Kyllä sitä ihan oikeasti välillä miettii tätä elämää, kuinka se voi olla yhdessä hujauksessa ohi. Ei tarvi välttämättä olla ees itestä kiinni, joku voi ajaa vaikka päälle ja elämä oli siinä. Tuolla töissä kun on saanu vierestä katsoa kun ihmiset taistelee hengestään tai kuulee sairastavansa esimerkiksi syöpää. Kyllä siinä väkisellä käy mielessä, että entäpä jos itselläki on jotain eikä vaan oo huomannu ja kohta kaikki onki liian myöhästä. Nimenomaan, tieto lisää tuskaa. Toisaalta taas, sitä miettii omaa vointia ja jos jotain oireita alkaa tulla nii osaa hakeutua ehkä paremmin hoitoon ja tutkimuksiin. Toisaalta taas kaikista oireista ajattelee sit kaikista pahinta. Ja kun se sairaus voi oikeasti tulla ihan muutamassa kuukaudessa.
Eipä sillä. Kaikkihan me joskus täältä kuollaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti