Perjantai 13 päivä

Perjantai 13 päivät sais laissa kieltää... Mulle aina sattuu tai tapahtuu jotain huonoa/kamalaa kun on perjantai 13 päivä, eikä asiaa auta yhtään että ens kuussa on kans perjantai 13 päivä... En varmaan liiku kotoa mihinkään vaan ähötän peiton alla koko päivän. Tämänkertainen juttu oli se etten saanu töitä nii paljo ku oisin halunnu. Joo, kouluun pitää nyt panostaa ja keskittyä, vaan oon nii paljo eellä aikataulusta ettei jaksais kaikkia tehtäviä tehä jo nytten, en usko että jossain vaiheessa kiire tulee ku aloitin tänään tekemään yhtä tehtävää, mikä pitää olla vasta huhtikuun lopussa valmiina... Että sillain. En käsitä noita ihmisten ajatusten juoksuja niinku ollenkaan. No, täytyy ettiä töitä jostain muualta. Kyllä mut joku ottaa, ja sitte ku ei tartte vaan yhdessä paikassa olla, eikä oo luvattu erikseen mitään nii kaikesta työstä saa olla tyytyväinen.

En tiiä, jotenki vaan tympäsee ja harmittaa koko homma. Ystävänpäiväki meni siinä sivussa sitte ihan mönkään ku mieli oli nii maassa, mutta eipä sille mitään voi. Kohti uusia haasteita ja uutta elämää. Ens viikolla lähetään tyttöporukalla mökille rentoutuun nii eiköhän siellä tympiät ajatukset viimeistään lähe. Aijon kyllä viikon alusta saada vähän vastauksia tuohon toimintaan että mikä on ku ei töitä saa. Jospa sitä sitte oltais vähä viisaampia.

Itsenäistä opiskelua.

Kaks viikkoa koulussa, pitkiä päiviä, verta ja hikeä kirjaimellisesti. :) Päästiin torstaina tutkimaan sydäntä, possun sellaista. Sai vähä erinäköisen käsityksen sydämestä kun sen kirjaimellisesti sai käteen, ne muovisydämet sun muut on aivan onnettomia!!

Sitä oikeaa sydäntä oli paljo mielenkiintosempaa tarkastella ja miettiä nimiä valtimoille ja laskimoille. Onneksi mua kiinnostaa kaikki tuommonen. Ihmisen anatomia ja fysiologia. Meinaa vaan mennä kurssit sekaisin ku samalla kurssilla saattaa olla jopa 3 eri opettajaa... Mutta ehkä siihenki oppii että kuka opettaa mitäki.

Eka viikko itsenäistä opiskelua menossa.

Sunnuntain ja eilisen päivän olin töissä, oli kiva päästä takaisin työpaikalle. :)

Kiva oli nähä työkaverit ja heti oli epäselviäki asioita ilmestyny, mutta onneksi niistäki sai selvän.

Harmittaa vaan ku ei näytä nyt noita töitä kovin hirveästi olevan... Ihmiset pysyy terveenä, eikä kukaan oo lomalla, ja minä ku hyppäsin nyt keikkalaiseksi nii ees mulle ei oo töitä ku pari päivää... Vitsit, sais kyllä vähä enempi olla. Ku tuntuu ettei tämä koulunkäynti vielä ainakaan niin rankkaa oo. Materiaaleja vois toki lukia, jos ois mistä lukea...

Mutta nii, tänään heräsin aamulla sitte 8 aikaan ku vartin yli alko AC tunnit netissä, käytiin googlen asioita läpi ja miten siellä voi tehdä kaikkia juttuja.

Meillä ku nuo ryhmätyöt netissä on aika suuressa asemassa tässä monimuotototeutuksessa.

Tämä päivä on muutenki menny koulutöitä tehdessä. Oon saanu kolme tehtävää valmiiksi, kaks niistä pitää palauttaa viikon loppuun mennessä ja yks ens viikolla. Viikko annettu aikaa tehdä ja mää tein ne päivässä... :D

Eivät ollu ees vaikeita. Enempiki semmosta pohdiskeluja ja mietiskelyä, omien vahvuuksien ja heikkouksien kokoamista jne. Ihan kivat tehtävät oli.

Lähdeluettelo tehtävässä oli sitte enempi päänvaivaa, mutta onnistu seki, en kyllä tiiä onko vieläkään kaikki kohdat ihan oikein, mutta parhaan osaamisen mukaan ne kyllä tein.

Huomenna sais nukkua pitkään. Pitäs kirppispöytä käyä tyhjentämässä huomenna. Niin se puolitoista kuukautta meni äkkiä, ja tuli rahaaki, ja meni tavaraa paljon.

Kosto kaikista vuosista! (+ jotain muuta pientä)

Ensinnäkin. Tehtiin se reissu Espooseen!!! Aivan mieletöntä! Tämmösiä mahtavia ajatuksia ei voi tulla kenenkään muun ku minun ja mun kaverin päästä. :D Lähdetäänpä nyt autolla ajamaan Espooseen Apulannan keikalle! N. 8 tuntia pysähdyksineen meillä meni aikaa... Aamulla lähdettiin ennen 10 ja illalla oltiin ennen klo 18 perillä Barona areenan parkkipaikalla. :) Yhdet siinä otettiin autossa, uskalsi ottaa ku tiiettiin että konsertti kestää useamman tunnin nii kerekää haihtua viimeisetki höyryt ennenku rattiin menee (tosin mää en kyllä ajanu vaan kaveri ajo).

Kosto kaikista vuosista -konsertti. Lyhyesti ja ytimekkäästi se on siinä. :) Siis todellaki kosto kaikista vuosista!!! Ne valot, ne tehosteet, ne tykit, ne tulilieskat, ne kaikki!! Ja jos joku väittää että ihan tavallinen konsertti, ihan pliisu, ois voinu parempiki olla. Nii on joko sokea, tai sitte ei oo mihinkään tyytyväinen ja kaikesta pitää aina valittaa -tyyppi. Konsertti oli aivan huippu mega mahtava!!! Eikä parempaa ois voinu toivoa ees. Tiesin että Apulannan keikka tulee olemaan loistokas, mutta en ois osannu kuvitellakkaan että se ois niin hyvä. Ja ne tanssijat ja kaikki muut ihmislisukkeet, jos näin voi sanoa.:D Ja Wirtanen, en kestä!!! Tyyppi laulaa melkein kolme tuntia putkeen ja rumpali hymyilee heti parin biisin jälkeen, jota ei oo ikinä ennen tehny. Eikä ne ois malttanu millään lähtä pois ja nauttivat varmasti enemmän ku yleisö. Olihan se nii iso juttu niille. Ei elämä, paha pistää kenenkään paremmaksi tuosta. Ois kyllä nii harmittanu, jos ei ois saanu lippuja konserttiin. No mutta, nyt ollaan taas yhtä kokemusta rikkaampi. :) Yöllä lähdettiin ajamaan sitte kohti Tamperetta, kaverin siskon luokse yöksi. Ja lauantaina ajettiin kertarykäsyllä Tampereelta kotiin.

Eilen alko sitte koulu. Eilinen ja tämä päivä on ollu ns. turhaa lätinää. Käyty läpi verkkojuttuja, saatu tunnukset ja kokeiltu niitä ym. perusjuttuja. Eilen meille puhu asioista myös opettaja- ja oppilastuutorit. Ihan hyödyllisiä asioita joo, mutta ku ite kerkes ottaa niistäki asioista etukäteen selvää nii tuntu vähä tyhmältä istua siellä ja kuunnella uudestaan samat asiat, mitä on ite käyny pari viikkoa jo läpi. Mutta tuskinpa tuo kertaus kuitenkaan pahasta on. Tänään oli matikan tasokoe. Kuka osaa muuttaa murtoluvut desimaaleiksi tai toisinpäin??! En minä ainakaan. :D No, kyllä mää osan tiesin että mitä ne on, mutta osa oli nii hankalia sillain, ku ei oo moneen vuoteen murtolukuja pyöritelly nii sepä meni sit siinä. 80% pitää olla oikein, että pääsee läpi. Saa nähä meneekö, luulen että menee, mutta koskaan ei voi olla ihan varma. :D Plus, vähennys, jako ja kertolaskut meni ku vettä vaan. Nauratti vähä ku osa ei osannu laskea allekkain eikä jakokulmassa. Mutta minkäpä sille voi jos ei oo moneen vuoteen laskenu. Mulla ne nyt onnistu ku muutenki laskeskelen laskuja, joskus ihan omaksikki iloksi vaan. Muuta erikoista ei oikeastaan ollukkaan. Asiakaslähtöiset sosiaali- ja terveyspalvelut -kurssi alkoi tänään. Huomenna alkaa pari muuta kurssia, mielenkiinnolla odotan että mitä ne pitää sisällään. Ei kuitenkaan ihan kaikkea voi muistaa.:) Koulumatka meinaa vaan välillä turhauttaa, reilu 200 kilometriä päivässä ei oo mikään mukava ajella, varsinkaan jos on pää kipiä. Eilen oli jotenki nii ressiä vissiin nii pukkas vielä migreenin päälle, että sillain... Tänäänki oli vähä pää kipeä, mutta ei nyt sillain että ois ihan hirveästi häirinny.

Apulanta!

Vitsit... Huomenna me lähetään!! En kestä! :) Espoo kutsuu siis. Apulannan lisäkeikka -kosto kaikista vuosista, sinne mennään. Kaverin kans päätettiin lähtä, ja oli melkonen tuuri että saatiin vierekkäiset paikat. Olin heti aamusta tietokoneella valmiina ku liput tuli myyntiin. Äkkiä ne myytiin kyllä, ainaki aluksi. Paljo on vaihtoja kyllä ollu, mitä oon seurannu. Varmasti moni jäi vaille lippuja, mutta onneksi me saatiin! :) Hyvä ku kaveri oli miettiny että kuka lähtis hänen kans kattomaan Apulantaa sitte sillä oli tullu minä mieleen. :D Oon Apulannan nähny viimeksi 2005, tai 06, en ees muista kumpi vuosi se oli. Nii eiköhän tuo ookki jo aika nähä taas.:) Monta kuukautta tätä on odotettu ja nyt aika on vihdoin käsillä. Mikä oiskaan parempi tapa viettää viimesiä vapaita ku lähtä keikalle! :)

Pitkä ajomatka on eessä, mutta ajateltiin varata paljo aikaa nii keretään varmasti ajoissa perille. Hassua miten oudolta tuntuu lähtä tuonne pääkaupunkiseudulle. :) No mutta, ehkä mää fiilistelen täällä enempi sitte kunhan ollaan käyty konsertti kattomassa.

Koulu kutsuu

Heräsin tänään ovikelloon puoli 3 aikaan. Pikkusenko meinas tympästä, eikö ihmiset tajua että kyllä, puoli 3 aikaan iltapäivästä saatetaan nukkua!! En kyllä menny avaamaan vaan loikoilin sängyssä, kuka nyt kehtaa yöpaita päällä mennä ovea avaamaan ku ei tiiä kuka siellä on. Olin siis yön töissä ja siksi niin myöhään nukkuminen. No, päätin sitte nousta ylös kahvinkeittoon ja samalla vaatteita pukiessani, vatsassa oli jännitys. Tänään saisin tietää pääsenkö kouluun. Kahvin tippuessa lähdin käymään postilaatikolla. Pettymyksekseni en löytänytkään sieltä koulun kirjekuorta, jossa olisi käynyt ilmi kouluun pääsyni, tai sitten taas kerran ilmoitus, ettei minua ole hyväksytty kouluun. Kaikkea muuta postia kyllä löytyi sitte senki edestä, mutta ne ei kiinnostanu. Tuli sieltä tehyn lehti, mutta en vaivautunu lukemaan sitä ainakaan vielä.

Mietin että onko minut taas unohdettu?! Kun ajattelee sitä, kuin nopealla varoitusajalla minulle ilmoitettiin valintakokeesta (alle 24h), ja kuinka minulle järjestettiin uusi aika pääsykokeisiin kun en päässy niin lyhyellä varoitusajalla mihinkään. Ajattelin että kaippa ne ilmoittaa jossain vaiheessa kuitenki oonko päässy kouluun vai en. Yritin löytää nimeni myös netistä, mutta katsoin ihan vääristä paikoista, enkä löytänyt valittujen listaa. Myöhemmin kyllä löysin senkin. Tiesin kuitenki että tänä päivänä ne tulokset piti tulla, kyllä niitä ilmoituksia joka paikassa sen verran oli.

En tullut ajatelleeksi että voisi käydä tietenki sähköpostinki kattomassa... :) Vaikka sekin s-posti oli tullu vasta kolmen jälkeen. Illasta vahingossa aukaisin kännykälläni sähköpostin ja siellä se oli: Onnea opiskelupaikan johdosta!

Se tunne, järkytys, ilo, huojennus... Kaikki oli yhtä sekamelskaa. Minä, siis minä, pääsin opiskelemaan! Voiko tämä olla enää tottakaan. Olen käynyt pääsykokeissa kolme kertaa, kolmas kerta siis toden sanoi.:) Monta vuotta oon pyrkiny kouluun ja nyt tärppäsi. Mietinki aikaisemmin, että jos nyt ei onnistu niin olkoon. En ois jaksanu enää niitä pettymykyksiä kun aina kirje toisensa perään ilmoitti etten päässyt pääsykokeeseen ja kaksikertaa ettei pistemäärä riittänyt opiskelupaikkaan. Nyt on siis opiskelupaikka taskussa ja pitäisi aloittaa tammikuussa. Opiskelen siis monimuotona, lähipäiviä on n. viikko kuukaudessa. Passaa mulle.:) Nyt voi huokaista helpotuksesta, vaikkei töitä oliskaan nii koulupaikka on kuitenki, ja keikkatöitä varmasti riittää.

Äidillehän piti tietenki heti soittaa ja mää vaan töksäytin sille että oon päässy kouluun opiskelemaan sairaanhoitajaksi.:D Toisesta päästä kuulu että täh. Sanoin että nii-i. Äiti tietenki onnitteli ja sanoi että totta ihmeessä nyt otat sen paikan ku kerranki kouluun pääsit. En toki missään vaiheessa oo sitä ollu luovuttamassakaan. En vaan ois kuvitellu että oisin sinne paikkakunnalle päässy, mihin pääsin. Mutta ei se mitään, paikka ku paikka.:)

Isänpäivä

Mää yritin, mää ihan oikeasti yritin...

Facebook ja kaikki vaan pursuaa jotain isänpäivä tilapäivityksiä ja pappapäivityksiä ja kuolleitten muistolle isänpäivä tilapäivityksiä ja hyvä ettei kuolleitten pappapäivityksiä ja kissojen kummien kaimojen isien onnittelutilapäivityksiä... En kestä!! Joka toinen päivitys on: Hyvää isänpäivää! Siis, joo, onhan se hyvä että jokainen muistaa omaa isäänsä ja kertovat kuinka ihanasti isänpäivä on menny ku on saanu isää muistaa tai jotain muuta vastaavaa. Onhan se ihanaa että jotku saa nauttia omista isistään sen normaalin eliniän, mitä nyt ihminen yleensä isänsä kanssa viettää.

Mutta silti.

Paljon on niitäki, jotka on menettäny isänsä ennenaikaisesti, liian aikaisin, ilman syytä, miten nyt ite kukanenki haluaa asian ilmaista.

Yritin kirjoittaa runoa, en pystyny, mietin kirjoitanko itekki faceen, hyvää isänpäivää, en pystyny. Mietin teenkö kortin papalle, en pystyny, se tuntui jotenki turhalta, en halua papalle tehä korttia ku en saa tehä iskällekkään. Tai saahan sen tehä, mutta ei se sitä ikinä nää eikä saa.

En pystyny mitään.

Katoin tänään kuvaa iskän uudesta hautakivestä, ihan paska seki. Mummu on samassa kivessä. Miksi? Jos iskä ois ollu joku pikkupoika nii kyllä mää sitte ymmärtäisin, miksi se on samaan kiveen tungettu. Mutta iskä oli aikuinen mies, jolla oli perhe nii eikö hän ois ansainnu omaa hautakiveä. Tuntuu että mää en voi käyä enää iskän haudalla, en samalla tavalla, vaikken muutenkaan siellä kyllä useasti käy. Tuntuu että oon aina sitte käymässä mummumki luona, en mää halua aina käyä molempien luona, mää haluan käyä iskän luona yksin, olla sen kans kahestaan.

Iskän kuva on tuossa kirjahyllyssä, mää oon ehkä 6 vuotta ja istun sen vieressä.

Iskän armeijakuvaki on tuossa kirjahyllyssä, iskä näyttää nuorelta, tai oikeastaan paljon vanhemmalta mitä nykyajan armeijajuntit, mutta silti nuorelta.

Koulussa piti aina tehä isänpäiväkortti, en tehny ikinä. Sitte piti tehä papalle kortti, teki mieli huutaa kaikille että mitä väliä on tehä jollekki papalle kortti, ei se oo iskä!!

En aluksi ees muistanu että on isänpäivä, olisin halunnu unohtaa koko päivän.

Olin töissä tänään ja taululla luki: isänpäivä. Vanhuksilla kävi omaisia kylässä isänpäivän kunniaksi, sellaisiakin, jotka käyvät tyyliin pari kertaa vuodessa kattomassa isäänsä, sijaisisäänsä, varaisäänsä, miksi nyt ikinä sellaista haluaakaan kutsua. Tuntu pahalta. Työkaverin kans vähä puhuttiin asiasta, hänen kaksi lastaan ovat menettäneet isän, työkaveri puolison... Rankkaa.

Tämmösenki päivän vois ihan hyvin poistaa, mutta ehkä mää vielä jonain päivänä voin viettää isänpäivää, ehkä sitten jos tulee omia lapsia ja puolisoni on isä. Ehkä se tuo sellaisia muistoja että haluaa mielellään viettää isänpäivää, ehkä.

Se ajatus kun koko ajan pyörii mielessä, isänpäivä, isänpäivä, isänpäivä. ISÄNPÄIVÄ!!

Ei mua kiinnosta, mutta kiinnostaa silti, en jaksa välittää, mutta välitän silti. Miksi, MIKSI vielä 13 vuoden jälkeenki voi jotkut päivät vuodesta aiheuttaa tämmöstä, surua, ahdistusta, mielipahaa, heikkoutta itsessä, hylätyksi tulemisen tunnetta, epäreiluja asioita, epäreilua elämää, katkeria ajatuksia, vihaa, itkua... Mua kiinnostaa se ja mää välitän siitä, että kuinka voi olla näin, en tykkää näistä tunteista, en kestä näitä. Joskus mietityttää että miksi täällä pitää elää tämmösten asioitten kanssa.



Rouva ilmoittautuu!

Nyt sitä sitten ollaan rouva. :) On tullu oltua jo muutama päivä. Meille se ei nyt niin suurta muutosta tuonut, yhdessä kun ollaan asuttu jo useampi vuosi. Mutta itellä on ollu vähä opettelemista uuden sukunimen kanssa, onneksi sitä nyt ei suuremmin oo tarttenu vielä käyttää. :D Sormus on sormessa, se on ihana, juuri se mitä halusinki. :) Nyt sitten avioelämä on tosiaan aloitettu ja ainaki vielä hyvin rauhallisissa tunnelmissa. Ei oo ollu kyllä mitään, hyvin seesteistä ja nii. :) Tuntuu mukavalle.

 

Ite juhla meni aivan nappiin. Ennen kirkkoa jännitti, ja puku ahdistí matkalla kirkkoon, enoni luulikin että oksennan sinne jonnekki laatikkoon tai mikä lie olikaan. Ja varmisti vielä kirkon pihalla että oksensikko nää, tuumasin sille että no en, miten nii.:D Olin kuulemma näyttäny huonovointiselta, en mää ite kyllä tuntenu sillain semmosta huonoa oloa, ahdisti vaan se puku, oisko ollu sit liian tiukalla. Olo kuitenki helpotti kun pääsi ulos seisomaan, vaikka ilma olikin aivan älyttömän tukala ja ilma ihan oikeasti seisoi. Siitä toinen eno sit lähti tulemaan mua vastaan ja lähdettiin sakastiin odottelemaan. Kuvaaja kävi räpsäämässä ekan kuvanki siellä.:) Kirkkoon käveleminen meni ok, eno ja sulho osas hommansa, mulla itellä vaan oli ongelmia hameen kanssa kun alushame rupes tippuun. Mää nii arvasin sen! Koska, me laitettiin eka se puku päälle ja alushame sitte, ja ne laittajat vielä laski sitä hametta, koska se kuulemma muuten painoi, nii siinä vaiheessa jo ajattelin että se ei tule pysymään. Ja eihän se pysynykkään. 3 kertaa jouduin sitä nostaan, viimeisellä kerralla sain nostettua sen nii hyvin että loppupäivän se pysyi sit suht. oikealla kohdalla.

 

Seurakuntatalolla ruoka maistui ja kaikki oli tyytyväisiä, ainaki toivottavasti.:) Oli kaason puhe ja lauluesityksiä, kakunleikkausta ja morsiusparin tuuletuksia.:D Vettä ripisteli juuri sen aikaa kun oltiin sisällä. Ulkona otettiin sitte kuvia, sen ja sen ja sen kanssa ja sit koko porukan kans ja jnejne... Iltajuhlaan lähdettiin sitte pikkuhiljaa valumaan. Oli tosi hauskaa ja ihanaa.:) Porukka ei hirveässä humalassakaan edes ollut, mitä nyt yksi jouduttiin taluttamaan nukkumaan. Mietin vaan että onneksi se booli oli niin laimeaa. :) Ettei kaikki ollu ihan räkäkännissä. Mutta ilta oli täydellinen, koko päivä oli täydellinen.:) Miten kaikki menikään niin hyvin... :)