En oo keskenmenon jälkeen tänne kirjotellu, välillä on blogi käyny mielessä, mutta sitte se on unohtunu taas yhtä nopeaa. Nyt kuitenki ajattelin taas vähä kirjottaa tämän vuoden tapahtumia ylös, niissä ei ookkaan kovin montaa positiivista ajatusta, mutta blogi onki ehkä tällä hetkellä sitä varten että saa purkaa niitä pahoja fiiliksiä ja huonoja ajatuksia pois... Jos vaan kerkeäis ja muistais kirjotella tänne nii ehkä se auttais paremmin tässä elämässä eteenpäinki.
Alkuvuosi oli rankka, jäin joskus maaliskuussa sairaslomalle unettomuuden, väsymyksen, aikaansaamattomuuden ja ties minkä vuoksi. Työkaverit herätteli mua siinä vaiheessa ku kerroin niille, että oon itkeny työmatkat ja aina kasannu itteni parkkipaikalla ennen ku oon menny töihin. Kävin sit lääkärillä ja ne laitto mut sairaslomalle. Ensalkuun mulla oli ongelmana se, että mää nukuin lähestulkoon koko ajan ja koko ajan väsytti vaikka kuinka nukku. Sitte se rupes pikkuhiljaa kääntymään niin että en saanu nukuttua, mutta muutaman viikon sairasloman jälkeen alko tuntua taas paremmalta. Sain lähetteen myös mielenterveyspuolelle ja jäin odottelemaan sieltä soittoa. Palasin töihin, ehkä liian aikaisin.
Pari kuukautta elin semmosessa välitilassa, en päässy oikein eteenpäin, enkä halunnu katsoa taaksepäin. Jotenki asioiden käsitteleminen tuntu tosi ylivoimaselta. Jossain vaiheessa vaan näyttää että kaikki paine ja kaikki asiat, mitä ei oo käsitelly nii purkautuu vaan. Ei pitäis kasata niitä vaan niistä pitäs pystyä puhumaan. Sitte tuli vielä tämä korona ja minäkin kun siellä etulinjassa sain kaiken kokea paikanpäällä nii olihan siinä kestettävää. Toki työ toi omalta osaltaan myös muuta ajateltavaa tähän muuten paskaan alkuvuoteen. Toukokuussa sit rupes taas asiat vaivaamaan ja jäin uudestaan sairaslomalle. Mulla ois ollu se käynti siellä mt puolella mutta aika oli peruttu ja mulle ei ollu tullu tietoa siitä nii loppullinen romahdus tais tulla sitte siinä. Mulle diagnosoitiin määrittelemätön ahdistuneisuushäiriö ja ei-elimellinen unettomuus. Sain tässä kevään aikana melatoniinit käyttöön ja niillä nyt on onneksi unet tullu lähestulkoon jo takaisin, mutta edelleenki on sitä, että ei taho jaksaa vaikka saa nukuttua. Töissä oon taas ollu jo.
Kävin kesän alussa viikottain juttelemassa mt puolella ja se teki hyvää, nyt en oo kuukauteen käyny ja tuntuu että ois kyllä jo ihan ajankohtaista taas käyä mutta mulla on seuraava käynti vasta loppukuusta kun oma työntekijä tulee lomalta. Käytiin läpi sitä keskenmenoa ja oletan että nämä ongelmat on osittain siitä keskenmenosta johtuvaa, kun sitä ei kuitenkaan käyny missään vaiheessa läpi, vaan kesti vaan sen fyysisen kivun ja sitte jätti asiat sikseen. Se on helpottanu ku on ääneen sanonu asioita ja käyny läpi sitä prosessia ja koko keskenmenoa. Kaikki vahtoehdot pitää käyä kuitenki läpi ennen ku voi antaa asian olla. Toukokuun laskettu aika jännitti tosi kovasti. Mutta se yllätti, että se päivä ei oikein tuntunu miltään... Ehkä sillon osasin päästää irti ja ahdistus muutti enemmän suruksi.
Mulla todettiin myös raudanpuuteaenmia maaliskuussa ja oon siitä lähtien syöny lisärautaa. Tämäkin voi vaikuttaa raskautumiseen kun koko ajan on ollu kuitenki toive siitä uudesta raskaudesta, joka vaan ei ala. Rauta-arvoja on seurattu nyt ja toukokuussa ne oli lähteny nousuun, tietenki ne nousee omaan mieleen liian hitaasti, vaikka tiiän ettei se voikaan kovin nopeaa nousta ja normaalisti niitä arvoja ei kontrolloida edes kun vasta puolen vuoden lisäraudansyönnin jälkeen. Seuraava kontrolli on mulla ehkä ens kuussa tai syyskuussa niin nähdään taas missä mennään.
Uutta raskautta ei siis oo näkyny eikä kuulunu. Keskenmenon jälkeen kierrot oli pitkään tosi sekaisin ja ovat vasta maaliskuussa tasoittuneet sen raudan aloituksen jälkeen. Nyt on tullu sitte huoli siitä, että kroppa ei toimi kunnolla ja en oo ku pari ovulaatiota saanu kiinni keskenmenon jälkeen, muuten ei oo ovulaatioita ees ollu. Tai näin oletan ku en oo tuntenu sitä, enkä oo myöskään ovulaatiotesteihin saanu ovulaatiota kiinni. Tämä turhauttaa myös ja on saanu ajatuksiin sen itämään, että jos sitä toista ei nyt koskaan milloinkaan sitte tuukkaan. 8 kierto on nyt menossa keskenmenon jälkeen. Vuosi on kokonaisuudessaan yritystä takana. En tiiä oonko kohta luopumassa jo kokonaan toivosta että sitä toista ei tuu. Tai tulihan se, mutta se meni kesken. Oliko meidän lapsiluku sitte tässä. Kaikista eniten ärsyttää se että saa lukea muiden raskausjuttuja ja kuinka ovat heti raskautuneet uudestaan keskenmenon jälkeen ja minä en.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti