Reilu vuorokausi koronarokotteen jälkeen

Eilen illalla kirjoitin postauksen koronarokotteen oireista. Nyt haluan vielä näin reilu vuorokausi rokotteen ottamisesta vähän kirjoittaa oireista ja mitä oireita muille on esimerkiksi tullut rokotteesta. Itsellenihän rokotteesta tulleet oireet ovat loppujen lopuksi olleet tosi vähäiset.

Eilen illalla postauksen jälkeen rupesi pistokohtaa vielä kutittamaan ihan hirveästi. Sitä ei kuitenkaan kärsinyt raapia, koska se teki kipeää. Eilen illalla siis oli käsi jo kipeä, mutta aamulla herätessä se oli vielä kipeämpi. Kättä ei ole pystynyt jännittämään eikä pysty nostamaan, välillä ihan pienikin liikuttaminen käy niin kipeää, että mietin, jos olisin ollut töissä, enkä täällä kotona, niin en tiedä miten olisin töistä selvinnyt. Käteen on myös tullut punoitusta ja se mikä tässä punoituksessa on erikoista, se on tullut pistokohdan viereen, ei ympärille tai pistokohtaan vaan viereen. Lihas/käsi on myös todella kova ja kosketusarka. Pää on ollut vielä tänään kipeä, mutta muuten ei ole oireita ollut.

Haluaisin kertoa myös vähän muiden oireista, joita on tullut kavereille/ sukulaisille jne. Monelle on tullut allergisia reaktioita, on tullut ihottumaa/näppylöitä ympäri kehoa. Joko ensimmäisestä tai toisesta rokotteesta. Paikallisoireita kuten minullekin. Joillekin on tullut kunnon kuumepiikki on noussut jopa yli 39 asteen kuume, tämä on kuitenkin mennyt vuorokaudessa ohi. Monille on tullut lihassärkyjä, niin voimakkaita oireita, että ovat joutuneet olemaan rokotteen ottamisen takia pois töistä.

Pahin mitä on koronarokotteesta tullut niin sydänlihastulehdus. Toki tuohon sydänlihastulehdukseen vaikuttaa paljon muitakin tekijöitä, esimerkiksi ennen rokotetta sairastettu ylikunto jne. mutta ei se silti ole leikinasia tämäkään rokote. Saa olla kyllä varovainen sen suhteen. Nyt on kuitenkin ensimmäinen rokote otettu, saa nähdä kuin kauan tuo käsi on kipeä...

Koronarokotteesta aiheutuvat oireet

Kirjoittelin aiemman postauksen päivällä siitä, että kävin ottamassa itselleni ensimmäisen koronarokotteen. Kuten yleensäkin rokotteet, tämäkin aiheutti minulle oireita ja tätä postausta kirjoitan nyt samana päivänä, mutta kello alkaa kohta lähennellä puolta yhdeksää. Hain rokotteen aamupäivällä ennen 11. heti rokotteenoton jälkeen kun jännitys laukesi, tuli kylmänhiki päälle ja pää tuli hetkellisesti kipeäksi. Rokotteen ottamisesta, olisiko mennyt 3-4 tuntia niin tuli ensimmäisenä hirvittävä väsymys. Toki paikalliskipu kädessä nyt oli koko ajan ja se itse pistäminenkin sattui. Kättä siis juili koko ajan pistämisen jälkeen, välillä enemmän välillä vähemmän. Yritin pitää käden mahdollisimman rentona, koska jos lihas on jännittyneenä niin pistäminen käy paljon kipeämpää. Kuitenkin piikkikammoisena ihmisenä en yksinkertaisesti pystynyt pitämään kättä täysin rentona, vaikka kuinka yritin.

Iltapäivästä väsymyksen lisäksi alkoi palella aikalailla, sai laittaa ensin vaatetta enemmän päälle ja kun sekään ei auttanut, piti käydä hakemassa sängystä peitto ja kääriytyä sen alle. Varmasti osaksi myös väsymys vaikutti, niin rupesi palelemaan enemmän. Tästä ei mennyt kauaa, niin posket alkoivat helottaa aivan punaisena ja lämpö alkoi nousta. Pää tuli todella kipeäksi ja kun katsoi itseä peilistä niin näytti aivan kun olisin ollut sairas. Päässä humisi ja tuntui todella voimattomalta ja huonolta olo. Buranan voimalla olo hieman helpottui ja jaksoi olla vähän myös ylhäällä. Rupesi ihan huvittamaan, että ihan niin kuin oireet olisi olleet suoraan korona tartunnasta. Tietenkinhän siinä rokotteessa niitä korona viruksia on että kai se elimistö reagoi sitten samalla lailla oireilla, mitä itse tauti olisi tullut päälle.

Tämä ei tietenkään ole huono asia, että keho reagoi näin. Mitä voimakkaammin keho reagoi, niin sitä paremmin oma keho taistelee kaikkea epämääräistä vastaan. Joten tämä on ihan hyväkin asia huomata, että oma keho rupeaa puolustautumaan kun siihen jotain ylimääräistä laitetaan. Mitä isompi reaktio rokotteesta, sitä parempi vaste kai sillä on, kun keho puolustautuu näinkin hyvin. Jospa ei nyt koko koronaa koskaan tulisikaan.

Edelleen olen miettinyt sitäkin, että voiko omalla veriryhmällä olla merkitystä siihen, sairastaako koronaa vai ei. Itsehän kuulun siis tähän veriryhmään, johon huhujen mukaan korona ei niin herkästi tarttuisi, mutta tästä ei tietääkseni ole mitään oikeaa tutkittua tietoa, että näin olisi. Olisi mielenkiintoista tietää, onko tässä mitään perää ja olisi hienoa, jos joku tätä asiaa oikeasti tutkisi. Vai onko tämäkin vain sattuman kauppaa. Eihän tuo tosiaan vielä vajaaseen kahteen vuoteen ole tullut.

Koronarokote

Niin se vain tuli minullekin aika, että jouduin ottamaan koronarokotteen. En olisi vieläkään ottanut, vaan alkaa kohta olemaan niin vaikeaa tämä normaali eläminen että näin sitten pakotetaan rokote ottamaan. Ensisijaisesti halusin ottaa rokotteen poikien takia, ettei minuun tulisi ja sitä kautta heihin tarttuisi tauti. Vaikka en kylläkään usko edes siihen, että rokote sitä suojaa tautia vastaan antaa, korkeintaan lieventää niitä oireita, jos sitäkään. Niin, vähän kaksijakoinen on taas tämä ajatus, että turhaan tavallaan sen puolesta otin, kun en näihin usko. Niin paljon on nyt tullut ilmi muutenkin, että rokotteen saaneetkin on sairastuneet, joten se siitä sitten. Liekö tuurissaan että kuka saa ja kuka ei ja minkälaisena tauti tulee, oli rokotetta tai ei.

Mutta siis nyt kun ei esimerkiksi edes jääkiekkopeleihin pääse jos ei ole koronapassia, tai edes syömään tms. niin olen niinkin itsekkäistä syistä, kuin tällaisista liikenteessä. Olisihan se vieläkin ollut mahdollista, ettei olisi vain ottanut sitä rokotetta, mutta on se nyt kiva kuitenkin välillä käydä edes jossain. Lain puitteissa ei pakoteta rokotetta ottamaan, mutta muilta osin kyllä pakotetaan. On tämä hommaa.

Aion myös kertoa, mikäli korona meihin iskee, mutta ainakin kohta kaksi vuotta on hyvin saanut välteltyä. Eihän sitä koskaan tiedä, mistä ja milloin sen voi saada, mutta jotenkin silti tuntuu, että olisi kai tuo jo jostain tullut jos olisi tullakseen. Minäkin kuitenkin olen liikkunut niin paljon tässä kahden vuoden aikana. Jos nyt jouluun asti selviäisi kuitenkin ilman tartuntaa, ettei joulua tarvitsisi missään eristyksissä olla.

Ajatuksia äitiydestä

Olen kirjoitellut tänne paljon, mitä kaikkea olemme tehneet ja miten vauva kasvaa, mitä on esikoisen kanssa tehty jne. Nyt ajattelin vähän kirjoittaa omia ajatuksia äitiydestä ja miten tähän äidin rooliin olen kasvanut.

Esikoisen kohdalla kaikki oli uutta, eikä kokemusta oikein ollut pienistä lapsista. Minulla on pari nuorta serkkua ja heitä olen joskus hoitanut kylässä käydessä, mutta ei hirveästi kuitenkaan ole ollut kokemusta niin pienistä. Esikoisen vauva-aika oli muutenkin hyvin raskasta ja mietin että tällaistako se äitiys on, haaveilin töihin paluusta ja tuntui, että seinät kaatuvat päälle. Kävin jopa yhden kolmen viikon harjoittelun äitiyslomani aikana ja se tuntui mahtavalta. Jatkoin koulua siis jo kuukausi synnytyksestä ja mikään ei ollut niin ihanaa kun päästä vähäksi aikaa pois kotoa.

Koin huonommuuden tunnetta, koska minulla oli niin paljon negatiivisia tunteita vauvaa ja äitiyttä kohtaan, enkä oikein ymmärtänyt että mitä pitäisi tuntea. Olen jälkeenpäin miettinyt, että olisiko ollut jotain vauva masennusta, tai miksi sitä nyt virallisesti kutsutaankaan. Ehkä ei, koska tosiaan se aika oli melko uuvuttavaa muutenkin, mutta eihän sitä koskaan tiedä. En tainnut ihan suoraan neuvolassa näistä negatiivisista ajatuksista puhua. Jatkuva stressi siitä, ettei imetys onnistu ja tästä koin myös huonommuuden tunnetta. Vaikka tämäkin oli jo etukäteen tiedossa, ettei se todennäköisesti tule onnistumaan.

Ihmettelin myös sitä, että eikö se äidinrakkaus tulekaan. Ei se tuntunut niin ihmeelliseltä, kun vauva oli syntynyt. Vauva nyt oli siinä ja opeteltiin uutta arkea, en kuitenkaan kokenut sitä mitenkään hirveän erikoisena tai tunteikkaana, että koko keho olisi täyttynyt rakkaudesta ja hellyydestä ja mitä kaikkea näitä nyt onkaan. Tai että haluaisi pesiä vain vauvan kanssa ja kaikki on niin ihanaa. Muistan puhuneeni äitini kanssa tästä ja hän sanoi myöskin, ettei hänelle tullut sellaista rakkaudentäyteistä ajatusta heti kun minä olin syntynyt, vaan se kehittyi pikkuhiljaa.

Kyllähän se rakkaus sitä lasta kohtaan aina kasvoi ja nyt jos lapsille tapahtuisi jotain, niin en tiedä miten sen kestäisin. Viimeiseen asti myös puolustan lapsiani ja he ovat maailman tärkeimpiä ihmisiä elämässäni ja rakastan heitä yli kaiken. Että on se rakkaus tullut hyvin esille.

Tämän toisen kanssa on osannut olla paljon rennommin. Toki täytyy sanoa se, että muutenkin on nämä ensimmäiset kuukaudet menneet paremmin. Tykkään pukea kuopusta esimerkiksi samanvärisiin ja tyylisiin vaatteisiin, saatan ostaa merkkivaatteita, toki kirpparilta, mutta kuitenkin. Olen ostanut jopa uusia merkkivaatteita. Esikoisen kanssa oli hyvä että sai edes jotkut vaatteet päälle, eikä jaksanut ajatellakaan mitään sellaista, että olisi pukenut sävy sävyyn. Osaan jakaa aikaa paremmin, vaikka välillä tuntuukin että kotona olisi niin paljon hommaa, että se on sitten lapsilta pois. Esikoinen kun on hoidossa ja kuopus nukkuu, niin ei viitsisi kaikkea aikaa käyttää kuitenkaan kotihommissa, kun sitä omaa aikaa on muutenkin näin vauva-aikana niin vähän. En stressaa ihan jokaista asiaa, vaikka välillä huoli iskeekin, mutta ainakin nyt jälkeenpäin ajateltuna taas oma huoli oli oikea.

Onhan se totta, että toisen kanssa on helpompaa. Ei ole aina niin uuden opettelua ja nopeaa muistuu mieleen esikoisen vauva-aika ja mitä piti vauvan kanssa tehdä. Kuopus on muutenkin jotenkin sosiaalisempi ja liikkuvampaa sorttia, niin hänen kanssaan on mukava touhuta. Toki myös iltaisin ja vapaapäivinä esikoinen on pyörimässä mukana.

Tällä hetkellä ahdistaa ajatus siitä, että pitäisi lähteä töihin ensi keväänä. Voisin paljon mieluummin olla kotona, mutta se ei ehkä ole ainakaan kokonaan mahdollista, koska noihin työkuvioihin kuuluu niin paljon kaikenlaista ja olen itsekin mukavuudenhaluinen. Mutta ajattelin palata tekemään töitä vähän vähemmän ainakin alkuun. Olen ehkä oppinut olemaan paremmin kotona ja saan aikaa kulumaan kotonakin, vaikka välillä tuntuu että seinät kaatuu päälle, mutta nämä päivät menee nopeaa ohi. Kotona on ihan kiva olla. Ehkä kerron ajatuksia vähän myöhemmin taas lisää.

Ikävä ja kaipuu

Minulla on ollut muutama huonompi päivä nyt. Toissapäivä oli todella raskas henkisesti, saattelimme setäni viimeiselle matkalle. Esikoinen oli mukanani, koska hän halusi nähdä, mitä hautajaisissa käytännössä tehdään. Kirjoitin itse sedälleni muistokirjoituksen, enkä muista milloin olisi ollut noin vaikeaa lukea muistokirjoitus. Tuntui ettei saa pidettyä itseään mitenkään kasassa.

Eilinen kuitenkin oli vielä pahempi, koska koko päivän oli ollut niin adrenaliiniryöpyssä vaikuttajatiimin kanssa, niin illalla tuntui että kaikki tunteet purkautuvat kerralla. Yllättäen ikävöin isääni aivan suunnattomasti ja tuntui, ettei tunteista saa mitään otetta vaan ne vain ryöppysivät aaltoina ylitseni. Suru ja ikävä olivat niin läsnä, että niitä olisi voinut melkein koskettaa. Ahdistus kasvoi sisällä todella voimakkaasti ja ihan tuntien aikana. Ikävä oli niin kova, että tuntui kun sydän särkyisi miljooniksi pieniksi sirpaleiksi yhä uudestaan ja uudestaan, eikä sitä saanut mitenkään välissä korjattua. Sukelsin niin syvälle pimeyteen, etten enää tiennyt miten sieltä nousen takaisin ylös.

Ahdistus kasvoi kasvamistaan ja kaikki ikävän pyörteet vain sekoittuivat ajatuksissa. En muista milloin olisi ikävä ja kaipuu ollut noin läsnä, niin kuin ne eilen illalla oli. Täytyy myöntää, etten ole vähään aikaan taas surun ja kaipuun ajatuksia ja tunteita käynyt läpi, koska tuntuu, ettei siihen ole ollut aikaa ja todennäköisesti siksi kaikki nyt purkautui yhdellä kertaa kun tullut niin paljon huonoja uutisia ja ollut surullisia päiviä.

Lopulta kyyneleet puhdistivat sisimpääni oikein kunnolla ja se ahdistus alkoi pikkuhiljaa väistyä. Alkuun itkeminenkin sattui aivan älyttömästi ja tuntui että koko sydän kutistuu niin pieneen kasaan ja kaikki ikävä vetää niin voimakkaasti puoleensa, ettei siitä ole pois pääsyä. Lopulta kaikki alkoi kuitenkin helpottaa ja viimein kyyneleetkin loppuivat. Sen jälkeen pystyi käymään ajatuksia läpi ja sai niitä jotenkin järjesteltyä. Kävin läpi taas vuosien tuskaa, kuinka tuntui, että kaikki olisi tapahtunut vasta viime kesänä, vaikka kaikesta on jo aikaa yli 18 vuotta. Se helpotti. Usein teen itselleni uuden muurin kasvojen eteen ja siinä se on nytkin. Silmiin asti heijastuvan hymyn taakse piiloutuu niin suunnaton määrä tuskaa, ettei sitä pysty kukaan edes kuvittelemaan. Se vain on niin helppo piilottaa, sinne hymyn taakse.

Mökkireissu

Kävimme mökillä pitkästä aikaa, olimme reissussa kolme yötä ja reissu meni hyvin. Tämä oli ensimmäinen reissu kuopukselle. Esikoisen aikaan ei olisi voinut kuvitellakaan lähtevänsä tähän aikaan jo reissuun, kun yöt ja muutenkin arki oli todella haastavaa. Reissussa meillä oli mukana mummu ja pappa, joten saimme miehen kanssa vähän aikaa kahdestaan.

Esikoinen oli aivan onnellinen, kun pääsimme mökille. Kerettiin hieman ennen mummua ja pappaa. Ensimmäisenä iltana ei oikeastaan muuta kerettykään kun tutustua mökkiin, lämmittää sauna ja paistaa takassa makkaraa. Kuopus ei tykännyt ollenkaan suihkussa käynnistä, hän ei ole aiemmin käynyt ja nyt kävi minun kanssani niin säikähti suihkua aivan älyttömästi ja meni vaikka kuinka kauan, ennen kuin edes rauhoittui suihkun jälkeen. Huuto oli todella kimeää ja sydäntä särkevää, en ole vielä koskaan kuullut tuollaista itkua, mikä kuopuksella pääsi. Itsellekin tuli oikein paha mieli kun en osannut arvata että pelkää niin paljon suihkussa käyntiä. Mökki oli kuitenkin ihana, että alakerrassa oli kiva takkatila ja siellä oli kiva viettää iltaisin aina aikaa ja paistaa makkaraa. Mökkimme oli kokonaisuudessaan kolmessa kerroksessa.

Ensimmäisenä kokonaisena päivänä lähdimme anopin kanssa naapurikylään kiertämään pari kirpparia ja kävimme tokmannilla. Itsellä oli ajatus, että saisin kirppareilta vielä esikoisen joulukalenteriin tavaraa ostettua, meillä on siis perinne joulukalenteri, että saa jokaiseen luukkuun laittaa itse jonkun tavaran jne. Tämä kalenteri on ollut minulla kun olen ollut pieni ja olen jatkanut perinnettä esikoisen kanssa. Täytyy jatkossa vain miettiä, miten jatketaan tätä perinnettä, koska nyt lapsia on kaksi. Jos olisin tiennyt, että jossain vaiheessa saadaan vielä toinen, niin olisin aikoinaan ostanut kirpparilta toisen samanlaisen kalenterin. Mitään kalenteriin sopivaa ei kuitenkaan löytynyt. Löysin kuopukselle housuja ja itselle vähän sisustustavaraa. Tokmannilta löytyikin vähän enemmän ostettavaa. Mökille päästyä lähdimme miehen kanssa käymään syömässä amarillossa, siellä oli hyvät ruoat ja oli kiva viettää aikaa kahdestaan. Illalla rauhoituttiin vain mökillä ja kävimme taas saunassa, pääsimme joka ilta miehen kanssa kahdestaan saunaan ja sekin oli jo luksusta. Ihana kun oli käsipareja niin ei tarvinnut itse huolehtia koko ajan lapsista.

Toisena päivänä lähdimme käymään katsomassa maisemia vähän korkeammalla, oli aika kova ja kylmä tuuli, joten ei viihdytty näköalapaikoilla kovinkaan kauaa. Sen verran, että sai kuvat otettua muistoksi. Harmi sinänsä, koska muuten olisi ollut niin hyvä ulkoilusää niin tuuli oli aivan jäätävä. Sieltä palattua lähdimme käymään miehen ja esikoisen kanssa kylpylässä. Minäkään en ollut käynyt kyseisessä kylpylässä koskaan ja olihan kokemus. Pääsimme käymään jopa ulkona altaassa, kokemus oli sekin. Esikoinen tykkäsi kovasti ja sai meidän molempien täyden huomion pariksi tunniksi niin mikäpä siellä oli polskiessa ja saunoessa. Uinnin jälkeen kävimme keilahallilla vielä syömässä jäätelöt. Illalla taas saunan lämmitystä ja makkaran paistoa.

Kaikkinensa koko reissu meni todella hyvin ja harmitti lähteä takasin kotiin, mutta seuraavaa kertaa odotellessa. Varmasti käymme nyt enemmän kun kuopuksen vauva aika on mennyt niin hyvin. Jaksaa paremmin ollakin jossain, eikä tarvitse vain selviytyä kotona.

Imetys osa 3.

Eipä mennyt kauaa, että sai alkaa kirjoittamaan taas uutta osaa imetyksestä. Tämä tunteiden vuoristorata on ollut välillä jopa sanoin kuvaamatonta. Yhtenä päivänä on todella onnellinen, toisena päivänä ahdistaa, kolmantena päivänä on turhautunut, neljäntenä päivänä tunnen itseni riittämättömäksi, viidentenä päivänä olen valmis heittämään hanskat tiskiin ja niin edelleen... Tunteet ailahtelevat todella voimakkaasti ja välillä tuntuu, että mitä minä oikein teen väärin ja kaikki keinot on kokeiltu, on huudatettu lasta, koitettu viihdyttää, huijata jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Edellisestä imetys postauksesta on kaksi viikkoa ja silloin näytti kaikki hyvältä. Tämän jälkeen meille on rantautuneet nämä surullisen kuuluisat rintaraivarit. Torstaina oli neuvola ja siellä kerkesin hehkuttaa, kuinka hyvin imetys sujuu, vaikkakin on ollut muutamia haastavia päiviä, että on saanut kuopuksen rinnalle, mutta se on kuitenkin aina onnistunut ja olen sitä mieltä, että nämäkin kuuluu asiaan.

Olen yhdessä pienessä ryhmässä ja yritin sieltä edellisellä kerralla saada vertaistukea, kun kuopus ei suostunut pullolle, vaan alkoi hylkimään sitä ja yritin kysellä vinkkejä, miten saataisiin myös pullottelu onnistumaan, mutta tuli viesteistä sellainen olo, että minut tyrmättiin ihan täysin ja se imetys oli pääasia ja pitäisi jättää pullot kokonaan pois, ettei sotkisi imetystä. Tuntui että ryhmässä olevat ihmiset eivät ymmärtäneet sitä, että meillä ei yksinkertaisesti se maito riitä ja on pakko antaa lisämaitoa pullosta, jos haluaa että lapsi voi hyvin. Nyt varovaisesti kyselin taas ryhmässä mielipiteitä ja kokemuksia, onko muilla ollut nyt samaan aikaan rintaraivareita. Rintaraivareita on ollut, mutten saanut mitään uutta vinkkiä sieltä, mitä en olisi jo kokeillut.

Perjantaina oli sellainen tilanne että pahimmillaan huudatin kaksi tuntia lastani rinnalla, kun hän ei vain suostunut syömään. Ei ole tosiaan torstain jälkeen suostunut rinnalle ja olen nyt vain pumpannut kuopukselle maitoa. Kaikkia keinoja on kokeiltu, mutta tuntuu, ettei mikään auta ja esikoinenkin on kuitenkin nyt kotona, niin ei ole aikaa koko ajan vain yrittää imettää kuopusta. Ei rahkeet riitä vain siihen että päivä koostuu imetyksen yrittämisestä ja sen epäonnistumisesta. Joka kerta kuitenkin yritin ensin imettää, mutta aina alkoi vain hirveä huuto ja nyt eilisen pidinkin sitten välipäivän, etten edes yrittänyt rinnalle. Eilinen päivä oli kuopuksella muutenkin huono, kun hän ei pullostakaan enää suostunut syömään juuri ollenkaan ja söi eilisen päivän aikana todella vähän.

Tällä hetkellä siis on tilanne se, ettei kuopus suostu ollenkaan rinnalle, huuto alkaa jo kun edes yrittää. Saa nähdä oliko meidän imetystaipale taas tässä. Esikoisen kohdalla imetys loppui juuri samassa kohdassa. Olen yrittänyt olla rentona, että ihan sama, vaikkei imetys onnistuisikaan ym. mutta ei ole kuopuksen rauhattomuuteen vaikuttanut mitenkään, ihan yhtälailla huutaa. Olo on todella epäonnistunut, mutta ei vain jaksa yrittää joka päivä koko ajan kaikkia mahdollisia keinoja, että hän rinnalle suostuisi. Helpommalla on päässyt kun antaa pullosta, eikä toisen tarvitse koko aikaa huutaa. Ja toisaalta, täytyyhän lapsen syödä. Onko sekään oikein että hän olisi päiviä syömättä kun ei suostu rinnalle? Välillä tuntuu että nämä täydelliset äidit, jotka imettää lapsiaan 3 ikävuoteen asti ovat sitä mieltä että ei saa antaa sitä pulloa, että rinnalle vaan. Mitä mieltä nämä äidit on siitä jos lapsi ei sitten syö esimerkiksi kahteen päivään? Tai että kyllä se lapsi syö silloin kun on nälkä. Eihän tuo syö, varsinkaan siitä rinnasta, pullon kun on antanut niin vetää sellaista kyytiä välillä, niin kuin ei olisi viikkoon ruokaa nähnytkään.

Tämä aihe varmasti antaa tunteille vallan melko monella, mutta edelleenkin olen sitä mieltä, että olen ihan yhtä tasavertainen äiti kuin kaikki muutkin, vaikkei minun lapset olekaan koko ajan tissi suussa. Eikö se ole loppujen lopuksi ihan sama, että saako se lapsi sen maidon tissistä, vai pullosta. Kunhan lapsi voi hyvin ja äiti voi hyvin. Täytyy muistaa myös oma mielenterveys ja vointi.

Vauva 3kk

Jälleen oli yksi neuvola. Aika tuntuu juoksevan aivan hurjaa vauhtia. Nyt tuli muitakin rokotteita ja sehän laittoi vauvan vähän itkemään, mutta todella urheasti pärjäsi kuitenkin. Ei tarvinnut edes lohdutusmaitoa käydä lämmittämässä, meillä kun ei edelleenkään syödä tuttia ollenkaan. Kasvu on edelleen hyvää, joten turhaan murehdin tuota imetysasiaa etukäteen ja painon liian vähäistä nousua.

Meillä tuo painonnousu hidastui huomattavasti sen jälkeen kun imetys lähti onnistumaan paremmin. En tiedä tässä tätä yhteyttä, mutta ehkäpä osasyy on myös siinä, kun tämä pikkuherra liikkuu niin mahdottomasti, kaikki raajat heiluu yhtä aikaa ja lattialla heilutaan sen mitä keretään, niin varmaan kuluttaakin melko paljon. Paino oli kahden viikon aikana noussut 100g, mutta edelleen nousukäyrä on hyvä, eikä tarvitse sen kummemmin painoa seurata, jos muuten kaikki on kunnossa. Esikoisen kohdalla painonnousussa ei ollut missään vaiheessa ongelmaa, joten tämä vähän huoletti. Toisaalta, kuopus ei kuitenkaan syö sen enempää ja jos on yrittänyt tarjota maitoa tiheämmin, niin ei hän syö. On siis tyytyväinen tuohon määrään, mitä nyt saa.

Pituutta oli tullut lisää 3cm, hieman on kasvu tasoittunut alun nopean kasvun jälkeen ja esikoiseen verrattuna pituutta oli tullut nyt pari senttiä vähemmän. Ihan siitä syystä olen seurannut poikien kasvua varsinkin näin alkuvaiheessa ja verrannut, että saa vähän osviittaa, tarvitseeko ostaa kuopukselle uudet ulkokamppeet vai pärjätäänkö esikoisen vanhoilla. Jos, kovin on pienempi esikoiseen verrattuna, niin voi olla että juuri väärään aikaan on ulkovaatteet sopivan kokoisia. Luotan vielä siihen, että esikoisella pidettiin ehkä vähän turhan nafteja vaatteita ja sai ostaa esimerkiksi talvessa vielä toisen, isomman haalarin, niin jospa toinen nyt ainakin talvet passaisi. Eipä sillä niin väliä ole, mutta harmittaa jos hyvät käyttökelpoiset vaatteet vielä, jää käyttämättä.

Saatiin myös lupa, tai oikeastaan suositeltiin aloittamaan kiinteät kuukauden päästä. Saataisiin korvikemääriä ehkä vähän pienemmiksi ja pärjättäisiin paremmin omalla maidolla. Tarkoituksena oli itselläkin että aloitetaan kiinteät heti kun vain saa, mutta tarkistin asian kuitenkin vielä neuvolasta ja onneksi saatiin tähän lupa. En malta odottaa että päästään maistelemaan erilaisia ruokia.

Nyt jäädään seurailemaan, tuleeko rokotteista mitään oireita. Jospa ei isommin tulisi. Ensi viikolla meillä onkin kaikilla lomaa ja lähdetään mökille. Reissusta tulossa oma postaus sitten, kun ehdin sen kirjoittaa.

Kynäote

Olemme esikoisen kanssa harjoitelleet nyt kovasti sitä kynäotetta ja todella hyvin esikoinen jo huomaa itse sen, kun ote on väärä. Ymmärrän kyllä, kuinka mieluusti hän pitäisi kynää vielä nyrkkiotteessa. Oikeaoppinen ote on vielä huteraa, joten nyrkkiotteella saisi paljon paremmin piirrettyä ja väritettyä. Myöskin kynän oikeasta kohdasta pitäminen on tuonut haasteita ja mitä ylempää pitää kiinni, sitä huterampaa piirtäminen tai värittäminen on, tätä on myös nyt opeteltu.

Meillä on tällä hetkellä käytössä kaikenlaisia apujuttuja, osa on tarkoituksella ostettu nyt sitä ajatellen, että esikoinen saisi valmiuksia, mutta osa on tullut ihan sattumalta. Esimerkiksi esikoinen on tykännyt aina rakentaa legoilla ja se onnistuukin todella hyvin ja osaa noudattaa myös helppoja ohjeita ja tehdä mallista. Vastikään ostin sellaisen naulauspelin, jossa voi naulata alustalle erilaisia kuvia ja yhdistellä niitä. Esikoinen on tykännyt tästä kovasti. Ostin myös sellaisia oppi ja ilo tehtäviä, joiden kautta on hauska opetella sitä oikeaa kynäotetta ja samalla pääsee ratkomaan tehtäviä ym. Ihan kaikkea ei vielä halua tehdä, koska kokee, ettei osaa, mutta kannustettu on kovasti. Hänellä on erilaisia piirustus/värityslehtiä ja niitä on pyritty käyttämään nyt kovasti viime aikoina. Hän tykkää myös maalata kuvia vesiväreillä ja meillä onkin sellainen kirja, mihin ei tarvitse kuin vettä, niin väri tulee itsekseen kun kuvaa maalaa.

Vielä ei olla saatu yhteenvetoa toimintaterapeutilta, varmaan tällä viikolla soittelee, tai ensi viikolla. Esikoisen varhaiskasvatussuunnitelma -keskustelu oli eilen ja otimme kaikki nämä asiat huomioon keskustelussa, mitä tässä nyt on käynyt ilmi. Todella hyvin on perhepäivähoitajalla kyllä otettu asiat huomioon ja on hyvä kun esikoinen on välillä saanut olla itsekseen hoidossa, niin on kerennyt tehdä paljon kaikenlaista, mitä ei silloin kerkeä kun on muitakin lapsia. Ei siis ole huolta tällä hetkellä kehityksestä tai muustakaan. Nämä vain on tällaisia juttuja... Ja hyvähän se on että asiat otetaan esille,  niin niille voi myös tehdä jotain. Edelleenkään ei esikoista mihinkään pakoteta, jos hän ei halua piirtää niin sitten ei. Yleensä kysyn, että haluaisiko tehdä jotain ja jos haluaa niin silloin tehdään. Keskittyminen on parasta silloin kun itse haluaa omaehtoisesti tehdä.