheestä. -Identiteetin rakentaminen. Kannattaa tämäkin katsoa.

Simpukka ry on lapsettomien yhdistys ja heillä on ollut helminauha -hanke vuodesta 2019. Hankkeessa on kehitetty monenlaista toimintaa lahjasoluilla lasta toivoville ja jo lahjasoluilla saadun lapsen perheille. Esimerkiksi perhevalmennus, jossa on käsitelty lahjasolutaustasta lapselle puhumisen teemaa. Jos joku kaipaa tietoa lahjasoluteemoista, niin simpukka ry:n työntekijöihin voi olla rohkeasti yhteydessä. Helminauha -hanke sai nyt myös jatkoa vuosille 2022-24, joten he pääsevät kehittämään tietoa tukea ja toimintaa myös lahjasolutaustaisille henkilöille. Tämä on hieno asia!

Raskaus ja sen kommentointi

Olen raskaana

Haluan kirjoittaa raskaana olevien ulkomuotojen ja yleensäkin raskauden kommentoinnista. Tämä aihe on ollut lähellä sydäntäni muutenkin ja yritän itse parhaani mukaan toimia niin, kuin haluaisin minua itseäni kohdeltavan. Monesti kun esimerkiksi joku kaveri on raskaana, niin hänelle täytyy sanoa, jos hän ei ymmärrä jotain sanomaani niin sanoa siitä minulle suoraan, yritän parhaani mukaan sitten perustella sanomisiani ja jos olen sanonut jotain pahasti niin tottakai oikaisen asiani ja pahoittelen, jos olen pahoittanut toisen mielen. Nyt vielä enemmän asiat mietityttää, koska olen itsekin raskaana, enkä jaksaisi aina sitä hirveää päivittelyä raskaudesta.

Raskaus on suurimmalle osalle ihanaa aikaa, varmasti jokainen jossakin vaiheessa raskautta on tyytyväinen ja osaa iloita ja myös nauttia siitä, vaikka raskaus ei aina ole niin helppoa. Ihmiset voisivat sen verran miettiä ja antaa raskaana olevien nauttia raskaudesta, eikä olla aina kommentoimassa jotain, varsinkin jos se on jotain negatiivissävytteistä. Ihmisen keho joutuu raskauden aikana kovalle koetukselle. On totta, että raskaana oleva ihminen on aika esillä, koska harvemmin varsinkaan loppuvaiheessa sitä raskautta pystyy enää peittelemään, mutta se ei silti oikeuta ihmisiä kommentoimaan toisen raskautta, oli kommentoija sitten sukulainen, ystävä, toinen raskaana oleva, tuntematon, ihan kuka tahansa. Jos et ole varma, onko kommenttisi ystävällinen vai loukkaava, ole mieluummin sanomatta sitä ääneen. Ei raskaana olevalle tarvitse kommentoida sen takia että huomioit hänen olevan raskaana, kyllä se näkyy, vaikkei sitä kommentoikaan ja raskaana oleva tämän varmasti itse tietää, olevansa raskaana... Ei me raskaana olevat, tai ainakaan minä, odota sitä, että jokaisen vastaantulijan pitäisi huomioida se, että olen raskaana. Minä kyllä tiedän sen muutenkin, yleensähän se on kuitenkin toivottu ja suunniteltu.

Entä sitten jos raskautta yrittää peitellä? Kaikki eivät välttämättä halua kaikkien ihmisten tietävän, että on raskaana. Syitä voi olla monia, miksi haluaa peitellä raskautta, varsinkin alkuvaiheessa. Pitkä lapsettomuus takana, menettämisen pelko, ongelmia raskaudessa, syntyvä lapsi on sairas jne. Vaikka raskaus on näkyvä, voi se olla osalle ihmisistä hyvin intiimi ja henkilökohtainen asia, kyse on kuitenkin omasta kehosta ja sen tuomista muutoksista.

Se ei myöskään ole oikein, että menet huutelemaan toisen raskaudesta, ihan sama oletko kuullut sen raskaana olevan suusta, tai jostain muuta kautta, mutta se ei ole sinun tehtäväsi huudella asiaa eteenpäin ja kertoa kaikille että kumminkaiman serkku on raskaana! Raskaana oleva varmasti haluaa ihan itse asian kertoa muille, sitten kun haluaa ja on siihen itse valmis. Saatikka se, että levität väärää tietoa! Tiesitkö että se ja se on raskaana? Enpä olisi uskonut! Ja sitten käykin ilmi, että kyseinen henkilö ei ole edes raskaana, vaan et ole nähnyt häntä vähään aikaa ja on tullut syötyä vaikka muutama hampurilainen liikaa tai tapahtuu keskenmeno tms.

Sosiaalinen media on myös kiva, mutta petollinen paikka. Äidit ja tulevat äidit vertailevat toisiaan, muut vertailevat raskaana olevia naisia jne. Jos lataa jonkun kuvan vauvamahasta, niin se ei oikeuta ketään kommentoimaan mahaan liittyen yhtään mitään. Itse ainakin olen julkaissut kuviani siinä, miten muitakin kuvia julkaisen. Vappuna julkaisin kuvan, että mihin minä vappupalloja tarvitsen, kun minulla on oma vappupallo omasta takaa. Itse olen onneksi säästynyt vielä näiltä kaikista pahimmilta kommenteilta, mutta uskon että niitäkin sieltä vielä tulee. Varmasti on myös heitä, jotka eivät halua minkäänlaista kommentointia, niin eivät myöskään sitten julkaise sosiaalisessa mediassa mitään kuvia raskauteen liittyen, tai ainakaan suoranaisesti juuri raskauteen liittyen.

Raskauden tuomat muutokset

Verenpaine voi nousta tai laskea, omalta osaltani varsinkin alkuraskaudessa oli todella matalat paineet ja tämä toi huonoa oloa, huimausta ja väsymystä. Väsymys voi olla varsinkin alussa aivan jäätävän voimakasta, saisi ottaa joka päivä päiväunet, ellei kahdetkin ja yössä voi nukkua jopa 12 tuntia ja silti väsyttää. Pahoinvointi ja oksentelu voi jatkua läpi raskauden, ei pelkästään ensimmäisen kolmanneksen. Verenkierto vilkastuu elimistössä, hengästyttää niin ettei tahdo aina saada happea, paino nousee ja tulee turvotuksia, tulee kaikenlaisia vaivoja ja kolotuksia. Vatsa kasvaa joillakin "hurjaa" vauhtia, toisilla ei niinkään nopeaa jos ollenkaan. Välillä tunnet olosi enemmän valaaksi tai possuksi, kuin että olisi täynnä sitä kaikkien ihannoimaa raskaushehkua. Raskaana olevan keho muuttuu muutenkin raskauden aikana, ei pelkästään vatsan kasvuna, joten tämä voi olla varsinkin ensikertalaiselle kova tunneryöppy, kun omat vaatteet ei mahdu enää päälle. Pelko siitä, saako raskauskiloja tiputettua pois ja miten muutenkin raskaus muokkaa vartaloa, onko se enää raskauden jälkeen samanlainen. Minulla vartalo muokkautui, en saanut kaikkia raskauskiloja pois ja farkuista on saanut viimeisen 4 vuoden aikana vain haaveilla.

Tunteet voivat heitellä hormonien takia laidasta laitaan, herkät rakkauselokuvat voi itkettää tai hermot on niin kireällä, että väärä sana voi aiheuttaa raivokohtauksen. On myös huomioitava se, että raskaushormonit voivat tehdä ihmismielelle kummallisia asioita. Asiat, mistä et yleensä pahoita mieltäsi, saattavat yhtäkkiä tuntua ylitsepääsemättömiltä ja näin ollen pitäisi muistaa, varsinkin muiden miettiä mitä sanovat. Oman kehon hallinta voi olla haastavaa, liikkuminen on hankalaa kun selkä kipeytyy vatsan painosta, vatsalihakset erkanevat, vatsa on edessä, etkä saa sukkia jalkaan jne.

Yksi asia on todella ärsyttävää, se, että jopa tuntemattomat ihmiset haluavat tulla koskettamaan kasvavaa vatsaasi. Tämä kertoo sen, kuinka vääränlainen käsitys ihmisillä on raskaana olevasta naisesta ja heidän omasta tilastaan. Ei se vauvamaha ole kaikkien omaisuutta, että sitä ihan kuka tahansa saisi kosketella. Jokaisella kuitenkin on se oma yksityinen alueensa, eikä siihen noin vaan saa mennä. Ja tosiaan kun ihmiset saattavat yrittää koskea vatsaa ilma lupaa. Ei myöskään pidä ottaa itseensä siitä, jos joku raskaana oleva ei haluakkaan, että hänen vatsaansa kosketellaan ja vieläpä sanoo siitä.

Tähän kun vielä lisätään ulkopuolisten kommentointi raskaudesta ja raskaana olevan ulkomuodosta, mahan koosta ja muodosta ja kaikesta muusta, niin miltä sinusta tuntuisi? Ei kukaan tuntematon, puolituttu tai ystävä tule sinua suoraan haukkumaan, että oletpa lihava! Mutta jostain syystä ihmisillä on sellainen ajatus, että raskaana olevaa voi ja saa kommentoida miten vain ja sitten nämä kommentoijat närkästyvät ja suuttuvat siitä, jos tästä heille mainitsee. En ymmärrä sitä, miksi varsinkin sitä mahan kokoa ja muotoa pitää kommentoida, miten se kommentoija määrittelee sen, mikä on normaalin kokoinen maha? Varsin yleistä on myös se, että pahimpia kommentoijia, jotka tietävät raskaudesta ja kaikesta kaiken, on naisia, jotka eivät itse ole olleet ikinä raskaana. Olen tavannut paljon raskaana olevia, jotka päivittelevät sitä, kun heille on sanottu että heidän mahansa on niin suuri. Itse kun olen heidän mahojaan katsonut niin ei ne ole edes olleet mitään suuria mahoja. Eihän kukaan voi tietää, millainen on normaalin kokoinen maha. Tai voi, se normaalin kokoinen maha on jokaisen oma maha, mitä sillä hetkellä on, se ei ole liian pieni, eikä liian suuri, vaan normaali kun se lapsi siellä pystyy olemaan ja kasvaa sitä tahtia kun kasvaa. Jos raskaana oleva itse ottaa asian esille, että hänellä on iso maha tai jotain muuta vastaavaa niin tässä tapauksessa minusta on ok keskustella asiasta. Odottava äiti antaa ymmärtää että pystyy itsekin aiheesta puhumaan ja haluaa puhua siitä.

Omia kokemuksia kommentointiin liittyen

Ensimmäisessä raskaudessa sain kuulla mm. tällaisia asioita.

Onpa sulla iso maha. No siis, nii, minkä kokoinen sen mahan pitäis sitte olla?

Eikö sulla oo tukala olla tuon mahan kans? Esikoinen on siis syntynyt elokuussa ja se kesä oli melko lämmin aikaisempiin vuosiin verrattuna. Tuntui turhauttavalta selittää kaikille, että ei, ei minulla ole tukala olla, koska rakastan lämpöä ja ihanaa kun kerrankin Suomessa on lämmintä, kun ei pääse ulkomaille.

Onko sulla huono olla tuon mahan kans? Höh, no miksi olisi, sehän nyt on ihan normaalia että maha kasvaa ja jos mulla ois huono olla nii en kai mää nyt sen kans kulkis missään vaan olla öllöttelisin kotona.

Miksi oot vielä töissä? Ei raskaus tarkoita sitä että pitäisi kotiin jäädä. Sehän on hienoa, jos pystyy loppuun asti töissä olemaan raskaudesta huolimatta. Aina se ei ole mahdollista. Kyllä sitä itse tuntee oman kehonsa kaikista parhaiten ja tietää, milloin on hyvä jäädä pois. Tosin nykypäivänä näyttää siltä, että kaikki muut asiat pitää jättää pois mutta töissä pitää käydä. Ihan saman kuinka kipeää tekee ja kuin hankalaa on.

Toinen raskaus

OHO. Lausahdus tuli työkaverilta, kun kerroin millon mulla on laskettu aika. 

Merkitsevät katseet, en edes tiedä miksi pitää katsoa jotenkin kieroon. Onko tuo ihme jos haluaa lisää lapsia. Ei meilläkään ole vasta kuin yksi.

Ootko varma että siellä on vaan yks? Tämä on niin ärsyttävää miksi ihmiset kyselee tätä. Kyllähän nyt jokainen, joka on ultrassa käyny, tietää montako sieltä on tulossa ja vaikka siellä ois 1 tai 3 nii sekinhän on jokaisen oma asia.

Olen tosiaan vasta raskausviikolla 26, joten varmasti kerkeää kommentteja vielä tulla lisää.

Mitä saa/voi kommentoida/kysyä?

Sinulla on ihana maha.

Milloin laskettu aika on?

Oletko voinut hyvin?

Saa arvailla kumpi on tulossa, aiotteko selvittää kumpi tulossa.

Ihanaa raskausaikaa elellessä.

Riippuen siitä, kuinka läheisiä olette keskenään, voi kysyä, mitä ajatuksia vauvan tulo herättää, pelottaako vauva-arjessa joku jne.

Mitä ei saa/kannata kommentoida/kysyä?

On varmaan iso vauva tulossa.

Onpa sulla ISO maha.

Oletko varma että siellä on vain yksi?

Oletko raskaana?

Onpa sulla pieni maha, ootko varma että oot raskaana?

Joko alkaa tuntua että syntyy kohta?

Joko se on syntyny?

Joko joko joko????

Varsinkin lasketun ajan lähestyessä sitä itse ainakin toivoo, että saa rauhoittua ja alkaa odottaman tulevaa vauvaa. Ei hirveästi kiinnosta toisten kyselyt koko ajan että joko vauva on tulossa tai joko se syntyy tai onko mitään oloja. Kyllä kerron sitten kun itsestä siltä tuntuu. Ja kun laskettu aika on vain laskettu aika. Se ei tarkoita että vauvan pitäisi syntyä juuri sinä päivänä, se voi syntyä 2 viikkoa ennen tai 2 viikkoa jälkeen ja tässä välissä ihan milloin vain. Ja sitten kun se vauva on syntynyt niin alkaa hirveä kyselyrumba, millon voi tulla käymään, joko saa tulla jne. Kyllä haluaisi ihan rauhassa tutustella vauvan kanssa, ainakin minä. Toki näitä asioita voi kysyä jo raskausaikana, että haluatteko rauhassa ensin tutustua vauvaan ym. Niin saa vähän osviittaa siitä, kannattaako ensimmäisten viikkojen aikana tunkea kylään vai ei. Toki lähipiiri on erikseen kun heidän kanssaan on muutenkin tekemisissä, mutta kaverit ja tuttavat voi odottaa.

Lapsettomuus vaihtui odotukseksi.

Niin, tässä lupaamani postaus lapsettomuudesta tai oikeastaan miten tämä lapsettomuusasia on muuttunut viime kuukausien aikana. Käsittelen tässä myös lapsettomuutta, mutta ennen kaikkea, meidän lapsettomuus vaihtuikin vauvan odotukseen.

Lapsettomuus meidän kohdalla

Meillähän kyse oli siis sekundäärisestä lapsettomuudesta. Kaksi raskautta ja yksi lapsi. Keskeytyneen keskenmenon jälkeen meni yli vuosi, ennen kuin sain uuden positiivisen testin ja pieni ilmoitti itsestään. Yhteensä 12 kiertoa tämän reilun vuoden aikana.

Välillä tuntui siltä että voimat loppuu kesken, kun ei vain alkanut kuulumaan uutta vauvaa. Sain paljon viestejä kavereilta, joilla on myös samaa ongelmaa, sen jälkeen kun rupesin avoimesti lapsettomuudesta puhumaan. Me ei keretty nyt saada mitään tietoa, että mistä tämä lapsettomuus olisi voinut johtua, koska se meidän ensimmäinen lapsettomuuspoliklinikan käynti vaihtuikin ensimmäiseen neuvolakäyntiin. Tuntui jopa hassulta tämä, että samalle päivälle sattui.

Olin aika nopeasti yhteydessä sinne lapsettomuuspoliklinikalle asiasta, kun tein positiivisen raskaustestin. Sieltä sanottiin, että ensikäynti voidaan perua, koska emme tällä hetkellä sillä mitään tee, kun odotamme onnellisesti vauvaa ja voin olla sinne suoraan yhteydessä sitten, jos tämä raskaus ei jatkukkaan ja tulee uusi keskenmeno.

Vaikka nyt odotetaan lasta, niin ei se lapsettomuus pois lähde, edelleen olen kärsinyt lapsettomuudesta ja kannan tuota mukanani varmasti loppuun asti. Mikäli tämä raskaus menee hyvin loppuun asti, niin sitä en osaa sanoa, koitetaanko vielä kolmatta elävää lasta, vai onko meidän lapsiluku tässä. 

Vauvan odotus

Kerkesin joulukuun alussa tehdä postauksen siitä, kun ei ole ovulaatiota tullut taas kolmeen kuukauteen. No, tämän jälkeen sain kun sainkin ovulaatiotestiin plussan ja todistetusti myös ovulaatio tapahtui, koska joulukuun puolessa välissä tein positiivisen raskaustestin. Jouluna "perinteisesti" kerrottiin lähimmälle sukulaisille tilanteesta. Mikä tekee asiasta vielä hassumman, niin tämä raskaus menee viikon jäljessä esikoisesta. Nyt sitten jännitetään, kuinka lähelle sattuu syntymäajat.

Ensimmäinen neuvolakäynti oli tosiaan tammikuun puolessa välissä, silloin ultrattiin ja kohdusta löytyi viikkoja vastaava pieni, sydän läpätti kovaa vauhtia. Tuolloin siis kaikki oli hyvin ja rauhoitti mieltä. Viikot eteni ja alkoi tulla taas huoli, että onhan kaikki varmasti mennyt hyvin ja ensimmäisen ultran odotus tuntui todella pitkältä.

Alkuraskauteen mahtui kaikkia mahdollisia oireita ja vaikeuksia. Ihan alussa minulla oli voimakasta muistamattomuutta ja jouduin olemaan pari päivää pois töistä sen takia kun jäi puolet töistä tekemättä ja kesken kaiken unohtelin, mitä olin tekemässä. Tätä ei onneksi kestänyt paria viikkoa pidempään ja muisti alkoi palautua. Kävin lääkärin juttusilla ja hän teki kaikki neurologiset testit, ettei kyse vain ollut sitten jostain muusta. Yövuorot ovat olleet myös todella hankalia ja olen ensi viikolla menossa käymään lääkärillä, josko hän kirjottaisi lääkärintodistuksen, ettei tarvitsisi enää öitä tehdä.

Tänään oli nt ultra. Kaikki oli ultrassa hyvin ja pieni vastasi viikkoja. Hän kovasti siellä liikuskeli ja heilutteli käsiä ja jalkoja. Välillä meni aivan kippuraan ettei tahtonut saada mitään selvää. Heh, saa nähdä millainen tomera tyyppi sieltä tulee meille seuraavaksi. En malttaisi odottaa. Huoli on nyt taas pois, kaikki rukoukset tähän raskauteen, että kaikki menisi hyvin loppuun asti.

Lapsettomuudesta

Minun on pitänyt jo vähän aikaa kirjoittaa taas tästä lapsettomuus aiheesta lisää, mutta olen vähän jarrutellut asian kanssa. Joku varmaan aiemmista postauksista muistaa, että meille oli varattuna tammikuussa se ensikäynti lapsettomuuspolilla sijalle, tästäkin tarkemmin sitten ensi viikolla  Tarkoitus olisi siis kokonaisuudessaan ensi viikolla avata asiaa vähän enemmän, eli teen paremman ja pidemmän postauksen tästä aiheesta ja missä mennään.

Tällä hetkellä ei vain ole ollut hirveästi kerrottavaa, niin en ole sen kummemmin tätä vielä lähtenyt avaamaan. Ensi viikolla ollaan taas viisaampia, joten ensi viikkoon. Olkaahan siis kuulolla.

Ovulaatio

Sain pitkästä aikaa tässä kierrossa tikkuun kiinni ovulaatio plussan. Tämän jälkeen reilusti tunsin myös ovulaation seuraavana päivänä. Kaikenlaisia oireita on ollut rintojen todellisesta kivusta alavatsakipuihin. Myös raudan makua oli suussa jossain vaiheessa, tosin melkein heti sen jälkeen kun ovulaatio oli tullut. Väsymystä, lieviä pahoinvoinnin oireita iltaisin...

Toiveet oli tietysti korkealla, koska en edes muista millon olisi ollut näin selviä oireita. Samantyyppisiä oireita on ollut myös niissä raskauksissa, joita on aiemmin ollut. Tai itse asiassa en ihan tarkkaan muista esikoisesta että oliko siitä mitään oireita, en ainakaan niihin kiinnittänyt huomiota, mutta tämä viimeisin raskaus reilu vuosi sitten alkoi juurikin samoilla oireilla. Toisaalta taas kävi mielessä että entä jos se enteileekin taas jotain keskenmenoa tms. 

Vajaa pari viikkoa on ollut yhtä tuskaa ja vihdoin uskalsin tehdä testin. Ja negatiivinenhan se oli. Olisin voinu olla varma että saisin vihdoin myös raskaustestiin toisen viivan, mutta ei. Joten taas pudotus korkealta ja kovaa...

Pettymyksiä on nyt tullu 12. Joko niin että menkat on alkanut ja muutamia kertoja niin että olen kerennyt raskaustestin tehdä ja samana päivänä on alkanut menkat. Kierto kun on ollut niin sekaisin, niin ei ole aina ollut varmuutta siitä, kuinka pitkiä kierrot oikeasti on. Oon nyt muutaman kuukauden aikana saanut hyväksyttyä sen, että kierto on pidentynyt viikolla. Harmi sinänsä sekin kun aina aiemmin ollut tasan sen 28 päivää. Nykyään siis viikko enemmän odottelua jne. Menkkajomot on alkanut tänään. Niiden pitäisi alkaa huomenna tai viimeistään keskiviikkona, ellei sitte taas jostain syystä oo koko kierto taas totaalisen sekaisin.

Joulu tulee kuitenkin, koitetaan edes siitä nauttia.

Lapsettomuus asiaa pitkästä aikaa

Lapsettomuus

En ole hirveästi nyt viime aikoina kirjoitellut tänne tuosta lapsettomuus asiasta ja siihen on ihan syykin. Ei vain ole ollut mitään kerrottavaa. Olen koko asian oikeastaan laittanut mielessä vähän taka-alalle, koska en ole voinut asiaan vaikuttaa millään tavalla. Muutaman kaverin kanssa on tullut juteltua välillä asiasta, mutta kun ei tilanne mene suuntaan, eikä toiseen, niin en ole nähnyt syytä, miksi olisin siitä kirjoitellut.

Nyt kuitenkin tuntui siltä että haluan jotain asioita kirjoittaa ylös ja ehkä vähän miettiä. Ovulaatioista sen verran että niitä ei ole tullut kolmeen kuukauteen, tai ainakin itse olen sitä mieltä, ettei ole tullut. Välillä olen niitä kiertoja tikutellut ovulaatiotesteillä, mutta eipä siitä ole ollut hyötyä, ei ole lh huippuja näkynyt, eikä ole myöskään ollut ovulaatio oireita. Kierto on pidentynyt jostain syystä. Ennen tarkka 28 päivää on nyt muuttunut 31-36 päiväksi, tämäkin turhautti alussa aika paljonkin, koska ajattelin niin, että joka kierto on nyt viikkoa normaalia pidempi, niin kaikki vaan hidastuu ja hidastuu. Vaikka en nyt tiedä onko tuolla edes oikeasti mitään merkitystä mutta kyllä silti turhautti, nyt on ehkä jo sinut tuon asian kanssa että ne on muuttuneet pysyvästi pidemmiksi.

Hoidot

Hoidot eivät ole tällä hetkellä edenneet mihinkään. Edelleen odotellaan sitä tammikuun ensikäyntiä lapsettomuus poliklinikalla. Sekä minä, että mieheni olemme käyneet verikokeissa. Minä annoin myös virtsanäytteen mahdollisten sukupuolitautien varalta. No ei ollut tauteja. Lääkäri soitti silloin joskus syyskuussa, vai oliko lokakuussa niistä verikokeiden tuloksista, ei niissä ollut mitään. Vihdoin ja viimein ne tulivat myös omakantaan, joten kävin sieltä vielä itse niitä tutkimassa. Ei ollut hormonikokeissakaan mitään ihmeellistä, joten sen puoleen verikokeista ei ole jäänyt mitään kiinni.

Se, mitä itse olen tässä hoitoihin liittyen tehnyt, niin olen pudottanut sitä painoa. Minulla sitä ylipainoa on. Olisiko ehkä 10kg, minusta tuo tuntuu vähältä, verrattuna, kuinka paljon monella sitä saattaa olla, joten en ole ollut tuosta huolissani, paino kuitenkin on pudonnut ihan ok tässä kesän jälkeen. Sitä en sitten tiedä, että sanovatko polilla, etteivät ota hoitoon ennen kuin painoa on tiputtanut, mutta olen sitä jo tehnyt, joten luulisi sen merkkaavan jotain, eihän sitä ihan heti kokonaan pois saakkaan.

Mies kävi myös antamassa näytteensä analysoitavasksi, joten sekin asia on hoidossa. Siitä voi soittaa tietoja ennen käyntiä, mutta itse ajattelin että sama kai se on kuulla ne vastaukset siiten siellä ensikäynnillä, koska mitä me sillä tiedolla tehdään, että onko jotain vikaa vai ei, kun ei asialle tehdä mitään, ennen sitä ensimmäistä käyntiä.

Rautaa olen syönyt sieltä maaliskuusta asti. Kävin syyskuussa kontrollissa ja jostain syystä rauta ei ollut noussut oikeastaan yhtään. Tuohon en osaa sano miksi, ja lääkäri oli taas sitä mieltä ettei tarvitse enää rautaa syödä, niin olin sillain että joopajoo. Olen kuitenkin jatkanut raudan syöntiä ja lisännyt itse annosta, koska minulla edelleen rautavarastot on ihan nollassa. Enkä käsitä, miten lääkäri voi sanoa että ne on hyvät, koska samainen lääkäri vielä itse maaliskuussa kertoi, paljonko niiden pitäisi olla, että olisi mahdollista/hyvät mahdollisuudet raskautua uudestaan. Ja rauta-arvot ei tällä hetkellä sitä ole...

Näihin tunnelmiin jatketaan. Voi olla että seuraavan kerran kirjoittelen näistä asioista sitten tammikuussa kun on jotain konkreettista kerrottavaa, miten tämä asia jatkuu eteenpäin.

Suru on läsnä

 Hei.

En ole vähään aikaan kirjoitellut. Se on tuntunut viime aikoina vähintäänkin turhalta kun ei se näitä oloja kuitenkaan pois vie. Turhautuneisuus, malttamattomuus, kyynisyys, siinäpä muutamia tunnetiloja tällä hetkellä.

Ja toisaalta taas, tuntuu myös turhalta vatvoa samoja asioita, päivästä, viikosta, kuukaudesta toiseen. En ole käynyt nyt edes juttelemassa missään. Se viimeisin keskusteluaika peruuntui minusta riippumattomista syistä, eikä sieltä ole sen jälkeen kuulunut mitään. Olen sitä mieltä että se ei ole minun tehtäväni huolehtia uutta aikaa, koska minä en sitä aikaa perunut. Silloin kun jouduin itse perumaan, niin kyselin uutta aikaa.

Tänään on vuosi siitä kun todettiin meidän pienen kuolleen. Tämä mennyt vuosi tuntuu samaan aikaan ikuisuudelta ja samaan aikaan tämä on kuitenkin mennyt äkkiä. Vuoteen on mahtunut niin paljon kaikkea, ettei voi edes muistaa. Lääkärin sanat kaikuu kuitenkin vielä mielessäni hyvin eläväisesti. "Positiivistahan tässä on se että tulet kuitenkin raskaaksi." Tuo lause jäi elämään päähäni koko vuodeksi ja välillä mietin tätä lausetta ja tunnen jopa raivoa kyseistä lääkäriä kohtaan. Ihan niin kuin se olisi jotain ivaa tällä hetkellä. Mitä tapahtui? No, en ole tullut vuoteen raskaaksi. Kehoni ei toimi, jokin on vialla. Tuo lause kummittelee päässäni aina aika ajoin ja saa aikaan hyvin negatiivisia tunteita.

Tämä jatkuva odottelu on todella raastavaa, se syö ihmistä sisältä. Jotenki tuntui hyvältä että syksyllä pääsi lääkärille ja katsotaan mitä tehdään. Saatiin se aika sinne naisten polille, joka tosin on vasta tammikuussa... Ja taas odottelua, odottelua, odottelua. Johan tässä on vuosi odoteltu. Ihan paskaa jos suoraan sanon. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo kyseinen käynti oli ihan turha ja olisi pitänyt saada se lähete jo aiemmin että olisi heti vuoden päästä päässyt polille. Sekin on kallista, joten saa nähdä saadaanko haudata viimeisetkin toiveet toisen lapsen saamisesta.

Ois vaan niin kiva tietää että mikä tässä nyt mättää. Ja se, että jos joku hoidettava syy löytyy, esimerkiksi ettei ovulaatiota tapahdu, niin tätä on odotettu perhana se yli vuosi! Jos olisi aiemmin tutkittu niin olisi saanut apua, eikä olisi tarvinnut välttämättä odotella tätä vuotta. Jos näin sattuu käymään että sieltä joku todellinen syy löytyy, niin aion kyllä mainita asiasta että ois v*ttu voinu pikkusen aikasemmin tutkia. Sitte vaan sanotaan että olisit menny yksityiselle. Julkisella odotetaan se vuosi.

Elämä on.

Lapsettomuus tutkimuksista lyhyesti

Kävin täällä omalla paikkakunnalla lääkärillä syyskuun lopppupuolella ja keskustelimme asioista tähän lapsettomuuteen liittyen. Sain tosiaan sen ajan kun otin asian puheeksi esikoisen 3v neuvolassa. Kerroin lääkärissä että tasan vuosi sitten tein positiivisen raskaustestin ja lokakuun lopussa tämä raskaus meni sitten kesken. Kerroin myös vielä kiertotilanteen, miten kierrot olivat keskenmenon jälkeen todella sekaisin ennen kuin aloitin raudan syönnin ja sain lähetteen labraan. Viimeiset kaksi kiertoa ovat olleet taas jostain syystä pidempiä, kerroin tämänkin ja sain vielä lisäksi sen ferritiini mittauksen. Otetaan vähän hormonikokeita ja perus kilpirauhaskokeita ym. Mitä nyt on otettukki jo tässä kesän aikana. En usko että niistä löytyy mitään ihmeellistä, joten seuraava etappi tulee olemaan naistentautien poliklinikka. Ellei nyt jostain syystä tapahdu ihmettä ja raskautuisin, en vain jaksa uskoa tähän.

Lääkäri soittaa minulle ensi viikolla laboratoriokokeiden tuloksista. Harmi kun täällä tulokset tulevat omakantaan näkyviin todella hitaasti, ei varmasti kerkeä tulla ennen soittoaikaa, että voisi itse käydä jo niitä katsomassa etukäteen. Nyt kierto olikin taas 31 päivää, eli muutaman päivän normaalia pidemmät.

Väsymys on aivan jäätävää, voisin  vain nukkua ja nukkua. Blogi on ollut myös taas hiljaisempi, koska olen jälleen keräillyt itseäni näiden iskujen takia vasten kasvoja. Aina kun uusi kierto alkaa niin tuntuu että palanen sisältäni häviää jonnekin avaruuteen...

Kierrot heittelee.

Heippa!

Olen nyt tarkoituksella pitänyt loma ajan blogin hiljaisempana, koska halusin keskittyä lomaan ja lapsen/perheen kanssa olemiseen. Käytiin useampi yö mummulassa ja nähtiin paljon sukulaisia. Miehellä oli myös nyt pari päivää lomaa ja tehtiin kaikkea kivaa yhdessä. Välillä tuntuu että yhteinen aika on melko kortilla, eikä tahdo työpäivien jälkeen tehdä mitään erikoista. Itselläni on vielä tämä viikko lomaa.

Paljon on nyt taas vaihteeksi pyörinyt lapsi asiat mielessä. Perheen kanssa kun on nyt touhuillut useamman päivän, niin väkisellä puskee tietyt ajatukset pintaan, taas. Miksei saada toista? Mikä siinä nyt kestää? Jne. Tiedän että turha stressi vaikeuttaa koko hommaa, mutta se on aina helpommin sanottu kuin tehty, ettei stressaa. Ja siis edelleenkin välillä mietin että miksi meille piti käydä näin että se toisen saaminen onkin sitten hankalaa. Sitäpä ei kukaan pysty kertomaan.

Ja siis itse otsikon asiaan. Mulla on nyt toinen kierto peräkkäin, joka heittelee. Yleensä kierto on ollut 28-29 päivää. Edellinen kierto oli kuitenkin 36 päivää ja nyt on 33 päivä menossa. En tiedä mistä tämä johtuu. Johtuuko siitä foolihaposta nyt, minkä aloitin sillon pari kk sitte. Vai mistä. Edellisessä kierrossa oli se ovulaatio tosiaan viikkoa oletettua myöhemmin, joten se selittäisi pidemmän kierron. Mutta nyt tässä kierrossa en taas ovulaatiota tuntenut, en kyllä tikuttanutkaan että sata varma ei voi olla, ettei sitä ollut.  Jotenki tuntuu että se lapsen saaminen menee vain pidemmälle ja pidemmälle kun kierrot alkaa venymään ja aina joutuu kauemmin ja kauemmin odottelemaan, onko tämäkään nyt sitten reilua.

Yleensä viimeistään viikko ennen kuukautisia alkaa naama kukkimaan ja rinnat tulee kipeiksi, mutta tässä kierrossa ei, ennen kuin nyt. Joten oletan että kyllä ne kuukautiset kuitenkin sieltä viikon sisään alkaa. Ihmetyttää vain miksi tämä kierto nyt taas on yhtäkkiä pidentynyt. Ja siis, vaikka en ole raskaustestiä tehnyt, niin uskon siihen, etten ole raskaana. Sen verran luotan noihin omiin tuntemuksiin ja tunteisiini. Ei ole tullut tunnetta että olen raskaana, niin luotan siihen. Mulle tosin tuli kierron aikana tunne, että tämäkin kierto venyy pidemmäksi ja tadaa, tässä ollaan. Olen myös huomannut olevani taas väsyneempi ja olo muutenkin on jotenkin taas huonontunut. Olisiko rauta-arvoissa tapahtunut muutosta, jos on niin silloinhan ei tuo suun kautta otettu rauta riitä.

Käytiin viime viikolla siellä neuvolassa, niin sain onneksi neuvola lääkärille nyt syyskuulle ajan, tutkivat vähän tarkemmin ja katsotaan pitääkö jotain alkaa tekemään.  Toivottavasti ainakin ultraisivat noita munasarjoja niin näkisi, onko siellä jotain kierroksen pituuteen selittävä tms. Toisaalta helpotti nyt tuo kun sai ajan edes johonkin. Ja haluaako lääkäri sitten ottaa vielä lisää verikokeita, niin odotan nyt siihen käyntiin asti, ennen kuin pyydän sitä ferritiini kontrollia, sekin tulee nyt samalla sitten. Mutta onhan nämä kaikki asiat melko pitkässä kuusessa, kun miettii että mitä voi yhden kierron aikana tehdä jne. Kohta on kuitenkin keskenmenostakin jo se vuosi.

Lapsettomuus

Nyt on kulunut reilu vuosi siitä kun on jätetty ehkäisy pois. Vuosi on mennyt nopeaa, mutta samalla tuntuu että aika matelee todella hitaasti. En olisi ikinä uskonut mitä vuoden aikana voi tapahtua ja kuinka paljon on joutunut kasvamaan itsensä kanssa. Mitä on viimeisen vuoden aikana jäänyt käteen koko vauvan yrittämisestä ja vauvahaaveista?

Yksi keskeytynyt keskenmeno. Epäsäännöllinen kierto keskenmenon jälkeen, ovuloimattomuus, epävarmuus oman kehon toiminnasta. Omat ajatukset on että nyt on jotain hämminkiä kropassa. Kyllä, edelleen olen sitä mieltä että minun kropassa on nyt se vika ja haluaisin ne korjata. Tiedän vain että vuosi pitää olla yritystä takana, ennen kuin aletaan mitään isompia tutkimuksia tekemään, mutta toiveet on korkealla, että saisi jotain tukea edes neuvolasta. En nyt tiedä mistä se vuosi lasketaan, siitä keskenmenostako? Vai yrittämisestä. Lääkäri totesi keskenmenon jälkeen, että aina on positiivista kun tulee kuitenkin raskaaksi. Niin, tai ainakin tulin. Nythän tuota ei näytä kuuluvan.

En olisi uskonut itse joutuvani tähän tilanteeseen, että yrittää kaikki poppakonstit, jotta saisi toisen (tai kolmannen, miten sen nyt ottaa) lapsen. En nyt sentään ihan kaikkia poppakonsteja ole käyttänyt, mutta tässä muutamia asioita, mitä olen kokeillut/käyttänyt että jossain vaiheessa saataisiin toinen lapsi syliin asti.

• Olen tikuttanut ovulaatiota ovulaatiotikuilla. Alkuun ajattelin että se toisi enemmän stressiä, mutta eipä se tuonutkaan, vaan johti siihen, että aloin luottamaan oikeasti enemmän omaan kehooni. Aikaisemmin siis kun kierto oli keskemenon jälkeen sekaisin, niin en tuntenut ovulaatioita ollenkaan. Jotenkin en vain ollut varma ja ajattelin että en vain tunne niitä. (Vaikka oikeasti aina ennen olen tuntenut kun ovulaatio on tapahtunut ja olen myös tuntenut sen, kummalta puolelta munasolu irtoaa.) Kuitenkin kävi niin kuin olin epäillytkin, tikutellessani ovulaatioita, en saanut ovulaatiota kiinni tikulla, en myöskään tuntenut niitä. Joten olen aivan varma että ovulaatioita ei ole tapahtunut. Kaksi kertaa olen saanut ovulaation kiinni tikulla ja olen sen tuntenut. Olen varma että tuolloin se on myös tapahtunut. Toinen tapahtui juuri edellisessä kierrossa, omalta osaltaan hämmennystä aiheutti se, että ovulaatio tapahtui vasta kierron 24 päivä ja menkkojen olisi pitänyt alkaa jo vajaan viikon päästä. En ensin uskonut ovulaatioon, mutta ajattelin katsoa, alkaako menkat. Eihän ne alkaneet vaan myöhästyivät 8 päivää, joten kyllä se ovulaatio vaan oli silloin.

• Käytän foolihappoa, tosin en ole käyttänyt tätä vasta kun kuukauden verran. Ei kai tästä mitään haittaakaan ole, vaikka sikiö varmasti kehittyisi muutenkin normaalisti, mutta tämä nyt tukee ainakin sitä.

• Minulla on kalenteri, johon merkkaan ylös menkat ja joka näyttää esimerkiksi ennustetun ovulaatioajankohdan. Tämä nyt ei ole pitänyt paikkaansa missään vaiheessa, joten siihen en luota yhtään. Tämän meneillään olevan kierron kuitenkin olen ns. skipannut kun tuntui että tarvitsi pienen hengähdystauon koko lapsen saamisen kanssa, vaikka toive tottakai on koko ajan että lapsi saataisiin. Jos kuitenkin saisi stressiä vähän vähemmäksi. Olen mennyt näiden sovellusten kanssa aina vähän fiiliksen mukaan, jos tuntuu että se sovellus luo vaan enemmän stressiä (kuten tässä kierrossa) niin en ole sitä käyttänyt.

• Syön rautaa. Tämä nyt ei sinänsä vaikuta yrittämiseen, mutta se vaikuttaa mahdollisen raskauden alkamiseen. Minulla on varastorauta ihan nollissa, tai oli viime keväänä. Lääkäri oli sitä mieltä, että tässä voi olla yksi syy siihen, miksi uutta raskautta ei ole alkanut. Sitähän ei tiedä, mitä se ferritiini oli silloin kun edellinen raskaus alkoi, harmittaa kun sitä ei tiedä, niin ei ole mitään mihin verrata. Jotenkin toiveet on kuitenkin korkealla, että uusi raskaus alkaisi, kun saa ferritiiniä korkeammaksi. Uusi konrolli pitäisi tilata ensi kuulle.

Mitään tutkimuksia ei sen kummemmin siis ole tehty, ainakaan tässä vaiheessa. Nämä ovat vain näitä omia pohdintojani. Toiveena olisi, että pääsisin tarkistuttamaan tuon vasemman puolen munasarjan ja munanjohtimen, että onko siellä mitään eloa. Kun tuntuu, ettei se toimi kunnolla. Muutenkin olisi ihan kiva tietää aina kiertojen aikana, tapahtuuko siellä mitään, kun niitä ovulaatioita on jäänyt niin monta välistä ja mistä se ovuloimattomuus johtuu. Verikokeita on otettu, mutta niistä ei ole ainakaan löytynyt mitään selittävää syytä. Kilpirauhasarvot jne. Nyt kun pääsisi vaan kokonaan eroon stressistä ja toisaalta siitä tunteesta että antaisi olla vaan ja tulee jos on tullakseen. Kun sitä vähiten odottaa ja olisi paljon muuta ajateltavaa ym. niin silloinhan se yleensä sitten tärppää. En tiedä, monella on käynyt niin, että kun ovat sopineet jo ajan lapsettomuushoitoihin, niin ovat päässeet siitä stressistä eroon ja on jokin päivämäärä, milloin asiat etenee, jos ei ole sitä ennen mitään tapahtunut, niin ovatkin sitten tulleet raskaaksi. Itsekin ehkä haluaisin sinne loka-marraskuulle sen ajan johonki, että pääsis jatkamaan asiaa eteenpäin, jos edes jotain tukilääkkeitä saisi, tai jotain...

Kysymys teille lukijat

Hei!

Tilannehan on tällä hetkellä se, että minulla on monta blogitekstiä tekeillä, ovat siis kesken. Kirjoittelen aina siitä aiheesta, millä fiiliksellä olen ja mihin asiaan liittyen on ajatuksia sillä hetkellä. Jotenki tuntuu että nyt tämän kesän aikana on taas saanut hyvän fiiliksen kirjoittamiseen ja siksi olenkin tänne kirjoitellut ahkerammin. Lähtökohta edelleenkin on (tai on ainakin ollut) se että kirjoittelen oman mielenrauhan takia, enkä niinkään sen takia että joku näitä lukee mutta kuitenkin.

Rupesin miettimään että mitä te lukijat haluaisitte että kirjoitan? Vai onko ihan sama mitä tekstejä julkaisen, niin luette ne? Olisi kiva kuitenkin kuulla mielipiteitä että mitkä asiat kiinnostaa ja mitkä ei. Ehkä en sitten tietyistä asioista niin hirveästi kirjoittele, jos ne ei kiinnosta. Ehkä, en osaa siitä vielä sen tarkemmin sanoa, katsotaan nyt että tuleeko vastauksia näihin kirjoituksiin liittyen.

Tällä hetkellähän blogitekstit koostuu lähinnä noista mun henkisistä ongelmista ja siitä kun käyn juttelemassa niistä ammattilaisen kanssa. En ihan niin tarkkaan käy läpi sitä, mitä me siellä keskustellaan, mutta noin yleisesti ottaen oon kertonut niistä mulle vaikeista asioista ja mitä on mielessä milloinkin liikkunut.

Toinen iso asia, mikä on tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä, on lapsettomuus. Tarkoitus olisi kirjoitella vielä siihen keskenmenoonkin liittyen asioita, kun nyt kirjoittaminen ei ehkä käy niin kipeää.

Sitten näitä uusia asioita on tuohon uskoon liittyen ajatuksia. En ehkä niistä niin hirveästi kirjoittele, mutta jotenki tuntuu että ois hyvä niitäkin asioita vähä purkaa tänne. Toinen uus asia on nyt tuo elämäntapamuutos, dieetti, painon pudotus ym. Olisiko noista kiinnostusta lukea ja jos on niin mitä. Se, mitä syön, tai millä muulla tavoilla olen muuttanut elämäntapoja.

Hanskat tiskiin vai ei? Siinäpä vasta kysymys.

Puhelimella kirjoittaminen on yllättävän hankalaa. Istun täällä pihalla auringossa, tai vesisateessa, en oikein osaa sanoa rupeaako täällä satamaan, ja kuuntelen samalla musiikkia kirjoittaessani. Tämä mun blogihan on ollu lähinnä mua itseäni varten, enkä tiiä kuka tätä lukee, tilastoista päätellen melko monikin, mutta siitä ei oo tietoa onko ne tuttuja vai ei. Mietin pitkään että laitanko esim. Instagramissa mitään ilmoitusta siitä että kirjotan blogia, ihan senkin takia ku voi mennä pitkiäkin aikoja etten kirjota mitään. No, tänään sit päätin että laitan yhteen tarinaan ilmoituksen että jos kirjottais yhen postauksen blogiin. Ne ketkä haluaapi blogia käydä kattomassa nii varmasti osaavat sitte blogista myös kysyä.

Mutta siis joo. Taas on ollu vähä semmosta matalakiitoa ja monta kertaa on käyny mielessä että jos heittäisi hanskat tiskiin. Vähä niinku kaiken suhteen. Sitte taas se hirveä keskustelu pään sisällä että ihan sitä nyt niin voi tehdä ja elämää ei voi elää liian helpolla ja pitää nyt jotain sisältöä elämässä olla. Lähinnä tämä päänsisäinen kamppailu johtuu nyt siitä ku tahtoo olla niin väsyny, vieläkin. Ja olo on tosi turhautunut ku taas tuntuu että sitä junnaa vaan paikoillaan. Onneksi, onneksi ens viikolla on taas käynti juttelemassa, tekee hyvää. Alle listaan nyt muutamia kohtia, mitä todennäköisesti pitäs käydä keskustelussa läpi, mutta luulen, ettei ehditä käydä kaikkia läpi yhdellä kertaa.

Työ:

Anna armoa itsellesi, ei tarvitse olla täydellinen.
Toisaalta nyt jännittää nuo yövuorot että miten kroppa menee taas sekaisin niistä.
Miten sais lievitettyä sitä stressiä että ei tosiaankaan tarvi muistaa kaikkea, eikä osata kaikkea. Välillä vaan tympäsee se ku joutuu nii paljo kyseleen että miksi mää en opi tai muista ku jotaiki asioita saa sata kertaa varmistaa.
Toisaalta, pitäs osata kattoa sitä myös siltä kantilta että se on vastuullisen työntekijän piirre että varmistaa jos on epävarma.

Oman itsensä kunnioittaminen:

Itseinho, se että ei voi katsoa omaa peilikuvaa ilman että ahdistuu ja toivoo olevansa joku muu. Ulkonäköpaineet.
Tiedän että ulkonäköön liittyen se on aika paljolti itsestä kiinni miltä näyttää. Ei vaan ole voimavaroja siihen tällä hetkellä että sais tehtyä itselleen jotain.
Onko se sitte heikkoutta vai mitä? Ettei edes siihen pysty, että tekisi itselleen jotain.

Henkinen hyvinvointi:

Oon henkisesti niin loppu. Loppu.

Ajatukset on yhtä pullamössöä ja taas ei oikein saa mistään sitä punaista lankaa kiinni. Ja se taas lisää ahdistusta ku ei saa mistään kiinni. Eikä oo oikein ketään kelle vois jutella. Seki harmittaa.
Välillä ihan havahtuu siihen ku on vaan rypeny niissä omissa ajatuksissa ja oikein lietsoo itseensä sitä pahaa oloa ja ahdistusta. Enkä edes tällä hetkellä tiiä mistä nämä olot tulee. Omalta osaltaan työ on auttanut siinä ku saa tehdä jotain muutakin ku vaan märehtiä tässä omassa pienessä kuplassa.

Ystävän menetys:
Mulla meni välit poikki yhen mun parhaimman ystävän kanssa.
Ensin olin sillain että ihan sama, en kaipaa sellaista ystävää, joka voi sanoa niin ilkeitä asioita.
Nyt kuitenki ku aikaa on menny nii surettaa se, että menetti parhaimman ystävän.
Mulla oli instagramissa kuva anteeksi antamisesta ja kirjotusta siitä, että vaikka antaa anteeksi nii se ei tarkota sitä että kaikki ois kunnossa. Tämä ihminen haluais tietenki että hänelle anteeksi annan. No, ehkä mää oon ne asiat anteeksi antanu ihan senki takia, koska uskon Jumalaan ja jos minä annan anteeksi toiselle, myös taivaalinen isä antaa minulle anteeksi. Enkä voi elää sen asian kanssa, etten saisi anteeksi omia rikkomuksiani.

Tiedän sen että välit ei varmasti tulis ikinä enää olemaan semmoset, mitkä ne oli, ja tämä ehkä surettaaki kaikista eniten. Ollaan juteltu asiasta kerran kasvotusten. Viesteillä vähäsen. Tilanne on kuitenki se, että tämä kaveri heitti päin naamaa niin pahasti mulle tämän lapsettomuusasian että en vaan pääse siitä ikinä yli. Eihän paras kaveri heitä kipeintä asiaa päin naamaa vaan sen takia että just sillä hetkellä haluaa mahdollisimman pahasti satuttaa, ja miksi paras kaveri haluaa ees satuttaa?? Se, että saa lukea viestissä sitä, että onneksi ei olla saatu toista lasta nii mitä hittoa??! Me ei sitte vissiin oltukkaan nii hyviä kavereita mitä luulin. Kaiken muun annoin anteeksi jo heti, mutta en tuota asiaa.
Enkä jaksanu niistä muista asioista ees välittää ku ei niillä ollu mitään merkitystä.
Tämä koko homma lähti siitä ku tämän kyseisen ihmisen puoliso on mun hyvä kaveri, ollu jo yläasteesta lähtien ja vissiin "pieni" mustasukkaisuus iski vaikkei edes ollu mitään syytä ja tämä kaveri kyllä myönsikin sen ku keskusteltiin ja toin muutamia faktoja esiin. Kuitenki meidän välinen suhde on enempi isoveli-pikkusisko asetelma, ja siinä suhteessa ei todellakaan ole mitään romanttista. Suhde on samaa tasoa, mitä mun parhaan "poikakaverin" kanssa, joka on ollu mun paras poikapuolinen ystävä jo ala-asteelta lähtien. harvoin nähdään ees kunnolla sillain että pystyttäis rauhassa jutteleen mistään ja oli nii parasta pitkästä aikaa jutella ja käyä läpi kaikkia vanhoja asioita ja nuoruus (lukiokaikoja) vuosia. Mikä hinta tällä sit oli nii... Mutta pisteet siinä suhteessa mulle, että ite en lähteny siihen loukkaamiseen ja toisen haukkumiseen mukaan. Anteeksi pyysin myös minä, vaikka en koe että siihen ois ollu tarvetta, mutta siltikin. Omatunto on siis siltäkin osin puhdas.
Harmittaa vaan.

Lapsettomuus:

Tämä ainainen ajatus.

Saadaanko enää koskaan lapsia?
Oon jo monesti sanonu itelleni että lopeta, älä ees ajattele koko asiaa. Mutta silti sisimmässäni en vaan pysty päästämään irti. Silti elättelen toiveita että kyllä me vielä lapsi saadaan.
Stressi tästä voi aiheuttaa sen, ettei uus raskaus ala, tai sit jotain muuta. Pitäs vaan saada ajatukset muualle ja antaa tilanteen rauhottua, en vaan tiiä miten. Se on niin helppo sanoa että tee näin ja noin, käytännössä se on tällä hetkellä lähes mahdotonta ja asia pyörii mielessä päivittäin.

Vaikka meillä on vasta vuosi "yritystä" takana ja siihen mahtuu myös se keskenmeno väliin, ja tiedän että monet ihmiset yrittää vuosia, jotku ei jopa koskaan sitä omaa pientä syliin asti koskaan saa, niin ei se silti helpota tätä oloa, eikä se tarkoita sitä että itse en sais olla pahoillani tästä omasta tilanteesta. Tätä kokenut ihminen ei vaan voi tietää sitä, miltä tuntuu esimerkiksi lause, hei te ootte vielä nuoria että kyllä te vielä sen toisen saatte. Tai että mietippä niitä, jotka ei koskaan saa omaa lasta. Mietin, kyllä, minä mietin myös heitä, jos en päivittäin nii useasti kuitenki.

Sitte oon miettiny myös sitä, että jos, jos sattuis että se toinen vielä tulis nii mitäs sitte tänne kirjotetaan? Ku en halua taas paljastaa sitä koko maailmalle sen takia, jos joku meneekin pieleen ja että missä vaiheessa sit siitä voi ruveta kirjotteleen, en tiiä.

Eiköhän näistäki pätkistä näe, että mikä on edelleen päällimmäinen ongelma. *kohauttaa olkia*

Parempi vuosi 2020? Mitä vielä...

En oo keskenmenon jälkeen tänne kirjotellu, välillä on blogi käyny mielessä, mutta sitte se on unohtunu taas yhtä nopeaa. Nyt kuitenki ajattelin taas vähä kirjottaa tämän vuoden tapahtumia ylös, niissä ei ookkaan kovin montaa positiivista ajatusta, mutta blogi onki ehkä tällä hetkellä sitä varten että saa purkaa niitä pahoja fiiliksiä ja huonoja ajatuksia pois... Jos vaan kerkeäis ja muistais kirjotella tänne nii ehkä se auttais paremmin tässä elämässä eteenpäinki.

Alkuvuosi oli rankka, jäin joskus maaliskuussa sairaslomalle unettomuuden, väsymyksen, aikaansaamattomuuden ja ties minkä vuoksi. Työkaverit herätteli mua siinä vaiheessa ku kerroin niille, että oon itkeny työmatkat ja aina kasannu itteni parkkipaikalla ennen ku oon menny töihin. Kävin sit lääkärillä ja ne laitto mut sairaslomalle. Ensalkuun mulla oli ongelmana se, että mää nukuin lähestulkoon koko ajan ja koko ajan väsytti vaikka kuinka nukku. Sitte se rupes pikkuhiljaa kääntymään niin että en saanu nukuttua, mutta muutaman viikon sairasloman jälkeen alko tuntua taas paremmalta. Sain lähetteen myös mielenterveyspuolelle ja jäin odottelemaan sieltä soittoa. Palasin töihin, ehkä liian aikaisin.

Pari kuukautta elin semmosessa välitilassa, en päässy oikein eteenpäin, enkä halunnu katsoa taaksepäin. Jotenki asioiden käsitteleminen tuntu tosi ylivoimaselta. Jossain vaiheessa vaan näyttää että kaikki paine ja kaikki asiat, mitä ei oo käsitelly nii purkautuu vaan. Ei pitäis kasata niitä vaan niistä pitäs pystyä puhumaan. Sitte tuli vielä tämä korona ja minäkin kun siellä etulinjassa sain kaiken kokea paikanpäällä nii olihan siinä kestettävää. Toki työ toi omalta osaltaan myös muuta ajateltavaa tähän muuten paskaan alkuvuoteen. Toukokuussa sit rupes taas asiat vaivaamaan ja jäin uudestaan sairaslomalle. Mulla ois ollu se käynti siellä mt puolella mutta aika oli peruttu ja mulle ei ollu tullu tietoa siitä nii loppullinen romahdus tais tulla sitte siinä. Mulle diagnosoitiin määrittelemätön ahdistuneisuushäiriö ja ei-elimellinen unettomuus. Sain tässä kevään aikana melatoniinit käyttöön ja niillä nyt on onneksi unet tullu lähestulkoon jo takaisin, mutta edelleenki on sitä, että ei taho jaksaa vaikka saa nukuttua. Töissä oon taas ollu jo.

Kävin kesän alussa viikottain juttelemassa mt puolella ja se teki hyvää, nyt en oo kuukauteen käyny ja tuntuu että ois kyllä jo ihan ajankohtaista taas käyä mutta mulla on seuraava käynti vasta loppukuusta kun oma työntekijä tulee lomalta. Käytiin läpi sitä keskenmenoa ja oletan että nämä ongelmat on osittain siitä keskenmenosta johtuvaa, kun sitä ei kuitenkaan käyny missään vaiheessa läpi, vaan kesti vaan sen fyysisen kivun ja sitte jätti asiat sikseen. Se on helpottanu ku on ääneen sanonu asioita ja käyny läpi sitä prosessia ja koko keskenmenoa. Kaikki vahtoehdot pitää käyä kuitenki läpi ennen ku voi antaa asian olla. Toukokuun laskettu aika jännitti tosi kovasti. Mutta se yllätti, että se päivä ei oikein tuntunu miltään... Ehkä sillon osasin päästää irti ja ahdistus muutti enemmän suruksi.

Mulla todettiin myös raudanpuuteaenmia maaliskuussa ja oon siitä lähtien syöny lisärautaa. Tämäkin voi vaikuttaa raskautumiseen kun koko ajan on ollu kuitenki toive siitä uudesta raskaudesta, joka vaan ei ala. Rauta-arvoja on seurattu nyt ja toukokuussa ne oli lähteny nousuun, tietenki ne nousee omaan mieleen liian hitaasti, vaikka tiiän ettei se voikaan kovin nopeaa nousta ja normaalisti niitä arvoja ei kontrolloida edes kun vasta puolen vuoden lisäraudansyönnin jälkeen. Seuraava kontrolli on mulla ehkä ens kuussa tai syyskuussa niin nähdään taas missä mennään.

Uutta raskautta ei siis oo näkyny eikä kuulunu. Keskenmenon jälkeen kierrot oli pitkään tosi sekaisin ja ovat vasta maaliskuussa tasoittuneet sen raudan aloituksen jälkeen. Nyt on tullu sitte huoli siitä, että kroppa ei toimi kunnolla ja en oo ku pari ovulaatiota saanu kiinni keskenmenon jälkeen, muuten ei oo ovulaatioita ees ollu. Tai näin oletan ku en oo tuntenu sitä, enkä oo myöskään ovulaatiotesteihin saanu ovulaatiota kiinni. Tämä turhauttaa myös ja on saanu ajatuksiin sen itämään, että jos sitä toista ei nyt koskaan milloinkaan sitte tuukkaan. 8 kierto on nyt menossa keskenmenon jälkeen. Vuosi on kokonaisuudessaan yritystä takana. En tiiä oonko kohta luopumassa jo kokonaan toivosta että sitä toista ei tuu. Tai tulihan se, mutta se meni kesken. Oliko meidän lapsiluku sitte tässä. Kaikista eniten ärsyttää se että saa lukea muiden raskausjuttuja ja kuinka ovat heti raskautuneet uudestaan keskenmenon jälkeen ja minä en.