Hääsuunnitelmia taas!

Hei!

 

Sain tänään kutsukortit tehtyä, tai siis ulkokuoret. Kutsu on kirjoitettu paperille, mutta pitäis vielä sit saada koneella ne valmiiksi ja tulostettua ja laitettua korttiin. Myös sisäpuolelle tulee sormustarroja jne. Voin pistää valmiista kortista kuvan, mitä oon saanu tähän päivään mennessä väsättyä. :) Kivaa on ollu tehdä noita, yhteensä 28 + malli. Välillä meinas hermo pettää ja meni monta päivää ennenku jaksoin taas niitä väkertää, mutta se hyvä puoli tässä on, kun on vielä 6kk häihin aikaa, nii ei oo mihinkään kiire! :)

 

Kuvan laatu on vähän huono.:/ Kännykällä kun otettu. Sain tämän idean siis häätapahtumasta, jossa kävin tammikuussa. Vähän toki itse muuntelin korttia, en halunnut täysin samanlaista tehä, eikä se oikein niin minulta näyttänytkään, mitä tämä näyttää.:)

 

Käytiin tänään myös halpa-hallissa ja siellä oli semmonen pieni kukkakimppu johon ihastuin heti. Mun oli pakko saada se! Se tulee nyt sitte meidän hääpöytään.:) Voin siitäki laittaa kuvan. Meille ei häihin tuu muuten oikeita kukkia kun vain morsiuskimppu ja sulhasen kukat, ja kai se bestmanillaki pitää olla... Mutta en mää tekokukistakaan oikein tykkää, tämä kimppu oli kuitenkin todella nätti.

 

 



Juu. Kovin on tullut ideoita ja kaikkea muuta tuonne häävihkoon merkittyä. Onneksi kaikki alkaa olla nyt ihan kondiksessa sillain ettei tarvi stressata mistään. Soitin yhdelle toiselle kampaajalle ja varasin hänelle ajan meikkiin ja kampaukseen. Sovittiin että koekampaus ja -meikki varataan sitte myöhemmin. Kunhan nyt päivä on varattu ettei kukaan muu saa sitä päivää enää.:) Onneksi tämä pitopalvelu tulee tutulta henkilöltä nii voi siltäki vielä kysellä kaikenlaista, tullu taas monta kysymystä lisää. :D Hehe. Nii ja sain varattua sen toisen juhlapaikanki. <3 Mennään yhdelle järvelle ja siellä on sit mökki, jossa voi myös yöpyä. Ihanaa! Osa porukasta on vaan ollu kovin huolissaan siitä että sinne tulee ylimääräisiä, no toisaalta ihan julkinen paikkahan se on, mutta jos tulee meitä häiritteen nii eipä oo iso homma käyä ajamassa ne pois. Luulis nyt kuitenki ihmiset tajuavan että jos on juhlat nii pysyvät poissa. No, saa nähä. Eipä se haittaa jos siellä pari kaveria käy, mutta jos tulee ihan ylimääräisiä nii saa kyllä lähtöpassit jos meitä häirittee.

Hääkengät

Olen sisäänajanut tänään noita mun hääkenkiä... :)

Ajattelin lyhyesti kertoa noista kengistä. Ne ovat kokoa 4 eli suomeksi 37. Ihmettelen tätä suuresti, koska normaalisti kengänkokoni on 39... Kuitenkin kokeillessani kokoa 38 se oli liian suuri. Mulla onki noissa jaloissa se jännä puoli että kun pistää korkkarit jalkaan nii jotenki mun jalkojen numerokoko pienenee.:D Menevät tavallaan lyttyyn. Eipä se mua haittaa, ei kengätkään näytä niin älyttömän suurilta, varsinkaan korkkarit.

 

Niin, Kengissä on avonainen kärki, ei ole mitään nyörityksiä vaan semmoset avokkaat. Ovat hopeanvalkoisen sävyiset. Sellaiset vähän kiiltävät. Niissä on myös pinta sellainen että ne voi värjätä sellaiseksi kun haluaa, en tosiaan vielä kuitenkaan sitä värjäystä ottanu. Täytyy miettiä sitä vielä, mutta luulen etten sitä otakkaan.

 

Kengän etuosassa on sellainen neliönmuotoinen timanttisysteemi, keskellä on reikä, ei siis umpinainen neliö. Ovat tosi hienostuneen näköiset, ainaki mun mielestä.:) Korkoa on ehkä 5 senttiä. Semmoset soppelit kävelyyn.

 

Nyt oon tosiaan päivän yrittäny noilla kävellä. Vasen kenkä puristaa aikalailla koska jalkani on numeroa isompi kuin toinen, mutta en voinut tosiaan niitä isompia kenkiä ottaa kun olivat aivan liian isot. Noissa kengissä mulla ois pitäny olla varmaan se 37,5 koko. Toivottavasti muotoutuvat nyt kuitenki mun jalan mukaan ja voisin niitä käyttää. Olivat nimittäin sen verran arvokkaat ettei tosiaankaan viiti mihinkään kaapinpohjalle jättää venymään. Mutta ehkä mää niitten kans pärjään, onhan mulla tässä vielä 6 kuukautta aikaa sisäänajaa niitä.

 

Tein tänään myös muuta häihin liittyvää: Tein taas lisää kutsukortteja, enää ei tartteis tehä ku 12 korttia. Ja sit soitin ja varasin sen pitopalvelun; sieltä saan ruoat, kakun, kukat ts. morsiuskimpun ja sulhasen ja bestmanin kukat ja kaikkea muuta, booliastiasta lähtien... ;) Pistin myös viestiä yhdelle kampaajalle, hän kun ei vastannut puheluihin, mutta hän ei oo vielä vastannut mitään. On mulla sitte toinen kampaaja vaihtoehtona. Mutta tää ensimmäinen ois siitä hyvä ku se tulis kotiin laittaan hiukset ja meikin. Mutta saa nähä vastaako hän millon ja mitä ylipäätänsä vastaa. Voihan se olla ettei ole mahdollista häntä enää saada jos joku muu on kerenny varata ensin... Tämmöstä siis taas.:)

Mekko ja kaikkea muuta hääjuttua!

Kävin sillon viime tiistaina kattelemassa sitä pukua, ja se löytyi!! Ekaksi saatiin kaason kanssa katella pukuja ihan kahestaan ja miettiä että mikä puku ois kaikista ihanin, saatiin semmosia poletteja, joita sit laitettiin henkariin, mikäli puku miellytti ja halusin sitä kokeilla. 4 pukua löyty, mitä halusin kokeilla. Ensimmäinen puku oli todella kaunis ja ajattelin että ihanaa ihanaa.:) Kun sain puvun päälle, en tienny mitä olisin sanonu, se oli niiiin ihana!! Tiesin jo siinä vaiheessa että tämä olisi se puku minkä haluan. Toki mää sitte kokeilin niitä muitaki mutta ei ne ollu semmosia. Se oli se ensimmäinen puku mitä kokeilin, ja hyvä tuuri kävi vielä, ettei siihen tarvinnu ees tehä mitään! Ja sain sen heti mukaan. Hmm, oon nii onnellinen, nyt se sitten on tuolla kaapissa ja odottelee, millon kokeilen sitä taas.:)

 

Ostin samasta liikkeestä myös kengät ja nekin on aivan ihanat! Nyt pitää ne sitte ns. sisäänajaa, jotta jalat kerkiää tottua eikä päivä mee siinä sitte pilalle ku on huonosti jalkaan passelit kengät. Onneksi tässä on aikaa kävellä useampi kuukausi ja pitää vaan ahkerasti olla liikkeellä.:) Mulla vaan tahtoo olla se huono puoli noissa jaloissa ku toinen jalka on numeroa isompi ku toinen nii molemmat kengät ei ikinä passaa hyvin. Jos toinen on hyvä nii toinen on sitte liian suuri tai liian pieni. Hmm, toivottavasti nyt ei oo sitte sitä ongelmaa, tai pistän jonku pohjallisen että toinen jalka istuu sit paremmin jos kenkä näyttää siltä että onki liian suuri.

 

Käytiin sitte samalla askartelukaupassa ja ostettiin kaikki korttitarvikkeet jo. Oon nyt sitte parina iltana tehny kutsukortteja, 10 on jo valmiina.:) Iso hommahan niissä on mutta ihana tehä ite ku osaa. Tai no, ainaki yritän parhaani ja ei ne nyt ihan kamalia oo.:D Seuraavaksi pitäs sitte ruveta tekemään menu/ohjelma kortteja.

 

Oon katellu netistä myös että mitä kaikkia koristeita pitää sitte juhlapaikalle hommata ja oon listannu ne ylös nii ei tarvi oikeastaan ku klikkailla sitte vaan ja tilata kaikki.:) Se on hyvä, tuntuu jotenki nyt paljo rennommalta ku saa kaikkia asioita eteenpäin ja tietää että kaikki menee hyvin kuitenki. Pikkusia hienosäätöjä toki pitää tehä sitte, mutta kunhan nyt suurinpiirtein kaikki isommat hommat on tiedossa.

 

Eka takaisku oli pari päivää sitte ku sain tietää että me ei saadakkaan sitä juhlapaikkaa mikä oltais haluttu, oli varattu jo sille viikonlopulle ku meidän häät on. :( Mutta ei se enää tympäse nii paljoa... Pitää keksiä vaan toinen paikka, ja mulla nyt yks paikka onki tiedossa ja yritän sitä, mutta ukko ei meinaa oikein osata päättää... Sehän se tässä just onki ku ukko jahkailee ja miettii nii kohta kaikki paikat sitte menee, eikä kohta saada mitään... Mutta päätin että jos se ei rupea parin päivän sisään päätöstä tekemään nii soitan vaan siitä toisesta paikasta ja kysyn onko se vapaa ja varaan sen sitte, ei tässä muukaan auta.

 

Nyt kuitenki sain harppauksella asioita eteenpäin ku sain pitopalvelun hommattua ja morsiuskimpun ja kakun ja kaikki samalta ihmiseltä nii ei tartte sitä huolehtia nyt enää. :) Sehän se oli yks tärkeimmistä että saadaan ruokaa.:) Nyt tänään sain myös päätöksen tehtyä että kuka kampaaja laittaa hiukset ja meikin nii seki on nyt sitte pois huolesta.:) Isoja asioita, nyt on sitte enää niitä pienempiä asioita mitä pitää hoitaa. Ja osan kerkeää hoitaa lähempänä kesää, ja osan pystyyki hoitamaan vasta silloin.

 

Tämmösiä hääkuulumisia siis tänne.:) Kirjoittelen sitte taas lisää kun jotain kirjoittamisen arvoista on tapahtunu.:D

Runoja

Minä olen

En ole hankala,

enkä helppo.

Olen jotain siltä väliltä.

Olen joku,

enkä siltikään ole mikään.

Olen jossain,

mutten tiedä missä

Sinä

Mitä tekisinkään ilman sinua,

olet erilainen kuin muut,

tai niin ainakin uskon.

Luotan sinuun,

uskon sinuun,

älä siis anna aihetta epäilykseen.

Karvapallo

Olet niin pieni ja suloinen,

minun omani.

Olet omanlaisesi persoona,

sinua ei ole toista.

Olet kovin nuorikin vielä,

en halua menettää sinua ikinä.

Hello Kitty

Kaikki ei välttämättä halua tietää tätä, mutta yks asia, joka mua hymyilyttää tällä hetkellä, on HELLO KITTY!! Oon aivan kokonaan rakastunu siihen ihanaan kissaan. Joo, oon kuullu siitäki että enkö mää oo vähä liian vanha Hello Kitty faniksi.:) En mielestäni oo. Saa kait siitä tykätä niin aikuiset, kuin lapsetki. Ja kaikki siltä väliltä. Mun täti taas ei voi sietää kyseistä kisua, ja se sanooki sitä ällö kityksi.:D Se ei ymmärrä miten mää voin olla nii rakastunu siihen, tai miten voin ees tykätä koko kissasta. No, mää vaan tykkään, mun mielestä se vaan on nii ihana. Ajattelin tähän listata vähä kokoelmaani, mitä Hello Kitty tavaraa oon saanu jo kerättyä.:) Se tekee minut kerta NIIIN iloiseksi. Ei mulla vielä oo paljon mitään... Ei oo oikein ollu tarjontaa, enkä nyt niin oo ettinykkään. Oon jotain pientä aina ostanu jos on sattunu kohdalle.

• 2 Hello Kitty pyyhettä (Toisen ostin Rodokselta syksyllä 2012, toisen oon saanu joululahjaksi 2 vuotta sitte)
• Korvikset, roikkuvat x 5 ja napit
• Käsipyyhe
• Avaimenperä
• Jääkaappimagneetti
• Sukkia tosi monta paria (ainaki 12 paria)
• Kaulakoru
• Korupussukka
• 2 Kahvikuppia
• Tikkari (tosin, oon syöny sen jo...)
• Kännykän ja Samsung tabletin taustakuvina on Hello Kitty
• Nomination Hello Kitty -pala
• Hello Kitty -vaaka (Sain sen nyt 2012 joululahjaksi) 
• Pihaharja
• Rintsikat
• Eväsrasia
• Käsilaukku
• Herätyskello
• Sitte oon piirtäny pari Hello Kitty kuvaa lyijykynällä

Mikäli tulee vielä myöhemmin jotain mieleen, lisäilen niitä sitä mukaa tai jos ostan lisää jotain tavaraa...

Runojani

Rakkaani on hän

Hän odottaa minua kaukana,

odottaa tuolla jossain.

Hän katsoo minua sieltä,

miettii syvällä mielessänsä.

Ei jaksaisi odottaa,

odottaa niin pitkään.

Haluaa päästä rakkaansa luokse,

syliin lämpöiseen,

hyvällä mielellä.

Kuiskaus taivaalta

Aurinko paistaa kirkkaasti,

tuuli puhaltaa hiuksiini.

Haistan ilmaa,

se tuoksuu hyvälle.

Tuuli henkää sanat "tule luokseni"

Nousen kiikusta, nousen ylös.

Katson taivaalle, sininen taivas.

Valkoiset pilvet ylhäällä korkealla.

"Missä olet?" Kuiskasin.

Olen sydämessäsi, aina ja ikuisesti.

Tuuli puhaltaa, on hiljaista.

Jäljelle jää vain hiljaisuus.

Kaikki runot ovat minun kirjoittamiani. Ja myös haluan että ne pysyvät minun kirjoittaminani. Runot ovat sellainen asia, jotka saavat minut hymyilemään, tai käsittelemään ogelmiani. Jostain syystä iloisia runoja ei paljoa ole, runojen kirjoittelu kun ainakin minun kohdalla tarvitsee sellaisen tietyn fiiliksen. Ne ei synny tuosta noin vain, että rupeasin kirjoittelemaan. Ne ovat tuntemuksia elämästäni, siitä mitä olen kokenut ja mitä tulen kokemaan. Minulla on monia vihkoja täynnä eri tyyppisiä runoja. Osa niistä on todella katkeria, nuoruusvuosiltani kun ensirakkauteni lähtikin parhaan ystäväni matkaan. Osa on taas sitää suurta kaipuuta ja tuskaa, jonka koin melkein 10 vuotta sitten...

Iskä

Lupasin teille, että kirjoitan jossain vaiheessa isästäni ja siitä, miten hänelle kävi, tai oikeastaan mitä hän teki. Tänään on sen verran hyvin aikaa ja jaksan keskittyä tähän vaikeaan asiaan, joten kirjoitan sen nyt.

Isäni kuoli vuonna 2003, itse olin silloin 13 vuotias, mutta kuitenkin sen verran iso, että tajusin mitä on tapahtunut ja että miten ihminen voi tehdä sellaista. Tai ainakin silloin luulin tajuavani. Jollain asteella tajusinkin, mutta asiat ovat tulleet kummittelemaan jälkikäteen. En siis käsitellyt asioita kunnolla silloin aikoinaan.

Isäni oli silloin 38 vuotias, kun itsemurhan teki, ja poltti samalla talonsa, meidän talon, toisen kotini. Vanhempani olivat eronneet vuotta aikaisemmin. Silloin aikoinaan kävin terapiassa, 2 tai 3 kertaa, sielläkin vain sen takia kun halusin tietää miten tapahtunut voi olla mahdollista. Se oli tiedossa vain, että alkoholilla oli osuutta asiaan. Lopulta terapiaan pääsi myös yksi tapausta tutkinut poliisi ja kertoi avoimesti, että ruumiinavauksessa oli löytynyt hauleja vasemmasta rinnasta. Sain sen tietoni mitä tarvitsin, enkä sen jälkeen enää terapiassa käynyt. En halunnut käydä siellä kun olen samanlainen kuin isäni, patoan kaiken tuskan ja surun itseeni, enkä päästä sitä ulos. Pyörittelen kauan aikaa asioita mielessäni ja jos jossain vaiheessa haluan asioista puhua, puhun lähimmälle ystävälleni. Ja mikäli en käsitä jotain asiaa, tai siis en saa vastausta siihen, pyöriteltyäni asiaa mielessäni, otan siitä selvää väkisellä, pieninä paloina, kunnes saan kokonaisuuden kasaan omassa päässäni. Tätä on vähän vaikea selittää, sen vaan tietää tuolla omassa päässä. Olen todella huono noissa avautumisasioissa, olen kuitenkin opetellut viime aikoina avautumaan, ja kirjoittaminen on helppoa. Käsittelin asiaa silloin runojen kautta, ne oli vaikeita aikoja, eikä minullakaan sen jälkeen kovin hyvin mennyt.

Siitä kesästä en muista mitään, äitini kertoi etten päästänyt häntä mihinkään ja olin hänessä kiinni koko ajan. Vasta sen jälkeen kun teimme sopimukset tätini ja hänen avioimiehensä kanssa, että jos äidilleni jotain sattuisi ja he ottaisivat minut, niin päästin äidin taas kulkemaan vapaasti. Koulun alkaessa minua pelotti, ettei minulla ole enää kavereita, kaikkihan tiesivät mitä kesällä oli tapahtunut, pienessä kylässä kun asuimme. Osa tiesi jopa ennen minua ja äitiä, mitä oli tapahtunut. Kavereita kuitenkin oli ja he olivat kanssani, mutta asiasta ei kuitenkaan puhuttu. Kukaan ei ottanut asiaa puheeksi puoleen vuoteen. Kukaan ei uskaltanut, enkä minäkään puhunut. Kaverini vain näkivät kuinka asia nakersi minua sisältäpäin, kukaan ei kuitenkaan uskaltanut kysyä mitään. Uppouduin koulunkäyntiin enkä oikeastaan ajatellut muuta, sitten tapahtui se läpimurto kun yksi silloisista parhaista kavereista kysyi, miten se tapahtui? Aloin kertoa asiasta. Olin onnellinen siitä, että sain hieman purkaa tuntemuksiani, vaikka en kovin tarkkaan asiasta puhunutkaan. Joskus vieläkin tuntuu siltä, että ketään ei enää kiinnosta vatvoa samaa asiaa, joka tapahtui melkein 10 vuotta sitten. Jouduin viime kesänä käymään sitten ihan työterveyshoitajan luona, joka oli psykologi ymym. juttelemassa asiasta. En edes ymmärtänyt mitä kaikkea minulta on jäänyt huomioimatta ja sain selvyyksiä asioihin, mitkä on minua vaivanneet pitkään. En vain ole osannut niitä itse yhdistää toisiinsa. Terapia kuitenkin jäi syksyllä kun vaihdoin toiseen työpaikkaan ja nyt olen miettinyt että kysyn tuolla uudessa työpaikassa, että onko meillä työterveyshuollossa sellaista ihmistä jonka kanssa voisin käydä juttelemassa. Asiat kun jäivät hieman kesken syksyllä pakon edestä.

Olin jo paranemassa koko asiasta, tai silloin ainakin kuvittelin niin, mutta sitten lähdin lukioon toiselle paikkakunnalle, asuin kuitenkin edelleen kotona. Aluksi kaikki oli hyvin, sain uuden parhaan kaverin, tosin hän oli nuorisokodista, muttei kuitenkaan sellainen ongelmanuori, mitä oli ollut pari vuotta aikaisemmin. Kaikki pelkäsivät että hän saisi minut väärille poluille, kävi kuitenkin toisin päin. Sain hänet "kunnolliseksi" nuoreksi mutta osamme vähän niinkuin vaihtuivat, minusta tuli se ongelmanuori. Kaikki alkoi kaatua päälle. Lintsasin koulusta, saatoin mennä krapulaisena kouluun ja joskus jpa ryyppäsin hyppytunneilla ja menin pienessä sievässä iltapäivän tunneille, tai sitten melkeinpä nukuin kaikki tunnit. Paitsi ne, jotka eniten kiinnosti, matematiikka, psykologia, maantieto, musiikki niissä olin hyvä kun ne on kiinnostaneet aina.

Jouduin todellakin väärälle polulle, rupesin seurustelemaan sellaisen pojan kanssa joka ryyppäsi, ajoi humalassa jne. Eron jälkeen hän rupesi käyttämään myös aineita. Suurin osa tutuistani oli sellaisia, jotka käyttivät aineita, minulle ei kuitenkaan ikinä tarjottu. Olin aikaisemmin kavereilleni sanonut että aineisiin en koske pitkällä tikullakaan. Jouduin kaverini kanssa kyllä käymään huumetesteissä, koska koululla epäilivät meidän käyttävän, molempien tulokset olivat kuitenkin negatiiviset. Kolmas kaveri taas ei tähän päivään mennessä ole sanonut, mitkä tulokset hän sai. Kun se ei kertonut meille sitä silloin -07 niin heivasimme hänet pois meidän kaveriporukasta. Mehän ei semmosten kavereitten kans hengailla.

Myös isäni suku kävi päälle ja ahdisti. Pappani ei antanut äidille anteeksi sitä mitä hän teki, papan mielestä se oli niin että äitini olisi käynyt siitä liipaisimesta vetämässä. Piti löytää joku syyllinen ja pappa piti äitiäni syyllisenä koska hänen suosikkipojunsa kuoli ennenaikaisesti. Pappa oli aivan hirveä, ja on vieläkin, mutta en ole enää yhteydessä heihin. Jätin kyläkäynnit siihen kun ne menivät aina äidin mollaamiseen ja siihen että äiti yrittää aivopestä minua heitä vastaan. Ei paljon kiinnostanut käydä sellaisten isovanhempien luona. Musiikki auttoi minua palaamaan taas raiteilleni ja samalla myös musiikin opettaja auttoi minua ja olen siitä ikuisesti hänelle kiitollinen.:) Olin melkoisissa pohjamudissa, mutta selvisin siitä kauheasta nuoruudesta. Läheisenikin olivat jo ihan sekaisin minun takia ja äitini pelkäsi että sossut hakevat minut pois.

Tänä päivänä voin kuitenkin hyvin.:) Löysin avomieheni lukion lukuloman aikana, siitä ylämäki varsinaisesti alkoi. Rupesin kunnolla lukemaan kirjoituksiin ja lopulta kirjoitin C:n paperit ja olen todella ylpeä itsestäni. Myös sukulaiseni olivat ja he ovat ihanasti tukeneet minua, vaikka välillä hermot paloivat. Sitten hain lähihoitajakouluun ja pääsin sisään. Valmistuin tosiaan lähihoitajaksi jouluna -11. Välillä vain tulee näitä päiviä kun kertaan sen kaiken, mitä tapahtui. Ja se auttaa minua pysymään selväjärkisenä. Siitä ei enää paljon puhuta, mutta olen silti kysellyt asiasta tietäviltä kaikkea, mitä on mieleeni tullut. Palokunnan ihmisiltä mm. miten löysivät iskän jne. Se on auttanut ja tuntuu nyt paljon paremmalle.:)

Joitani traumoja minulle on tapahtuneesta jäänyt. Jouduin silloin vaihtamaan äitini kanssa huonetta, en halunnut nukkua enää huoneessani, ettei tapahdu taas jotain kamalaa, en ole tähän päivään mennessä siinä huoneessa yksin nukkunut. Mieheni kanssa olen pystynyt siellä nukkumaan, koska hän pitää huolen ettei mitään kamalaa tapahdu. Näen myös edelleen painajaisia, jossa herään isäni ja minun kodista siihen, että isäni pitää haulikkoaan minun pääni edessä. Joskus taas painajainen on sellainen, että herään ja kuulen tulen ja tunnen sen hirveän kuumuuden, yritän etsiä iskää, en löydä häntä, enkä pääse pakoon. Vähän niinkuin mitä olisi tapahtunut jos olisin siellä ollut. Se on kauheaa...

Käyn isäni haudalla melko harvoin, tiedän että hän odottaa minua siellä, mutta se on minulle pyhä paikka ja minun on vaikea mennä sinne. Nähdä isäni nimi hautakivessä ja se kuolinpäivä. Ja ajatella, että minuakin etsittiin sieltä talon raunioista, minun oli kerta tarkoitus viettää juhannus isäni kanssa, mutta hän soitti silloin illalla, ettei halua minua sinne. Se oli meidän viimeinen keskustelu...

Tätä joudun kantamaan joka päivä mukanani. Isäni ei ollut mitenkään hullu, ei masentunut ei mitään. Eikä käyttänyt lääkkeitä. Jostain syystä hänellä oli vain baari illan jälkeen napsahtanut ja teki mitä teki. Jokaisella on varmasti omat luurankonsa kaapissa ja hankalia aikoja, mutta tässä on minun ja iskäni tarina.