sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Dieetti jatkuu

Dieetti on jatkunut täällä kaikessa hiljaisuudessa. Mulla on se ruokasovellus, yazio. En ole ostanut siihen mitään erikoisuuksia, vaan olen käyttänyt ihan sitä perus sovellusta. 8 viikkoa kirjasin kaikki ruoat sinne ja pidin tarkkaa kirjaa, mitä söin. Nyt kaksi viikkoa olen kirjannut sinne vain painon edistymisen. Kunnon repsahduksia ei ole tullut, mutta esim. Pizzaa ollaan käyty ostamassa jne. Varmaan jossain vaiheessa rupean taas kirjaamaan sovellukseen ruokia. Se vaan tuntui jotenkin työläältä aina muistaa kaikki kirjata. Punnitsin myös kaikki ruoat, ettei tule liikaa, mutta aika nopeaa rupesi silmällä näkemään niitä oikeita määriä.

Mittoja en ole ottanut, koska sain mittanauhan hävitettyä johonki. Valokuvia en ole tästä vaiheesta vielä ottanut, pitäisi ottaa... Paino on pudonnut yhteensä -6,1kg ja olen tähän erittäin tyytyväinen. Treenejä olen tehnyt, no, en joka päivä mutta aina kun on sopiva hetki ollut. Minullahan oli siis se peppu palamaan vastusnauha ja se on ollut kiva. Olen myös keskittynyt tuohon keskivartaloon eli olen tehnyt vatsalihasliikkeitä ja lantionnostoja.

Laskin tuossa että olen tämän painonpudotuksen kanssa tällä hetkellä n. puolivälissä. 6,4kg olisi vielä siihen tavoitteeseen. 10 viikkoa takana. Oon tosi positiivisesti yllättynyt, kuin nopeaa paino on pudonnut, toki se alku oli tosi nopeaa, mutta jos nyt mennään sillä tahdilla että 2kg putoaa kuukaudessa, niin 3kk ja tavoite saavutettu. Tai no, mullakaan ei niin hirveästi ole sitä ylipainoa että painon putoaminen voi hidastua entisestään, joten olen varautunut myös siihen, että menee pidemmälle kevääseen, ennen kuin tavoite täyttyy.

2 kommenttia:

  1. Eksyin blogiisi, kun itsekin pudotan painoa..Pv numero 2 menossa Hyvältä kuulostaa sinun tulokset..Tuloksia itse odotellessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Mukavaa kun löysit blogin. :) Minulla nyt tämä painonpudotus tietenkin jäi nyt hetkeksi kun rupesin odottamaan toista lasta, mutta tarkoitus olisi heti elokuussa jatkaa (ja saada raskauskilot poissa), päivittelen tänne varmasti sitten edistymistä, mutta nyt tosiaan lähinnä se on tavoitteena, ettei paino nouse raskauden myötä "liikaa".

      Poista