Viimenen kouluviikko on ohi... Huh!
Kyllä sai taas painaa niska limassa kouluhommia, tämä nyt oli odotettavissa mutta ketutti se silti nyt kouluviikolla. Meillähän oli siis aikasemmin tänä vuonna useita vapaapäiviä kouluviikoilla tai muutaman tunnin koulupäiviä. Nyt ne sitte kostautu ja koulupäivät veny parhaimmillaan 10h pitusiksi ja siihen vielä vajaan 3h matkat päälle. Krooh. Vähänkö olin kuitti. Eikä asiaa auttanu yhtään se että keskiviikko aamuna heräsin nenä tukossa ja hiekkapaperi kurkussa... No, semmosta se on elämä välillä. Jos sen verran tuosta koulusta nii meillä oli siis opinnäytetöiden esittelyitä, me ei toki vielä olla sitä esitelty ees ku aihekki saatiin vasta muutama viikko sitte (kiitos sairaaloiden jotka eivät viiti vastata edes sitä etteivät rupea yhteistyöhön). Sit oli projektiopintojen esittelyt ja mulla ei ees aika riittäny ku ei ollu ku 10 minuuttia varattu aikaa per esitys! Oisin tarvinnu varmaan tunnin. Ruotsin kirjallinen ja suullinen koe oli, neki meni niin penkin alle että rupes ihan naurattaan. :D Uusintaan menee, ei voi mitään, seki oli kyllä odotettavissa... Keskiviikkona oli jotain, mitähän sitä oli ees, ainii gerontologian taitopajoja ja simulaatioita. Mitattiin verenpainetta ja happisaturaatiota ja verensokeria. :D Ei elämä, meinas vähä naurattaa... No saatiin me sit harjotella elvytystäki ja se on ihan jees, sitä nyt saa harjotella aina. Nii ja saatiin me noista taitopajoista sit se EA2. Ei kyllä siihenkään paljo vaadittu. Tai sitte mää vaan oon nii hyvä. :D Torstai meni edelleen oppareiden parissa ja sit oli gerontologian tentti, hyvin meni se onneksi. Perjantaina oliki sit semmonen 20 minuutin rykäsy, hoitoelvytyksen taitotesti. :) Minä oisin halunnu pumppaamaan, elvyttämään siis sitä nukkea ku tuntuu että se on ainut minkä osaa oikeasti ja varmasti, mutta mulla oli kolme jätkää samassa ryhmässä nii eihän ne mun antanu pumpata ku oon raskaana. Sanoivat vaan että sinähän et pumppaa vaan mee antaan happia. Okei okei, kyllä mää yritin väittää vastaan mutta kolme vastaan yks, tietäähän sen miten siinä käy...
No mitäs sitte. Kävin mää lauantaina taas hakemassa puheterapiaa yhen toisen kaverin luota sitte. :) Hällä on 4kk ikäinen tyttö. Paljo puhuttiin synnytyksestä ja siitä kaikesta mitä siellä tapahtuu. Synnytyksen kestosta jne. Oli mukava kuulla jo tämäki puoli siitä että minkälaista se on. Oli ollu kuulema hyvä kokemus mutta kipeäähän se käy ja voi olla tosi hankalaa olla, mutta mitään pelkoja tai kauhutarinoita ei kuitenkaan ollu kerrottavana. Ainut mikä oli ottanu päähän nii oli sairaalan yökkö ku se oli kuulema ollu täys mulkku. Niitähän löytyy, ja oon itekki kuullu tästä kyseisestä henkilöstä melko paljo juttua, nii täytyy olla kyseessä sama henkilö ku en nyt usko että kovin montaa samalla tarinalla liikkuvaa henkilöä siellä on. Ei pidä uusia äitejä oikein minään ja saattaa ottaa vauvan vain pois eikä kerro mitä tekee ja ns. piilossa haukkuu äidin huonoksi äidiksi jos nyt on syöttämässä vauvaa eikä ole vauvalle vaihtanut vaippaa... Ihmeellisiä yökköjä. Jos mulle sattuu se nii saa kyllä kuulla kunniansa. En minäkään ihan kaikkea suodata ja varsinki ku on eka lapsi kyseessä nii muutenki voi olla aika herkillä sitte.
Kaverin mies myös tuumasi että kannattaa ilman muuta lähtä isän synnytykseen matkaan, onhan se kokemus eikä tarvi äidin yksin siellä olla. Melko haljua kai se ois yksin ollakki, hyi! Kun mun ukko meinas että se ei lähe, hermoheikko ku on. Sanoin sit sille että tuut kyllä varmasti ainaki sinne osastolle vai mikä lie onkaan, ku se synnytys voi kestää montaki tuntia, että jos ei ite saliin uskalla just sillon tulla ku vauva syntyy nii sit on oma häpiä. Mutta yksin ei kyllä mua jätä. On se tulossa neuvolaan seuraavalla kerralla nii jospa se neuvolatätiki sais sille puhuttua järkeä että kanattaa lähtä synnytykseen mukaan. :) Sain myös hyvää tietoa siitä että noita liitoskipuja voi olla myös synnytyksen jälkeen. Ku alkaa paikat palautua takasi. En mää oo ees hoksannu aatella että niinki päin voi olla. Nii ei tartte sitte säikähtää ku tulee samanlaiset kivut takasi, tai voi tulla. Puhuttiin myös niistä viimeisistä raskausviikoista ja siitä ku vauva potkii raivona ja monottaa johonki kylkiluihin ja kuin kipeää se käy. Melkoista myllerrystä on jo nyt ollu tuolla mahassa ku toki koko ajan tuntuu liikkeet paremmin ja paremmin nii vähä kauhullaki ootan sitä ku se rupeaa kunnolla jyttyyttään. :D
Eilen sitte ukko sai tuntea ekan pikkusen potkun. :) Mää tunnustelin saunassa tuota kohtua ja jostain kohti löyty semmonen kovempi kohta ja olin ihan varma että vauva on siinä, se mikä kohta siinä tuntu, ei kyllä käyny selväksi. :D Mutta tuumasin ukolle että tuuppa kokeileen. Se kokeili sievästi nii sanoin että paina lujempaa, tunnetko semmosen kovan siinä, nii tunsi ja sanoin että siinä se vauva on. Sitte se potkas ja ukko tuumas että nyt se potkas ja sanoin että nii potkaski. :D Musta tuntuu että tämä kokemus oli mulle jotenki erityisempi mitä ukolle itelle. :D Ukko tuumas vaan sitte että no kyllähän noita kerkeää tuntea kyllästymiseen asti. Mää sanoin sitte että minä varmasti joo, mutta eihän ukko niitä potkuja tunne ku sillon vaan ku tulee kokeileen että onhan se nyt eri jännää. Ei kai meille sen erikoisempaa, viikko kerralla eteenpäin. :) Keskiviikkona ois sokerirasituskoe.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti