Ajattelin kertoa kolmannesta synnytyksestä.
Vauvan kasvua ja vointia seurattiin polilla ihan ahkeraan, koska minulla oli tosiaankin taas raskausajan diabetes. Muutaman kerran jouduin käymään liikehälyjen takia synnyttäjien vastaanotolla käyrillä ja ultrassa, kun en tuntenut vauvan liikkeitä. Jouduin myös ennen synnytystä tulemaan sairaalaan ja jäämään osastolle seurantaan, koska en tuntenut vauvan liikkeitä ja niitä tuli todella vähän. Myös supistuksia tuli epäsäännöllisesti. Yhden yön jälkeen lääkäri päätti käynnistää synnytyksen. En onneksi joutunut kauaa odottelemaan tällä kertaa saliin pääsyä, vaan pääsin sinne muutamassa tunnissa. Lääkäri laittoi alkuun minulle tuplaballongin, mutta eipä se pysynyt hetkeäkään paikoillaan kun paikat olivat jo niin kypsät. Seuraava käynnistys yritys oli sitten salissa kalvojen puhkaisu. Ballonki auttoi kuitenkin vähän ja omia napakoita supistuksia tuli kuitenkin, että keho yritti käynnistellä synnytystä myös itse.
Osastolla sydänkäyrillä ollessa tuli ihan napakoita supistuksia ja ne piirtyivät myös käyrälle. Hoitaja kysyi, että käykö nuo kipeää? Tuumasin, että käyhän ne ja sitten mua rupes ihan hirveästi naurattamaan ja nauroin aivan vedet silmissä siinä sängyllä. Hoitaja tuijotti ja totesi että ootko tosissas. Että yleensä kun tällaisia käyriä näkee, niin synnyttävät äidit tekee jotain ihan muuta kun nauraa vedet silmissä, että oispa kaikki tämmösiä. No, minulla tunnetusti on korkea kipukynnys ja kun tietää että se oli tervettä kipua, niin siihen pystyi asennoitumaan sen mukaan. Sitä osasi olla jotenkin niin rentoja ja hengitellä vain supistusten läpi. Niitä ei kuitenkaan siinä vaiheessa tullut ihan tiheään.
Synnytyssaliin päästyä minulle sattui aivan ihana kätilö ja siellä oli myös lääkäriopiskelija, jonka annoin olla mukana synnytyksessä. Sain syödä rauhassa ja asettua ns. taloksi, mieskin oli vielä kotona ja aikoi tulla sieltä hiljoksiin. Vai oliko töissä, en muista enää. Kalvot puhkaistiin joskus puoli viiden kieppeillä ja pääsin vähäksi aikaa ammeeseen. Jouduin kuitenkin nousemaan ammeesta pois, koska jostain syystä laitteet eivät piirtäneet vauvan sydänkäyrää vedessä, niin jouduin sängylle hetkeksi, että saivat käyrät otettua ja ottavat sitten laitteet pois ja pääsen takaisin veteen. Kätilö lähti pois huoneesta opiskelijan kanssa ja ennen kuin ovi meni kiinni, kuulin kun hän sanoi opiskelijalle että kyllä sinä tänä iltana vauvan syntymän näet. Kalvojen puhkaisun jälkeen supistukset tihenivät ja voimistuivat vähitellen, mutta hengityksellä sai supistukset otettua vastaan. Mies kerkesi vähän aikaa hieroa selästä. Ennen ammeeseen pääsyä katsottiin että olen 7cm auki. Menin vessan kautta takaisin ammeeseen ja kun veteen istahdin, sanoin miehelle, etten voi olla täällä että mua ponnistuttaa. Mies painoi hälytysnappia ja takaisin sängylle.
Tässä vaiheessa ihmettelin, että eihän se vauva vielä voi syntyä että ihan justiinsa olin 7cm auki, mutta niin vain oli paikat auki. 5 minuutin ponnistusvaiheen jälkeen meidän ihana kuopuksemme syntyi. En muista, mutta kovin montaa kertaa ei tarvinnut ponnistaa. Koko synnytyksen kesto oli vajaa 2 tuntia. Ei kerennyt salissa kyllä tehdä oloa kotoisaksi. En tarvinnut mitään lääkkeellistä kivunlievitystä ja tämä olikin tavoitteeni, että saan synnytyksen menemään loppuun asti hengityksellä, hieronnalla ja pääsen ammeeseen. Aivan ihana kokemus oli ja sitä muistelee mielellään.
