Ajattelin kertoa nyt tarkemmin tästä keskenmenostani, jonka sain viime vuoden puolella. Toivottavasti tästä joku saisi vertaistukea tai tästä olisi jotain hyötyä, että tämän tänne nyt kirjoitan. Sitä en tiedä kuinka yleisesti tällaisia keskenmenoja tapahtuu, mitä minulle tapahtui. Mitä olen kysellyt, niin kenelläkään ei ole ollut samanlaista lähtötilannetta, tai kukaan ei ainakaan kertonut että olisi samalla tavalla heille tapahtunut. Usein keskenmenot ovat spontaaneja, eikä niistä saada tietoa mistä syystä keskenmeno on tapahtunut. Yleensä keskenmeno liittyy sikiön rakennepoikkeavuuteen, ei ole elinkelpoinen tai muihin toiminnallisiin syihin. Tässäpä olisi minun tarinani.
Päivystykseen vatsakivun vuoksi
Syyskuun lopussa 2019 heräsin iltapäivällä yövuoron jälkeen ihan normaalisti. Vatsaani vähän väänsi ja mietin sen johtuvan jännityksestä, olinhan vastikään tehnyt positiivisen raskaustestin ja tiesin odottavani toista lastani, en vain oikein vielä osannut tajuta sitä kunnolla. Vatsakipu kuitenkin yltyi ja menin vessaan, koska ajattelin vatsani olevan sekaisin yövuoron jäljiltä. Kipu koveni edelleen ja tuntui etten pääse vessasta takaisin sohvalle. Kipu sijoittui oikealle alavatsaan ja oli todella voimakas, alkuun kipu viilsi niin voimakkaasti, tuntui että taju lähtee. Oletettavasti kipu johtui juurikin siitä kun keltarauhanen alkoi vuotaa. Kipu jatkui voimakkaana jomotuksena ympäri alavatsaa. Soitin hätäkeskukseen ja kerroin raskauden olevan ihan alussa. Pääsin ambulanssilla päivystykseen, samalla oli kova huoli pienen puolesta. Tiesin heti, että pienellä oli joku hätänä.
Päivystyksessä mitattiin hcg eli raskaushormoni ja se varmisti asian, olin raskaana. Lääkäri ultrasi kohdun ja kertoi että jotain siellä on, mutta on todella hankala tietää, kuinka pitkällä raskaus on näin aikaisessa vaiheessa. Sanoin että todella alussa, koska vasta itse olin tehnyt positiivisen raskaustestin ja tiesin tasan tarkkaan kiertoni pituuden. Ultrauksen yhteydessä oikeasta munasarjasta löytyi iso kysta ja kävi ilmi että vatsakivun oli aiheuttanut keltarauhasen vuotaminen vatsaonteloon ja vatsaontelossa oli huomattava määrä nestettä, tai verta. Tämä jäi epäselväksi kumpaa se oli, koska yksi lääkäri puhui verestä ja toinen nesteestä. En ole koskaan aikaisemmin kuullutkaan että keltarauhanen voisi vuotaa vatsaonteloon, eikä olleet kuulleet muutkaan, joille asiasta kerroin. Kaikkia tietenkin hirvitti se, että se vuoto oli vatsaonteloon, koska alalla työskentelvät ihmiset tietävät mitä siitä pahimmillaan voi seurata. Onneksi minulle ei tullut siitä kuitenkaan mitään.
Lääkäri totesi että keskenmenon riski on erittäin suuri, mutta voi jatkua myös normaalina raskautena ja halusi seurata raskautta, joten sain uuden hcg kontrollin parin päivän päähän ja naistentautien poliklinikalle ultrausajan. Näin jälkikäteen ajateltuna, se raskaushormonikin oli sen verran matala, toki siis viitteissä ja kaksinkertaistui parissa päivässä, mutta siltikin se oli jotenkin matala verrattuna viikkoihin. Lääkäri ei missään vaiheessa kommentoinut sitä, oliko se matala ja että pystyikö siitä ennustamaan jotain, ainoastaan sanoi että hyvin on noussut kun verikoe otettiin sitten kaksi päivää myöhemmin. Tämän jälkeen sitä ei edes kontrolloitu.
Mietin itse pitkään sitä, että eihän vauvalla olisi ollut mitään mahdollisuutta selviytyä, koska se keltarauhanen vuoti sinne vatsaonteloon, toisin sanoen se ei toiminut kunnolla ja edellytykset siihen että munasolu pystyy kiinnittymään ja pysymään matkassa, on että keltarauhanen toimii ja minulla se ei toiminut. Vai oliko sitten itse vauvassa jokin vikana, ja elimistöni päätti päättää raskauden, jos vauva ei olisi ollut elinkelpoinen. Hankalia asioita, varsinkin kun ei ole saanut selvyyttä että mitkä asiat siihen keskenmenoon nyt sitten johti, vai voiko sitä koskaan tietää. Suurinosahan on selittämättömiä. Kaikella on tarkoituksensa, mutta silti välillä päässäni itää pieni ajatus siitä, että jos se keltarauhanen olisi kuitenkin pysynyt kunnossa ja toiminut oikein, olisiko minulla nyt toinen lapsi täällä. Tiedän, ettei näitä asiota kannattaisi miettiä, mutta minulla on ollut pakko näitä miettiä.
Raskauden seuranta
Päivystysreissun jälkeen alkoi sitten reilun kuukauden piina ja kävin useamman reissun 1-2 viikon välein naistentautien poliklinikalla ultrassa, seurasivat vauvan kehitystä ja miten muutenkin raskaus etenee. Samalla seurasivat kasvaako kysta ja että lähteekö vatsaontelossa oleva neste itsestään "sulamaan" vai pitääkö sille tehdä jotain. Nestemäärä vatsaontelossa oli onneksi pienentynyt seuraavassa ultrassa, eikä sille sen kummemmin tarvinnut tehdä mitään. Muistaakseni tässä samaisessa ultrassa näkyi sikiökaiku ja oliko sitä seuraavassa ultrassa niin vauva ei vastannut viikkoja, oli viikon kehitystä jäljessä. Ei kuitenkaan ollut tuulimuna vaan ihan oikea pieni siellä oli. Lääkäri totesi, että noin varhaisessa vaiheessa jopa yksi millimetri voi vastata useampaa päivää, joten lääkäri ei ollut huolissaan vauvan koosta vielä tässä vaiheessa. Joka kerta oli toisaalta helpotus, raskaus eteni, mutta silti samalla oli todella ahdistavaa, kun ei kuitenkaan saanut sitä toivottua lausetta että raskaus etenee normaalisti, vaan aina joutui käymään uudestaan ja uudestaan näytillä, koska vauva ei lääkäreiden mielestä kasvanut tarpeeksi nopeaa. Jossain vaiheessa luulivat jopa että olen oletettua vähemmillä viikoilla, se ei kuitenkaan voinut olla mahdollista kun otti huomioon että olin tehnyt positiivisen raskaustesin jo syyskuussa. Jotenkin sekin kertoi jo että kaikki ei ole kunnossa ja käsittelin tätä asiaa ja tulevaa menetystä jo etukäteen, vaikka viimeiseen asti toivoi että kaikki menisi hyvin.
Itsellä oli siitä lähtien, kun jouduin sinne päivystykseen, tosi vahva tunne että tämä ei tule päättymään hyvin, ja odotti vain sitä että milloin raskaus menee kesken. Huoli oli kova. Minulla on ollut aina jokin epämääräinen aisti tulevasta ja olen yrittänyt luottaa omiin aisteihini ja tuntemuksiini. Esimerkiksi tiesin esikoisesta jo monta vuotta ennen kuin rupesin häntä odottamaan, että hän on poika. Tiesin myös että olen raskaana ennen kuin tein positiivisen testin ja tiesin myös tästä toisesta että odotan, ennen testin tekemistä. Se tunne tulee aina niin vahvana ja on osoittautunut aina oikeaksi, ja nyt keskenmenon jälkeen ei ole näitä tunteita tullut, joten olen tiennyt jo ennen menkkojen alkamista etten ole raskaana. Myös kaikkia muita tuntemuksia on, yleensä tiedän jos jollekiin on tapahtunut tai tapahtumassa jotain pahaa, nämä ei ole kivoja tuntemuksia.
Lokakuun puolenvälin paikkeilla löytyi sitten syke pieneltä, joten se taas antoi vähän lisää toivoa siitä, että josko kaikki sittenkin menisi hyvin. Tunne siitä, että tämä kuitenkin päättyy, ei vaan väistynyt vaan koko ajan tuli vahvemmaksi ja vahvemmaksi. Keskeytynyt keskenmeno todettiin lokakuun lopussa 2019, kun raskausviikkoja oli 9+6. (Keskeytynyt keskenmeno tarkoittaa siis keskenmenoa, joka ei ole lähtenyt itsestään vuotamaan pois, vaan kuollut sikiö/alkio/vauva, miksi itse kukanenkin haluaa häntä kutsua, on jäänyt kohtuun.) Lääkäri kertoi että valitettavasti raskaus on mennyt kesken. Hämmennystä aiheutti myös se, että raskausoireet olivat edelleen läsnä, lievää pahoinvointia, väsymystä ja rinnat olivat todella arat ja raskausoireet jatkuivat siihen asti, kunnes tyhjennys käynnistyi.
Keskeytynyt keskenmeno
Itse tyhjennys tapahtui kotona. Sain naistentautien poliklinikalla esilääkkeen ja oikeat tyhjennyslääkkeet ja ohjeet kotiin. Oli onneksi viikonloppu. Kivut oli kovemmat, mitä normaalisti menkoissa ja muistutti ehkä tosi lievästi supistuksia. Varmaan ne niitä olikin, mutta eivät olleet mitenkään voimakkaita. Suurinosa taisi tulla ulos jo heti samana päivänä kun olin tyhjennyslääkkeet ottanut, itse asiassa vuoto alkoi jo edellisenä yönä, koska esilääke kuitenkin valmistelee kohtua tyhjentymiseen. Ajattelin vain että siinä lähti meidän pieni enkelilapsi viimeiselle matkalle ja mikä kamalinta, vessanpytystä alas. Toisaalta olin helpottunut kun kaikki oli ohi, se että tiesin pari päivää vielä kantavani kuollutta lasta sisälläni, ei tuntunut mitenkään mukavalta vaan halusi päästä siitä tunteesta eroon.
Kerkesin käydä myös sellaisia tunteita läpi, että oli mennyt reilu pari kuukautta ihan hukkaan nyt tämän asian kanssa. Jos olisin pystynyt näkemään tulevan, tai olisin vain luottanut siihen omaan vaistooni, ettei kaikki mene hyvin, niin olisin voinut sanoa jo siellä päivystyksessä että keskeyttävät koko raskauden. Mutta olisinko lopulta pystynyt siihen, ilman että olisin katsonut koko raskauden loppuun asti. En tiedä. Olisinko mahdollisesti jo uudestaan raskaana, jos raskaus olisi keskeytetty aiemmin, eikä kroppa olisi kerennyt mennä niin "sekaisin", koska sehän kuitenkin oli valmistautunut siihen, että olen raskaana ja oman aikansahan se vie, että kroppa palautuu takaisin. Näyttääkö keskenmeno kuitenkin papereissa "paremmalta", mitä raskauden keskeytys, eipähän tarvitse jatkoa ajatellen aina selitellä lääkäreille.
Joulukuussa tuli vielä lisää voimakkaita kipuja ja pelkäsin että kohtuni on taas tulehtunut. Tulehdusta ei onneksi ollut, kohtu oli vain todella hellä jälkivuodon jälkeen. Vuoto kesti yhteensä ehkä 6-7 päivää, loppupäivät oli enemmän vain pelkkää tiputteluvuotoa. Alkuun vuoto tietenkin oli paljon runsaampaa, mitä normaaleissa menkoissa, mutta oikeastaan sen ensimmäisen päivän jälkeen määrä muuttui normaaliin ja siitä pikkuhiljaa väheni. Viimeisinä päivinä saattoi olla tunteja ettei vuotanut ollenkaan ja sitten alkoi taas vähäinen vuoto. Tämä kaikki oli kuitenkin normaalia. Kolmen kierron verran elimistö oli sekaisin ja kierrot venyivät pitkiksi, ennen kuin sitten tasottuivat taas normaaleiksi.
Minulla on kuva pienestä, valitettavasti en tajunnut pyytää silloin kuvaa, kun vauva oli viimeisen kerran elossa, siitä ei ollut kuvia sitten enää jälkikäteen tietokoneella, niin sain sitä edellisen ultrauskerran kuvan. En halunnut kuvaa enää vauvasta kun hän oli jo kuollut. Olen kehystänyt kuvan ja se on senkin päällä, vieressä on enkeli, johon saa aina sytyttää kynttilän kun siltä tuntuu. Alkuun sytytinkin kynttilän joka päivä. Nyt ehkä kerran viikossa. Suru on muuttanut muotoaan ja syli on erittäin tyhjä.
Päivystykseen vatsakivun vuoksi
Syyskuun lopussa 2019 heräsin iltapäivällä yövuoron jälkeen ihan normaalisti. Vatsaani vähän väänsi ja mietin sen johtuvan jännityksestä, olinhan vastikään tehnyt positiivisen raskaustestin ja tiesin odottavani toista lastani, en vain oikein vielä osannut tajuta sitä kunnolla. Vatsakipu kuitenkin yltyi ja menin vessaan, koska ajattelin vatsani olevan sekaisin yövuoron jäljiltä. Kipu koveni edelleen ja tuntui etten pääse vessasta takaisin sohvalle. Kipu sijoittui oikealle alavatsaan ja oli todella voimakas, alkuun kipu viilsi niin voimakkaasti, tuntui että taju lähtee. Oletettavasti kipu johtui juurikin siitä kun keltarauhanen alkoi vuotaa. Kipu jatkui voimakkaana jomotuksena ympäri alavatsaa. Soitin hätäkeskukseen ja kerroin raskauden olevan ihan alussa. Pääsin ambulanssilla päivystykseen, samalla oli kova huoli pienen puolesta. Tiesin heti, että pienellä oli joku hätänä.
Päivystyksessä mitattiin hcg eli raskaushormoni ja se varmisti asian, olin raskaana. Lääkäri ultrasi kohdun ja kertoi että jotain siellä on, mutta on todella hankala tietää, kuinka pitkällä raskaus on näin aikaisessa vaiheessa. Sanoin että todella alussa, koska vasta itse olin tehnyt positiivisen raskaustestin ja tiesin tasan tarkkaan kiertoni pituuden. Ultrauksen yhteydessä oikeasta munasarjasta löytyi iso kysta ja kävi ilmi että vatsakivun oli aiheuttanut keltarauhasen vuotaminen vatsaonteloon ja vatsaontelossa oli huomattava määrä nestettä, tai verta. Tämä jäi epäselväksi kumpaa se oli, koska yksi lääkäri puhui verestä ja toinen nesteestä. En ole koskaan aikaisemmin kuullutkaan että keltarauhanen voisi vuotaa vatsaonteloon, eikä olleet kuulleet muutkaan, joille asiasta kerroin. Kaikkia tietenkin hirvitti se, että se vuoto oli vatsaonteloon, koska alalla työskentelvät ihmiset tietävät mitä siitä pahimmillaan voi seurata. Onneksi minulle ei tullut siitä kuitenkaan mitään.
Lääkäri totesi että keskenmenon riski on erittäin suuri, mutta voi jatkua myös normaalina raskautena ja halusi seurata raskautta, joten sain uuden hcg kontrollin parin päivän päähän ja naistentautien poliklinikalle ultrausajan. Näin jälkikäteen ajateltuna, se raskaushormonikin oli sen verran matala, toki siis viitteissä ja kaksinkertaistui parissa päivässä, mutta siltikin se oli jotenkin matala verrattuna viikkoihin. Lääkäri ei missään vaiheessa kommentoinut sitä, oliko se matala ja että pystyikö siitä ennustamaan jotain, ainoastaan sanoi että hyvin on noussut kun verikoe otettiin sitten kaksi päivää myöhemmin. Tämän jälkeen sitä ei edes kontrolloitu.
Mietin itse pitkään sitä, että eihän vauvalla olisi ollut mitään mahdollisuutta selviytyä, koska se keltarauhanen vuoti sinne vatsaonteloon, toisin sanoen se ei toiminut kunnolla ja edellytykset siihen että munasolu pystyy kiinnittymään ja pysymään matkassa, on että keltarauhanen toimii ja minulla se ei toiminut. Vai oliko sitten itse vauvassa jokin vikana, ja elimistöni päätti päättää raskauden, jos vauva ei olisi ollut elinkelpoinen. Hankalia asioita, varsinkin kun ei ole saanut selvyyttä että mitkä asiat siihen keskenmenoon nyt sitten johti, vai voiko sitä koskaan tietää. Suurinosahan on selittämättömiä. Kaikella on tarkoituksensa, mutta silti välillä päässäni itää pieni ajatus siitä, että jos se keltarauhanen olisi kuitenkin pysynyt kunnossa ja toiminut oikein, olisiko minulla nyt toinen lapsi täällä. Tiedän, ettei näitä asiota kannattaisi miettiä, mutta minulla on ollut pakko näitä miettiä.
Raskauden seuranta
Päivystysreissun jälkeen alkoi sitten reilun kuukauden piina ja kävin useamman reissun 1-2 viikon välein naistentautien poliklinikalla ultrassa, seurasivat vauvan kehitystä ja miten muutenkin raskaus etenee. Samalla seurasivat kasvaako kysta ja että lähteekö vatsaontelossa oleva neste itsestään "sulamaan" vai pitääkö sille tehdä jotain. Nestemäärä vatsaontelossa oli onneksi pienentynyt seuraavassa ultrassa, eikä sille sen kummemmin tarvinnut tehdä mitään. Muistaakseni tässä samaisessa ultrassa näkyi sikiökaiku ja oliko sitä seuraavassa ultrassa niin vauva ei vastannut viikkoja, oli viikon kehitystä jäljessä. Ei kuitenkaan ollut tuulimuna vaan ihan oikea pieni siellä oli. Lääkäri totesi, että noin varhaisessa vaiheessa jopa yksi millimetri voi vastata useampaa päivää, joten lääkäri ei ollut huolissaan vauvan koosta vielä tässä vaiheessa. Joka kerta oli toisaalta helpotus, raskaus eteni, mutta silti samalla oli todella ahdistavaa, kun ei kuitenkaan saanut sitä toivottua lausetta että raskaus etenee normaalisti, vaan aina joutui käymään uudestaan ja uudestaan näytillä, koska vauva ei lääkäreiden mielestä kasvanut tarpeeksi nopeaa. Jossain vaiheessa luulivat jopa että olen oletettua vähemmillä viikoilla, se ei kuitenkaan voinut olla mahdollista kun otti huomioon että olin tehnyt positiivisen raskaustesin jo syyskuussa. Jotenkin sekin kertoi jo että kaikki ei ole kunnossa ja käsittelin tätä asiaa ja tulevaa menetystä jo etukäteen, vaikka viimeiseen asti toivoi että kaikki menisi hyvin.
Itsellä oli siitä lähtien, kun jouduin sinne päivystykseen, tosi vahva tunne että tämä ei tule päättymään hyvin, ja odotti vain sitä että milloin raskaus menee kesken. Huoli oli kova. Minulla on ollut aina jokin epämääräinen aisti tulevasta ja olen yrittänyt luottaa omiin aisteihini ja tuntemuksiini. Esimerkiksi tiesin esikoisesta jo monta vuotta ennen kuin rupesin häntä odottamaan, että hän on poika. Tiesin myös että olen raskaana ennen kuin tein positiivisen testin ja tiesin myös tästä toisesta että odotan, ennen testin tekemistä. Se tunne tulee aina niin vahvana ja on osoittautunut aina oikeaksi, ja nyt keskenmenon jälkeen ei ole näitä tunteita tullut, joten olen tiennyt jo ennen menkkojen alkamista etten ole raskaana. Myös kaikkia muita tuntemuksia on, yleensä tiedän jos jollekiin on tapahtunut tai tapahtumassa jotain pahaa, nämä ei ole kivoja tuntemuksia.
Lokakuun puolenvälin paikkeilla löytyi sitten syke pieneltä, joten se taas antoi vähän lisää toivoa siitä, että josko kaikki sittenkin menisi hyvin. Tunne siitä, että tämä kuitenkin päättyy, ei vaan väistynyt vaan koko ajan tuli vahvemmaksi ja vahvemmaksi. Keskeytynyt keskenmeno todettiin lokakuun lopussa 2019, kun raskausviikkoja oli 9+6. (Keskeytynyt keskenmeno tarkoittaa siis keskenmenoa, joka ei ole lähtenyt itsestään vuotamaan pois, vaan kuollut sikiö/alkio/vauva, miksi itse kukanenkin haluaa häntä kutsua, on jäänyt kohtuun.) Lääkäri kertoi että valitettavasti raskaus on mennyt kesken. Hämmennystä aiheutti myös se, että raskausoireet olivat edelleen läsnä, lievää pahoinvointia, väsymystä ja rinnat olivat todella arat ja raskausoireet jatkuivat siihen asti, kunnes tyhjennys käynnistyi.
Keskeytynyt keskenmeno
Itse tyhjennys tapahtui kotona. Sain naistentautien poliklinikalla esilääkkeen ja oikeat tyhjennyslääkkeet ja ohjeet kotiin. Oli onneksi viikonloppu. Kivut oli kovemmat, mitä normaalisti menkoissa ja muistutti ehkä tosi lievästi supistuksia. Varmaan ne niitä olikin, mutta eivät olleet mitenkään voimakkaita. Suurinosa taisi tulla ulos jo heti samana päivänä kun olin tyhjennyslääkkeet ottanut, itse asiassa vuoto alkoi jo edellisenä yönä, koska esilääke kuitenkin valmistelee kohtua tyhjentymiseen. Ajattelin vain että siinä lähti meidän pieni enkelilapsi viimeiselle matkalle ja mikä kamalinta, vessanpytystä alas. Toisaalta olin helpottunut kun kaikki oli ohi, se että tiesin pari päivää vielä kantavani kuollutta lasta sisälläni, ei tuntunut mitenkään mukavalta vaan halusi päästä siitä tunteesta eroon.
Kerkesin käydä myös sellaisia tunteita läpi, että oli mennyt reilu pari kuukautta ihan hukkaan nyt tämän asian kanssa. Jos olisin pystynyt näkemään tulevan, tai olisin vain luottanut siihen omaan vaistooni, ettei kaikki mene hyvin, niin olisin voinut sanoa jo siellä päivystyksessä että keskeyttävät koko raskauden. Mutta olisinko lopulta pystynyt siihen, ilman että olisin katsonut koko raskauden loppuun asti. En tiedä. Olisinko mahdollisesti jo uudestaan raskaana, jos raskaus olisi keskeytetty aiemmin, eikä kroppa olisi kerennyt mennä niin "sekaisin", koska sehän kuitenkin oli valmistautunut siihen, että olen raskaana ja oman aikansahan se vie, että kroppa palautuu takaisin. Näyttääkö keskenmeno kuitenkin papereissa "paremmalta", mitä raskauden keskeytys, eipähän tarvitse jatkoa ajatellen aina selitellä lääkäreille.
Joulukuussa tuli vielä lisää voimakkaita kipuja ja pelkäsin että kohtuni on taas tulehtunut. Tulehdusta ei onneksi ollut, kohtu oli vain todella hellä jälkivuodon jälkeen. Vuoto kesti yhteensä ehkä 6-7 päivää, loppupäivät oli enemmän vain pelkkää tiputteluvuotoa. Alkuun vuoto tietenkin oli paljon runsaampaa, mitä normaaleissa menkoissa, mutta oikeastaan sen ensimmäisen päivän jälkeen määrä muuttui normaaliin ja siitä pikkuhiljaa väheni. Viimeisinä päivinä saattoi olla tunteja ettei vuotanut ollenkaan ja sitten alkoi taas vähäinen vuoto. Tämä kaikki oli kuitenkin normaalia. Kolmen kierron verran elimistö oli sekaisin ja kierrot venyivät pitkiksi, ennen kuin sitten tasottuivat taas normaaleiksi.
Minulla on kuva pienestä, valitettavasti en tajunnut pyytää silloin kuvaa, kun vauva oli viimeisen kerran elossa, siitä ei ollut kuvia sitten enää jälkikäteen tietokoneella, niin sain sitä edellisen ultrauskerran kuvan. En halunnut kuvaa enää vauvasta kun hän oli jo kuollut. Olen kehystänyt kuvan ja se on senkin päällä, vieressä on enkeli, johon saa aina sytyttää kynttilän kun siltä tuntuu. Alkuun sytytinkin kynttilän joka päivä. Nyt ehkä kerran viikossa. Suru on muuttanut muotoaan ja syli on erittäin tyhjä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti