sunnuntai 23. toukokuuta 2021

Neuvola ja painon tippuminen

Meillä oli tällä viikolla taas neuvola ja suureksi yllätykseksi myös paino oli tippunut. Tai no, huomasin kyllä sen, että paino on pysytellyt aikalailla samoissa lukemissa viime viikkoina, mutta oli silti yllätys että oli jopa 0,6kg pudonnut edellisestä käynnistä. Neuvolatäti oli ihan hyvillään tuosta painon tippumisesta, koska monesti ruokavalion myötä raskausdiabeetikoilla painon nousu tasoittuu tai paino lähtee jopa laskemaan. Tähän kun vielä lisätään liikunta niin toisaalta en sittenkään ihmettele, ettei paino ole noussut vaan tippunut. Itsestä tämä tuntuu hyvältä, ettei paino ole noussut paljoa, ei sen takia että se nyt haittaisi jos se nousisi, vaan enemmän pelkäsin sitä, että selkäni ei kestä nopeaa ja liiallista painonnousua ja olisin joutunut sen takia jäämään esimerkiksi sairaslomalle. Aiemmin kuitenkin joku 400g on tullut viikossa lisää painoa, jostain rv17 eteenpäin. Nyt on rv 28 menossa ja painon tippumisen myötä paino ei ole noussut kuin vajaa 4kg ja se on vähän se. Verrattuna esikoisen raskauteen, kun painoa tuli melkein 20kg. Tosin lopussa tuli todella paljon turvotuksia ja nesteitä kehoon.

Vauvalla oli kaikki hyvin ja keskikäyrällä kasvaa. Kuten arvelinkin, saan unohtaa polikliinisen kotiutumisen. Haluavat pitää meidät tarkkailussa tuon diabeteksen takia. Harmittaa kovasti, olisin niin halunnut päästä heti kotiin enkä jämähtää sinne osastolle. Tosin, aion kyllä ilmoittaa että en aio osastolla kun korkeintaan sen kaksi vuorokautta ja sitten kotiin, jos vauvalla on kaikki hyvin. Ja mitä tuohon diabetekseen tulee niin neuvolatäti kehotti syömään ylimääräisiä välipaloja ja vaikka jotain pientä vielä ennen nukkumaan menoa ihan sillä, että päivällä olisi sokerit tasaiset. Olen siis syönytkin parin kolmen tunnin välein, mutta ehkä olen syönyt sitten liian vähän ja sokerit ei päivällä ns. nouse tarpeeksi ja nousevat sitten yöllä. Paastot on olleet korkeita ja olen yrittänyt kaikenlaista erilaista ruokaa syödä iltaisin, mutta mikään ei ole auttanut. No, nyt olen sitten syönyt niitä ylimääräisiä välipaloja niin paastot on olleet kaikki alle raja-arvon. Eli siis pitää syödä enemmän. Mulla oli ongelma iltaisin liian, tai ei liian, mutta matalien sokereiden kanssa. Iltapalan jälkeen monesti oli alle 4 verensokeri ja tuli huono olo niin oli pakko syödä jotain lisää. Jos saan paastot pysymään alhaalla sen avulla, että syön iltaisin enemmän niin sopii kyllä minulle. Vielä olisi pari iltavuoroa ja sitten alkaisi kesäloma. Nyt on pari viime vuoroa olleet töissä todella raskaita ja selkä on ollut aika kipeä ja niin ollen liikkuminenkin taas hankalampaa. Jospa kuitenkin jaksaisi vielä nämä pari vuoroa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti