tiistai 20. heinäkuuta 2021

Meillä kaikilla on ollut nyt lomaa.

Miehelläkin alkoi 3 viikon kesäloma tuossa reilu pari viikkoa sitten, eli tämän viikon on vielä lomalla. Todella, siis todella nopeaa on mennyt aika, paljon on keretty touhuta, mutta paljon jäi myös asioita tekemättä, mitä olisi halunnut vielä tehdä ennen vauvan syntymää. Toki niitäkin asioita voi vielä tehdä, mutta tuo omat hankaluutensa se, kun mies on tosiaan ensi viikosta lähtien arkipäivät taas töissä ja voi olla että joutuu tekemään pitkää päivää.

Aloitettiin loma heti pitäjäpäivillä ja käytiin mummulassa kylässä. Tai oikeastaan se viikonloppu oli miehellä vielä vapaata, mutta siitä sitten alkoi suoraan loma. Paljon kun ollaan liikenteessä, niin ei oikein ole aikaa rauhoittua koneen ääreen ja kirjoitella blogia. Kuitenkin on kiva aina kirjoittaa vähän pidempi pätkä kerralla, ettei tarvitse aina jättää ajatuksia kesken kiireen takia. Loman alkuun hommasin meille heti kylpylästä yhdeksi yöksi perhehuoneen ja päästiin vähän uimaan ja rentoutumaan. Omalta osaltaan lomaa hankaloitti kuumuus, mutta ei annettu sen kuitenkaan niin paljoa häiritä. Esikoinen tykkäsi kovasti, sai uida ja käytiin katsomassa hotellin oma leikkihuone, jossa oli todella paljon tekemistä ja siellä olisi viihtynyt pidempäänkin. Aika oli nyt vain rajallinen, koska ei yhden yön aikana hirveästi kerkeä mitään tehdä. Toisaalta oli myös hyvä, että olimme vain yhden yön, koska hotellihuoneessa ei ollut edes ilmastointia, niin huone oli melko tukala. Ennen kotiinlähtöä lämmitettiin aamupalan jälkeen vielä sauna, meillä oli oma sauna perhehuoneessa.

Käytiin esikoisen kanssa myös minilomalla mummun ja enojen luona. Päästiin uimaan uima-altaaseen ja ulkosaunaan ja poreammeeseen. Todella rentouttavaa ja kivaa oli. Grillattiin evästä ja saatiin muurinpohjalettuja, en edes muista milloin olisin viimeksi syönyt muurinpohjalettuja, varmaan joskus rippikoulussa, eli siitä on aikaan. Yöksi mummulaan ja seuraavana päivänä päästiin vielä toiselle enolle, joka on myös esikoisen kummisetä, saunaan ja poreammeeseen. Hekin olivat vastikään poreammeen hommanneet. Tosin esikoinen ei oikein antanut poreiden olla vaan piti ammetta itselleen enemmän uima-altaana.

Pääosin on ollut lämmintä koko loman ajan, paljon on käyty uimassa uimarannalla ja vietetty kavereiden kanssa aikaa. Esikoinen kävi isin kanssa yhden yön mummulassa ja itse sain vähän omaa aikaa, vaikka se aika meni aika pitkälti siivotessa niitä juhlia pois. Minullakin alkoi virallisesti äitiysloma viikko sitten. Jotenkin tosi nopeaa mennyt tämäkin viikko jo.

Tarkoituksena on ollut nyt loman aikana, että vietetään mahdollisimman paljon aikaa esikoisen kanssa, koska sitten kun vauva syntyy, aika on varmasti ainakin alkuun melko rajallista. Siksi, ollaankin paljon kuljettu mummulassa ja sukulaisten luona, sen mitä oma vointi on sallinut. Käytiin myös Leo's Leikkimaassa yhtenä päivänä ja siellä vierähti 3 tuntia ihan noin vain, se oli aikaraja, mitä siellä sai olla. Puistoissa ollaan käyty kun on hyviä ilmoja sattunut olemaan, paljon on käyty jäätelöllä ja tehty kaikkea kivaa yhdessä. Nyt on useampi päivä ollut viileämpää, joten on nähty kavereita ja käyty kärkkäisellä ja kirppareilla. On ollut ihan mukavaa. Tällä viikolla olisi tarkoitus käydä vielä tivolissa ja viikonloppuna on esikoisen syntymäpäiväjuhlat vähän etukäteen, että keretään viettää nekin alta pois, ennen kuin vauva syntyy. Nopeaa on kyllä nämä reilu pari viikkoa tässä mennyt ja luulen, että tämä loppuviikkokin menee ihan yhtä nopeaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti