Meille tulee vauva

Eilen julkistimme asian, meille tulee vauva. Kävimme nt ultrassa ja siellä oli pienellä kaikki hyvin. Hän oli vajaa 6cm pitkä ja kovasti oli liikkeellä. Välillä oli käsi poskella ja hirveästi heilutteli varsinkin käsiä. Hän on terve ja kaikki riskiluvut todella pieniä, joten ei ollut tarvetta jatkotutkimuksille. Alkuraskaus on mennyt hyvin. Uskon että tätä matkaa on helpottanut se, kun ei tarvitse töissä rasittaa itseään. Nyt siis tulee päivityksiä blogin puolellekin taas myös raskaudesta.

Kävin sokerirasituksessa jo pari viikkoa sitten. Minullahan oli jo edellisestä raskaudesta mittari ja muut valmiita, joten aloitin sokereiden mittaamisen jo heti kun sain tietää olevani raskaana. Kohollahan ne sokerit oli, paastot lähinnä. Sokerirasituksessa sekä paasto että 1h arvo oli koholla. Olihan minulla aivan järkyttävä olo sen ensimmäisen tunnin aikana. Sitten rupesi helpottamaan, mutta onko tuo ihmekään kun pelkkää sokeria joutuu juomaan. Lähete lähti sairaalaan ja sieltäottavat taas jossain vaiheessa yhteyttä. Nyt kotimittauksissa sokerit pysyneet rajojen alapuolella ruokavalion avulla.

Korona(ko)?

Me kerkesimme sairastaa tuossa muutaman viikon. Esikoinen tuli yhtenä torstaina hoidosta kipeänä kotiin ja heti kotia tullessa kuulin äänestä, että nyt ei ole ihan terve. Ääni oli hieman paineessa ja vähän yskähteli. Hoitaja ei ollut mitannut lämpöä hoidossa, oli vain ihmetellyt kun esikoinen on hieman väsyneempi ja yskinyt. Kotona mitattuna lämpöä oli jo reilusti. Esikoisen oireet pahenivat viikonlopun aikana. Hän yski enemmän ja nenä alkoi vuotaa. Kuumetta oli ensimmäisenä päivänä yli 38 astetta, mutta muina päivinä piti vähän lämpöä. Ensimmäiset päivät sai ottaa todella rauhallisesti, koska heti kun vähääkään alkoi riehumaan tai juoksi, rupesi yskittämään niin paljon, että oksensi kaikki ruoat ulos, tätä kesti kolme päivää. Mahdollisesti oli myös jonkinlaista lihassärkyä, koska välillä valitteli käsiä tai jalkoja kipeiksi. Itse sairastuin maanantai iltana ja kuopus tiistaina. Miehellä oli vähän nenä tukossa ja silloin tällöin yski.

Kuopuksella tuli myös yskä, yski varsinkin aamuisin ylös noustessa paljon ja limaa tuli paljon. Hengitys myös rohisi, mutta rohinat kuuluivat todennäköisesti kurkusta, ei ainakaan syvemmällä ollut. Nenää piti myös puhdistaa nenäimurilla, mutta lämpöä ei ollut missään vaiheessa. Käytin kuopusta lääkärissä, koska on kuitenkin vasta 6kk ikäisestä kyse, mutta siellä oli hengitysäänet puhtaat, eikä sen puoleen huolta ollut. Saman viikon perjantaina soittelin vielä uudestaan terveyskeskukseen, että millaisilla oireilla pitäisi lähteä päivystykseen, kun näytti että oireet vain päivä päivältä pahenivat. Kuopus söi pahimpina päivinä huonosti, mutta söi kuitenkin, eikä ollut tavallista väsyneempi tms. Hyvin jaksoi seurustella, ehkä vähän tavallista itkuisempi oli. Yöt meni hyvin. Suht. helpolla siis pääsi.

Itse tein negatiivisen korona kotitestin silloin tiistaina. Kuulun riskiryhmään, niin pääsin viralliseen testiin keskiviikkona, sekin oli negatiivinen. Omat oireet alkoivat kurkkukivulla, välillä kurkku oli niin kipeä, ettei tahtonut kärsiä edes nielaista. Itselläni oireet pahenivat ja viikonloppuna olin jo aivan väsynyt. Myös oireiden todella voimakas seilaaminen vei voimia. Itselläni piti pientä lämpöä lähes päivittäin ja yhtenä yönä tuli kuumepiikki, olin aivan järkyttävässä horkassa, vaikka oli monta peittoa ja pitkähihainen paita päällä ym. Itselläni oli aivan järkyttävä, alkuun kuiva yskä, joka muuttui päivien aikana limaisemmaksi ja taas alkoi pikkuhiljaa muuttua kuivaksi. Nenä on ollut tukossa ja on edelleen, vaikka muuten koen itseni jo terveeksi. Pahimpina päivinä paine tuntui otsassa asti ja olin jo aivan varma, että räkä on noussut otsalohkoon, mutta sekin alkoi helpottaa. Välillä oli olo, ettei ole kipeä ollenkaan. Välillä kun laittoi pyykit koneeseen, tuntui ettei jaksa enää yhtään mitään. Viikonloppu meni lähes maatessa, koska voimattomuus ja väsymys oli sanoin kuvaamattoman voimakasta. Hyvä että vessassa jaksoi käydä. Pääkipua oli lähes päivittäin, eikä särkylääke auttanut. Jossain vaiheessa lähti myös ääni, mutta se palautui takaisin. Välillä saattoi olla jopa alilämpöä ja välillä lämpöä, tätä seilaamista saattoi olla monta kertaa päivässä, joka kulutti voimia aivan hirveästi. Myös korvakipua oli muutaman päivän ja imusolmukkeet olivat joitakin päiviä vähän turvoksissa.

Saimme reilu viikko esikoisen sairastumisesta tietää, että hänen hoitotäti oli sairastunut myös samaan aikaan koronaan, joten on melkoinen lottovoitto käynyt, jos tämä ei sitä itseään ollut. Esikoinenhan meillä tosiaan sairastui ensimmäisenä. Toki, nythän ei voida todistaa, että tämä koronaa oli, koska kaikki testit oli negatiivisia, tein itse vielä yhden kotitestin maanantaina ja sekin oli negatiivinen, eli viikko sairastumisesta. Kaikillehan se ei näytä positiivista missään vaiheessa. Muuten minulle on ihan sama, onko tämä ollut todistetusti koronaa vai ei, mutta jos oli nii olisin tarvinnut sen todistuksen sairastetusta koronasta, niin olisin pystynyt käymään sunnuntaisin töissä. Ja mikäli mielisin sen toisen rokotteenkin ottaa, niin pitäisi olla tieto, onko sairastanut koronan vai ei, koska jos tämä sitä oli, niin toista piikkiä ei tällä hetkellä edes saa. Lopputulema on että tämä oli joko koronaa tai sitten influenssa. En muista milloin olisin näin kipeä ollut, eikä esikoinenkaan ole ikinä ollut niin pitkään sairaana, mitä nyt oli. Yhteensä sairastettiin kaksi viikkoa. Silti, kuitenkin vähällä päästiin, kun olimme kotona, eikä tarvinnut kenenkään lähetä esimerkiksi sairaalaan.

Lahjasolutausta

Luin tuossa jokin aika sitten pro gradua lahjasolulasten kokemuksista ja se pisti miettimään ihan tosissaan tätä aihetta. Aina puhutaan paljon siitä, kuinka on lapsettomia ihmisiä. Kuinka on iso kriisi, jos ei syystä tai toisesta saakaan omia lapsia. Itsekin olen paljon kuullut nimenomaan vanhempien roolista ja tuntemuksista tällaisissa tilanteissa. Olen yrittänyt kuvitella, millaista elämä olisi ilman lapsia, vuosia tuloksettoman yrittämisen jälkeen. Mukana on mahdollisesti ollut myös erilaisia hoitoja ja nekin todettu tuloksettomiksi. Kukaan ei ole kuitenkaan puhunut, miltä lapsesta tuntuu sitten, kun hän on perheeseen tullut lahjasolujen avulla. Millaista lapsen elämä on, kun saa kuulla olevansa lahjasolutaustainen.

Lahjasolulapsien kokemuksista on tehty Suomessa hyvin vähän tutkimuksia. Tutkimuksissa on keskitytty juurikin enemmän vanhempien kokemuksiin. Tämä lukemani pro gradu -tutkielma löytyy netistä ja jos aihe vähääkään kiinnostaa, kannattaa käydä lukemassa. Pro gradu löytyy otsikolla "Tän kohdalla on sellainen ihme aukko, että kukaan ei tiedä vastauksia mihinkään". Gradussa puhutaan esimerkiksi siitä, aiheuttaako salailunegatiivisia tunteita sen jälkeen, kun tieto lahjasolutaustasta käy ilmi. Salailua on esiintynyt, eikä kaikki edes tiedä, kertovatko lapsensa alkuperästä koskaan. Näihin asioihin liittyen jää varmasti paljon avoimia kysymyksiä, joihin ei välttämättä koskaan saa vastausta.

Itse koen asian niin, että salailu vain pahentaa asioita. Lapselle jää paljon kysymyksiä ja epäilyksiä elämänsä varrella, miksi jokin asia on toisin, miksei lapsi ole esimerkiksi perinyt vanhemmiltaan joitain asioita. Jos ei tiedä edes, että on lahjasolutaustainen. Puollan sitä, että asiasta kerrotaan lapselle avoimesti, lapsen kehitystason mukaan. Itse ainakin kokisin salailun epämiellyttävänä. Miksi vanhemmat olisivat halunneet salata asian, häpeävätkö he. Miksei saa tietää omasta alkuperästään jne. Lapsi saakoon myöhemmin päättää, mitä tekee tiedolla, vai tekeekö mitään. Yle Areenasta löytyy myös noin 30 minuutin mittainen pätkä aiheeseen liittyen. "Kun dna-testi mullistaa käsityksen perheestä. -Identiteetin rakentaminen. Kannattaa tämäkin katsoa.

Simpukka ry on lapsettomien yhdistys ja heillä on ollut helminauha -hanke vuodesta 2019. Hankkeessa on kehitetty monenlaista toimintaa lahjasoluilla lasta toivoville ja jo lahjasoluilla saadun lapsen perheille. Esimerkiksi perhevalmennus, jossa on käsitelty lahjasolutaustasta lapselle puhumisen teemaa. Jos joku kaipaa tietoa lahjasoluteemoista, niin simpukka ry:n työntekijöihin voi olla rohkeasti yhteydessä. Helminauha -hanke sai nyt myös jatkoa vuosille 2022-24, joten he pääsevät kehittämään tietoa tukea ja toimintaa myös lahjasolutaustaisille henkilöille. Tämä on hieno asia!

Hiljaiseloa

Täällä on vietetty hiljaiseloa. Tai siis ihan normaalia arkea olemme viettäneet, mutta ei ole vain ollut aikaa kirjoitella blogia ja taas toisaalta, ei ole myöskään ollut sellaista fiilistä, että olisi jaksanut kirjoitella. En hirveästi tykkää kirjoitella silloin, jos se tuntuu todella vaikealta.

Lasten kanssa on touhuiltu ja aika pitkälle se arki heidän ympärillään pyörii. Nyt esikoinen on sairaana, joten on häntäkin pitänyt hoitaa. Ei, meillä ei ole koronaa, ihan tavallinen nuhakuume vain.

Olen seuraillut ehkä vähän vähemmän nyt tuota maailman ja suomen menoa, mutta sen verran on pitänyt pitää itsensä ajan tasalla, että helmikuun alusta se rokotepakko tulee sitten hoitohenkilöstölle. Harmi. Itsehän en ole ottanut kuin yhden rokotteen ja tuskin tulen loppuja edes ottamaan, tällä hetkellä ainakin meidän työpaikalla vaaditaan kolme rokotetta, joten ei tarvitse heidän odotella että töihin tulisin. Jännä, että tätä rokoteasiaakin on tarkoitus tarkastella ymmärtääkseni uudelleen ensi viikon aikana, nythän se väliaikainen laki on vuoden loppuun asti voimassa. En ymmärrä, miksi näitä päätöksiä pitää tehdä niin vauhdilla, koska en henkilökohtaisesti usko siihen, että hoitohenkilöstön pakkorokotukset hillitsevät koronaa millään tavalla. Vai pitäisikö meidän olla esimerkkinä? Laitatuttaa itseemme ties mitä mömmöjä, joista ei ole vielä juurikaan tietoa, mitä voi aiheuttaa tulevaisuudessa. Aivan sama onko hoitohenkilöstöä vai ei, rokote pitäisi olla vapaaehtoinen, varsinkin, jos niitä pitää ruveta ottamaan joka 4 kuukausi kun teho huononee. Aivan käsittämätöntä touhua taas. Toivottavasti rokotteet eivät ole enää pakollisia kun on palattava töihin. Jos ovat, en tiedä mitä sitä sitten...

Jäämme odottelemaan.

Uusi vuosi

Uusi vuosi alkoi meillä hiljalleen. Otimme uutta vuotta vastaan isomummulassa ja mummulassa. Söimme hyvää ruokaa ja läheisten kanssa pelailimme ja saunoimme. Kuopus ei vielä käänny, mutta hän kovasti kuitenkin mummulassa liikkui viltiltä pois ja jopa todella nopeaa. Kysyinkin anopilta, että onko kuopusta siirretty, kun saunaan lähtiessä hän oli aivan toisinpäin viltillä. Eivät olleet siirtäneet ja iltapalaa syödessä huomasin kun kuopus oli lähtenyt viltiltä vaeltelemaan ja oli matolla menossa hyvää vauhtia ja ottanut Pentikin pupunkin mukaan. Mihin lie oli menossa.

Jumiuduin kiinni anoppilan kujatien pätkällä, kun roska-auto oli käynyt taas tallaamassa tien niin pehmeäksi, ettei siitä päässyt. Tai pääsi, mutta jäin varmaan ainakin 5 kertaa kiinni tielle ja saattoi yhtäkkiä yrittää vetäistä ojaan, vaikka vauhtia ei ollut kuin ihan mateluvauhdin verran. Oli tarkoitus että olisin käynyt juhlistamassa vähän uutta vuotta, mutta en uskaltanut lähteä autolla enää, kun olisin kuitenkin jäänyt kiinni uudestaan sinne tielle. Molemmat pojat jaksoivat valvoa uuden vuoden aattona vähän pidempään ja näkivät raketteja.

Miehellä ollut nyt tämä väliviikko lomaa ja huomenna takaisin töihin. Tosin on hän kyllä loman aikana käynyt kahdesti työmaalla, että eipä se pelkkää lomailua ole ollut. Tästä se arki lähtee taas liikenteeseen. Keskiviikkona on 5kk neuvola.

Vuosi lähenee loppua.

Niin se vain vuosi on kohta taas vierähtänyt. Paljon on tähän vuoteen mahtunut, niin iloa kuin suruakin. Korona, tämä viheliäinen tauti, joka on toisaalta vaikuttanut elämään, mutta toisaalta taas ei. Harmittaa hirveästi kun aina on joku paikka kiinni, tai et pääse johonkin jonkun koronapassin takia. Alkuvuoden töissäolo, itsensä kehittäminen sairaanhoitajana ym. on hyviä kokemuksia. Raskaus oli toivottu, vaikkakin raskausaika oli todella hankala kaikkien kipujen takia ja kun tuntui, ettei mistään saa mitään apua, vaikka kuinka yritti.

Kesäloma, mökkireissut. Pari reissua kerettiin tälle vuodelle tehdä. Kesä oli lämmin ja ihana. Paljon kerettiin tehdä, paljon jäi myös tekemättä.

Sedän sairastuminen syksyllä ja kun tästä saimme tietää vasta eräänä sunnuntaina, niin setä nukkui pois jo seuraavana keskiviikkona. Hautajaisissa käyminen, hormonien takia otti melko koville. Yleensä en ole niin herkkä ja herkillä, mutta hormonit tekivät tehtävänsä. Huonomuistisuus on seurannut mukana synnytyksen jälkeen. Välillä on todella huonoja päiviä muistin suhteen, välillä taas parempia, turhauttavaa toki senkin edestä kun ei muisti pelaa kunnolla.

Kävin myös töissä nyt joulun aikaan pari päivää, niin saa vähän taskurahaa. Oli myös mukava käydä vanhassa työpaikassa pitkästä aikaa katsomassa, millainen meininki siellä on nykyään. Aika samoilla linjoilla mennään, vuodesta toiseen.

Ja mitä tuohon koronaan tulee, niin toisaalta harmittaa olla aina oikeassa. Olisihan tuo ollut ihan kiva, jos en olisi ollut näissä asioissa oikeassa, vaan olisi pitänyt ottaa sanoja takaisin, no ei pidä. En ole rokotevastainen, mutta silti epäilyttää kaikki uudet rokotteet jne. Minunkin oli se ensimmäinen rokote otettava kun alkoi tulla tuo koronapassi, ettei mihinkään pääse ilman passia. No, nyt ei pääse, vaikka olisi se passi... Harkinnassa on, otanko toista rokotetta. Ja oliko tämä jollekin yllätys, ettei se passi nyt kuitenkaan sitä leviämistä hillinnyt yhtään. Jos joku oikeasti näin luuli niin voi luoja... Itse en uskonut tähän hetkeäkään. On ihan turha tulla selittämään jostain paremmasta vastustuskyvystä, se rokote mitään tautia estä, ihan yhtälailla se tulee ja se, että saako taudin lievemmän muodon niin niin... Miten sen nyt ottaa, kellä sattuu olemaan p*ska tuuri, että se pahempi muoto siitä taudista itselle iskee. Edelleenkään en näe mitään konkreettisia terveydellisiä syitä sille, miksi rokotteet ottaisin.

Tai Marinin lause, sitten kun 80% väestöstä on rokotettu, niin saa elää ja kokea!! Mitä vielä, yli 80% on rokotettu, koronan hiipumisesta, saatikka jostain laumaimmuniteetista ei ole tietoakaan. Yllättikö tämä jonkun? Varmaan aika monen, mutta minua ei, en näihinkään asioihin uskonut hetkeäkään ja miten kävi. Rajoitukset on päällä ja korona sen kuin jyllää. Virus muuttuu koko ajan. Omirkon on sellainen, että nyt vaan enää toivotaan, että se rokote suojaisi siltä edes vähäsen. Niin, se taudin vakava muoto ei olekaan seurausta rokotteesta, vaan siitä että virus muuttuu, eikä ole enää niin tappava, mutta tarttuu entistä herkemmin. Tai sitten tämä että meidät sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset pakkorokotetaan. No terve, ei tarvitse odottaa ensi kesänä minua töihin jos vaativat jotakin rokotteita... Että hyvää loppuvuotta vaan kaikille.

Hetki kerrallaan.

Paljon on ollut nyt viime päivinä ajatuksia omassa päässä. Haluaisin jäsennellä niitä myös tänne, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, etten siihen ole kykeneväinen. Tai ehkä olisinkin, mutta vielä tuntuu siltä, etten halua niitä jakaa tänne. Ehkä vähän myöhemmin. Olen miettinyt ensi kesää, mahdollisesti suunnitelmat kesän osalta menevät uusiksi, saa nähdä. Matkassa on vielä monta muuttujaa, mutta jospa asiat järjestyisi parhaalla mahdollisella tavalla. Onneksi ensi kesälle on kuitenkin tiedossa ainakin yksi reissu, pääsee vähän muualle kotoa ja ei tarvitse ottaa lapsia mukaan, vaan he jäävät isin kanssa kotiin. Onpahan mitä odottaa.

Onneksi tällä viikolla on joulu, saa olla läheisten ja perheen kanssa. Eikä jouduttu eristyksiin, ihme kyllä. Minun tuurilla se olisi eristys tai vähintäänkin karanteeni napsahtanut. Huomenna lähdetään jo poikien kanssa joulun viettoon. Itsehän olen tosiaan joulupäivän ja tapaninpäivän sitten töissä.