Synnytys

Yksi päivä minulta kysyttiin, onko kiva synnyttää, tai jännittääkö. Ei, ei jännitä itse synnytys jos kaikki menee ok. Tai siis olen valmistautunut synnytykseen mielestäni ihan mukavasti, olen käynyt synnytystä mielessäni läpi ja haluan synnyttää alateitse. Se jännittää, jos jouduinkin yhtäkkiä sektioon, tai vielä pahempaa, hätäsektioon. Mikään ei olisi niin hirveää kuin herätä omalta työpaikalta. Se ei olisi mukavaa itselle, eikä varmasti työkavereillekaan. Tämä on siis kärjistetysti ajateltu, ei tietenkään sektion jälkeen aina jotain kamalaa tapahdu.

Olen lukenut paljon synnytyksestä ja vaikka ensimmäisessä repesin todella pahasti, tämä toinen synnytys ei kuitenkaan jännitä ollenkaan. Silti välillä tuntuu, että olenko sittenkään valmistautunut tarpeeksi. Olenko harjoitellut tarvittavia juttuja jne. Voisin listata tähän ylös vähän ajatuksia tulevasta synnytyksestä ja mitä olen ajatellut käyttää synnytyksessä hyväksi.

Ensimmäinen synnytykseni kesti vajaa 10h ja yleensä seuraava synnytys on nopeampi, joten nyt täytyy miettiä jo sitä, missä vaiheessa alkaa lähteä sairaalaan, ettei tule yhtäkkiä kiire, tai ettei ehdikään sairaalaan. Tämäkin riippuu paljon siitä, miten tämä seuraava synnytys alkaa, jos vedet menevät ensimmäisenä, niin täytyy varmaan olla yhteydessä sairaalaan ja he varmaan osaavat opastaa sieltä miten edetään ja vaikka ei vedet menisikään, niin jossain vaiheessa kuitenkin soittelen sinnepäin, niin osaavat varautua jo etukäteen, että ollaan jossain vaiheessa tulossa. Vesien menojen jälkeen on ollut vähän kahta puhetta siitä, pitääkö soittaa ambulanssi vai ei. Olen ymmärtänyt että jos vauva on tullut alas ja kiinnittynyt, niin silloin ei tarvitsisi soittaa ambulanssia vaan voi tulla omalla kyydillä. Itselläni ei ole vielä vauva kiinnittynyt, mutta pään alapuolella ei enää ole lapsivettä. Jos vedet menisi nyt, niin en tietäisi, onko vauva kiinnittynyt, vai ei, joten tätäkin täytyy kysyä neuvolasta, miten edetään jos kiinnittymisestä ei ole tietoa.

Esikoisen kohdalla ponnistuksen tarve tuli aika yhtäkkiä ja en osannut odottaa sitä, niin täytyy ottaa tämä huomioon sitten kun synnytys on käynnissä, meiltä sairaalaan menee kuitenkin n. 30 minuuttia kun ajelee. En halua mitään lääkkeellistä kivunhoitoa, tai voin jotain panadolia ottaa suun kautta, mutten edes usko sen tehoavan. Täytyisi muistaa, jos mahdollista että saa olla kotona, niin käydä suihkussa ym. Se rentouttaa ja auttaa. Haluaisin synnytyssalissa ammeen, minulta on jo raskausaikana vesi vienyt kipuja pois ja olin esikoisen synnytyksessäkin ammeessa ja tykkäsin siitä kovasti. En tiedä miten vesi onkin niin ihana elementti, kaikkihan siitä ei tykkää. Minun kohdalla kuitenkin se on terapeuttista ja tosiaan on vienyt kaikki kivut poissa nyt raskauden aikana, joten olen paljon aikaa vedessä viettänytkin, siellä ei tarvitse tehdä mitään urheilusuoritusta, vaan riittää kun vain vaikka istuu vedessä. Toivottavasti siinä vaiheessa, kun sairaalaan on lähdettävä, on sellainen sali vapaana, missä on amme. Kaikista eniten ärsyttää se, jos sellaisen huoneen saa synnyttäjä, joka käy vähän aikaa siellä ammeessa ja saa kaikki muutkin kivunlievitykset ja sitten minä, joka toivoo pelkästään sitä ammetta, niin ei tuollaisen takia sitä sitten saa.

Mahdollisuuksien mukaan haluan liikkua, käyttää lämpötyynyä, hierontaa ym. Haluan keskittyä ja rauhoittua itse synnytykseen, vaikka tiedän jo etukäteen että se tulee tekemään kipeää, yritän tsempata itseni siihen tilaan, että synnytys kävisi vähemmän ja olenkin tässä raskauden aikana tätä läpi käynyt. Yritän olla mahdollisimman rentona ja olisi tarkoitus vielä katsoa rentoutusvideoita ja harjoitella hengitystekniikkaa, jolla saa omaa kehoa rennommaksi, niin uskon että synnytyskin etenee paljon nopeampaa, eikä tarvitse kovin kauaa kivuissa olla. Valitettavasti esikoisen kohdalla supistukset olivat niin voimakkaita että vetivät jalat alta. Viimeksi muistan, kuinka hankalaa oli yrittää rentoutua supistuksen aikana, vaan sitä yritti painaa vastaan. Yritän tällä kerralla ottaa rennommin, koska se ei käy sitten läheskään niin kipeää.

Sen verran on jäänyt edellinen repeämä mietityttämään, että haluan synnytykseen kokeneen kätilön, sehän ei estä uudelleen repeämistä, mutta olisipahan ainakin kokemusta, jos on joku vasta valmistunut, tai ei ole kokemusta repeämistä jne. niin ei tässä vaiheessa oikein herätä minussa ainakaan luottamusta. Sain luvan synnyttää alateitse, repeämästä ei ole jäänyt ongelmia ja on hyvin parantunut. Lääkäri joutui ihan etsimään, että mistä kohti repeämä on ommeltu kiinni, eikä missään myöskään tuntunut arpikudoksia tms. jotka vaikeuttaisi venymistä ja voisivat aiheuttaa uudelleen repeämän. Haluan myös puheliaan kätilön, koska se omalta osaltaan vie ajatuksia itse synnytyksestä pois ja näin ollen pystyy ehkä johonkin muuhunkin välillä keskittymään, vaikka siinä omassa synnytyskuplassa onkin.

Minulla oli rv 36 synnytystapa-arvio eli viime viikolla. Arvioitiin siis se, pystynkö synnyttämään alateitse edellisen repeämän takia, tähän ei ollut mitään estettä. En missään nimessä halua käynnistystä, joten sanoin tästä kätilölle ja kätilö ainakin sanoi, että ei sitä käynnistetä jos ei halua, että kuunnellaan kuitenkin äidin toiveita. Käynnistetty on aina käynnistetty ja minusta se ei ole luonnollista omalle keholle ja koen, että se olisi paljon kivuliaampi. Saatikka se, että jos yritetään käynnistää monta päivää ja se ei onnistu ja sen takia tulee jotain komplikaatioita tms. Ja taas ollaan jossain hätäsektiossa. Tosin, olen ymmärtänyt että jos ei ole esikoinen kyseessä, synnytystä ei käynnistellä ihan niin pitkään, mitä esikoisen kohdalla. Haluaisin vain mahdollisimman nopean synnytyksen, jos vain itse voi tähän vaikuttaa, koska en halua olla sairaalassa yhtään enempää kuin on pakko. Kuitenkin joudutaan vauvan kanssa se pari päivää ainakin olemaan.

Meillä kaikilla on ollut nyt lomaa.

Miehelläkin alkoi 3 viikon kesäloma tuossa reilu pari viikkoa sitten, eli tämän viikon on vielä lomalla. Todella, siis todella nopeaa on mennyt aika, paljon on keretty touhuta, mutta paljon jäi myös asioita tekemättä, mitä olisi halunnut vielä tehdä ennen vauvan syntymää. Toki niitäkin asioita voi vielä tehdä, mutta tuo omat hankaluutensa se, kun mies on tosiaan ensi viikosta lähtien arkipäivät taas töissä ja voi olla että joutuu tekemään pitkää päivää.

Aloitettiin loma heti pitäjäpäivillä ja käytiin mummulassa kylässä. Tai oikeastaan se viikonloppu oli miehellä vielä vapaata, mutta siitä sitten alkoi suoraan loma. Paljon kun ollaan liikenteessä, niin ei oikein ole aikaa rauhoittua koneen ääreen ja kirjoitella blogia. Kuitenkin on kiva aina kirjoittaa vähän pidempi pätkä kerralla, ettei tarvitse aina jättää ajatuksia kesken kiireen takia. Loman alkuun hommasin meille heti kylpylästä yhdeksi yöksi perhehuoneen ja päästiin vähän uimaan ja rentoutumaan. Omalta osaltaan lomaa hankaloitti kuumuus, mutta ei annettu sen kuitenkaan niin paljoa häiritä. Esikoinen tykkäsi kovasti, sai uida ja käytiin katsomassa hotellin oma leikkihuone, jossa oli todella paljon tekemistä ja siellä olisi viihtynyt pidempäänkin. Aika oli nyt vain rajallinen, koska ei yhden yön aikana hirveästi kerkeä mitään tehdä. Toisaalta oli myös hyvä, että olimme vain yhden yön, koska hotellihuoneessa ei ollut edes ilmastointia, niin huone oli melko tukala. Ennen kotiinlähtöä lämmitettiin aamupalan jälkeen vielä sauna, meillä oli oma sauna perhehuoneessa.

Käytiin esikoisen kanssa myös minilomalla mummun ja enojen luona. Päästiin uimaan uima-altaaseen ja ulkosaunaan ja poreammeeseen. Todella rentouttavaa ja kivaa oli. Grillattiin evästä ja saatiin muurinpohjalettuja, en edes muista milloin olisin viimeksi syönyt muurinpohjalettuja, varmaan joskus rippikoulussa, eli siitä on aikaan. Yöksi mummulaan ja seuraavana päivänä päästiin vielä toiselle enolle, joka on myös esikoisen kummisetä, saunaan ja poreammeeseen. Hekin olivat vastikään poreammeen hommanneet. Tosin esikoinen ei oikein antanut poreiden olla vaan piti ammetta itselleen enemmän uima-altaana.

Pääosin on ollut lämmintä koko loman ajan, paljon on käyty uimassa uimarannalla ja vietetty kavereiden kanssa aikaa. Esikoinen kävi isin kanssa yhden yön mummulassa ja itse sain vähän omaa aikaa, vaikka se aika meni aika pitkälti siivotessa niitä juhlia pois. Minullakin alkoi virallisesti äitiysloma viikko sitten. Jotenkin tosi nopeaa mennyt tämäkin viikko jo.

Tarkoituksena on ollut nyt loman aikana, että vietetään mahdollisimman paljon aikaa esikoisen kanssa, koska sitten kun vauva syntyy, aika on varmasti ainakin alkuun melko rajallista. Siksi, ollaankin paljon kuljettu mummulassa ja sukulaisten luona, sen mitä oma vointi on sallinut. Käytiin myös Leo's Leikkimaassa yhtenä päivänä ja siellä vierähti 3 tuntia ihan noin vain, se oli aikaraja, mitä siellä sai olla. Puistoissa ollaan käyty kun on hyviä ilmoja sattunut olemaan, paljon on käyty jäätelöllä ja tehty kaikkea kivaa yhdessä. Nyt on useampi päivä ollut viileämpää, joten on nähty kavereita ja käyty kärkkäisellä ja kirppareilla. On ollut ihan mukavaa. Tällä viikolla olisi tarkoitus käydä vielä tivolissa ja viikonloppuna on esikoisen syntymäpäiväjuhlat vähän etukäteen, että keretään viettää nekin alta pois, ennen kuin vauva syntyy. Nopeaa on kyllä nämä reilu pari viikkoa tässä mennyt ja luulen, että tämä loppuviikkokin menee ihan yhtä nopeaa.

Vauvakutsut

Paljon puhutut vauvakutsut, babyshowerit. Itsehän aikoinaan järjestin itse itselleni ensimmäiset vauvakutsut silloin kun odotin esikoista. Ja minusta se oli ok, kun ensimmäinen vauva tulee, niin silloin voi pitää vauvakutsut ja itse kun ne järjesti, niin sai juuri sellaiset kuin itse halusi. Tykkään järjestellä paljon kaikkia kutsuja, olen ollut myös yksillä vauvakutsuilla, joita järjesteltiin porukalla. Toki se järjestely on hieman haastavaa, varsinkin jos kaikki eivät siihen osallistu, mutta siksipä olisikin paljon helpompaa, jos saisi yksin järjestää, niin saisi sellaiset kuin haluaisi. En kuitenkaan ole sellainen ihminen, että minulle voisi järjestää mitään kutsuja.

Yhden kaverini tuntien, osasin kutsuja odottaa ja tottakai he yrittivät kutsut järjestää niin, etten minä niistä tietäisi, yllätyskutsut siis. Toivoin kuitenkin, ettei mitään järjestettäisi, koska olo ei ole ollut mitenkään kaksinen koko raskausaikana, ja minusta se on jotenkin outoa, jos järjestetään vauvakutsut, kun syntyy toinen lapsi. Kuitenkin edellisestä on kaikki tarvittava ehkä vielä nurkissa pyörimässä ym. En kuitenkaan mennyt tyhmyyksissäni sanomaan kenellekkään, ettei tarvitse mitään järjestää, mutta kukaan ei myöskään hoksannut minulta sitä kysyä, että haluaisinko edes vauvajuhlia. Olivat vain päättäneet että tällaiset järjestetään.

No, kaikkien sattumusten ja laskujen yksi plus yksi jälkeen, arvasin, että nämä kutsut olisi tänä viikonloppuna, lauantaina. Osasin etsiä tiettyjä merkkejä ja äitini jopa paljasti tietämättään osaksi, että kutsut ovat lauantaina. Osasin siis epäillä jo viikkoa ennen että kutsut on tulossa. Myöskin miehen puheista sai sen käsityksen että lauantaina tapahtuu jotain, kun yhtäkkiä piti puolen päivän maissa lähteä kotoa pois, ei meillä koskaan ole etukäteen niin tarkkoja aikatauluja, saatikka että pitäisi väkipakolla lähteä. Ensin ajattelin etten edes lähde mihinkään vaan oli sellaista mankumista, että ajattelin säästyväni kun vain lähden autoon istumaan, harmikseni unohdin lompakon kotiin, niin tiesin, että jossain vaiheessa sinne olisi palattava, kun ei ilman lompakkoa muuallekkaan pääse.

Mitä lähemmäs siis lauantai tuli ja mitä enemmän näitä konkreettisia asioita kävi ilmi, että "yllätysjuhlat" olisivat tulossa, niin sitä enemmän rupesi ärsyttämään ja mieskään ei suostunut mitään kertomaan, vaikka tein selväksi, että tiedän mitä on tekeillä. Totesinkin ennen kotoa pois lähtiessä että te olette aivan surkeita järjestämään mitään yllätyksiä. Oltiin vielä edellisenä päivänä tehty piharemonttia ja olin niin kipeä ja väsynyt, etten olisi halunnut mitään vieraita, saatikka yrittää olla juhlatuulella. Samaten päivittelin sosiaalista mediaa, että näkevät, kuinka vastahakoinen olen ollut lähtemään ylipäätänsä kotoa pois kun siihen yritetään pakottaa.

Ensin meinasin etten saavu edes paikalle, mutta kuitenkin tulin ja jäin pihalle, enkä suostunut tulemaan sisälle, koska tiesin porukan odottavan sisällä minua. Meinasin kirjoittaa heille lapun ennen lähtöä, olisi ehkä pitänyt niin vastaanotto ei olisi ollut minun osalta niin negatiivinen. Kaverit ei ainakaan pahoittaneet mieltään, mutta sitä en tiedä pahoittiko äiti. Toisaalta, jos kerran on valmis tekemään jotain näin järjetöntä niin täytyy vastata myös seurauksista, että vastaanotto ei välttämättä olekaan hyvä. Kyllä minäkin pahoitin mieleni ja todella paljon pahoitinkin. Kaikki tympääntyneisyys purkautui kerralla ja tokaisin tosi ilkeään sävyyn että olen tiennyt näistä juhlista jo viikon, että ei tämä mitenkään yllätyksenä tullut. Kun kaikki tietenkin tulivat lopulta ulos, kun mies ei saanut minua sisälle.

Mikään, ei mikään ole niin ärsyttävää kun se, että tullaan pyytämättä/kertomatta (tai tottakai kertoivat miehelleni, koska hän oli tässä jutussa mukana) meidän taloon säätämään ja touhuamaan. Minun kontollenihan se siivoaminen ym. kuitenkin jää sitten lopulta. Ja se kun keittiö on minun valtakuntaa, minulla on tietyt rutiinit siellä jne. niin siellä oli säädetty taas omia, oli tyhjennetty tiskikonetta ties mihin kaappeihin ja täytetty uudestaan sitä tiskikonetta aivan miten sattuu ja sai kaikki astiat kerätä sieltä esipesua varten pois ja aivan jäätävä homma laittaa koko keittiö taas sellaiseen kuntoon, että sieltä löytääkin jotain. Saatikka että juustohöylä oli niin hukassa että meinasi hermot palaa ihan totaalisesti ja olin lähettämässä jo "siivoojille" viestiä että missä hitossa mun juustohöylä on, mutta sitten onneksi löysin sen. Tietenkin juhlissa on myös tarjottavaa ja oli kakkua ja kaikenlaista, no, minulla on raskausajan diabetes, eikä saisi verensokerit nousta, mutta liekö tämäkään käynyt kenelläkään mielessä ja jos en olisi edes kakkua ottanut, niin sekinhän olisi ollut taas aivan kamalaa.

Hyvähän se on ottaa nokkiinsa siitä ja sanoa että tympäsee muiden puolesta kun jotain järjestää ja vastaanotto on tällainen. No, siinä vaiheessa kun tullaan omaan kotiin pyytämättä niin voi vaan miettiä että miltä itsestä tuntuisi, tai joutuisi tekemään jotain sellaista, mistä ei itse pidä, vain sen takia kun muut järjestää. Ei tarvitse järjestää mitään, piste.

Oli kiva nähdä kavereita, sellaisiakin, joita harvemmin meillä näkee, mutta silti jäi tosi huono fiilis. Sai täyden työn tehtyä siinä että saa itsensä kasattua edes jotenkin, että pystyy koko juhlissa edes olemaan, olin aivan loppu illasta kun sain vähä laitettua kämppää järjestykseen ja juhlakoristeluita siivottua. Ei todellakaan ole minun juttu tällaiset "yllätys"juhlat. Sain vaippakakunkin, tosin en ole edes avannut sitä vielä. Saa nähdä kerkeääkö kaikkia juttuja edes käyttämään, kun kaikki on ostettu jo valmiiksi. Ihan hieno idea tosin muilta.

Järjestäjän kanssa tästä asiasta juteltiinkin ja sanoikin että hän ymmärtää kaikki reaktiot ja tunteenpurkaukset aivan täysin, eikä todellakaan pahoittanut mieltään, vaan kaikki tunteet on sallittuja. Sanoi myös että olisi pitänyt tajuta kysyä etukäteen ennen kun mitään järjestää, että haluanko edes mitään. Onneksi ystävät on sellaisia, että he ymmärtää ja heidän kanssaan voi jutella näistä vaikeistakin asioista, jotka eivät ole ihan putkeen menneet.

Suviseurat netissä

2-4.7 vietettiin suviseuroja netissä. Päätös tuli tuossa jossain vaiheessa kevään aikana, että suviseuroja ei vietetä tänäkään vuonna paikanpäällä, tämä harmitti ainakin itseä melko kovasti. Meillä oli tarkoitus sinne lähteä, kun kerrankin olisi ollut sillain lähellä, että olisi voinut käydä päivän reissun tekemässä, mutta ei nyt sitten päästykään. Täytynee jokunen vuosi odotella, että seuraaviin pääsee paikanpäälle, jos tämä tilanne nyt yhtään vuosien aikana edes helpottaa. Olisi mukava nähdä kavereita paikanpäällä, tahtoo olla niin kiirettä, ettei yksinkertaisesti kerkeä nähdä kaikkia, niin kerrankin kaikki olisi samassa paikassa ja voisi pikaiseltaan nähdä moniakin ihmisiä.

Netin kautta tuli kuunneltua paljon seuroja ja mitä niissä puhuttiin, puhujat oli valikoituneet tänä vuonna mielestäni hyvin ja aiheet olivat mielenkiintoisia ja ajankohtaisia. Yksi uskovainen otti minuun jopa yhteyttä ja se oli ihan mukavaa. Yleensä ei uskon asioista edes jutella kenenkään kanssa, vaikka minulla uskovaisia kavereita on jokunen. Kuuntelin yhtä aamun saarnaa jopa äitini luona, eikä äitikään sanonut mitään. Ihme kyllä, mutta tuli myös samaan pöytään istumaan ja kuuli itsekin, tosin sitä en tiedä kuunteliko sitä todella.

Jotenkin on huvittavaa se, kun monet sanovat, että ei heitä kiinnosta kuunnella jotain saarnaa ja että siinä puhutaan vain siitä, kuinka ihmiset ovat niin syntisiä, eivätkä muuta teekään kun syntiä jne. Mutta ei saarnoissa oikeasti ole kyse siitä, tai tottakai puhutaan myös synneistä, mutta niissä puhutaan paljon enemmän kaikesta muusta. Ja siis se on ihan totta että kaikki me ollaan syntisiä, kukaan ei voi olla synnitön. Syntiä voi olla ajatukset, teot jne. Mutta se, että ymmärrät sen olevan syntiä ja kadut sitä, että olet tehnyt syntiä, voi siitä parantaa ja ne voidaan antaa anteeksi. Riippuu tottakai saarnaajasta, mutta nykypäivänä he osaavat ottaa raamatusta lainauksia ja soveltaa niitä hyvin nykymaailmaan ja tuoda raamatun sanaa esille nykyajassa niin, että jopa itsekin ymmärtää mitä tarkoitetaan. Itsehän en ole koko raamattua edes lukenut, että on paljon asioita, mitä en ole tosiaan edes kuullut, mutta koko ajan, lukemalla taas eteenpäin, jotenkin raamattukin aukeaa itselle paremmin.

Kesäseuraradiota on myös tullut kuunneltua nyt kun se taas alkoi kuulumaan ja sehän kuuluu suviseurojen jälkeen vielä pitkälle. Pitkälti siellä kuuluu myös arkistoista saarnoja, mutta eipä se haittaa, ne eivät koskaan vanhene. Ei tule kuunneltua päivittäin, joskus tuntuu että saisi kyllä kuunnella, koska tuntuu että se auttaa. Mutta silti jotenkin koko arki ja arjen pyörittäminen vie muka niin paljon aikaa, vaikka ei saisi viedä.

Suviseuraviikonlopun jälkeen jäi niin rauhallinen ja luottavainen fiilis taas, että sitä ei voi oikeasti edes sanoin kuvailla. Sen fiiliksen kun saisi aina, niin täällä olisi hyvä ja rauhallista elellä. Paljon on kuitenkin itsestäkin ja omista uskomuksista kiinni, miten tässä elämässä mennään eteenpäin.

Kiukuttelua

Meillä alkaa pikkuhiljaa helteet näyttäytymään kiukutteluna ja marinana. Esikoinen tykkää olla kyllä pihalla ja mielellään suurimman osan päivästä onkin ulkona, mutta nyt alkaa näkyä tämä jatkuva lämpö hänelläkin. Ei muuten, mutta on tosiaan ollut melko kiukkuinen viime aikoina. Viime viikolla oltiin mummulassa ja sielläkin kiukutteli. Voi olla että jäi unet vähän liian lyhyeksi, mutta heti aamusta ei mikään passannut ja jos vähän joku paikka kolahti johonkin niin aivan hirveä huuto ja tekoitkua. Ei passannut mikään eikä saanut kukaan olla hetkeäkään rauhassa.

Tänään esikoisen olisi ollut tarkoitus lähteä päiväksi mummun ja papan luokse isin kanssa. No, aamu kuitenkin alkoi suoraan kiukuttelulla jo heti sängyssä. Hyvä kun oli saanut silmät auki niin alkoi hirveä marina ja rupesi potkimaan isiä ja ei mikään ollut hyvin. Sitten kun isi nousi sängystä niin sekään ei kuitenkaan kelvannut, vaan piti päästä syliin ja hirveää kiukuttelua ja potkimista. Sanoinkin esikoiselle tiukkaan sävyyn että älä aloita tuota marinaa heti aamusta.

Mummu ja pappa kerkesivät soittaa aamulla ja esikoinen kerkesi heille sanoa että kohta tullaan. Mutta en tiedä mikä siinä on kun yleensäkin jos mies on lähdössä lapsen kanssa mummulaan niin lapsella alkaa aivan hirveä show ja se lähteminen on jotain aivan järkyttävää katsottavaa. No, tälle aamua esikoinen veti sitten aivan hirveät raivarit siitä, kun ei saanut puhelua painaa kiinni, alkoi heitellä legoja, yritti potkia, kiljui niin että korvat särkyivät, kävi huutamassa sekä minulle että isälleen. Niin siinä vaiheessa meni kuppi totaalisen nurin ja päätin että tänään ei esikoinen lähde yhtään mihinkään mummulaan. Tuollaisella käytöksellä ja hirveällä kiukuttelulla ja huutamisella ei tasan pääse yhtään mihinkään vaan täytyy olla kotona. Jospa oppisi olemaan kunnolla niin ei tarvitsisi kaikkia reissuja tästä eteenpäin perua sillä kun on niin kiukkuinen. Lapsi kysyikin ennen ruokaa, että voinko nyt lähteä mummulaan kun olen rauhoittunut. Sanoin että et, koska ei olisi pitänyt alunperinkään ruveta kiukuttelemaan asiasta.

Itseä ärsytti tässä vielä se, kun minulla oli tarkoitus olla omaa aikaa koko päivän ja olin suunnitellut jo kaikenlaista, mitä tänä päivänä teen kun saan olla yksin, no nyt en sitten voinutkaan tehdä mitään kun lapsi ollut koko ajan kotona. Mieskin päätti päivällä että hän lähtee pyöräilemään ja touhuaa omia juttuja niin se oli vissiin hänen käsitys sitten minun omasta ajasta kun jätti lapsen minun huolehdittavaksi päiväksi. Että sillälailla. Onhan se hienoa kun saa retkottaa auringossa ja vaikka vähän nukahtaa kun minä olen kuitenkin huolehtimassa kaikesta. On laitettu ruoat ja huolehdittu pyykit jne. Uimaankaan ei voinut lähteä vaan meidän olisi pitänyt mennä kahdestaan. Että hän saa olla yksin kotona. Ei tasan mene reilusti taas nämä oman ajan järjestämiset kyllä. Mutta minkäpä sille voi, miehet.

Kipeät supistukset

Hei!

Aikaa on taas vierähtänyt hetkinen, eikä ole kerennyt blogia päivitellä. Tämä johtuu ihan siitä, että meillä on ollut kaikenlaista tässä reilun viikon aikana, mutta siitä sitten tarkempi postaus erikseen. Tässä postauksessa haluan keskittyä nyt noihin minun kipeisiin supistuksiin.

Minullahan tuli ensimmäiset kipeät supistukset silloin joskus pari viikkoa sitten, vai onko siitä jo enemmänkin aikaa. Jotenkin menee niin hirveän nopeasti tuo aika, ettei tahdo muistaa näitä aikavälejä, mutta ei se kovin kauas heitä jos sanon että pari viikkoa sitten.

Nyt oli jo hetken vähän parempi olo, en tiedä johtuiko siitä, kun sai stressitasoa nyt alemmas, kun sai tietää että kaikki on ok, vai mistä johtuu. Toki liitoskipuja ym. ollut edelleen, mutta supistusten suhteen ollut rauhallista, ei ole hirveästi tullut viikon aikana edes harjoitussupistuksia. Ennen kuin nyt taas.

Olen kolme päivää "kärsinyt" taas kipeistä supistuksista. Toissapäivänä tuli muutamia kipeitä supistuksia alkuyöstä kun olin jo ehtinyt ruveta nukkumaan. Luulin taas ensin, että minulle on tulossa divertikkelikohtaus, kun jostain syystä ne kohtaukset muistuttavat supistuksia, tosin supistukset ovat tuolloin suolistossa ja ne tekee niin kipeää, ettei niitä voi edes sanoin kuvailla. Olen joskus sanonutkin, että kaikista pahin divertikkelikohtaus on ollut paljon pahempi mitä synnytyskivut/supistukset.

No, nyt menin tapani mukaan vessaan ja olin sillain, että vähä ne ehkä lievenee ja ei nyt tunnu että mitään tulisi, eikä normaalia lorinaakaan vatsasta kuulunut, joten lähdin takaisin sänkyyn. Olo oli kuitenkin sen verran epämiellyttävä, etten voinut maata vaan jouduin istumaan ja keskittymään kun vatsaa väänsi, joten siinä vaiheessa tajusin että niin, nämähän ovat kipeitä supistuksia. Sen verran kipeää teki että piti ihan keskittyä olemaan rauhassa, eikä supistuksen tullessa pystynyt oikein liikkumaan mihinkään, niitä tuli muutamia, ei mitenkään säännöllisesti ja sitten vain loppuivat ja pääsin nukkumaan.

Eilen illalla tuli samaten muutamia samanlaisia supistuksia. Todella epämiellyttäviä. Kipeitäkin joo, mutta kun itsellä tosiaan on se kipukynnys melko korkea, niin jotenkin tuntuu, että vaikka ne on kipeitä, niin mieli ei miellä sitä kokemusta kuitenkaan kivuliaaksi, koska ajattelen niin, että olen kokenut paljon pahempaakin kipua. Kipua kyllä, mutta lievää sellaista nämä supistukset aiheuttavat. Siinä mittakaavassa, millaista kipua on tähän mennessä kokenut. Supistukset menivät kuitenkin nopeaa ohi, eikä niitä tullut taas kuin muutama ja lepäsin niin helpotti.

Tänään kipeitä supistuksia on tullut enemmän ja niitä on tullut kahteen eri otteeseen. Eivätkä liittyneet mitenkään liikkumiseen tms. Tosin käytiin kyllä esikoisen kanssa pieni pyörälenkki, hän ajoi pyörällä ja minä kävelin, että olisiko siitä sitten vähän ärtynyt. Kuitenkin supistukset tulivat ihan levossa ulkona. Sai keskittyä ihan kokonaan taas hengitykseen ja siihen, että kroppa pysyy rauhallisena ja rentona, koska en toisaalta halua myöskään kroppaa jännittää silloin kun näitä supistuksia tulee, vaan haluan olla mahdollisimman rentona, niin ne ei käy läheskään niin kipeää. Istuessa kipeitä supistuksia tuli useampi, mutta en edes kellottanut niitä tai mitään, koska eivät olleet säännöllisiä.

Reilun tunnin päästä edellisistä, alkoi uudestaan supistella ja nämä olivat jo hieman kipeämmän ja vielä ikävämmän tuntoisia. Jouduin ottamaan jopa kipulääkettä. Yritin olla mahdollisimman rentona ja paikoillaan, mutta ei tuntunut auttavan, joten nousin (olin siis ihan rauhassa sohvalla syömässä ja katsomassa elokuvaa) sohvalta ja lähdin vähän liikenteeseen, kivun sallimissa rajoissa. Kipulääke helpotti ja tosiaan hetken aikaa olin liikkeessä ja siirryin ulos terassille vähän viileämpään ilmaan kyljelleen köllöttelemään niin siitä ne sitten pikkuhiljaa rauhoittuivat. Enteileekö jotain, en tiedä, nyt on rv35 menossa. Eli olen myös ymmärtänyt, että jos synnytys vaikka nyt alkaisikin niin sitä ei vissiinkään enää sitten esteltäisi. Enteileekö muutenkin synnytystä, että kroppa alkaa valmistautua synnytykseen. Jotenkin tuntuu hassulta kun ei esikoisesta ollut minkäänlaisia tällaisia ennakkovaroituksia vaan synnytys vain alkoi yhtäkkiä yksi aamu kipeillä supistuksilla. Jospa nyt malttaisi pieni kuitenkin hetken aikaa pysyä matkassa kun esikoisen syntymäpäiväjuhlatkin olisi ensi viikolla, 3 viikkoa etukäteen juuri sen takia, ettei vauvan syntymä ja esikoisen synttärit ole samaan aikaan...