Synnytyskertomus

Aion kirjoittaa oman synnytyskertomukseni realistisesti ja niin kuin minä sen koin, kipuineen päivineen. Pyrin kirjoittamaan postauksen suhteellisen asiallisena tekstinä kuitenkin. Haluan kirjoittaa tämän ihan omana postauksena, koska tästä tulee sen verran pitkä, niin ajattelin, että on helpompaa kirjoittaa ihan oma postaus. Ei jää muiden asioiden joukkoon vähän niin kuin piiloon. Sisältövaroitus, ei ehkä kannata lukea, jos ei halua lukea "likaisia yksityiskohtia".

Sen piti olla ihan tavallinen keskiviikko ja käyn vain äitipolilla normaalissa kontrollissa sen raskausdiabeteksen kanssa. Normaalisti otettiin sydänkäyrä ja eihän se mennyt läpi. Ei mennyt edelliselläkään kerralla. Kävin lääkärin juttusilla ja keskusteltiin synnytyksestä ja käynnistyksestä ja siitä, että en käynnistystä, varsinkaan lääkkeellistä sellaista halua. Lääkäri ultrasi vauvan ja ultrauksessa kaikki kunnossa. Kokoarvio oli nyt 3,1-3,2kg ja lääkäri koko ajan toitotti sitä, ettei tämä saa kasvaa suuremmaksi kuin esikoinen. Mikä oli mielestäni vähän ihmeellistä, koska ei esikoinenkaan ollut kuin vajaa 3,3kg, eli ei todellakaan mikään suuri vauva. Lääkäri kuitenkin sanoi, että mikäli uudessa sydänkäyrässä on ongelmaa, eikä se mene läpi, niin täytyy käynnistää. Eihän se mennyt läpi, joten jouduin yhtäkkiä jäämään osastolle käynnistykseen, ja osastolle sen takia, että voidaan seurata noita käyriä. Minulle laitettiin ballonki jo polilla ja sieltä tosiaan siirryin osastolle. Harmitti ihan hirveästi kun yhtäkkiä olikin niin kiire saada vauva maailmaan. Olisin mieluummin halunnut vielä vähän aikaa odottaa ja olisin kerennyt tehdä kotona kaikki loput järjestelyt.

Pääsin itse osastolle ja sain sieltä oman paikan, yllättäen 3 hengen huoneesta ja huoneessa oli kaikki paikat täynnä. Joka paikka osastoista oli niin täynnä, että aivan itseäkin ihmetytti. Olin sellaisella osastolla, missä on myös syöpäsairaita, ei pelkästään odottavia äitejä ja äidit vauvojen kanssa ovat vielä eri osastolla. Ballonki kerkesi olla minulla peräti 2,5h ja sen jälkeen ilmoitin hoitajalle, että se tippui jo pois. Lääkäri tutki minut ja olin 4cm auki ja kanavaa oli ehkä 1cm jäljellä. En kuitenkaan päässyt synnytyssaliin, koska kaikki salit olivat täynnä, tai näin minulle kerrottiin, mutta kuulin muualta, ettei siellä ihan kaikki salit edes olleet täynnä. Mies kävi jotain tavaroita tuomassa minulle osastolle, mutta kyseisellä osastolla oli vain 30min vierailuaika niin ei mies kerennyt kauaa siellä olemaan, tosin nyt jälkeenpäin sain kuulla että on siellä muidenkin miehiä ollut pidempään puolisoitaan tukemassa kuin sen 30 minuuttia.

Supistukset alkoivat aika pian sen jälkeen, kun ballonki laitettiin, mutta ne eivät olleet mitenkään kipeitä, vähän tuntuivat epämiellyttäviltä ja jatkuivat kuitenkin sen jälkeen, kun ballonki tippui pois. Osastolla ei oikein ollut hirveästi tekemistä, joten käveleskelin siellä pitkin käytäviä, en lähtenyt osastolta pois, koska annoin puolisolle rahat ja kaikki, ettei vaan kukaan niitä osastolla varasta. Ihan mukavasti tuli sen ballongin poislähdön jälkeenkin supistuksia ja ihan napakoita että sai hyvin harjoitella hengittämistä, mutta ei voinut vielä sanoa, että supistukset olisivat kovin kipeitä olleet. Pari kertaa olin käyrillä osastolla ja silloin käyrissä ei ollut ongelmaa. En päässyt kuitenkaan kotiin yöksi, koska niitä piti seurata, mutta yöllä käyriä ei kuitenkaan seurattu. Ihan hyvin olisin siis voinut mennä kotiin yöksi. En päässyt yöllä myöskään saliin ja hoitaja sanoikin että harvemmin ottavat yöaikaan saliin, ainoastaan ne, jotka tulevat suoraan synnyttämään. Turhautuneisuus oli tässä vaiheessa jo melko korkealla ja näin ollen stressitaso vaikutti myös kehooni ja supistukset loppuivat kokonaan. Sain yöksi unilääkkeen, mutta ei se auttanut mitään ja valvoin koko yön. 5-7 väliin torkahtelin ja sen verran keho rentoutui, että alkoi aina supistus ja niihin sitten havahduin aina hereille.

Aamulla olin jo siinä pisteessä että lähdenkö kävelemään osastolta pois, kun mitään ei tapahdu. Pääsin aamulla käymään lääkärin juttusilla ja olin ennen tapaamista sanonut jo hoitajalle että kerro sille lääkärille, että täällä on erittäin turhautunut odottaja, hoitaja tuumasi että hän on sanonut jo. Kovasti se yritti kertoa että he eivät voi tilanteelle mitään ja sanoinkin että ymmärrän sen ihan täysin, mutta on hyvä että joku, joka voi ns. päättää näistä asioista niin on tietoinen kuinka turhautunut olen ja ensin oli niin hirveä kiire saada synnytys käynnistymään ja sitten joudun odottamaan saliin pääsyä ties kuin kauan. Olihan se hyvä, tietenkin, että seurattiin vauvan vointia, mutta kun tilanne ei edennyt mitenkään ja piti vain seurata, niin ei minusta siinä nyt niin hirveä kiire ollut ja en ymmärtänyt osastolla yhtään sitä että koko synnytys piti nyt yhtäkkiä käynnistää. Olisin itse halunnut vielä, että olisivat edes muutaman päivän pidemmälle odottaneet.

Minun piti olla toisena jonossa saliin, mutta ainakin kaksi lähti osastolta synnyttämään ennen minua, joten en luottanut tähän "jonotus systeemiin", totta kai jos jollakin on radikaalisti tilanne muuttunut ja kiilannut edelle niin eihän sille mitään voi. Lääkäri totesi että eihän me tietenkään voida pakottaa täällä olemaan, mutta olisi hyvä seurata niitä käyriä. Ennen lääkärille pääsyä ei tosiaan taas vauvan käyrä mennyt läpi ja hoitaja kävi sen etukäteen viemässä lääkärille. Sanoin sitten lääkärille, että kyllä minä voin päivän täällä olla, että saatte seurata käyriä, mutta jos en päivän aikana saliin pääse, niin soitan miehelle, että hän tulee hakemaan minut yöksi kotiin, en minä jaksa kohta synnyttää, jos joudun ennen synnytystä monta vuorokautta valvomaan, kun en saa sairaalassa nukuttua. Lääkäri vielä yritti sitä sanoa, että jos yöllä pääsisi saliin niin menettää sen vuoronsa jos on kotona, no ei paljoa kyllä siinä vaiheessa kiinnostanut kun hoitajat olivat jo sanoneet osaston puolella, että ei sinne yöllä pääse. Lääkäri kirjasi asiat ylös, että illalla lähden jos en saliin pääse ja pyysi vielä uuden käyrän tunnin päähän. Teki myös aukiolotutkimuksen, onneksi ei tilanne ollut mennyt taaksepäin vaan kanavaa oli edelleen 1cm jäljellä ja olin sen 4cm auki.

Aamupäivän aikana otettiin vielä uusi käyrä, se oli jo aamullista parempi, muttei vieläkään päästänyt kokonaan läpi kun sykkeiden vaihteluita oli liian vähän, tämä voi kertoa esimerkiksi siitä, että vauva on uupunut tai jotain. Sain lounaan eteeni ja olin rupeamassa syömään, niin hoitaja kävi sanomassa että syö ja sitten päästään saliin, ihanaa! Pakkasin tavarat ja kävin vessassa ym. minulla oli molemmat puhelimet mukana sairaalassa, onneksi laitoin kakksopuhelimen peiton alle piiloon, koska vessasta tullessani meidän huoneesta tuli joku mustalaismies ja sen verran rekisteröin että en ollut kyllä sänkynaapureilla nähnyt, että olisi sen näköistä ihmistä meidän huoneessa käynyt. Hänellä oli suhteellisen kiire pois huoneesta, mutta en siinä kohtaa tajunnut että olisin hänet pysäyttänyt, koska tuli justiinsa ovella vastaan. Kävi ilmi, että hän oli varastanut vieruspaikalta puhelimen. Perimmäisessä sängyssä oli ihminen, mutta hänkin oli luullut että tuli joku kaveri paikalle, koska mies oli kysynyt jotain nimeltä, ja oli luullut että se vieruspaikkalainen oli etsinyt jotain omasta laatikosta, vaikka todellisuudessa tämä mies oli penkonut sitä laatikkoa. Tarina ei kerro, saatiinko tätä kyseistä ihmistä kiinni ja saiko vieruspaikkalainen puhelimensa takaisin, mutta harmitti kyllä hänen puolestaan, kun näki varkaan omin silmin ja olisi ehkä ollut mahdollisuus hänet pysäyttää, no ei voi mitään. Itse tarkistin huoneeseen mennessä kaikki tavarani ja onneksi kaikki oli tallessa. Mutta tämäpä tästä.

Pääsin siis saliin ennen yhtä, eli jouduin melkein 24h odottamaan saliin pääsyä, että pääsisi synnytys kunnolla vauhtiin. Soitin miehelle osastolta, että saa tulla suoraan sinne synnyttäjien vastaanotolle, pääsen saliin, hän oli sieltä jo suunnittelemassa lähtöä, että tuo minulle vähän lisää tavaraa jne. Kerkesin itsekseen olla salissa vähän aikaa ja kiikkutuolissa kiikuskelin, ei kauaa mennyt kun rupesin rentoutumaan niin supistuksetkin kerkesivät tulla takaisin, ennen kuin ehdittiin mitään edes tekemään. Puoliso tuli yhden jälkeen myös saliin ja puoli kahden aikaan tuli hoitaja ja lääkäri ja puhkaisivat kalvot. Lapsivesi oli normaalia ja laittoivat vauvalle anturin ja sain mennä takaisin kiikkutuoliin. Huoneessa kävi myös aamuvuorolainen ja antoi samalla raporttia iltavuorolaiselle ja käytiin vielä synnytystä ja toiveita yhdessä läpi. Kerroin että haluaisin sinne ammeeseen, mutta tässä vaiheessa eivät päästäneet, kun piti seurata niitä vauvan sykkeitä. Kävimme läpi myös synnytysasentoa ja toivoin itse, että saisin olla kylkiasennossa, ettei tulisi niin pahaa repeämää ja paikat pysyisivät paremmin mukana. Jossain vaiheessa piti lähteä käymään vessassa, niin siinä vaiheessa valahti kaikki lapsivedet pitkin lattiaa ym. tuli kiire mennä vessaan, ettei ihan joka paikka kastu. Sen jälkeen ei lapsivettä hirveästi enää tullutkaan, eli kaikki meni siinä. Tuntui jotenkin hassulta kun ei sille voinut tehdä mitään, nauratti kun puoliso siivoili lattiaa, onneksi oli isot topat housuissa, muuten olisi saanut varmaan soittaa siivoojan paikalle.

En päässyt ammeeseen ollenkaan vauvan sykkeiden takia, en kyllä paljon myöhemmin enää edes kysynyt sitä amme mahdollisuutta. Suihkuun kuitenkin pääsin, kun kysyin onko se mahdollista, tiesin että vesi tekisi hyvää ololleni, enkä muista että olisi ikinä suihku tuntunut niin hyvältä, mitä se siellä tuntui. Vei pahimmat piikit supistuksista pois, enkä olisi millään halunnut lähteä suihkusta pois, mutta pakko sieltä oli jossain vaiheessa pois kuitenkin tulla. Pitkään istuskelin kiikkutuolissa ja kirjoittelin vielä vauvan vauvakirjaa samalla kun otin supistuksia vastaan, selailin puhelinta ja kirjoittelin viestejä. Jossain vaiheessa kätilö katsoi tilannetta ja olin 5cm auki. 16 jälkeen halusin ilokaasun avuksi pahimpiin supistuksiin ja istuin sängyllä niin, että minulla oli useampi tyyny vatsan edessä ja nojasin niihin ja vatsa vähän roikkui ilmassa, kaikista paras asento oli tuo. Välillä tahtoi paikat puutua niin kävin kyljellään, mutta se ei tuntunut ollenkaan hyvältä, joten palasin aina tuohon etukumaraan istuvaan asentoon. Mies hieroi välillä selkääni ja sain lämpötyynyn myös selkään. Kokeilin lämpötyynyä myös vatsaan mutta se ei tuntunut hyvältä, selässä oli parempi. Aika pitkään pystyin viestiäkin laittamaan niille, ketkä tiesi minun olevan synnyttämässä ja taas jossain vaiheessa katsottiin että olin 7cm auki. Pikkuhiljaa supistukset alkoivat kovenemaan ja hengittäminen alkoi tuntua hankalalta vaan olisi mieluummin halunnut laittaa vastaan. Minulle laitettiin puudutetta, minkä olisi pitänyt auttaa supistuksiin, tai ettei ne olisi tuntuneet niin kauhean kipeiltä, mutta itsestä kyllä tuntui että se vain pahensi tilannetta ja tuli aivan älyttömän kova paineen tunne alakertaan ja sanoinkin puolisolle kun kätilö lähti pois, että ei tämä kyllä auttanut yhtään vaan pahensi tilannetta. Myöhemmin kätilö kuitenkin sanoi, että puudute mahdollisesti rentoutti kuitenkin paikkoja niin, että viimeiset sentit avautuivat sitten rytinällä ja siltä se kyllä tuntuikin.

Kätilö ehdotti vielä pudendaalipuudutusta ja lääkäri olikin tulossa sitä laittamaan, kätilö pyysi että olisin käynyt vielä vessassa ennen laittoa ja minusta tuntui etten pääse sinne vessaan asti, kun supistukset tekivät jo niin kipeää että sai itkeä ja huutaa. Vessasta pois tullessa tuntui jo että on pelkkä kestosupistus päällä ja mikään ei auta ja huusin suoraa huutoa, puoliso tuli auttamaan minut takaisin vessasta sänkyyn kun en itse päässyt ja supistus vain jatkui ja jatkui ja sanoinkin jo, ettei tämä lopu ollenkaan. Istuin vähän aikaa sängyn reunalla, että sen verran olisi saanut huokaistua että pääsisi edes selälleen sen puudutteen laittoon. Väkisellä piti mennä ja se teki niin kipeää, etten muista oliko Leosta niin kipeät ne viimeiset supistukset. Lääkäri ei pystynyt puudutetta enää laittamaan, vaan sanoi, että tämä onkin ihan auki ja saa alkaa ponnistaa. Laitettiin kaikki valmiiksi ja menin kyljelleen, kätilö opasti hienosti oikeat asennot ja mihin päin pitää ponnistaa. Siinä vaiheessa kun sai alkaa pieniä ponnistuksia tekemään, niin kaikki kivut hävisi ja koko saliin laskeutui hiljaisuus. Pidin puolisoa kädestä ja ponnistin minkä jaksoin, tosin en ihan täysiä, koska muistin poliklinikan lääkärin sanat, että sitten kun kätilö käskee ponnistamaan niin paljon kun jaksaa niin älä kuitenkaan ponnista ihan täysiä. Enkä missään vaiheessa aivan täysiä ponnistanutkaan. Itse ponnistusvaihe kesti 9 minuuttia, 2 minuuttia pidempään, mitä esikoisesta. Koko synnytys kesti loppusessaan vajaa 5 tuntia. Nopeaa siis eteni, kun vihdoin saliin asti päästiin. Sain toisen asteen repeämän, mutta se nyt ei tuntunut oikeastaan missään, esikoisen repeämään verrattuna ja repeämän pystyi tällä kertaa korjaamaan synnytyssalissa, niin ei tarvinnut leikkaussaliin lähteä. Nopea synnytys, viimeisimpiä supistuksia lukuunottamatta aivan miellyttävä kokemus ja jos olisi tiennyt että ne viimeiset supistukset ei kestä kuin sen hetken ja kaikki on valmista, niin ajatus olisi siinä hetkessä ollut aivan eri. Siinä hetkessä kuitenkin ajattelin, että jos nämä jatkuu näin niin en kyllä tunti tolkulla kestä mitenkään. Onneksi ei tarvinnut kestää. Illalla päästiin jo osastolle. Vauva kävi vähän aikaa lämpökaapissa kun lämpö oli syntymisen jälkeen aika matala, mutta muuten ei ollut mitään ongelmaa pienellä.

Kaksi yötä oltiin osastolla ja sen jälkeen päästiin kotiin.

Meidän vauva arkea

Täällä on nyt pari viikkoa opeteltu vauva arkea ja muun perheen kanssa ajan yhteensovittamista. Pääsimme kotiutumaan sairaalasta alle 48h synnytyksestä. Vähintään sen 36h piti olla sairaalassa, koska vauvalta seurattiin verensokereita sen minun raskausdiabeteksen takia. Halusin mahdollisimman pian kotiin ja kerroinkin tämän heti osastolla. Hoitaja kysyi lääkärin tarkastukseen mentäessä että pääsemmekö vieripoliklinikalle. Tuumasin hoitajalle, että jos se on ainoa este sille, pääsemmekö tänään kotiin niin tulen sinne vieripoliklinikalle vaikka kuusta. Lääkäri kuuli tämän ja naurahti että onneksi ei tarvitse ihan kuuhun asti mennä, lääkäri teki tarkastuksen ja antoi luvan kotiutua. Kotiuduttiin lauantaina, isi ja esikoinen kävi meidät hakemassa sairaalasta ja meillä oli käynti vieripoliklinikalla heti maanantaina, eikä sielläkään käynyt mitään isompaa ilmi, painokin oli lähtenyt nousemaan. Vauvalla oli heti alkuun kaikki hyvin ja on ollut todella rauhallinen.

Kotona arki on alkanut rullaamaan. Mies on ollut isyyslomalla ja auttanut esikoisen kanssa. Alkuun esikoinen otti todella hyvin vauvan vastaan, hän jopa antoi tuttipullosta maitoa vauvalle jo sairaalassa ja toi vauvalle vauvan oman unirievun mukaan sairaalaan kun tulivat meitä hakemaan. Esikoinen on muutenkin ollut kovasti mukana vauvan hoidossa. Viikko sitten alkoi kuitenkin kiukuttelu ja esikoista sai vähän väliä komentaa milloin mistäkin. Otin vähän omaa aikaa esikoisen kanssa, käytiin ihan kahdestaan puistossa, kaverin luona, pyöräilemässä jne. niin kiukuttelu vähän helpotti. Oli vissiin vain ikävä äitiä.

Vauva on todella rauhallinen, osaa itkeäkin, mutta harvemmin itkee. Joskus vaipanvaihdon yhteydessä, tai kun ruokaa ei tule tarpeeksi nopeaa niin saattaa kunnon parkaisu päästä. Päivisin nukkuu melko pitkiä pätkiä ja iltapäivästä ja alkuillasta yleensä heräilee pidemmäksi aikaa seurustelemaan. Yöt on olleet aika levottomia. Tahtoo valvoa öisin ja syö vähänväliä. Ähisee ja puhisee ja möyhää, ei oikein tiedä olisiko helpompi ottaa viereen, vai yrittää nukuttaa omaan sänkyyn. Joka tapauksessa omat unet jää todella vähäksi. Vauvalla ei ole ollut vielä tuttia, mutta olemme miettineet miehen kanssa, josko sittenkin pitäisi tutti antaa, jos se vähän rauhoittaisi noita öitä. Koska vauva myös tankkaa maitoa ja imemisen tarve on kova, joten sitten tahtoo käydä niin, että puklaa/oksentaa osan maidosta pihalle ja hetken päästä on taas vailla maitoa. En kovin mielelläni tuttia antaisi, mutta jos se helpottaa näitä iltoja ja öitä niin oman hyvinvoinnin takia ajateltiin, josko kuitenkin kokeiltaisiin sitä tuttia. Jos ei auta niin otetaan koko tutti pois.

Vauva syö rinnasta ja pullosta pumppaamaani maitoa ja öisin yleensä menee korviketta tai jos ei saa pumpattua tarpeeksi niin lisätään korviketta vähän sekaan. Imetys on lähtenyt paremmin käyntiin, mitä esikoisen kohdalla koskaan, joten korviketta ei ainakaan vielä tarvitse antaa paljoa. Jos jaksaisi imettää myös yöllä ja pumpata niin ei varmaan tarvitsisi korviketta ollenkaan. Alkuun imetinkin myös yöllä, mutta vauva oli niin rauhaton yöllä että se meni yhdeksi taisteluksi ja itse ei saanut nukuttua sitä vähääkään kun vauva nukahti sitten aina tissi suuhun ja jos yritti siirtää siitä pois niin aina heräsi ja sama juttu alkoi alusta. Oman hyvinvointini kannalta teimme tämän päätöksen, etten imetä yöllä niin saa edes vaikka sen 30min nukkua aina. Univelkaa kertyy, mutta päivälläkään ei oikein voi nukkua varastoon kun on esikoinen pyörimässä kuitenkin täällä päivittäin. Enkä oikein ole saanut nukuttua päivällä, vaikka kuinka olisi väsyttänyt.

Vauva on syntynyt

Hei!

Pientä hiljaiseloa on vietetty. Meidän toinen poikamme syntyi elokuun alussa ja olemme täällä opetelleet uutta arkea. Eilen illalla kirjoittelin yhden kesken jääneen postauksen valmiiksi. Tarkoituksena olisi jakaa tänne nyt myös sitä vauva arkea, mutta katsoo nyt miten on aikaa. Lähtökohta on kuitenkin että olen molempien lasten kanssa ja jos tulee jokin sopiva rauhallinen väli, niin sitten voi aina blogia kirjoitella.

Ajatuksena on että kirjoitan itse synnytyksestä ja sen kulusta myöhemmin vähän tarkemmin, siitä voi tulla sen verran pitkä kertomus, että tarvitsee ihan oman postauksen. Päällisin puolin synnytys oli todella nopea ja hyvä kokemus, mutta kaikki muu siinä ympärillä taas oli vähän niin ja näin. Olisi hyvä, jos edes joskus jäisi hyvä kokemus osastolla olosta, mutta ainakin vielä se jäi vielä haaveeksi.

Päivät ovat menneet aikalailla ilman rytmiä, tai me nyt yritetään pitää esikoisen takia jonkinlainen rytmi, mutta vauvalla ei ole vielä rytmiä ollenkaan. Tai on hänellä samanlainen rytmi, mitä oli mahassa. Päivät nukutaan ja illat ja yöt valvotaan. Tosin tänään on ollut poikkeus ja oli melkein koko aamupäivän hereillä.

Vieraita on käynyt. Molemmat mummut ja pappa on käynyt katsomassa pientä. Vauvan täti ja muutama isotäti on myös käynyt katsomassa. Mennään kuitenkin päivä kerrallaan ja pikkuhiljaa päästetään vieraita kylään. Käytiin myös esikoisen 4v neuvolan yhteydessä samalla reissulla näyttämässä isomummulle ja isopapalle vauvaa kun asuvat samalla paikkakunnalla ihan lähellä meitä.

Esikoinen on ottanut vauvan tulon ihan hyvin. Hän toi vauvalle heti osastolle unirievun ja syötti vauvan ensimmäisen kerran osastolla. Nyt kun on kulunut reilu viikko syntymästä, alkaa esikoisella vähän näkyä kiukkuna se, ettei ole ollut hänelle nyt niin paljoa aikaa. Kerettiin viettää myös esikoisen virallinen syntymäpäivä. Silloin kävikin muutama vieras vielä, samoja toki, mitä itse synttärijuhlissa, mutta eipä se haittaa. Pääasia että esikoinenkin sai jonkun kanssa leikkiä.

Mies on vielä ensi viikon isyyslomalla. Täytyy tässä opetella vähän arkea myös niin, että olisi itsenäisesti kahden lapsen kanssa, niin saisi edes jotenkin pidettyä järjestyksessä tätä arkielämää täällä, kun mies töihin lähtee. Esikoisella alkaa parin viikon päästä sitten hoito taas, niin saa muutaman päivän viikossa olla hoidossa ja saadaan olla vauvan kanssa kahdestaan kotona. Ihan hyvä että vauva syntyi nyt pari viikkoa etukäteen, niin esikoisella on aikaa totutella tähän meidän uuteen arkeen, ennen kuin palaa hoitoon.

Esikoisen syntymäpäiväjuhlat

Lauantaina 24.7. vietettiin esikoisen syntymäpäiväjuhlia vähän etukäteen, koska ei voinut etukäteen tietää, milloin vauva syntyy ja sattuuko juuri samoihin aikoihin. Valmistelut aloitettiin jo hyvissä ajoin viikolla, olisiko ollut keskiviikkona. Siivoiltiin vähän taloa ja etsiskelin jo tarjoiluastioita valmiiksi. Torstaina tuli mummu apuun ja kerettiin viettää perheen kanssa myös vähän laatuaikaa ennen juhlia.

Perjantai olikin varsinaisesti juhlien valmistelupäivä. Mummu lähti esikoisen kanssa heti aamupäivästä puistoon, niin saatiin jäädä miehen kanssa rauhassa touhuamaan kotiin. Mies siivosi pihaa, leikkasi nurmikon jne. ja minä tein sisällä kakkuja ja siivoilin. Halusin nyt esikoiselle tehdä mahdollisimman paljo tarjottavaa itse, sen mitä osaan. Karjalanpiirakat ja pasteijat ostin kaupasta niin niitä ei tarvinnut muuta kuin tehdä uunissa. Kakut tein kuitenkin itse, ensin tein pätkisjuustokakun, koska sellaisen olen tehnyt ennenkin ja tiesin että se onnistuu. Välillä piti tottakai pestä myös astioita, joten päivällä joutui vähän odottelemaan, että saa lisää astioita, kulhoja ja sellaisia leipomiskäyttöön. Kakun jälkeen kerkesin tehdä suolaisen piirakan, tämänkin piti antaa jähmettyä, koska siihen tuli munamaito, niin ajattelin että parempi tehdä se jo tänään valmiiksi.

Päivällä saatiin kaikki pitää myös levähdystauko. Esikoinen heräsi sen verran aikaisin että nukkui taas pitkästä aikaa päiväunet. Itsekin taisin torkahtaa päiväunille ja mies kävi myös levähtämässä. Pitäisi muistaa ottaa itselle joka päivä noita levähdystaukoja.

Iltapäivästä rupesin tekemään vielä toisen kakun, siihen oli kylläkin valmis kakkupohja, koska en ole koskaan tehnyt kakkupohjaa ja en halunnut ottaa sitä riskiä, että siitä tulee ihan hirveä. Eihän se valmis pohjakaan mikään hyvä ole, mutta sitä kuitenkin syö. Tein ensimmäistä kertaa vaahtokarkkimoussea ja mietin, että saahan nähdä, mitä siitä tulee. Siitä tulikin ihan syötävä, toki täytettä olisi voinut olla kakkuun vähän enemmän, mutta jospa se nyt menisi tämän kerran. Pitää seuraavalla kerralla tehdä enemmän. Tein perjantai iltapäivänä myös minimuffinsseja, niin nekin oli jo loppusilausta vaille valmiit. Ei tullut lauantaina niin kiire, kun kuitenkin ensimmäiset vieraat tulivat jo 11 aikaan aamulla.

Haluttiin aloittaa synttärijuhlat mahdollisimman aikaisin, koska en itse olisi jaksanut kuunnella esikoisen koko aamun kyselyitä siitä, milloin muut tulevat ja eikö tänne tule ketään jne. Nyt kun osa vieraista tuli jo aikaisin, niin ei kerennyt montaa tuntia odotella kun koko synttärijuhlat vähän polttelivat jo edellisenä iltana. Kaikinpuolinen oli kiva päivä. Nyt elokuussa vietettiin vielä oikeana syntymäpäivänä kiva päivä. Annettiin oikea lahja vasta oikeana syntymäpäivänä ja odotettiin muutamaa vierasta käymään. Jotenkin mennyt aika nopeaa ja meidän esikoisen on jo neljä vuotias, iso poika.

Synnytys

Yksi päivä minulta kysyttiin, onko kiva synnyttää, tai jännittääkö. Ei, ei jännitä itse synnytys jos kaikki menee ok. Tai siis olen valmistautunut synnytykseen mielestäni ihan mukavasti, olen käynyt synnytystä mielessäni läpi ja haluan synnyttää alateitse. Se jännittää, jos jouduinkin yhtäkkiä sektioon, tai vielä pahempaa, hätäsektioon. Mikään ei olisi niin hirveää kuin herätä omalta työpaikalta. Se ei olisi mukavaa itselle, eikä varmasti työkavereillekaan. Tämä on siis kärjistetysti ajateltu, ei tietenkään sektion jälkeen aina jotain kamalaa tapahdu.

Olen lukenut paljon synnytyksestä ja vaikka ensimmäisessä repesin todella pahasti, tämä toinen synnytys ei kuitenkaan jännitä ollenkaan. Silti välillä tuntuu, että olenko sittenkään valmistautunut tarpeeksi. Olenko harjoitellut tarvittavia juttuja jne. Voisin listata tähän ylös vähän ajatuksia tulevasta synnytyksestä ja mitä olen ajatellut käyttää synnytyksessä hyväksi.

Ensimmäinen synnytykseni kesti vajaa 10h ja yleensä seuraava synnytys on nopeampi, joten nyt täytyy miettiä jo sitä, missä vaiheessa alkaa lähteä sairaalaan, ettei tule yhtäkkiä kiire, tai ettei ehdikään sairaalaan. Tämäkin riippuu paljon siitä, miten tämä seuraava synnytys alkaa, jos vedet menevät ensimmäisenä, niin täytyy varmaan olla yhteydessä sairaalaan ja he varmaan osaavat opastaa sieltä miten edetään ja vaikka ei vedet menisikään, niin jossain vaiheessa kuitenkin soittelen sinnepäin, niin osaavat varautua jo etukäteen, että ollaan jossain vaiheessa tulossa. Vesien menojen jälkeen on ollut vähän kahta puhetta siitä, pitääkö soittaa ambulanssi vai ei. Olen ymmärtänyt että jos vauva on tullut alas ja kiinnittynyt, niin silloin ei tarvitsisi soittaa ambulanssia vaan voi tulla omalla kyydillä. Itselläni ei ole vielä vauva kiinnittynyt, mutta pään alapuolella ei enää ole lapsivettä. Jos vedet menisi nyt, niin en tietäisi, onko vauva kiinnittynyt, vai ei, joten tätäkin täytyy kysyä neuvolasta, miten edetään jos kiinnittymisestä ei ole tietoa.

Esikoisen kohdalla ponnistuksen tarve tuli aika yhtäkkiä ja en osannut odottaa sitä, niin täytyy ottaa tämä huomioon sitten kun synnytys on käynnissä, meiltä sairaalaan menee kuitenkin n. 30 minuuttia kun ajelee. En halua mitään lääkkeellistä kivunhoitoa, tai voin jotain panadolia ottaa suun kautta, mutten edes usko sen tehoavan. Täytyisi muistaa, jos mahdollista että saa olla kotona, niin käydä suihkussa ym. Se rentouttaa ja auttaa. Haluaisin synnytyssalissa ammeen, minulta on jo raskausaikana vesi vienyt kipuja pois ja olin esikoisen synnytyksessäkin ammeessa ja tykkäsin siitä kovasti. En tiedä miten vesi onkin niin ihana elementti, kaikkihan siitä ei tykkää. Minun kohdalla kuitenkin se on terapeuttista ja tosiaan on vienyt kaikki kivut poissa nyt raskauden aikana, joten olen paljon aikaa vedessä viettänytkin, siellä ei tarvitse tehdä mitään urheilusuoritusta, vaan riittää kun vain vaikka istuu vedessä. Toivottavasti siinä vaiheessa, kun sairaalaan on lähdettävä, on sellainen sali vapaana, missä on amme. Kaikista eniten ärsyttää se, jos sellaisen huoneen saa synnyttäjä, joka käy vähän aikaa siellä ammeessa ja saa kaikki muutkin kivunlievitykset ja sitten minä, joka toivoo pelkästään sitä ammetta, niin ei tuollaisen takia sitä sitten saa.

Mahdollisuuksien mukaan haluan liikkua, käyttää lämpötyynyä, hierontaa ym. Haluan keskittyä ja rauhoittua itse synnytykseen, vaikka tiedän jo etukäteen että se tulee tekemään kipeää, yritän tsempata itseni siihen tilaan, että synnytys kävisi vähemmän ja olenkin tässä raskauden aikana tätä läpi käynyt. Yritän olla mahdollisimman rentona ja olisi tarkoitus vielä katsoa rentoutusvideoita ja harjoitella hengitystekniikkaa, jolla saa omaa kehoa rennommaksi, niin uskon että synnytyskin etenee paljon nopeampaa, eikä tarvitse kovin kauaa kivuissa olla. Valitettavasti esikoisen kohdalla supistukset olivat niin voimakkaita että vetivät jalat alta. Viimeksi muistan, kuinka hankalaa oli yrittää rentoutua supistuksen aikana, vaan sitä yritti painaa vastaan. Yritän tällä kerralla ottaa rennommin, koska se ei käy sitten läheskään niin kipeää.

Sen verran on jäänyt edellinen repeämä mietityttämään, että haluan synnytykseen kokeneen kätilön, sehän ei estä uudelleen repeämistä, mutta olisipahan ainakin kokemusta, jos on joku vasta valmistunut, tai ei ole kokemusta repeämistä jne. niin ei tässä vaiheessa oikein herätä minussa ainakaan luottamusta. Sain luvan synnyttää alateitse, repeämästä ei ole jäänyt ongelmia ja on hyvin parantunut. Lääkäri joutui ihan etsimään, että mistä kohti repeämä on ommeltu kiinni, eikä missään myöskään tuntunut arpikudoksia tms. jotka vaikeuttaisi venymistä ja voisivat aiheuttaa uudelleen repeämän. Haluan myös puheliaan kätilön, koska se omalta osaltaan vie ajatuksia itse synnytyksestä pois ja näin ollen pystyy ehkä johonkin muuhunkin välillä keskittymään, vaikka siinä omassa synnytyskuplassa onkin.

Minulla oli rv 36 synnytystapa-arvio eli viime viikolla. Arvioitiin siis se, pystynkö synnyttämään alateitse edellisen repeämän takia, tähän ei ollut mitään estettä. En missään nimessä halua käynnistystä, joten sanoin tästä kätilölle ja kätilö ainakin sanoi, että ei sitä käynnistetä jos ei halua, että kuunnellaan kuitenkin äidin toiveita. Käynnistetty on aina käynnistetty ja minusta se ei ole luonnollista omalle keholle ja koen, että se olisi paljon kivuliaampi. Saatikka se, että jos yritetään käynnistää monta päivää ja se ei onnistu ja sen takia tulee jotain komplikaatioita tms. Ja taas ollaan jossain hätäsektiossa. Tosin, olen ymmärtänyt että jos ei ole esikoinen kyseessä, synnytystä ei käynnistellä ihan niin pitkään, mitä esikoisen kohdalla. Haluaisin vain mahdollisimman nopean synnytyksen, jos vain itse voi tähän vaikuttaa, koska en halua olla sairaalassa yhtään enempää kuin on pakko. Kuitenkin joudutaan vauvan kanssa se pari päivää ainakin olemaan.

Meillä kaikilla on ollut nyt lomaa.

Miehelläkin alkoi 3 viikon kesäloma tuossa reilu pari viikkoa sitten, eli tämän viikon on vielä lomalla. Todella, siis todella nopeaa on mennyt aika, paljon on keretty touhuta, mutta paljon jäi myös asioita tekemättä, mitä olisi halunnut vielä tehdä ennen vauvan syntymää. Toki niitäkin asioita voi vielä tehdä, mutta tuo omat hankaluutensa se, kun mies on tosiaan ensi viikosta lähtien arkipäivät taas töissä ja voi olla että joutuu tekemään pitkää päivää.

Aloitettiin loma heti pitäjäpäivillä ja käytiin mummulassa kylässä. Tai oikeastaan se viikonloppu oli miehellä vielä vapaata, mutta siitä sitten alkoi suoraan loma. Paljon kun ollaan liikenteessä, niin ei oikein ole aikaa rauhoittua koneen ääreen ja kirjoitella blogia. Kuitenkin on kiva aina kirjoittaa vähän pidempi pätkä kerralla, ettei tarvitse aina jättää ajatuksia kesken kiireen takia. Loman alkuun hommasin meille heti kylpylästä yhdeksi yöksi perhehuoneen ja päästiin vähän uimaan ja rentoutumaan. Omalta osaltaan lomaa hankaloitti kuumuus, mutta ei annettu sen kuitenkaan niin paljoa häiritä. Esikoinen tykkäsi kovasti, sai uida ja käytiin katsomassa hotellin oma leikkihuone, jossa oli todella paljon tekemistä ja siellä olisi viihtynyt pidempäänkin. Aika oli nyt vain rajallinen, koska ei yhden yön aikana hirveästi kerkeä mitään tehdä. Toisaalta oli myös hyvä, että olimme vain yhden yön, koska hotellihuoneessa ei ollut edes ilmastointia, niin huone oli melko tukala. Ennen kotiinlähtöä lämmitettiin aamupalan jälkeen vielä sauna, meillä oli oma sauna perhehuoneessa.

Käytiin esikoisen kanssa myös minilomalla mummun ja enojen luona. Päästiin uimaan uima-altaaseen ja ulkosaunaan ja poreammeeseen. Todella rentouttavaa ja kivaa oli. Grillattiin evästä ja saatiin muurinpohjalettuja, en edes muista milloin olisin viimeksi syönyt muurinpohjalettuja, varmaan joskus rippikoulussa, eli siitä on aikaan. Yöksi mummulaan ja seuraavana päivänä päästiin vielä toiselle enolle, joka on myös esikoisen kummisetä, saunaan ja poreammeeseen. Hekin olivat vastikään poreammeen hommanneet. Tosin esikoinen ei oikein antanut poreiden olla vaan piti ammetta itselleen enemmän uima-altaana.

Pääosin on ollut lämmintä koko loman ajan, paljon on käyty uimassa uimarannalla ja vietetty kavereiden kanssa aikaa. Esikoinen kävi isin kanssa yhden yön mummulassa ja itse sain vähän omaa aikaa, vaikka se aika meni aika pitkälti siivotessa niitä juhlia pois. Minullakin alkoi virallisesti äitiysloma viikko sitten. Jotenkin tosi nopeaa mennyt tämäkin viikko jo.

Tarkoituksena on ollut nyt loman aikana, että vietetään mahdollisimman paljon aikaa esikoisen kanssa, koska sitten kun vauva syntyy, aika on varmasti ainakin alkuun melko rajallista. Siksi, ollaankin paljon kuljettu mummulassa ja sukulaisten luona, sen mitä oma vointi on sallinut. Käytiin myös Leo's Leikkimaassa yhtenä päivänä ja siellä vierähti 3 tuntia ihan noin vain, se oli aikaraja, mitä siellä sai olla. Puistoissa ollaan käyty kun on hyviä ilmoja sattunut olemaan, paljon on käyty jäätelöllä ja tehty kaikkea kivaa yhdessä. Nyt on useampi päivä ollut viileämpää, joten on nähty kavereita ja käyty kärkkäisellä ja kirppareilla. On ollut ihan mukavaa. Tällä viikolla olisi tarkoitus käydä vielä tivolissa ja viikonloppuna on esikoisen syntymäpäiväjuhlat vähän etukäteen, että keretään viettää nekin alta pois, ennen kuin vauva syntyy. Nopeaa on kyllä nämä reilu pari viikkoa tässä mennyt ja luulen, että tämä loppuviikkokin menee ihan yhtä nopeaa.

Vauvakutsut

Paljon puhutut vauvakutsut, babyshowerit. Itsehän aikoinaan järjestin itse itselleni ensimmäiset vauvakutsut silloin kun odotin esikoista. Ja minusta se oli ok, kun ensimmäinen vauva tulee, niin silloin voi pitää vauvakutsut ja itse kun ne järjesti, niin sai juuri sellaiset kuin itse halusi. Tykkään järjestellä paljon kaikkia kutsuja, olen ollut myös yksillä vauvakutsuilla, joita järjesteltiin porukalla. Toki se järjestely on hieman haastavaa, varsinkin jos kaikki eivät siihen osallistu, mutta siksipä olisikin paljon helpompaa, jos saisi yksin järjestää, niin saisi sellaiset kuin haluaisi. En kuitenkaan ole sellainen ihminen, että minulle voisi järjestää mitään kutsuja.

Yhden kaverini tuntien, osasin kutsuja odottaa ja tottakai he yrittivät kutsut järjestää niin, etten minä niistä tietäisi, yllätyskutsut siis. Toivoin kuitenkin, ettei mitään järjestettäisi, koska olo ei ole ollut mitenkään kaksinen koko raskausaikana, ja minusta se on jotenkin outoa, jos järjestetään vauvakutsut, kun syntyy toinen lapsi. Kuitenkin edellisestä on kaikki tarvittava ehkä vielä nurkissa pyörimässä ym. En kuitenkaan mennyt tyhmyyksissäni sanomaan kenellekkään, ettei tarvitse mitään järjestää, mutta kukaan ei myöskään hoksannut minulta sitä kysyä, että haluaisinko edes vauvajuhlia. Olivat vain päättäneet että tällaiset järjestetään.

No, kaikkien sattumusten ja laskujen yksi plus yksi jälkeen, arvasin, että nämä kutsut olisi tänä viikonloppuna, lauantaina. Osasin etsiä tiettyjä merkkejä ja äitini jopa paljasti tietämättään osaksi, että kutsut ovat lauantaina. Osasin siis epäillä jo viikkoa ennen että kutsut on tulossa. Myöskin miehen puheista sai sen käsityksen että lauantaina tapahtuu jotain, kun yhtäkkiä piti puolen päivän maissa lähteä kotoa pois, ei meillä koskaan ole etukäteen niin tarkkoja aikatauluja, saatikka että pitäisi väkipakolla lähteä. Ensin ajattelin etten edes lähde mihinkään vaan oli sellaista mankumista, että ajattelin säästyväni kun vain lähden autoon istumaan, harmikseni unohdin lompakon kotiin, niin tiesin, että jossain vaiheessa sinne olisi palattava, kun ei ilman lompakkoa muuallekkaan pääse.

Mitä lähemmäs siis lauantai tuli ja mitä enemmän näitä konkreettisia asioita kävi ilmi, että "yllätysjuhlat" olisivat tulossa, niin sitä enemmän rupesi ärsyttämään ja mieskään ei suostunut mitään kertomaan, vaikka tein selväksi, että tiedän mitä on tekeillä. Totesinkin ennen kotoa pois lähtiessä että te olette aivan surkeita järjestämään mitään yllätyksiä. Oltiin vielä edellisenä päivänä tehty piharemonttia ja olin niin kipeä ja väsynyt, etten olisi halunnut mitään vieraita, saatikka yrittää olla juhlatuulella. Samaten päivittelin sosiaalista mediaa, että näkevät, kuinka vastahakoinen olen ollut lähtemään ylipäätänsä kotoa pois kun siihen yritetään pakottaa.

Ensin meinasin etten saavu edes paikalle, mutta kuitenkin tulin ja jäin pihalle, enkä suostunut tulemaan sisälle, koska tiesin porukan odottavan sisällä minua. Meinasin kirjoittaa heille lapun ennen lähtöä, olisi ehkä pitänyt niin vastaanotto ei olisi ollut minun osalta niin negatiivinen. Kaverit ei ainakaan pahoittaneet mieltään, mutta sitä en tiedä pahoittiko äiti. Toisaalta, jos kerran on valmis tekemään jotain näin järjetöntä niin täytyy vastata myös seurauksista, että vastaanotto ei välttämättä olekaan hyvä. Kyllä minäkin pahoitin mieleni ja todella paljon pahoitinkin. Kaikki tympääntyneisyys purkautui kerralla ja tokaisin tosi ilkeään sävyyn että olen tiennyt näistä juhlista jo viikon, että ei tämä mitenkään yllätyksenä tullut. Kun kaikki tietenkin tulivat lopulta ulos, kun mies ei saanut minua sisälle.

Mikään, ei mikään ole niin ärsyttävää kun se, että tullaan pyytämättä/kertomatta (tai tottakai kertoivat miehelleni, koska hän oli tässä jutussa mukana) meidän taloon säätämään ja touhuamaan. Minun kontollenihan se siivoaminen ym. kuitenkin jää sitten lopulta. Ja se kun keittiö on minun valtakuntaa, minulla on tietyt rutiinit siellä jne. niin siellä oli säädetty taas omia, oli tyhjennetty tiskikonetta ties mihin kaappeihin ja täytetty uudestaan sitä tiskikonetta aivan miten sattuu ja sai kaikki astiat kerätä sieltä esipesua varten pois ja aivan jäätävä homma laittaa koko keittiö taas sellaiseen kuntoon, että sieltä löytääkin jotain. Saatikka että juustohöylä oli niin hukassa että meinasi hermot palaa ihan totaalisesti ja olin lähettämässä jo "siivoojille" viestiä että missä hitossa mun juustohöylä on, mutta sitten onneksi löysin sen. Tietenkin juhlissa on myös tarjottavaa ja oli kakkua ja kaikenlaista, no, minulla on raskausajan diabetes, eikä saisi verensokerit nousta, mutta liekö tämäkään käynyt kenelläkään mielessä ja jos en olisi edes kakkua ottanut, niin sekinhän olisi ollut taas aivan kamalaa.

Hyvähän se on ottaa nokkiinsa siitä ja sanoa että tympäsee muiden puolesta kun jotain järjestää ja vastaanotto on tällainen. No, siinä vaiheessa kun tullaan omaan kotiin pyytämättä niin voi vaan miettiä että miltä itsestä tuntuisi, tai joutuisi tekemään jotain sellaista, mistä ei itse pidä, vain sen takia kun muut järjestää. Ei tarvitse järjestää mitään, piste.

Oli kiva nähdä kavereita, sellaisiakin, joita harvemmin meillä näkee, mutta silti jäi tosi huono fiilis. Sai täyden työn tehtyä siinä että saa itsensä kasattua edes jotenkin, että pystyy koko juhlissa edes olemaan, olin aivan loppu illasta kun sain vähä laitettua kämppää järjestykseen ja juhlakoristeluita siivottua. Ei todellakaan ole minun juttu tällaiset "yllätys"juhlat. Sain vaippakakunkin, tosin en ole edes avannut sitä vielä. Saa nähdä kerkeääkö kaikkia juttuja edes käyttämään, kun kaikki on ostettu jo valmiiksi. Ihan hieno idea tosin muilta.

Järjestäjän kanssa tästä asiasta juteltiinkin ja sanoikin että hän ymmärtää kaikki reaktiot ja tunteenpurkaukset aivan täysin, eikä todellakaan pahoittanut mieltään, vaan kaikki tunteet on sallittuja. Sanoi myös että olisi pitänyt tajuta kysyä etukäteen ennen kun mitään järjestää, että haluanko edes mitään. Onneksi ystävät on sellaisia, että he ymmärtää ja heidän kanssaan voi jutella näistä vaikeistakin asioista, jotka eivät ole ihan putkeen menneet.