Vuosipäivä ja parisuhde

Meillä oli miehen kanssa vuosipäivä eilen. Ei mitenkään erityisesti sitä juhlittu, kun ei ollut edes pyöreitä vuosia. Kuitenkin on ihan mukava laskeskella noita yhteisiä vuosia, joita on tullut jo kuljettua. On hyvä välillä pysähtyä miettimään jo elettyä elämää ja miettiä, mistä kaikesta sitä on yli päässyt ja mitä kaikkea on yhdessä koettu. Niin niitä alamäkiä kuin ylämäkiäkin. Minäkin olin vielä alaikäinen, kun ruvettiin seurustelemaan. Tosin kesällä täytin jo 18, mutta siltikin, nuorena sitä on tuon elämänkumppanin löytänyt. Tai toivottavasti kestää koko loppuelämän tämä suhde.

Monella ne tiet erkanevat jossain vaiheessa, varsinkin jos on tosi nuorena alkanut seurustelemaan. Meillä on käynyt siinä hyvä tuuri, että ollaan kasvettu yhdessä ja mitä pidemmälle tätä elämää on eletty, niin arvot eivät ole muuttuneet, tai ne on kasvaneet myös siinä yhdessä, eikä toisen arvot hirveästi eroa toisen arvoista. Jos ne eivät kohtaisi, niin siinä olisi ehkä yksi syy, miksi oltaisiin jo erottu. Onhan meilläkin riitoja, mutta ne eivät ole olleet mitään isoja. Lähinnä sellaisia, kun itse on todella väsynyt ja tuntuu, ettei toinen tee työn lisäksi esimerkiksi kotona mitään, niin se ärsyttää. Varsinki jos toinen tietää, että itse on kipeä tai ei pysty kunnolla niitä hommia tekemään, niin siltikään ei voi auttaa. Puhuminen ei aina auta, välillä ne puheet menee kuin kuuroille korville, sitäkin on koitettu.

On tullut nähtyä monia pariskuntia, jotka pitkänkin ajan jälkeen eroavat ja osa eroista tulee jopa yllätyksenä, mutta siinäkin huomaa sen, ettei tilanne näy välttämättä päällepäin. Toisaalta se on surullista, jos ei pysty esimerkiksi puhumaan asiasta, jos asiat on huonosti, niin niitä olisi hyvä jonkun kanssa purkaa.  Joskus se puhuminen jopa auttaa ja voi saada, jos haluaa, niin sen ulkopuolisen näkökulman ja voi katsoa asioita myös vähän eri kantilta. Yleensä sitä sokeutuu siihen omaan ajattelu tai näkötapaan, eikä osaakaan katsoa miltään muulta suunnalta asiaa.

En tiedä mistä tällainen julkaisu sai alkunsa, mutta onpahan kirjoitettu jotain taas vähäksi aikaa. Täällä kuitenkin elellään ihan rauhallista elämää, aurinko paistaa ja kaikki on pääpiirteissään kuitenkin hyvin.

Rv 18

Raskausviikko 18 menossa, tarkemmin 17+4. Hyvin vaiherikkaita on ollut tässä nämä viikot. Loukkasin tosiaan selkäni helmikuun puolella ja sitä parantelin reilun viikon verran. Otin ihan levon kannalta ensimmäiset päivät ja lopetin kävelyn ym. kokonaan, koska tuntui, että ne vain pahensi selkäkipua. Sain myös pari kertaa rusautettua selkää, niin pahalta kuin se kuulostaakin, ja tuntui että se helpotti. Olisiko selässä ollut sitten jotain lukkoja ja hermopinteitä, jotka vaikuttivat sitten mm. oikeaan jalkaan, kun se tahtoi välillä pettää alta. No, lopputulema kuitenkin on se että selkä on taas kunnossa. Kerkesin tuossa myös miettiä, että voisiko yliliikkuvat niveleni vaikuttaa selkään ja muutenkin siihen kun paikat alkaa löystyä, mutta nyt kun selkä kuitenkin tuli kuntoon niin tuskin on noista nivelistä johtuvaa, koska olisi kai se jatkunut pidempään. Onneksi ei jatkunut ja nyt pääsee taas liikkumaan normaalisti.

Olen tuon selkäepisodin jälkeen ollut jo töissä ja olihan kiva olla töissä ilman kipuja ja sai keskittyä olennaiseen, eli toisten auttamiseen. Mikään ei tunnu niin kamalalta kuin se, ettet pysty tekemään työtäsi kunnolla kun itsellä ei ole paikat kunnossa ja joutui enemmän keskittymään itseensä, että selviää koko työvuorosta. Toki, en ole kyllä ollut kun vasta kaksi päivää töissä, nyt on taas 6 päivän vapaa menossa, huominen on vielä vapaata ja sitten pariksi päiväksi töihin. Onneksi ei ole mitään pitkiä putkia, niin kerkeää huokaista aina välissä.

Nukkuminen oli myös todella haastavaa viime viikkoina, tuntui että paikat vaan puutuivat yön aikana ja kivut herättivät parin tunnin välein. Välillä joutui nousemaan ylös asti että sain kivun ns. laukeamaan ja pääsi takaisin nukkumaan. Hyvää asentoa ei ole tahtonut löytyä, vaikka kuinka on itseä yrittänyt tukea tyynyillä ym. Nyt yölliset kivut ovat kuitenkin hellittäneet ja suurimmaksi osaksi saa yön nukuttua. Edelleenkin heräilen vessaan muutaman kerran yössä, mutta muuten yöt eivät ole enää nii hirveää tuskaa.

Vatsa kasvaa kovaa vauhtia. Sitä en tiedä, johtuuko tämän hetkiset kivut kohdun kasvusta ja paikkojen löystymisestä, vai mistä. Tällä hetkellä kuitenkin tuolla alavatsalla/ häpyliitoksen seutuvilla on kipua ja painetta, joka provosoituu liikkuessa. Välillä on hyviä päiviä, mutta esimerkiksi eilinen oli nii kipeä päivä että tuntui, ettei tahtonut liikkeelle päästä. Eilen paineen tunne oli koko ajan läsnä ja se tuntui todella epämiellyttävältä. Tottakai sitä rupeaa sitten myös miettimään, että onko kaikki ok, ja rupeaako paikat kypsymään liian nopeaa. En tiedä. Toissapäivänä kävin kävelyllä ja sinnillä pienen lenkin tein, vaikka koko matkan olikin epämiellyttävä tunne, en tiedä olisiko kannattanut. Tänään kävin myös kävelyllä, mutta nyt ei kävely tuntunut niin pahalta. Jossain vaiheessa matkaa rupesi vähän tuntumaan. Loppupäivän olenkin sitten viettänyt ihan levätessä. Otin testiin myös tukivyön ja täytyy ainakin töihin se sitten taas laittaa, jos antaisi vähän enemmän tukea tuolle vatsalle. Ajattelin ottaa asian torstaina puheeksi neuvolassa, mikäli ei tässä parin päivän aikana oleellisesti pahene. Jotenkin tuntuu vain, ettei haluaisi koko ajan olla yhteydessä sinnekkään kun joka viikko jotain ongelmaa ollut, ja välillä tuntunut ettei saa apua vaikka kuinka yrittää. Mutta näin. Jossain vaiheessa palailen taas kirjoitusten pariin tänne.