Viikko kolme ketogeenistä ruokavaliota

En nyt oikein tiedä, haluaisinko ensin pudottaa tuota painoa, vai jatkaisinko noita treenejä samalla. Nyt kun on taas pari päivää saanut kroppa levätä (toki töissä on tullut viikonlopun aikana treeniä senkin edestä niin että on hiki valunut), niin paino putosi taas parin päivän aikana 900 grammaa. Ei vissiin oikein ole hyvä yhdistelmä tämä ketogeeninen ruokavalio ja treenaaminen. 

En tiedä. Jos kuitenkin pääasia olisi ruokavaliossa ja tekisin sitten vaikka vähän kevyempiä treenejä, niin saisi oikeasti ensin pudotettua tuota painoa. Toisaalta ois kiva yhdistää nämä asiat, mutta näyttää siltä että tuo vaaka on nyt se isompi ongelma, eli pudotan painoa ensin. Sitten kun aloittaa treenit kunnolla, niin saa vähän vapaammin syödä myös niitä hiilihydraatteja. Tämä viikko on muutenkin mennyt vähän haastavammin nyt. En ole tiistain jälkeen käynyt puntarilla ja kun olimme lapsen kanssa isomummulla, niin siellä hän tuli syötyä myös hiilihydraattiohöttöä kun ei viitsinyt sanoa että en syö. Toki vähän rajoitin etten niin paljoa syönyt.

Uskaltaisin kuitenkin käymään puntarilla ja 1,1kg on lähtenyt taas, jee! Eli vaikka jouduin useampana päivänä syömään myös enemmän hiilihydraatteja niin oli kuitenkin parisataa grammaa paino pudonnut. Ehkä pudotan siis ensin tuota painoa ja aloitan ahkerammin treenaamisen vasta sitten myöhemmin. Tarkoitus olisi vielä ainakin tämä viikko jatkaa ketogeenistä. Paras olisi jos saisi seuraavalle kymmenluvulle pudotettua painon niin sitten voisi vähän höllätä. 3,6kg olisi tuohon etappiin matkaa. Eli jos samalla tahdilla paino putoaa niin vielä 4 viikkoa pitäisi jatkaa. Eiköhän se mene, onhan tuo kolme viikkoakin jo mennyt.

Mitä minä keräilen?

Muumimukit

Keräilen muumimukeja. En mitenkään aktiivisesti, kaikkia mukeja en edes halua, kun minusta ne ovat aivan hirveitä.  Perusmukeja olen keräillyt pidemmän aikaa. Ne on minulla ihan päivittäisessä käytössä. Vanhempaa tuotantoa on vähemmän ja 90-luvun mukeja ei oo ollenkaan. Yleensä talvimukin saan joululahjaksi ja joskus pyydän esimerkiksi äitienpäivä- tai synttärilahjaksi jotain mukia. Taisin saada äitienpäivänä mymmeli -mukin ja synttärilahjaksi uuden niiskuneiti -mukin. Moominvalley park Japani muki, Muuminpäivä muki, Ruskea nipsu ja vihreä pikkumyy mukit on kirjahyllyssä, niitä en ole raskinut vielä ottaa käyttöön kun ovat kuitenkin arvokkaampia.

My little ponyt

My little poneja kerään aina silloin tällöin kun sattuupi sopiva kohdalle. Olen pari erittäin hyvää löytöä tehnyt kirpparilta 0,50-3e maksanut poneista ja siitäkin 50 sentin ponista maksetaan yli 10 euroa nettikirppiksillä. Muutaman ponin olen ostanut nettikirppikseltä sitte 10 euron molemmin puolin. Poneja minulla ei ole kuin muutamia, en näitä niin aktiivisesti keräile. Tai en ole edes kovin pitkään näitä vielä kerännyt, mutta aina jos pistää silmään hyvä tarjousponi ja on ihan suhteellisen hyvässä kunnossa, niin on tullut ostettua. Harmittaa kun minulla on niitä vanhoja poneja ollut, mutta nekin taisi mennä tulipalossa. En ole ainakaan löytänyt niitä mistään.

Postimerkit

Postimerkkejä olen kerännyt niin kauan, kun jaksan muistaa. En tiedä mikä niissä viehättää, mutta olen aina tykännyt postimerkeistä. Minulla on niille oma vihko, johon olen kerännyt samanlaisia ja samantyylisiä merkkejä aina samoille sivuille. Jokin aika sitten ostin kirpparilta todella paljon postimerkkejä, en ole niitä ehtinyt edes järjestellä mitenkään. Mietin vain, että taisi tulla ostettua vähän liikaa, kirjeissä ym. Tulleet merkit on niin vähäisiä, että niitä kerkesi aina laittaa.

Nukkekoti

En siis keräile varsinaisesti nukkekoteja, vaan laittelen omaa nukkekotiani. Ostin senkin netin kautta ja olen entisöinyt nukkekotia itse. Olen leikannut seinille uusia tapetteja ym. Olen myös antanut pojan leikkiä nukkekodilla, kunhan osaa leikkiä sievästi eikä riko mitään. Kalusteita olen ostanut sekä käytettynä että uutena.

Pokemon kortit

Pienempänä minulla oli Pokemon kortteja paljon ja olin myös piirtänyt pokemoneja kortista paperille. Valitettavasti nämä kortit paloivat tulipalossa, joten jouduin aloittamaan keräämisen uudelleen. Olen nyt pari isompaa pompsia ostanut kortteja ja olen ihan hyvän kokoelman saanut itselleni. Ne voi olla joskus vielä hyvinkin arvokkaita. Toivottavasti en menetä toista kertaa kortteja.

Barbit

Myös barbeja olen kerännyt koko pienen ikäni ja valitettavasti myös vanhat barbini paloivat tulipalossa. Mietin hetken aikaa vanhempana että kannattaako edes aloittaa keräämistä enää uudelleen, mutta aloitin kuitenkin. Olen keräillyt barbeja kirppareilta ja osan olen ostanut myös uutena. Muutamia olen saanut pyynnöstä myös joululahjaksi. 

Hevoset

Olen kerännyt koko pienen ikäni myös normaaleja hevosia. En pelkästään My little poneja. Osa on ollut minulla jo ihan pienestä lähtien, enkä raskisi antaa niitä kyllä pois. Kirpparilta on löytynyt kokoelmaan lisää hevosia. Myös samanlaisia, ei haittaa vaikka on useampi samaa. En osta mitään monen euron hevosia vaan jos löytyy hyvä kuntoinen esimerkiksi eurolla niin olen ostanut. Joskus löytyy vielä halvemmalla.

Pikkueläimet

Pikkueläimiä olen myös keräillyt kirppareilta. Ihan kaikkia en kuitenkaan ole viime aikoina ottanut. Pienenä keräsin Kinder munista niitä yllätys eläimiä ja niitä on paljon. Minulla on iso laatikollinen pikkueläimiä. Harmi kun nykyään ei tule enää kindermunista eläimiä vaan jotain ihan turhanpäivästä.

Nyt kun katsoo mitä kaikkea sitä on tullut keräiltyä niin näitä keräilykohteitahan on melko paljon. No, jääpähän perintönä. Toivottavasti näitä arvostetaan vielä vuosien päästäkin.

Suviseurat

Palasin taas yksi päivä (tai melko monenakin päivänä) YouTubeen kuuntelemaan kesän suviseurojen videoita. Onneksi ne on tallennettu, niin pystyy aina sopivan ajan tullen niitä sieltä kuuntelemaan. Tuntuu lohdulliseltakin palata kuuntelemaan seuroja ja mitä puhujat ovat puhuneet Raamatusta, Jumalasta ja Jeesuksesta. Välillä sitä johdatusta tähän elämään kaipaa vähän enemmän. Olen kuunnellut myös Oulun seurakunnan sivuilta nettiseuroja.

"Tapahtukoon sinun tahtosi" Matt. 6:10, mikä yhteys Jumalalla on koronavirukseen ja siihen, ettei tänä vuonna pystyttykään järjestämään suviseuroja paikanpäällä, vaan etänä.  Sitä en osaa sanoa mikä yhteys tähän on, mutta jostain syystähän tämäkin on nyt tapahtunut. Tunnelmaan ei tietenkään niin päässyt tänä vuonna, kun joutui kotona kuuntelemaan, mutta oli se tyhjää parempi. Ja mitä useammin noita videoita kuuntelee niin sitä paremmin ne jotenkin aukeavat itselle. Ei riitä että kuuntelee ne vain kerran.

Ensi vuonna olisi tarkoitus käydä paikanpäällä suviseuroissa. Ne ois myös esikoisen toiset suviseurat. Täältä meiltä ei ole hirveän pitkä matka ensi vuoden suviseuroihin, niin ajateltiin että käydään. Tarkoitus ei ole jäädä sinne, vaan käydä iltapäivä/ilta siellä kiertelemässä ja sitten illasta lähdetään takaisin kotiin. Jospa näkisi myös kavereita. Tuttuja siellä on melko paljon, täytyy vain sitten päättää että ketä voi ja kerkeää nähdä.

Kävimme myös viime vuonna suviseuroissa. Itse kävin paikanpäällä monta kertaa esikoisen kanssa, vaikka työt vähän haittasivat meidän liikkumista. Tiedättekö, se tunnelma on jotain aivan uskomatonta. Varsinkin illalla kun ihmiset ovat kokoontuneet teltta aukealla ja heitä on paljon. Tuli jotenkin kotoisa tunnelma, vaikkei juuri silloin illalla ketään kavereita nähtykkään, kun käytiin vaan kiertelemässä, äiti oli mukana. Seurat kuuluivat kaiuttimista ympäri aukeaa ja iloinen puheensorina kävi, mutta kukaan ei huutanut. Vaikka ääniä oli, se ei ollut sellaista meteliä. Ihmisillähän tahtoo äänitaso nousta, varsinkin jos on ottanut alkoholia. Tunnelma oli hyvin lämmin ja sai rauhassa katsella paikkoja, ostettiin jäätelöt ja vaikka jonot olivat pitkiä, ei tarvinnut jonottaa kauaa, vaan myynti sujui todella jouhevasti. Kerkesin samana päivänä aiemmin käydä jo moikkaamassa kaveria ja hänen perhettään. Leokin pääsi vähän aikaa leikkimään. Sitten käytiin vielä miehen työkaveria ja hänen perhettään tervehtimässä yhtenä päivänä. Yleensä kun on nähnyt vain sitä alkoholikulttuuria ja ihme sekoilua, niin tämä oli hyvää vastapainoa sille. Mikään paikka ei ollut sotkuinen, he pitivät hyvin huolta siisteydestä ja lapset/nuoret sai omaan ikäänsä nähden töitä alueelta jne. Aivan mahtavaa.

Olen viimeisen parin viikon aikana lukenut melko paljon Raamattua. Ehkä sekin kertoo siitä, että nyt on taas ajatukset vähän harhateillä ja kaipaa johdatusta ja neuvoja. Siellä on myös paljon kirjoituksia, joihin samaistua. Saa uppoutua niihin lauseisiin ja miettiä mitä ne oikein tarkoittavat.

Loma!

Harvinaista herkkua tällainen kun kesäloma, mulla on ollu vuonna 2014 oikea neljän viikon kesäloma ja se on ainoa täyspitkä loma, mikä mulla on ikinä ollu. Olin viikon lomalla heinäkuun alussa, mutta virallinen loma alkoi nyt! Ihan mahtava fiilis ku saa heittää työasiat nurkkaan ja olla 2,5 viikkoa tekemättä mitään. Tai no, onhan sitä tekemistä mutta en aio stressata mistään, jos en jotaki halua tehdä.

Kiitos koronan, meillä pätkittiin lomat näin miljoonaan osaan ja ensin näytti siltä että saadaanko pitää lomia ollenkaan. Tietenki nyt saadaan lomat pitää, mutta oishan se kiva että sais kesäloman pitää oikeasti kesällä, eikä joskus talvella. Ja siis mikä typerintä, mullakin alko kesäloma vasta nyt, toinen viikko menee syyskuun puolelle, mikä ei ole edes kesäloma kuukausi! Mutta tänään kuitenki eka lomapäivä, tehdään sitä mitä halutaan!

Toinen viikko ketogeenistä ruokavaliota takana

Kuten arvasinkin, kun kaikki nesteet on lähtenyt elimistöstä, niin eipä se paino niin herkästi tipukkaan. Välillä tuntuu että pitäisi olla vielä tiukempi ruoan suhteen, mutta jos haluaisi vielä vähentää hiilihydraatteja, niin kohta ei voi syödä mitään. Aloitin myös ne peppu palamaan -treenit, joten voi olla että tässäkin on syytä siihen, miksi painon putoaminen hidastui. Luin, että lihakset keräävät nestettä, kun joutuvat yhtäkkiä koville, mutta sen pitäisi helpottaa parissa viikossa. Katsotaan nyt miten tämä painon putoaminen lähtee liikkeelle, kun olisi tarkoitus kuitenkin noita lihaksiakin saada ja siis itseään vähä timmimpään kuntoon. Eikä sitä vaakaa pitäisi niin tuijottaa, koska lihakset painavat enemmän kuin läski, niin sentit ratkaisee. Joka viikko olisi tarkoitus kuitenkin mitata ne sentitkin että onko niitä lähtenyt.

Otin myös keskiviikkona kuvat itsestäni edestäpäin ja sivulta, niin jos ei muuten huomaa muutosta niin luulisi ainakin kuvien perusteella sitten huomaavan. Muutoshan on hidasta, joten sitä ei välttämättä itse huomaa kun joka päivä itsensä näkee. Alkuviikosta paino putosi 400 grammaa, mutta torstaina oli tilanne se, että paino oli noussut takaisin saman verran. Paino on melko paljon nyt seilannut edestakaisin. Huomaa, kun noita treenejä on tehnyt niin paino nousee useamman sata grammaa sen jälkeen ja menee muutama päivä ennen kuin tasoittuu. Ja tilanne on tällä hetkellä se, että paino on tippunut vain 100 grammaa. En ole tästä huolissani ja ottaen huomioon myös tämän naisellisen kierron, niin sekin voi vaikuttaa. Ainakin olo tuntuu ihan turvonneelta, ja tuntuu varmaan viikon vielä eteenpäin, ennen kuin menkat alkaa.

Unohtui edellisessä postauksessa mainita, että olen jättänyt tietenkin roskaruoan kokonaan pois, hampurilaiset, pizzat ja ranskalaiset, mitä nyt grilleiltä ja pizzerioista saa. Eka viikolla varsinki meinas olla vähä hankaluuksia kun ei tahtonut muistaa ettei voi käydä hakemassa pizzaa. Suunnittelin kaikenlaisia menoja ja sitten ajattelin että hei, minäpä samalla käyn hakemassa hampurilaisia, sitten muistin että ainiin, en voikaan käydä. Subwayta olen miettinyt että joskus voisi sieltä kuitenkin käydä hakemassa leipää, se ei ehkä niin epäterveellistä ole. Meillä ei täällä kuitenkaan ole subia, vaan täytyy lähteä kaupunkiin, niin ei tule sitten liian usein ostettua.

Tällä viikolla olen syönyt jauhelihaa ja munakasta, lihapullia. Loppu viikosta tein miesväelle jauhelihakeittoa ja söin sitä itsekin, tosin jätin vain perunan pois. Tänään, sunnuntaina ajattelin tehdä vielä kanaa ja jos siihen tekisi vielä salaatin niin hyvä tulee. Teinpä jopa enimmäistä kertaa elämässäni itse porkkanaraastetta alkuviikosta, siis tätäkään ei ole aikasemmin tullut edes ajatelleeksi, että voisi jotain rastetta tehdä, ehkä juuri siksi kun yleensä se pitää syödä itse tai se menee pahaksi jääkaapissa. Marjoja ja jogurtteja/rahkaa on tullut syötyä. Kreikkalainen jogurtti sokerittomalla Marja/hedelmäkeitolla on ollut kyllä ihan parasta! Pitäisi muistaa syödä vielä enemmän noita kasviksia. Jotenkin vaan tuntuu, ettei niitä osaa syödä muulloin kun sen lämpimän ruoan kanssa. Pitäisi opetella tekemään niitä kylmiä salaatteja.

Tein miesväelle perunamuusia alkuviikosta ja ekan kerran tuli sellainen olo että voi vitsi kun saisi syödä tuota. Ei ollut yhtään kivaa se. Mutta hyvin olen saanut pidettyä itseni kurissa. Tiedän että se vaatii melkoista mielen lujuutta että jaksaa ja tämä homma toimii. Yleensä koko innostus lopahtaa jo sen ensimmäisen viikon jälkeen, mutta yrittää nyt kuitenkin jatkaa tätä. Ainakin vielä tuntuu hyvältä.

Yksi ongelma minulla on ollut aina näissä laihdutusyrityksissä, että tulos pitäis näkyä heti, ei tahdo jaksaa odottaa kuukausitolkulla niitä tuloksia, varsinkin jos ne tulevat hitaasti. Mutta nyt on jotenkin ihan erilainen fiiliskin tähän niin jospa sitä saisi kunnolla jotain aikaiseksi. Ensi viikko tulee olemaan hankala, koska lähdetään useammaksi yöksi pois kotoa ja muualla on hankalampaa pitää kiinni ruokavaliosta. No, tarkoitus olisi ottaa kuitenkin eväitä mukaan niin eiköhän se siitä, sittenpähän sen näkee...

Lapsen kehitys

Meillähän on tämä meidän ainokainen syntynyt 2017, vastikään täytti 3 vuotta. Välillä tuntuu että ihmisillä on tietty käsitys, mitä minkäkin ikäisen pitäisi osata. Jos kolme vuotias ei osaa piirtää ympyrää niin on jotenkin kehitystä jäljessä... Ajattelin tähän vähän kertoa että mitä tämä meidän kolme vuotias nyt osaakaan. Enkä ole hänen kehityksestään huolissaan, vaikka hän nyt ei osaa sitä ympyrää piirtää.

Fyysinen kehitys
Pituutta on kasvanut reilusti. Hän oli syntyessään 48,5cm pitkä, ensimmäisen kuukauden aikana meidän mini kasvoi yli sentin viikossa ja siitä eteenpäinkin ainakin kolme senttiä kuukaudessa, pituuskasvu oli siis huimaa ja nyt lähennellään varmaan 98cm, tarkkaa mittaa ei ole. Eihän siis 98cm ole kolmevuotiaalle mikään hirveä pituus, vaan kun lähtötilanne oli niin lyhyt, niin siinä suhteessa hän on kasvanut paljon. Neuvola olisi ollut 17 päivä, mutta lapsi tuli kipeäksi niin neuvola siirtyi 26 päiväksi. Joten saadaan tarkka mitta, mutta vasta ensi viikolla.

Paino on laahannut nyt -2 käyrällä oikeastaan koko ajan. Hän on hoikka, mutta ei mielestäni mikään liian laiha. Hoikka ollut koko ajan, mutta kun tuota pituutta on tullut niin hurjaa vauhtia, niin en yhtään ihmettele, ettei paino pysy perässä. Enkä ole huolissani painon noususta, koska se kuitenkin nousee tasaisesti koko ajan ja syö hyvällä ruokahalulla.

Vaipat meillä on jäänyt noin kuukausi sitten kokonaan pois. Päiväkuivaski oppi oikeastaan yhtäkkiä 2v2kk ikäisenä ja nyt tosiaan myös yökuiva. Aluksi pidimme vaippaa, mutta kun se alkoi olla toistamiseen kuiva yön jäljiltä niin jätettiin pois. Satunnaisia vahinkoja voi tulla vielä, mutta se on ihan normaalia. Yleensä vahinko sattuu, jos ei ole muistettu käydä vessassa ennen nukkumaanmenoa. Osaa kuitenkin pyytääkin vessaan jos herää pissahätään.

Kävelemään oppiminen kesti vähän pidempään, oli 1v3kk kun alkoi kävellä ilman tukea. Tuen kanssa käveli jo vuoden ikäisenä.  Hänellä ei muutenkaan ollut mikään kiire lähteä liikkeelle kun oli vasta 10kk ennen kuin alkoi edes ryömiä. Tasapaino on jotenkin heikkoa ja kiipeilyä ei harrasta juuri ollenkaan. Tämä on minulta perittyä, minullakin on todella huono tasapaino. On myös hyvin arka kiipeilyn suhteen, mutta kiipeilee kyllä kun on lähellä tukena ja kannustamassa. Eipähän satu niin paljon haavereita, kun ei lähde itsekseen kiipeilemään. Kovasti haluaisi ajaa pyörällä, mutta ei ole vielä hoksannut, miten polkimilla poljetaan. Yhden kierroksen polkaisee, mutta sitten yrittää polkea väärinpäin ja jarrut menevät päälle. Potkupyörällä ajelee kyllä ja sillä tasapaino parantuukin hyvin.

Sosiaalinen kehitys

Kaverit on todella tärkeitä. Aiemmin oli tärkeää että joku kaveri oli vieressä, mutta leikkivät omia leikkejään. Nyt oikeastaan kesän aikana on tullut sitä että leikkivät yhdessä samaa leikkiä. On sekä tyttö- että poikakavereita. Hän olikin 9-10kk jo kun lähti hoitoon, joten sosiaaliset taidot on kehittyneet jo pienestä pitäen ja osaa olla kavereiden kanssa. On myös empaattinen jos joku esimerkiksi itkee ja kysyy mikä on hätänä. Omaikäisiä leikkikavereita on, mutta on myös nuorempia ja vanhempia. Hyvin käsittää sen, jos toinen on pienempi ja sitten taas osaa leikkiä "rajumpia" leikkejä isompien lasten kanssa.

Mielikuvitus on tullut leikkeihin mukaan ja mallioppiminen. Paljon ottaa mallia muista ja soveltaa niitä sitten omaan leikkiin. Leikeissä alkaa olla jotain logiikkaa, eikä ole pelkästään vain jotain levittämistä. Mielikuvitusystävää meillä ei ole. En tiedä, jos olisi joutunut olemaan korona ajan vain kotona, niin olisiko sellainen tullut. Mutta onneksi sai olla hoidossa korona ajan kun me vanhemmat oltiin töissä. Mielikuvitus vaikuttaa myös nukkumiseen, on alkanut näkemään painahaisia ja välillä pelkää kovastikin. Uskoo kuitenkin kun sanoo, ettei unet ole todellisia ja rauhoittuu. Sängyn alta täytyy myös aina häätää kaikki ötökät pois ennen nukkumaanmenoa ja ulkoa täytyy kanssa häätää mörkö. Sitä en tiedä mitä mörköä tarkoittaa, koska esimerkiksi muumien mörklä ei pelkää.

Älyllinen kehitys

Muisti on todella hyvä, muistaa monen kuukauden takaisia asioita. Ehkä ne on olleet jotenkin merkittäviä kun muistaa. Esimerkiksi joulun aikaan meillä kävi tapaturma ja paloauto ja ambulanssi kävi katsomassa ja hän muistaa vieläkin sen. Monesti kertoo tapahtuneesta ja puhuu vilkkuvaloista ja sanoo että sai ambulanssisedältä pupun. Kertoo sen niin että hänelle tuli pipi ja osoitta päätä ja sitten tuli piipaa-auto katsomaan jne. Joskus myös selittää jotain asiaa, joka on tapahtunut jo jonkun aikaa sitten, eikä itse edes ole muistanut koko asiaa, ennen kuin hän on sitten ottanut asian puheeksi.

Kyselyikä on ollut jo hyvän tovin. Mikä tuo oli? Mitä teet? Mitä äiti sanoi? Miksi, miksei? Näitä kysymyksiä kuulee päivittäin, useasti. Puhe on muutenkin kehittynyt nyt hurjaa vauhtia ja puhuu usean sanan lauseita 4-6 sanaa. Ja kertoilee ihan johdonmukaisesti asioita. Osaa myös hyvin kertoa mitä on tehnyt päivällä jne. Ja osaa kertoa seuraavasta päivästä mitä tehdään, kun hänelle on ensin kerrottu päivän suunnitelma. Puhe on kehittynyt todella paljon nyt puolen vuoden aikana. Joitain sanoja tuli jo vuoden jälkeen ja 2 vuotiaana saattoi sanoa 2 sanan lauseita. Sanavarasto on jo todella laaja ja kyselee paljon sanoja ja toistaa niitä.

Osaa laskea jo kymmeneen, on osannut jo varmaan 4 kuukautta ainakin. Osaa värejä, punainen, sininen, keltainen ja vihreä. Oranssin muistaa joskus, mutta se on vielä vähän opettelussa. Osaa näyttää sormilla että on kolme vuotta. Tekee palapelejä aina silloin kun sattuu kiinnostamaan, mutta esimerkiksi piirtäminen ei kiinnosta yhtään, ei pätkääkään. Palapelejä tehdessä saattaa välillä palaa hermot, jos ei palaset heti löydy oikeille paikoille. Jaksaa kuitenkin välillä keskittyä palapelien tekoon ihan ok. Enkä ole niitä piirustus välineitä yrittänyt hänelle edes tuputtaa kun näkee, ettei kiinnosta. Palikoita hän kasaa päällekäin mielellään, jaksaa keskittyä siihen ja saa jopa 11 palikkaa päällekäin, ennen kuin sitten hajottaa koko tornin.

Omat kuulumiseni, missä mennään.

Niin, en oikein tiedä mistä aloittaisin kertomaan, että missä mennään. Jokin aika sitten minusta tuntui kaikki taas ylitsepääsemättömän vaikealta, siis ihan kaikki. Näitä asioita ja ajatuksia on nyt helpottanut se kun on kirjoitellut tänne vähän muutakin, voi keskittyä johonkin tiettyyn asiaan, niin on saanut taas niistä punaisista langoista vähän paremmin kiinni. Jouduin myös perumaan keskusteluaikani, kun lapsi sairastu. Enkä tiedä millon pääsen seuraavan kerran juttelemaan asioista, menee varmaan vajaa kolme viikkoa ennen kuin pääsen asioista taas juttelemaan ihan kasvotusten.

Ahdistus:
Pakottava tunne että ahdistaa, on alkanut pyrkiä taas pikkuhiljaa takaisin mieleen. Tällä hetkellä en vielä edes tiedä mistä se johtuu ja siksi ehkä olenkin vielä ahdistuneempi. Päivittäin pyörii mielessä, että jokin ahdistaa, en vain saa kiinni että mikä se on.

Väsymys:
Väsymys on myös tullut taas takaisin. Tuntuu ettei jaksa mitään tehdä ja haluais vaan keskittyä siihen mihin ite haluaa. Väsymys on joka päivästä. Yleensä iltaisin helpottaa, yllätys yllätys, kun pitäisi mennä nukkumaan. Pääkipu on myös ollut paljon viimeaikoina läsnä, eikä ole pystynyt ottamaan lääkettä kun on mennyt tulehduskipulääke tuohon käteen.

Fyysiset ongelmat:
Edelleenkin tuo käsi vaivaa, ei ole siis parantunut vielä kunnolla. Kipu ei ole enää niin pahaa, mutta veikkaan että kun töihin lähden niin se taas kipeytyy enemmän. Lääkäri oli sitä mieltä että voi lähteä kokeilemaan miten käyttäytyy töissä. Mikä vähän ihmetyttää, koska se on edelleen kipeänä nii tuskin se nyt ainakaan helpottaa siellä töissä. Kiva sitten istua monta tuntia jossain päivystyksessä kun ei voi töissä tehdä mitään ja pitää sairaslomalappu käydä hakemassa. No, ei kai siinä. Ainahan se on parempi jos se ei löydy, mutta epäilen... Onneksi ei kuitenkaan rötgenissä löytynyt mitään nivelrikkoa tms. Nii jotain positiivistaki.

Siinäpä ne päällimmäiset ongelmat, joita täytyy taas alkaa työstämään, niin pääsee tässä elämässä eteenpäin. Olen pitänyt puhelinta kädessäni pitkän tovin, mutta en vaan saa tällä hetkellä paremmin avattua näitä asioita.

Lapsettomuus

Nyt on kulunut reilu vuosi siitä kun on jätetty ehkäisy pois. Vuosi on mennyt nopeaa, mutta samalla tuntuu että aika matelee todella hitaasti. En olisi ikinä uskonut mitä vuoden aikana voi tapahtua ja kuinka paljon on joutunut kasvamaan itsensä kanssa. Mitä on viimeisen vuoden aikana jäänyt käteen koko vauvan yrittämisestä ja vauvahaaveista?

Yksi keskeytynyt keskenmeno. Epäsäännöllinen kierto keskenmenon jälkeen, ovuloimattomuus, epävarmuus oman kehon toiminnasta. Omat ajatukset on että nyt on jotain hämminkiä kropassa. Kyllä, edelleen olen sitä mieltä että minun kropassa on nyt se vika ja haluaisin ne korjata. Tiedän vain että vuosi pitää olla yritystä takana, ennen kuin aletaan mitään isompia tutkimuksia tekemään, mutta toiveet on korkealla, että saisi jotain tukea edes neuvolasta. En nyt tiedä mistä se vuosi lasketaan, siitä keskenmenostako? Vai yrittämisestä. Lääkäri totesi keskenmenon jälkeen, että aina on positiivista kun tulee kuitenkin raskaaksi. Niin, tai ainakin tulin. Nythän tuota ei näytä kuuluvan.

En olisi uskonut itse joutuvani tähän tilanteeseen, että yrittää kaikki poppakonstit, jotta saisi toisen (tai kolmannen, miten sen nyt ottaa) lapsen. En nyt sentään ihan kaikkia poppakonsteja ole käyttänyt, mutta tässä muutamia asioita, mitä olen kokeillut/käyttänyt että jossain vaiheessa saataisiin toinen lapsi syliin asti.

• Olen tikuttanut ovulaatiota ovulaatiotikuilla. Alkuun ajattelin että se toisi enemmän stressiä, mutta eipä se tuonutkaan, vaan johti siihen, että aloin luottamaan oikeasti enemmän omaan kehooni. Aikaisemmin siis kun kierto oli keskemenon jälkeen sekaisin, niin en tuntenut ovulaatioita ollenkaan. Jotenkin en vain ollut varma ja ajattelin että en vain tunne niitä. (Vaikka oikeasti aina ennen olen tuntenut kun ovulaatio on tapahtunut ja olen myös tuntenut sen, kummalta puolelta munasolu irtoaa.) Kuitenkin kävi niin kuin olin epäillytkin, tikutellessani ovulaatioita, en saanut ovulaatiota kiinni tikulla, en myöskään tuntenut niitä. Joten olen aivan varma että ovulaatioita ei ole tapahtunut. Kaksi kertaa olen saanut ovulaation kiinni tikulla ja olen sen tuntenut. Olen varma että tuolloin se on myös tapahtunut. Toinen tapahtui juuri edellisessä kierrossa, omalta osaltaan hämmennystä aiheutti se, että ovulaatio tapahtui vasta kierron 24 päivä ja menkkojen olisi pitänyt alkaa jo vajaan viikon päästä. En ensin uskonut ovulaatioon, mutta ajattelin katsoa, alkaako menkat. Eihän ne alkaneet vaan myöhästyivät 8 päivää, joten kyllä se ovulaatio vaan oli silloin.

• Käytän foolihappoa, tosin en ole käyttänyt tätä vasta kun kuukauden verran. Ei kai tästä mitään haittaakaan ole, vaikka sikiö varmasti kehittyisi muutenkin normaalisti, mutta tämä nyt tukee ainakin sitä.

• Minulla on kalenteri, johon merkkaan ylös menkat ja joka näyttää esimerkiksi ennustetun ovulaatioajankohdan. Tämä nyt ei ole pitänyt paikkaansa missään vaiheessa, joten siihen en luota yhtään. Tämän meneillään olevan kierron kuitenkin olen ns. skipannut kun tuntui että tarvitsi pienen hengähdystauon koko lapsen saamisen kanssa, vaikka toive tottakai on koko ajan että lapsi saataisiin. Jos kuitenkin saisi stressiä vähän vähemmäksi. Olen mennyt näiden sovellusten kanssa aina vähän fiiliksen mukaan, jos tuntuu että se sovellus luo vaan enemmän stressiä (kuten tässä kierrossa) niin en ole sitä käyttänyt.

• Syön rautaa. Tämä nyt ei sinänsä vaikuta yrittämiseen, mutta se vaikuttaa mahdollisen raskauden alkamiseen. Minulla on varastorauta ihan nollissa, tai oli viime keväänä. Lääkäri oli sitä mieltä, että tässä voi olla yksi syy siihen, miksi uutta raskautta ei ole alkanut. Sitähän ei tiedä, mitä se ferritiini oli silloin kun edellinen raskaus alkoi, harmittaa kun sitä ei tiedä, niin ei ole mitään mihin verrata. Jotenkin toiveet on kuitenkin korkealla, että uusi raskaus alkaisi, kun saa ferritiiniä korkeammaksi. Uusi konrolli pitäisi tilata ensi kuulle.

Mitään tutkimuksia ei sen kummemmin siis ole tehty, ainakaan tässä vaiheessa. Nämä ovat vain näitä omia pohdintojani. Toiveena olisi, että pääsisin tarkistuttamaan tuon vasemman puolen munasarjan ja munanjohtimen, että onko siellä mitään eloa. Kun tuntuu, ettei se toimi kunnolla. Muutenkin olisi ihan kiva tietää aina kiertojen aikana, tapahtuuko siellä mitään, kun niitä ovulaatioita on jäänyt niin monta välistä ja mistä se ovuloimattomuus johtuu. Verikokeita on otettu, mutta niistä ei ole ainakaan löytynyt mitään selittävää syytä. Kilpirauhasarvot jne. Nyt kun pääsisi vaan kokonaan eroon stressistä ja toisaalta siitä tunteesta että antaisi olla vaan ja tulee jos on tullakseen. Kun sitä vähiten odottaa ja olisi paljon muuta ajateltavaa ym. niin silloinhan se yleensä sitten tärppää. En tiedä, monella on käynyt niin, että kun ovat sopineet jo ajan lapsettomuushoitoihin, niin ovat päässeet siitä stressistä eroon ja on jokin päivämäärä, milloin asiat etenee, jos ei ole sitä ennen mitään tapahtunut, niin ovatkin sitten tulleet raskaaksi. Itsekin ehkä haluaisin sinne loka-marraskuulle sen ajan johonki, että pääsis jatkamaan asiaa eteenpäin, jos edes jotain tukilääkkeitä saisi, tai jotain...

Keskenmeno

Ajattelin kertoa nyt tarkemmin tästä keskenmenostani, jonka sain viime vuoden puolella. Toivottavasti tästä joku saisi vertaistukea tai tästä olisi jotain hyötyä, että tämän tänne nyt kirjoitan. Sitä en tiedä kuinka yleisesti tällaisia keskenmenoja tapahtuu, mitä minulle tapahtui. Mitä olen kysellyt, niin kenelläkään ei ole ollut samanlaista lähtötilannetta, tai kukaan ei ainakaan kertonut että olisi samalla tavalla heille tapahtunut. Usein keskenmenot ovat spontaaneja, eikä niistä saada tietoa mistä syystä keskenmeno on tapahtunut. Yleensä keskenmeno liittyy sikiön rakennepoikkeavuuteen, ei ole elinkelpoinen tai muihin toiminnallisiin syihin. Tässäpä olisi minun tarinani.


Päivystykseen vatsakivun vuoksi
Syyskuun lopussa 2019 heräsin iltapäivällä yövuoron jälkeen ihan normaalisti. Vatsaani vähän väänsi ja mietin sen johtuvan jännityksestä, olinhan vastikään tehnyt positiivisen raskaustestin ja tiesin odottavani toista lastani, en vain oikein vielä osannut  tajuta sitä kunnolla. Vatsakipu kuitenkin yltyi ja menin vessaan, koska ajattelin vatsani olevan sekaisin yövuoron jäljiltä. Kipu koveni edelleen ja tuntui etten pääse vessasta takaisin sohvalle. Kipu sijoittui oikealle alavatsaan ja oli todella voimakas, alkuun kipu viilsi niin voimakkaasti, tuntui että taju lähtee. Oletettavasti kipu johtui juurikin siitä kun keltarauhanen alkoi vuotaa. Kipu jatkui voimakkaana jomotuksena ympäri alavatsaa. Soitin hätäkeskukseen ja kerroin raskauden olevan ihan alussa. Pääsin ambulanssilla päivystykseen, samalla oli kova huoli pienen puolesta. Tiesin heti, että pienellä oli joku hätänä.

Päivystyksessä mitattiin hcg eli raskaushormoni ja se varmisti asian, olin raskaana. Lääkäri ultrasi kohdun ja kertoi että jotain siellä on, mutta on todella hankala tietää, kuinka pitkällä raskaus on näin aikaisessa vaiheessa. Sanoin että todella alussa, koska vasta itse olin tehnyt positiivisen raskaustestin ja tiesin tasan tarkkaan kiertoni pituuden. Ultrauksen yhteydessä oikeasta munasarjasta löytyi iso kysta ja kävi ilmi että vatsakivun oli aiheuttanut keltarauhasen vuotaminen vatsaonteloon ja vatsaontelossa oli huomattava määrä nestettä, tai verta. Tämä jäi epäselväksi kumpaa se oli, koska yksi lääkäri puhui verestä ja toinen nesteestä. En ole koskaan aikaisemmin kuullutkaan että keltarauhanen voisi vuotaa vatsaonteloon, eikä olleet kuulleet muutkaan, joille asiasta kerroin. Kaikkia tietenkin hirvitti se, että se vuoto oli vatsaonteloon, koska alalla työskentelvät ihmiset tietävät mitä siitä pahimmillaan voi seurata. Onneksi minulle ei tullut siitä kuitenkaan mitään.

Lääkäri totesi että keskenmenon riski on erittäin suuri, mutta voi jatkua myös normaalina raskautena ja halusi seurata raskautta, joten sain uuden hcg kontrollin parin päivän päähän ja naistentautien poliklinikalle ultrausajan. Näin jälkikäteen ajateltuna, se raskaushormonikin oli sen verran matala, toki siis viitteissä ja kaksinkertaistui parissa päivässä, mutta siltikin se oli jotenkin matala verrattuna viikkoihin. Lääkäri ei missään vaiheessa kommentoinut sitä, oliko se matala ja että pystyikö siitä ennustamaan jotain, ainoastaan sanoi että hyvin on noussut kun verikoe otettiin sitten kaksi päivää myöhemmin. Tämän jälkeen sitä ei edes kontrolloitu.

Mietin itse pitkään sitä, että eihän vauvalla olisi ollut mitään mahdollisuutta selviytyä, koska se keltarauhanen vuoti sinne vatsaonteloon, toisin sanoen se ei toiminut kunnolla ja edellytykset siihen että munasolu pystyy kiinnittymään ja pysymään matkassa, on että keltarauhanen toimii ja minulla se ei toiminut. Vai oliko sitten itse vauvassa jokin vikana, ja elimistöni päätti päättää raskauden, jos vauva ei olisi ollut elinkelpoinen. Hankalia asioita, varsinkin kun ei ole saanut selvyyttä että mitkä asiat siihen keskenmenoon nyt sitten johti, vai voiko sitä koskaan tietää. Suurinosahan on selittämättömiä. Kaikella on tarkoituksensa, mutta silti välillä päässäni itää pieni ajatus siitä, että jos se keltarauhanen olisi kuitenkin pysynyt kunnossa ja toiminut oikein, olisiko minulla nyt toinen lapsi täällä. Tiedän, ettei näitä asiota kannattaisi miettiä, mutta minulla on ollut pakko näitä miettiä.

Raskauden seuranta
Päivystysreissun jälkeen alkoi sitten reilun kuukauden piina ja kävin useamman reissun 1-2 viikon välein naistentautien poliklinikalla ultrassa, seurasivat vauvan kehitystä ja miten muutenkin raskaus etenee. Samalla seurasivat kasvaako kysta ja että lähteekö vatsaontelossa oleva neste itsestään "sulamaan" vai pitääkö sille tehdä jotain. Nestemäärä vatsaontelossa oli onneksi pienentynyt seuraavassa ultrassa, eikä sille sen kummemmin tarvinnut tehdä mitään. Muistaakseni tässä samaisessa ultrassa näkyi sikiökaiku ja oliko sitä seuraavassa ultrassa niin vauva ei vastannut viikkoja, oli viikon kehitystä jäljessä. Ei kuitenkaan ollut tuulimuna vaan ihan oikea pieni siellä oli. Lääkäri totesi, että noin varhaisessa vaiheessa jopa yksi millimetri voi vastata useampaa päivää, joten lääkäri ei ollut huolissaan vauvan koosta vielä tässä vaiheessa. Joka kerta oli toisaalta helpotus, raskaus eteni, mutta silti samalla oli todella ahdistavaa, kun ei kuitenkaan saanut sitä toivottua lausetta että raskaus etenee normaalisti, vaan aina joutui käymään uudestaan ja uudestaan näytillä, koska vauva ei lääkäreiden mielestä kasvanut tarpeeksi nopeaa. Jossain vaiheessa luulivat jopa että olen oletettua vähemmillä viikoilla, se ei kuitenkaan voinut olla mahdollista kun otti huomioon että olin tehnyt positiivisen raskaustesin jo syyskuussa. Jotenkin sekin kertoi jo että kaikki ei ole kunnossa ja käsittelin tätä asiaa ja tulevaa menetystä jo etukäteen, vaikka viimeiseen asti toivoi että kaikki menisi hyvin.

Itsellä oli siitä lähtien, kun jouduin sinne päivystykseen, tosi vahva tunne että tämä ei tule päättymään hyvin, ja odotti vain sitä että milloin raskaus menee kesken. Huoli oli kova. Minulla on ollut aina jokin epämääräinen aisti tulevasta ja olen yrittänyt luottaa omiin aisteihini ja tuntemuksiini. Esimerkiksi tiesin esikoisesta jo monta vuotta ennen kuin rupesin häntä odottamaan, että hän on poika. Tiesin myös että olen raskaana ennen kuin tein positiivisen testin ja tiesin myös tästä toisesta että odotan, ennen testin tekemistä. Se tunne tulee aina niin vahvana ja on osoittautunut aina oikeaksi, ja nyt keskenmenon jälkeen ei ole näitä tunteita tullut, joten olen tiennyt jo ennen menkkojen alkamista etten ole raskaana. Myös kaikkia muita tuntemuksia on, yleensä tiedän jos jollekiin on tapahtunut tai tapahtumassa jotain pahaa, nämä ei ole kivoja tuntemuksia.

Lokakuun puolenvälin paikkeilla löytyi sitten syke pieneltä, joten se taas antoi vähän lisää toivoa siitä, että josko kaikki sittenkin menisi hyvin. Tunne siitä, että tämä kuitenkin päättyy, ei vaan väistynyt vaan koko ajan tuli vahvemmaksi ja vahvemmaksi. Keskeytynyt keskenmeno todettiin lokakuun lopussa 2019, kun raskausviikkoja oli 9+6. (Keskeytynyt keskenmeno tarkoittaa siis keskenmenoa, joka ei ole lähtenyt itsestään vuotamaan pois, vaan kuollut sikiö/alkio/vauva, miksi itse kukanenkin haluaa häntä kutsua, on jäänyt kohtuun.) Lääkäri kertoi että valitettavasti raskaus on mennyt kesken. Hämmennystä aiheutti myös se, että raskausoireet olivat edelleen läsnä, lievää pahoinvointia, väsymystä ja rinnat olivat todella arat ja raskausoireet jatkuivat siihen asti, kunnes tyhjennys käynnistyi.


Keskeytynyt keskenmeno
Itse tyhjennys tapahtui kotona. Sain naistentautien poliklinikalla esilääkkeen ja oikeat tyhjennyslääkkeet ja ohjeet kotiin. Oli onneksi viikonloppu. Kivut oli kovemmat, mitä normaalisti menkoissa ja muistutti ehkä tosi lievästi supistuksia. Varmaan ne niitä olikin, mutta eivät olleet mitenkään voimakkaita. Suurinosa taisi tulla ulos jo heti samana päivänä kun olin tyhjennyslääkkeet ottanut, itse asiassa vuoto alkoi jo edellisenä yönä, koska esilääke kuitenkin valmistelee kohtua tyhjentymiseen. Ajattelin vain että siinä lähti meidän pieni enkelilapsi viimeiselle matkalle ja mikä kamalinta, vessanpytystä alas. Toisaalta olin helpottunut kun kaikki oli ohi, se että tiesin pari päivää vielä kantavani kuollutta lasta sisälläni, ei tuntunut mitenkään mukavalta vaan halusi päästä siitä tunteesta eroon.

Kerkesin käydä myös sellaisia tunteita läpi, että oli mennyt reilu pari kuukautta ihan hukkaan nyt tämän asian kanssa. Jos olisin pystynyt näkemään tulevan, tai olisin vain luottanut siihen omaan vaistooni, ettei kaikki mene hyvin, niin olisin voinut sanoa jo siellä päivystyksessä että keskeyttävät koko raskauden. Mutta olisinko lopulta pystynyt siihen, ilman että olisin katsonut koko raskauden loppuun asti. En tiedä. Olisinko mahdollisesti jo uudestaan raskaana, jos raskaus olisi keskeytetty aiemmin, eikä kroppa olisi kerennyt mennä niin "sekaisin", koska sehän kuitenkin oli valmistautunut siihen, että olen raskaana ja oman aikansahan se vie, että kroppa palautuu takaisin. Näyttääkö keskenmeno kuitenkin papereissa "paremmalta", mitä raskauden keskeytys, eipähän tarvitse jatkoa ajatellen aina selitellä lääkäreille.

Joulukuussa tuli vielä lisää voimakkaita kipuja ja pelkäsin että kohtuni on taas tulehtunut. Tulehdusta ei onneksi ollut, kohtu oli vain todella hellä jälkivuodon jälkeen. Vuoto kesti yhteensä ehkä 6-7 päivää, loppupäivät oli enemmän vain pelkkää tiputteluvuotoa. Alkuun vuoto tietenkin oli paljon runsaampaa, mitä normaaleissa menkoissa, mutta oikeastaan sen ensimmäisen päivän jälkeen määrä muuttui normaaliin ja siitä pikkuhiljaa väheni. Viimeisinä päivinä saattoi olla tunteja ettei vuotanut ollenkaan ja sitten alkoi taas vähäinen vuoto. Tämä kaikki oli kuitenkin normaalia. Kolmen kierron verran elimistö oli sekaisin ja kierrot venyivät pitkiksi, ennen kuin sitten tasottuivat taas normaaleiksi.

Minulla on kuva pienestä, valitettavasti en tajunnut pyytää silloin kuvaa, kun vauva oli viimeisen kerran elossa, siitä ei ollut kuvia sitten enää jälkikäteen tietokoneella, niin sain sitä edellisen ultrauskerran kuvan. En halunnut kuvaa enää vauvasta kun hän oli jo kuollut. Olen kehystänyt kuvan ja se on senkin päällä, vieressä on enkeli, johon saa aina sytyttää kynttilän kun siltä tuntuu. Alkuun sytytinkin kynttilän joka päivä. Nyt ehkä kerran viikossa. Suru on muuttanut muotoaan ja syli on erittäin tyhjä.

Kysymys teille lukijat

Hei!

Tilannehan on tällä hetkellä se, että minulla on monta blogitekstiä tekeillä, ovat siis kesken. Kirjoittelen aina siitä aiheesta, millä fiiliksellä olen ja mihin asiaan liittyen on ajatuksia sillä hetkellä. Jotenki tuntuu että nyt tämän kesän aikana on taas saanut hyvän fiiliksen kirjoittamiseen ja siksi olenkin tänne kirjoitellut ahkerammin. Lähtökohta edelleenkin on (tai on ainakin ollut) se että kirjoittelen oman mielenrauhan takia, enkä niinkään sen takia että joku näitä lukee mutta kuitenkin.

Rupesin miettimään että mitä te lukijat haluaisitte että kirjoitan? Vai onko ihan sama mitä tekstejä julkaisen, niin luette ne? Olisi kiva kuitenkin kuulla mielipiteitä että mitkä asiat kiinnostaa ja mitkä ei. Ehkä en sitten tietyistä asioista niin hirveästi kirjoittele, jos ne ei kiinnosta. Ehkä, en osaa siitä vielä sen tarkemmin sanoa, katsotaan nyt että tuleeko vastauksia näihin kirjoituksiin liittyen.

Tällä hetkellähän blogitekstit koostuu lähinnä noista mun henkisistä ongelmista ja siitä kun käyn juttelemassa niistä ammattilaisen kanssa. En ihan niin tarkkaan käy läpi sitä, mitä me siellä keskustellaan, mutta noin yleisesti ottaen oon kertonut niistä mulle vaikeista asioista ja mitä on mielessä milloinkin liikkunut.

Toinen iso asia, mikä on tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä, on lapsettomuus. Tarkoitus olisi kirjoitella vielä siihen keskenmenoonkin liittyen asioita, kun nyt kirjoittaminen ei ehkä käy niin kipeää.

Sitten näitä uusia asioita on tuohon uskoon liittyen ajatuksia. En ehkä niistä niin hirveästi kirjoittele, mutta jotenki tuntuu että ois hyvä niitäkin asioita vähä purkaa tänne. Toinen uus asia on nyt tuo elämäntapamuutos, dieetti, painon pudotus ym. Olisiko noista kiinnostusta lukea ja jos on niin mitä. Se, mitä syön, tai millä muulla tavoilla olen muuttanut elämäntapoja.

Viikko ketogeenistä ruokavaliota takana

Ajattelin, että näin sunnuntaisin tai maanantaisin aina tekisin vähän yhteenvetoa, miten tuo ketogeeninen ruokavalio on toteutunut ja onko tuloksia tullut. Se, miksi sunnuntaisin ei aina pysty kirjoittelemaan, johtuu siitä, että olen melko usein sunnuntaisin töissä ja yleensä vielä iltavuorossa, niin ei yksinkertaisesti ehdi kirjoitella. Nyt kun näitä tekstejä on kirjoittanut ihan ajan kanssa, että niistä tulisi edes suurinpiirtein luettavaa muotoa, niin näiden kirjoittamisessa menee yllättävän paljon aikaa.

Aloitin tämän ketogeenisen ruokavalion siis maanantaina ja muutaman päivän olen ollut todella tiukka hiilihydraattien suhteen, sitten on ollut pari päivää että olen syönyt hiilihydraatteja sen verran kun saa syödä ja muutama päivä oli, että söin hieman enemmän kuin mitä oli suositus.

Viikon tulos

En muistanut mittoja ottaa kuin vasta eilen, joten niistä en sen puoleen osaa sanoa, enkä tiedä näkyykö viikossa edes konkreettisesti mitään "sulamista" mutta kyllä niitäkin tänne sitten päivittelen. otin siis vatsan ympärysmitan, rintojen ympärysmitan ja lantion ympärysmitan, muilla ei niin ole väliä, plussaa vain jos muualtakin senttejä lähtee.
Mitä painoon tulee niin nesteet on ainakin lähteneet liikkeelle. -2,8kg viikon aikana! Siis tosi paljon. Mutta uskon ihan vakaasti että nuo on pelkästään nesteitä ja nyt kun ne on lähteneet, niin olettaisi, että painon tippuminen myös hidastuu huomattavasti.

Se, miksi minä haluan katsoa tulokset jo aina viikon välein, johtuu siitä, että en jaksa odottaa esimerkiksi kuukautta, koska jos tuloksia ei tapahdukkaan niin silloin on taas yksi kuukausi mennyt ihan omasta edestään. Viikottain näkee kuitenkin jonkinlaisen edistymisen ja jos esimerkiksi paino alkaa nousta, tai ei putoa ollenkaan, niin osaa paremmin muuttaa taas ruokavaliota sen mukaan.

Mitä minä syön?

Olen tällä viikolla syönyt kanaa ja jauhelihaa lihoista. En juurikaan muuta. Riippuen päivästä, olen syönyt yhden tai kaksi lämpimää ruokaa, en yleensä muutenkaan syö päivässä kuin yhden lämpimän ruoan. Jos olen töissä ja kotiin tullessa täytyy tehdä ruoka, niin silloin syön kaksi lämpimää ruokaa. Yleensähän teen siis lapselle useammaksi päiväksi ruokaa kerralla ja pakastan niitä, niin ei tarvitse välttämättä joka päivä olla tekemässä aina lämpimää ruokaa.

Tein kinkkumunakkaan uunissa yksi päivä ja siittä riitti ruokaa useammaksi päiväksi itselle. Lisäsin siihen vielä paprikaa ja fetajuustoa. Onhan tämä vähän haastavaa, kun joutuu tekemään lapselle ja miehelle ruoan ja itselle sitten vielä erikseen, mutta ehkä se on sen arvoista niin saa itseään pienemmäksi ja viittii katsoa jossain vaiheessa itseä myös taas peilistä.

kalaa olisi tarkoitus lisätä jossain vaiheessa tähän ruokavalioon, nyt kun kokeilee kaikennäköistä uutta, me ei syödä kalaa, ikinä, koskaan. Niin voisi sitäkin nyt sitten tehdä. Mietin myös että jossain vaiheessa aion tehdä kasvissosekeittoa taas ja aion lisätä siihen myös perunan, että saa vähän jämäkämpää ja lapsi voi syödä sitä, mutta syön itse sitten vain vähemmän.

Salaattia olen pyrkinyt syömään päivittäin. Minunkin salaatit on vähän onnettomia, mutta tyhjää parempia kuitenkin. Ihan perus jäävuorisalaattia, kurkkua, paprikaa ja fetapaloja, olen myös laittanut pienen lorauksen perinteistä salaattikastiketta niin saa vähän makua. Olen ostanut myös pakasteita, mutta niitä en ole vielä käyttänyt kun kaikkea tuoretta on löytynyt jääkaapista.

Tein alkuviikosta smoothieta, jossa oli jogurttia, rahkaa ja punaisia viinimarjoja. Kreikkalaista jogurttia olen syönyt sekä tavalliset jogurtit pois pyörimästä jääkaapista. Olen juonut sokeroimattomia keittoja, esimerkiksi mansikka-banaanikeittoa, nuo keitot on oikeasti tosi hyviä ja on nopeita välipaloja, jos tuntuu ettei jaksa odottaa sinne seuraavaan ruokaan.

Iltapalaksi olen yleensä syönyt kalkkunaleikkeleitä ja meetvurstia sekä suolakurkkuja. Ja esimerkiksi eilen illalla otin jogurtin vielä lisäksi, koska huomasin illalla, etten ollut syönyt koko päivänä oikein kunnolla. En halua myöskään sitä, että tämä ruokavalio menee siihen, etten syö mitään

Syön siis yleensä 4 ateriaa päivässä, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan. Aamupalaa en syö. En ole koskaan sitä oppinut syömään, juon kahvia ja siinä se. Lueskelin että myös paastoaminen sopii tähän, eli jätetään vain se aamupala pois niin paastoaika (sitä kahvia lukuunottamatta) on noin 15-16 tuntia.

Mitä minä en syö?

Jätin siis hiilihydraatteja pois ruokavaliosta. Kokonaan olen jättänyt pois leivän, riisin, pastan ja perunan. Nuo kai ne pahimmat hiilihydraattien lähteet muutenkin on. En juo myöskään mehuja tai limukkaa enää, en kyllä hirveästi niitä edes juonut, mutta aina silloin tällöin. Jätin myös juuston pois, koska yleensä syön sitä leivän päällä, niin en koe tarvitsevani sitä nyt kun en syö leipääkään. Lämpimien ruokien osalta melkein kaikki meni nyt uusiksi kun kaikkiin tekemiini ruokiin tulee yleensä perunaa tai pastaa. Mutta joutuupahan miettimään vähän sitäkin että mitä tekee ruoaksi.

Karkit ja muut herkut jätin myös pois. Karkki on aina minulle ollut se suurin pahe, niin saa nähdä kuin kauan itsehillintä sallii sen, etten koske karkkeihin. Toki pitäisi antaa itselle myös armoa ja sallia niitä karkkipäiviä esimerkiksi, ettei sitten tapahdu niin, että ostaa kerralla hirveät määrät kaikkea hyvää ja koko dieetti menee sitten siinä. Ainakin tämän viikon olen pärjännyt hyvin ja kun saa noita tuloksia, niin ehkä se motivoi vielä eteenpäin.

Mitä tästä eteenpäin?

Tuossa kerkesin miettiä sitäkin, että viikon päästä alkaa loma ja lähdemme pois kotoa muutamaksi päiväksi. Voi olla aika haasteellista toteuttaa tätä ruokavaliota siellä missä nyt olenkin. Mutta aion yrittää parhaani. Tai sitten jos syö hiilihydraatteja niin syö vaan pienempiä annoksia, olen vain huomannut että noin kun yrittää tehdä niin jossain vaiheessa tulee kuitenkin aivan hirveä nälkä. Mutta ehkä täytyy ottaa noita omia eväitä sitten mukaan niin saa niitä ei niin tuhteja välipaloja syödä jos näyttää että niitä tarvitsee.

Tarkoitus olisi nyt ainakin se kuukausi olla tällä ketogeenisellä ruokavaliolla ja miettiä sitten kuukauden jälkeen, että jatkaako vielä hiilihydraattien rajoittamista yhtä voimakkaasti vai voiko jo vähän höllentää otetta. Siksi joudun tätä asiaa miettimään, koska olisi tarkoitus aloittaa myös treenit, että saisi lihaskuntoa hieman paremmaksi.

Treenaaminen

En ole siis aloittanut vielä treenaamista ihan siitä syystä, koska ajattelen ketogeenisen ruokavalion hidastavan vain treenaamista. Kun hiilihydraatit jätetään pois niin lihakset eivät saa sitä polttoainetta, mitä tarvitsevat, joten sen takia olen nyt ainakin tämän viikon lykännyt treenaamista. Mietin, että aloittaisinko treenaamisen nyt huomenna maanantaina, mutta se tarkoittaa myös sitä että on ainakin yhdelle aterialle lisättävä hiilihydraatteja. Täytyy tätä vielä vähän miettiä. Toisaalta olisi helppoa kun ei tarvitsisi treenata vaan pudottaa vain painoa ja senttejä, mutta haluaisin myös pysyä kunnossa, tai siinä kunnossa mitä siitä on enää jäljellä. Toisaalta, ei kai se tietenkään haittaa vaikka kokeilee, jos ei jaksa treenata niin sitten muuttaa ruokavaliota siihen malliin että jaksaa.

Tämä ruokavalio voi muutenkin väsyttää niin silläkin olen miettinyt, että onko tämä oikea vaihtoehto minulle, koska minulla on näitä väsymysoireita ollut muutenkin tässä vuoden aikana. Olen ollut loppuviikosta vähän väsyneempi, mutta jaksan kuitenkin vielä ja saan yöllä nukuttua niin en ole vielä huolissani.

Uskon asioita.

 Usko?

Niin, yksi sana, joka tuo ensimmäiselle todella ikävän asenteen, toiselle hämmentyneen ja kolmannelle hymyn huulille ja lopuille kaikkea siltä väliltä.

Luen Raamattua ja muita uskoon liittyviä kirjoja. Uskon Jumalaan.

Luen lapselleni Raamattua, käydään seurakunnan perhekerhossa, pidetään hartauksia kotona ja kuuntelen yleensä jumalanpalveluksen virtuaalikirkon kautta. Lapsella on oman kirjahyllyn päällä kuva kymmenestä käskystä, samalla muistutus meille vanhemmille. Meillä on myös paljon enkeleitä ja jokaisella on oma tarina, liittyy johonkin ihmiseen tai tärkeään asiaan. Meillä on myös lauseita Raamatusta esillä ja koriste-esine Jeesuksesta.

Usko on meilläkin tullut kuitenkin normaaliin elämään tiiviimmin vasta muutamia vuosia sitten. Toki se on aina kiinnostanut, mutta vasta lapsen syntymän jälkeen sitä rupesi jotenkin ajattelemaan että olisi hyvä saada lapsellekin jotain uskontoon liittyviä asioita elämään.

Taustaa.

Yksi parhaimmista kavereistani on uskovainen, eikä se koskaan vaikuttanut meidän väleihin tai meidän ystävyyteen. Vaikka itse en missään uskossa nuoruudessa ollutkaan niin se silti kiinnosti jo silloin. Se ei kuitenkaan määritellyt meitä, tai minua. Kävin ystävän perheen kanssa seuroissa ja sen jälkeen käytiin muiden perheiden luona kylässä ja se oli kivaa, eipä sitä sillain ajatellu että se ois ollu jotenki outoa. Pidin sitä ihan normaalina taas kun oli niin pitkään ystäviä oltu. Kukaan heistä ei ikinä milloinkaan uskontoa ja uskon asioita minulle tuputtanut. Joskus kun oli jotain kysyttävää niin kysyin. Ystävän kotona ei tietenkään ollu telkkaria ym. Mutta me tehtiin kaikkea muuta ja puhuttiin pojista ja siitä että mitä saa tehdä esimerkiksi ennen avioliittoa ja mitä ei...

Meidän lähimmät naapurit olivat minun nuoruudessani lestadiolaisia, heillä oli paljon lapsia ja muistan kun äiti kerran sanoi, ettei ne saa katsoa telkkaria. En sitä sen kummemmin silloin ihmetellyt ja se oli mulle ihan normaalia että ne ei saanu kattoa telkkaria. Meidän lähellä asui toinenkin lestadiolaisperhe, yksi heidän lapsistaan oli mun luokalla ja heidän kanssa paljo leikittiin ku olivat lähimmät kaverit, ja kyllä neki meilläki kävi. Olin jopa yötä naapureiden lasten luona ja tosiaan usein soiteltiin puolin ja toisin että voinko tulla leikkimään. Sillon ku menin sinne yöksi nii muistan ku iskä sano että jaa, sitä ollaan lähössä seuroihin. En muista tiesinkö sillon mitä seurat tarkottaa, mutta eipä se mua haitannu. Iskä ja äiti ei koskaan sanonu, etten sais leikkiä heidän kanssa jaoletettavasti ei myöskään kavereiden vanhemmat oo sanonu. Näistäkin oon kuullut että jotkut eivät ole saaneet leikkiä ei uskovaisten kanssa.

Edelleen ollaan joskus yhteyksissä kaverin kanssa mutta yhteydenpito on kuitenkin jäänyt, harmittaa kyllä, jos se jäi sen takia että minä en ollut uskovainen ja hän on. Ehkä tämä oma usko on lähtenyt kuitenkin jo sieltä nuoruusvuosilta liikkeelle.

Miksi minä uskon?

Ensimmäinen asia, miksi minä tulin uskoon, tai miksi minä uskon, on isäni itsemurha. En voisi kuvitella muuta tapaa, miksi isäni piti riistää henkensä kuin että se oli Jumalan tahto ja täällä on jokin korkeampi voima, joka ohjaa meidän elämäämme tämän maan päällä. Ettei se ollut isästä kiinni miksi hän riisti itseltään hengen, vaan oli hänen aikansa lähteä ja kaikki on määrätty, miten tulee tapahtumaan, sitä ei vain kukaan ennalta tiedä ja parempi niin.

Raamatun lukeminen tuo minulle lohtua, se antaa viisautta, johdatusta, uskoa ja rauhaa. Raamatussa on paljon asioita mitä en ymmärrä, enkä niitä pystykään ymmärtämään yksin, vaan asioita pitäisi aukaista jonkun kanssa. Mutta sen, mitä olen lukenut yksinäni niin on auttanut minua, toisaalta myös antanut kriittisiä ajatuksia Raamattua kohtaan, mutta ehkä silläkin on tarkoituksensa ja onkin. Raamattu myös johdattaa minua, jos on jokin vaikea asia, johon tarvitsen apua niin yleensä saan sen Raamatusta. Esimerkiksi anteeksi antaminen, annoin entiselle parhaalle kaverilleni anteeksi, koska en usko, että minä saisin anteeksi asioita, jos minäkään en anna anteeksi. Kaverisuhde on kylläkin edelleen jäähyllä, enkä tiedä saadaanko koskaan välejä kuntoon, mutta sain nyt kuitenkin tuon anteeksi antamisen omalta tunnoltani kuitenkin pois. Tottakai omalta ostalta yrittää elää parempaa elämää, mutta Raamattu ei kuitenkaan määrittele minua ja sitä että mitä saan tehdä ja mitä en. Siksi ehkä olenkin vähän ihmeissäni siinä asiassa, että minkälainen uskova minä olen ja onko minunlaiselleni esimerkiksi jotain tiettyä nimitystä, vai olenko vain uskovainen, piste.

Raamatussa todellakin on myös niitä asioita mitä en hyväksy tai en ymmärrä ja niitä pitäisi kysyä joltain, että miten he näkevät Raamatun tekstin ja miten tulkitsevat sitä. Paljon on niitä asioita, että jos Raamatussa sanotaan, niin miksi jotkut tietyt asiat sitten saa tapahtua ja miksi ne on hyväksyttäviä. Minä en niitä hyväksy enkä tule hyväksymään, mutta mielenkiinnolla luen Raamattua eteenpäin ja odotan, tuleeko kyseisiin asioihin liittyen jotain tekstiä Raamatusta, että saisi niihin jotain selvyyttä. Olen siis aloittanut Raamatun lukemisen ihan alusta asti ja tarkoitus on lukea se kokonaan läpi. Jotenkin tuntuu helpommalta itseltä sitten etsiä sieltä asoita, kun tietää vähän että missä mikäkin asia oli.

Mitä mieltä olen muiden mielipiteistä tai ajatuksista?

Meidän sukuun riittää kaikenlaisia uskovaisia ja ei uskovaisia. Se on jotenki hassua, mutta ei se kyllä omaa elämää muuta millään tavalla eikä niitä ajattele arjessa. Esimerkiksi enoni on ateisti, joka uskoo tyyliin että ollaan kehitytty niistä apinoista ym. Enoni vaimo kerran tuumasi minulle että ei apua eihän sinun kuullen uskalla enää puhua mitään kun ei tiiä mitä minä siitä ajattelen, hänellekin sanoin että ihan yhtälailla voi vielä puhua että ei se vaikuta mitenkään. Eihän se ollut vaikuttanut siihenkään asti, kyseinen henkilö ei tietenkään vain tiennyt sitä kun ei vissiin ollut sillain ajatellut ettäuskoisin Jumalan olevan olemassa tms. Monet on eronneet kirkosta, mikä taas ei tulisi itselle mieleenkään.

Nämä asiat ei silti haittaa minua, eikä se ole vaikuttanut meidän elämään millään tavalla, vaikka varmasti jokainen sukulainen tietää, että minä uskon. Suvun kans ei hirveästi puhuta mistään uskon asioista, ei varmaan siksikään kun kukaan tuskin on uskovainen niinkun minä. Mummu ihmetteli kerran kun luin siellä Raamattua ja siitä jokunen sananen vaihdettiin. Huomasin että mummu oli vähän ihmeissään, ei ois vissiin minusta uskonu, tai en tiiä. Mummu vissiin luuli että meidän perheessä ei opeteta uskon asioita kun se jotain siihen liittyen sanoi, en vain sanatarkkaan muista mitä sanoi, mutta valaisin häntä hieman että kyllä minä lapselleni opetan näitäkin asioita. Äidin kans joskus keskustellaan uskosta, mutta hänellä tahtoo olla se käsitys että on vanhoillislestadiolaisia ja sitten on heitä ei uskovaisia. Vaikka eihän se nyt noin mene, lestadiolaisuus vaan on yksi herätysliikkeistä. Uskovaisia on muitakin.

Yksi yövuoro lueskelin Raamattua töissä kun oli hiljaista. Yks työkaveri meni ihan hiljaseksi ku kerroin että tarkoitus ois lukea se ihan alusta loppuun. Se ei oikein tienny että mitä ois sanonu ja lopulta se tuumas sit vaan että voipi olla aikamoinen urakka.  Toinen työkaveri huomas kans että mitä luen ja sanoi että sullahan on ihan mielenkiintoista luettavaa ja jatko että yleensä ku tuommosta kirjaa lukee nii siihen on joku syy. Kysy sitte että liittyykö se minun uskoon vai onko mulla elämässä joku hätänä kun noin painavaa kirjaa luen. Vastasin että ehkä vähä molempia. Sen verran oli vissiin jääny mieleen että seuraavalla kerralla ku nähtiin nii se kyseli vähä enempi. Minun uskoon liittyen ja vähä ajatuksia jne. Oli aika yllättävää että kyseinen ihminen sitä kysyi ja sanoi myös että ei oo mikään pakko vastata, mutta hänen oli pakko kysyä. Muut on kattonu vaan kirjaa ja poistuneet paikalta, hyvin mielenkiintoisillakin katsella. Mutta se kertoo enemmän heistä kun minusta. Olisivat voineet kysyä jos on kysyttävää.

Mutta siis kaikkinensa, mua ei haittaa mitä muut siitä ajattelee että minä uskon. Mielipiteitä on varmasti monia, mutta eipä se minun uskomiseen vaikuta. Ja minulle on ihan sama mihin muut uskoo, vai uskooko mihinkään. Haluan vaan näyttää sen ihmisille että ei me uskovatkaan mitään kummajaisia olla ja se miten uskoo ja mihin uskoo niin sitäkin on monenlaista.

Miten usko näkyy minun elämässäni?

Niin, kuten jo ihan aluksi kerroin, luen Raamattua ja etsin sieltä tietoa ja ajatuksia, vahvistusta omiin ajatuksiin ja tietoa, onko jokin asia oikein tai joku väärin. Usein saankin apua Raamatun kirjoituksista ja ne auttavat jaksamaan omalta osaltaan eteenpäin. Raamattu auttaa ja tukee minua eteenpäin, ilman että minun tarvitsisi pelätä syntieni puolesta tai että joudun kadotukseen. Tottakai pyrin elämään sen mukaan että elämä on mahdollisimman hyvää ja pyrin tekemään sitä, mikä on oikein ja näissä asioissa Raamattu ja uskoni tukee minua.

Monesti puhutaan synnistä, mutta sekin on jotenkin sellainen asia että jos ihminen kuitenkin tekee syntiä, kukaan ei voi olla synnitön niin miksi se on paha asia. Jos on sinut sen asian kanssa niin minusta se on enemmän ok. Ja jokainen ihminen täällä kyllä oman paikkansa löytää. Jos tietoisesti tekee syntiä, tietäen itse sisimmässään sen olevan syntiä, mutta katuu myöhemmin niin silti saa synnit anteeksi. Eikö tämä synnin tekeminen silloin ole ihan ok, ne saa kuitenkin anteeksi kun katuu syntejään. Katson myös telkkaria ja ohjelmia ja annan myös lapsen katsoa. Tottakai sieltä näkyy myös sellaisia ohjelmia mitä ei tarvitse katsoa, silloin meillä on telkkari yleensä kiinni. Kuuntelen myös musiikkia ja musiikki on osa elämääni, enkä luokittele musiikkia mitenkään että mitä saisi kuunnella ja mitä ei, kuuntelen itsekin laidasta laitaan hengellisestä musiikista raskaaseen metalliin.

Raamatussa puhutaan siitä kuinka Jumala on luonut jokaisen sellaiseksi kun on ja varsinkin tuo alkoholin käyttäminen on vähän kyseenalaista, koska minusta Raamatussa viini on ihan yhtälailla alkoholia kuin vaikka olut. Minä meikkaan, tosin harvoin, mutta meikkaan kuitenkin. Pukeudun niin kuin tahdon, en mieti onko vaatetus säädyllistä vai ei. Pidän koruja ja lävistyksiä on korvissa paljonkin, mutta esimerkiksi korvakoruissa on ristit ja kaulassa on risti, jotka kuvastaa taas sitä että usko on läsnä minun elämässäni. Käytän myös alkoholia, tosin olen viime aikoina olen juonut enemmän alkoholittomia, mutta siis juon myös alkoholia. Eikä se minusta väärin ole. Tottakai olen näitä asioita miettinyt että onko ne ok, sekin kertoo minusta, ja ainakin vielä olen sitä mieltä että ne on ok.

Monella on se ajatus että uskovaisessa perheessä mies on se perheen pää. Meillä me molemmat ollaan tasavertaisia, kumpaakaan mitenkään väheksymättä. Käymme molemmat töissä ja tuomme omalta osaltamme leivän pöytään ja näin sen nykymaailmassa pitäisi mennäkin. Ei nainen ole yhtään sen vähempiarvoisempi mieheen verrattuna. Yksi asia mikä oli jo aiemmin täysin selvä asia oli se, että mennään naimisiin ennen kuin lapsia saa tulla, minusta miehen ja naisen pitää olla naimisissa ennen kuin tekevät lapsia. Toki kavereissakin on paljon heitä, jotka eivät ole naimisissa, saatikka miestä ollenkaan, ovat eronneet. No niin, tuossapa tulikin se asia, mitä mieltä olen. Vaikka onhan sekin nykypäivää että lapsia saadaan, vaikkei olla edes naimisissa. 

Uuden elämän alku?

Onko tämä viikko uuden elämän alku? Näin ajattelin. Tarkotus on taas muuttaa vähä, tai oikeastaan paljo ruokailutottumuksia. Ajattelin kokeilla ketogeenistä ruokavaliota. Tarkotus ei oo jäädä kyseiselle ruokavaliolle ihan kokonaan, mutta ajattelin aloittaa ensin neljällä viikolla ja katsoa millaisia tuloksia tulee. Sais vähä pudotettua painoa. Sitähän sais lähtä ainaki 20kg mutta se on sitte pidemmän ajan tavoite. Jossain vaiheessa lisään takaisin hiilihydraatteja ruokavalioon, mutta joitakin muutoksia on tehtävä että paino ei sitten lähde takaisin nousuun. Toki nytkin se on pysynyt paikoillaan että eipä sillä, jos sitte jatkaa näin mutta valitettavasti se tahtoo välillä tulla takaisin. Sais vielä ne loput raskauskilotki pois, niitäkin on ainaki 10kg vielä.

Tilasin myös uuden elämän alun, peppu palamaan jumppanauhan ja siihen saa kotitreenejä lisäksi. Toivottavasti niistä on myös sitten hyötyä. Se, miksi nuo treenit tulee olemaan minulle hyviä, nii ne kestää noin puoli tuntia. Välillä tuntuu ettei vuorokaudessa riitä tunnit mihinkään jos on ensin koko päivän töissä, laittaa ruoan, on lapsen kanssa, käy pesulla jne. Näitä treenejä voi tehdä vaikka sillä aikaa kun ruoka on uunissa tai sitten kun lapsi on mennyt nukkumaan. Kysehän on tosiaan vain puolesta tunnista. Odotan mielenkiinnolla miten tämä homma lähtee pyörimään. Mutta tosiaan, ensi alkuun vain tuo ruokavaliomuutos tähän hätään kun ei ole vielä sitä nauhaakaan.

Ettei tämä elämä menisi liian rankaksi niin...

Siis ihan oikeasti....

Tämä koko vuosi on ollu ihan kamala ja ahdistava ja kaikkea nii vielä vaan jatkuu...

Oltiin siis siellä mökillä 1,5 viikkoa sitte ja siellä huomasin ekan kerran että mun oikean käden nivelet on kipeät. Käsi on ollu enempi ja vähempi kipeä tässä, mutta nyt äityi sitte nii pahaksi että piti lähtä hakemaan jo apua.

Soitin eilen eka omaan terveyskeskukseen ja olisin saanu ajan huomiselle sekä labraan että lääkäriin. Soitin varalta kuitenki myös työterveyteen, en ollu varma että saako sinne aikaa tämmösen takia ku ei tiedä onko nyt työstä johtuvaa vai jotain muuta. Sain ajan tälle päivälle ja kävin siellä. Lääkäri paineli niveliä ja tuntu että taju lähtee ku kävi nii kipeää. Teetätti muitakin testejä ja kirjoitti sitte sairaslomalapun ja lähetteen röntgeniin ja labraan. Käsi on siis ollu tosi kipeä kaks päivää, maanantai meni töissä vielä ihan ok. Oikeasti, vaan ihan ok. Eilen sit piti pyytää jo kollegalta apua ku ei saanu letkuja laitettua pusseihin kiinni ku ei ollu enää vääntövoimaa kädessä. 

Lääkäri halusi et otetaan kaikki reumakokeet. Huomenna meen käymään röntgenissä ja labrassa. Jospa ois vain jotain niveltulehdusta eikä mitään pahempaa. Onneksi sai nyt kunnon lääkkeet että saa kivut pois. Jotenki taas tuntuu ihmeellisestä että miten taas voi olla jotaki. Että eikö tämä jo riitä. Kerranki ku sai olla töissä ilman mitään suurempia murheita nii sitte tuli tämmönen vaivaksi. En kohta enää tiiä että mitä tekis ku koko ajan on jotaki. Alkaa olla jo aika väsyttävää ja aika loppu. Mutta kahden viikon päästä kuulee et mitä tuloksia on, vai onko mitään. Toki lääkäri sano että jos ei mee kivut ohi ja menee vaan pahemmaksi nii sitte olla jo aikasemmin yhteydessä. Soittoaika on kuitenki 2 viikon päästä.

No, päätin tänään lähteä kuitenki mukaan keskenmenoyhdistyksen perustamiseen. Onpahan edes jotain mielenkiintoista tässä vaiheessa elämää ja voi mahdollisesti olla tukena saman kokeneille, jotka sitä tukea oikeasti tarvitsee. Vaikka perhe ja tietenkin työkin on etusijalla nii tuntuu mukavalta ku voi tehdä jotain konkreettista muutakin mitä oikeasti todella haluaa.

Moi moi

Hei taas.

Pari viikkoa on menny hurjan nopeaa. Kävin tosiaan taas juttelemassa mt puolella ja helpotti kovasti. Kyllä se vaan auttaa kun pääsee juttelee ihmiselle, joka oikeasti kuuntelee, eikä tuomitse. En tiiä mistä se johtuu, mutta aina kun tuo jutteluaika lähenee, niin tulee semmonen tunne että tarvitsen jo mää sittenkään tätä? Jotenki ne omat ongelmat aina yhtäkkiä tuntuukin tosi vähäpätöisiltä ja jotenki mietityttää että vienkö ajan joltakin joka oikeasti sitä tarvitsee. Vaikka tiedän kyllä että itsekin sitä tarvitsen. Tiedän kuitenki että monella on paljo vakavempiaki ongelmia. Eihän se tietenkään tarkoita sitä että omat ongelmat ois jotenki vähänpätöisempiä, mutta silti sitä aina välillä miettii.

Jokaisen ongelmathan on sillä hetkellä sellaisia, mitä pitää käydä läpi, eikä niitä pitäisi vähätellä, saatikka jättää käymättä läpi. Joskus se vaan tahtoo olla vähän vaikeaa. Joskus ei ehkä oo vielä valmis siihen, mutta jossain vaiheessa ne on kuitenki käsiteltävä.

Kerettiin käydä porukalla mökillä ja se kyllä teki hyvää. Oltiin kolme yötä. En muista millon viimeksi ois tuntunut niin tympeältä lähtä mökiltä pois. Yleensä on ollu kiva palata kotiin mutta viime reissu ois voinu kestää vähän pidempään. Käytiin myös Ranuan eläinpuistossa katsomassa eläimiä, oli mukava käydä sielläkin useamman vuoden jälkeen. Ilmat oli hyviä, tai vähä pilvisiä, mutta sateet ajoittui niin että ei haitannut. Käytiin paistamassa makkaraa ja syömässä ulkona. Oli ihana mökkireissu kyllä. 3 viikkoa vielä nii alkaisi loma, en tahdo jaksaa odottaa, onhan sitä koko kesä odotettu...