Eipä mennyt kauaa, että sai alkaa kirjoittamaan taas uutta osaa imetyksestä. Tämä tunteiden vuoristorata on ollut välillä jopa sanoin kuvaamatonta. Yhtenä päivänä on todella onnellinen, toisena päivänä ahdistaa, kolmantena päivänä on turhautunut, neljäntenä päivänä tunnen itseni riittämättömäksi, viidentenä päivänä olen valmis heittämään hanskat tiskiin ja niin edelleen... Tunteet ailahtelevat todella voimakkaasti ja välillä tuntuu, että mitä minä oikein teen väärin ja kaikki keinot on kokeiltu, on huudatettu lasta, koitettu viihdyttää, huijata jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Edellisestä imetys postauksesta on kaksi viikkoa ja silloin näytti kaikki hyvältä. Tämän jälkeen meille on rantautuneet nämä surullisen kuuluisat rintaraivarit. Torstaina oli neuvola ja siellä kerkesin hehkuttaa, kuinka hyvin imetys sujuu, vaikkakin on ollut muutamia haastavia päiviä, että on saanut kuopuksen rinnalle, mutta se on kuitenkin aina onnistunut ja olen sitä mieltä, että nämäkin kuuluu asiaan.
Olen yhdessä pienessä ryhmässä ja yritin sieltä edellisellä kerralla saada vertaistukea, kun kuopus ei suostunut pullolle, vaan alkoi hylkimään sitä ja yritin kysellä vinkkejä, miten saataisiin myös pullottelu onnistumaan, mutta tuli viesteistä sellainen olo, että minut tyrmättiin ihan täysin ja se imetys oli pääasia ja pitäisi jättää pullot kokonaan pois, ettei sotkisi imetystä. Tuntui että ryhmässä olevat ihmiset eivät ymmärtäneet sitä, että meillä ei yksinkertaisesti se maito riitä ja on pakko antaa lisämaitoa pullosta, jos haluaa että lapsi voi hyvin. Nyt varovaisesti kyselin taas ryhmässä mielipiteitä ja kokemuksia, onko muilla ollut nyt samaan aikaan rintaraivareita. Rintaraivareita on ollut, mutten saanut mitään uutta vinkkiä sieltä, mitä en olisi jo kokeillut.
Perjantaina oli sellainen tilanne että pahimmillaan huudatin kaksi tuntia lastani rinnalla, kun hän ei vain suostunut syömään. Ei ole tosiaan torstain jälkeen suostunut rinnalle ja olen nyt vain pumpannut kuopukselle maitoa. Kaikkia keinoja on kokeiltu, mutta tuntuu, ettei mikään auta ja esikoinenkin on kuitenkin nyt kotona, niin ei ole aikaa koko ajan vain yrittää imettää kuopusta. Ei rahkeet riitä vain siihen että päivä koostuu imetyksen yrittämisestä ja sen epäonnistumisesta. Joka kerta kuitenkin yritin ensin imettää, mutta aina alkoi vain hirveä huuto ja nyt eilisen pidinkin sitten välipäivän, etten edes yrittänyt rinnalle. Eilinen päivä oli kuopuksella muutenkin huono, kun hän ei pullostakaan enää suostunut syömään juuri ollenkaan ja söi eilisen päivän aikana todella vähän.
Tällä hetkellä siis on tilanne se, ettei kuopus suostu ollenkaan rinnalle, huuto alkaa jo kun edes yrittää. Saa nähdä oliko meidän imetystaipale taas tässä. Esikoisen kohdalla imetys loppui juuri samassa kohdassa. Olen yrittänyt olla rentona, että ihan sama, vaikkei imetys onnistuisikaan ym. mutta ei ole kuopuksen rauhattomuuteen vaikuttanut mitenkään, ihan yhtälailla huutaa. Olo on todella epäonnistunut, mutta ei vain jaksa yrittää joka päivä koko ajan kaikkia mahdollisia keinoja, että hän rinnalle suostuisi. Helpommalla on päässyt kun antaa pullosta, eikä toisen tarvitse koko aikaa huutaa. Ja toisaalta, täytyyhän lapsen syödä. Onko sekään oikein että hän olisi päiviä syömättä kun ei suostu rinnalle? Välillä tuntuu että nämä täydelliset äidit, jotka imettää lapsiaan 3 ikävuoteen asti ovat sitä mieltä että ei saa antaa sitä pulloa, että rinnalle vaan. Mitä mieltä nämä äidit on siitä jos lapsi ei sitten syö esimerkiksi kahteen päivään? Tai että kyllä se lapsi syö silloin kun on nälkä. Eihän tuo syö, varsinkaan siitä rinnasta, pullon kun on antanut niin vetää sellaista kyytiä välillä, niin kuin ei olisi viikkoon ruokaa nähnytkään.
Tämä aihe varmasti antaa tunteille vallan melko monella, mutta edelleenkin olen sitä mieltä, että olen ihan yhtä tasavertainen äiti kuin kaikki muutkin, vaikkei minun lapset olekaan koko ajan tissi suussa. Eikö se ole loppujen lopuksi ihan sama, että saako se lapsi sen maidon tissistä, vai pullosta. Kunhan lapsi voi hyvin ja äiti voi hyvin. Täytyy muistaa myös oma mielenterveys ja vointi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti