lauantai 27. marraskuuta 2021

Koronarokote

Niin se vain tuli minullekin aika, että jouduin ottamaan koronarokotteen. En olisi vieläkään ottanut, vaan alkaa kohta olemaan niin vaikeaa tämä normaali eläminen että näin sitten pakotetaan rokote ottamaan. Ensisijaisesti halusin ottaa rokotteen poikien takia, ettei minuun tulisi ja sitä kautta heihin tarttuisi tauti. Vaikka en kylläkään usko edes siihen, että rokote sitä suojaa tautia vastaan antaa, korkeintaan lieventää niitä oireita, jos sitäkään. Niin, vähän kaksijakoinen on taas tämä ajatus, että turhaan tavallaan sen puolesta otin, kun en näihin usko. Niin paljon on nyt tullut ilmi muutenkin, että rokotteen saaneetkin on sairastuneet, joten se siitä sitten. Liekö tuurissaan että kuka saa ja kuka ei ja minkälaisena tauti tulee, oli rokotetta tai ei.

Mutta siis nyt kun ei esimerkiksi edes jääkiekkopeleihin pääse jos ei ole koronapassia, tai edes syömään tms. niin olen niinkin itsekkäistä syistä, kuin tällaisista liikenteessä. Olisihan se vieläkin ollut mahdollista, ettei olisi vain ottanut sitä rokotetta, mutta on se nyt kiva kuitenkin välillä käydä edes jossain. Lain puitteissa ei pakoteta rokotetta ottamaan, mutta muilta osin kyllä pakotetaan. On tämä hommaa.

Aion myös kertoa, mikäli korona meihin iskee, mutta ainakin kohta kaksi vuotta on hyvin saanut välteltyä. Eihän sitä koskaan tiedä, mistä ja milloin sen voi saada, mutta jotenkin silti tuntuu, että olisi kai tuo jo jostain tullut jos olisi tullakseen. Minäkin kuitenkin olen liikkunut niin paljon tässä kahden vuoden aikana. Jos nyt jouluun asti selviäisi kuitenkin ilman tartuntaa, ettei joulua tarvitsisi missään eristyksissä olla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti