Synnytyskertomus

Aion kirjoittaa oman synnytyskertomukseni realistisesti ja niin kuin minä sen koin, kipuineen päivineen. Pyrin kirjoittamaan postauksen suhteellisen asiallisena tekstinä kuitenkin. Haluan kirjoittaa tämän ihan omana postauksena, koska tästä tulee sen verran pitkä, niin ajattelin, että on helpompaa kirjoittaa ihan oma postaus. Ei jää muiden asioiden joukkoon vähän niin kuin piiloon. Sisältövaroitus, ei ehkä kannata lukea, jos ei halua lukea "likaisia yksityiskohtia".

Sen piti olla ihan tavallinen keskiviikko ja käyn vain äitipolilla normaalissa kontrollissa sen raskausdiabeteksen kanssa. Normaalisti otettiin sydänkäyrä ja eihän se mennyt läpi. Ei mennyt edelliselläkään kerralla. Kävin lääkärin juttusilla ja keskusteltiin synnytyksestä ja käynnistyksestä ja siitä, että en käynnistystä, varsinkaan lääkkeellistä sellaista halua. Lääkäri ultrasi vauvan ja ultrauksessa kaikki kunnossa. Kokoarvio oli nyt 3,1-3,2kg ja lääkäri koko ajan toitotti sitä, ettei tämä saa kasvaa suuremmaksi kuin esikoinen. Mikä oli mielestäni vähän ihmeellistä, koska ei esikoinenkaan ollut kuin vajaa 3,3kg, eli ei todellakaan mikään suuri vauva. Lääkäri kuitenkin sanoi, että mikäli uudessa sydänkäyrässä on ongelmaa, eikä se mene läpi, niin täytyy käynnistää. Eihän se mennyt läpi, joten jouduin yhtäkkiä jäämään osastolle käynnistykseen, ja osastolle sen takia, että voidaan seurata noita käyriä. Minulle laitettiin ballonki jo polilla ja sieltä tosiaan siirryin osastolle. Harmitti ihan hirveästi kun yhtäkkiä olikin niin kiire saada vauva maailmaan. Olisin mieluummin halunnut vielä vähän aikaa odottaa ja olisin kerennyt tehdä kotona kaikki loput järjestelyt.

Pääsin itse osastolle ja sain sieltä oman paikan, yllättäen 3 hengen huoneesta ja huoneessa oli kaikki paikat täynnä. Joka paikka osastoista oli niin täynnä, että aivan itseäkin ihmetytti. Olin sellaisella osastolla, missä on myös syöpäsairaita, ei pelkästään odottavia äitejä ja äidit vauvojen kanssa ovat vielä eri osastolla. Ballonki kerkesi olla minulla peräti 2,5h ja sen jälkeen ilmoitin hoitajalle, että se tippui jo pois. Lääkäri tutki minut ja olin 4cm auki ja kanavaa oli ehkä 1cm jäljellä. En kuitenkaan päässyt synnytyssaliin, koska kaikki salit olivat täynnä, tai näin minulle kerrottiin, mutta kuulin muualta, ettei siellä ihan kaikki salit edes olleet täynnä. Mies kävi jotain tavaroita tuomassa minulle osastolle, mutta kyseisellä osastolla oli vain 30min vierailuaika niin ei mies kerennyt kauaa siellä olemaan, tosin nyt jälkeenpäin sain kuulla että on siellä muidenkin miehiä ollut pidempään puolisoitaan tukemassa kuin sen 30 minuuttia.

Supistukset alkoivat aika pian sen jälkeen, kun ballonki laitettiin, mutta ne eivät olleet mitenkään kipeitä, vähän tuntuivat epämiellyttäviltä ja jatkuivat kuitenkin sen jälkeen, kun ballonki tippui pois. Osastolla ei oikein ollut hirveästi tekemistä, joten käveleskelin siellä pitkin käytäviä, en lähtenyt osastolta pois, koska annoin puolisolle rahat ja kaikki, ettei vaan kukaan niitä osastolla varasta. Ihan mukavasti tuli sen ballongin poislähdön jälkeenkin supistuksia ja ihan napakoita että sai hyvin harjoitella hengittämistä, mutta ei voinut vielä sanoa, että supistukset olisivat kovin kipeitä olleet. Pari kertaa olin käyrillä osastolla ja silloin käyrissä ei ollut ongelmaa. En päässyt kuitenkaan kotiin yöksi, koska niitä piti seurata, mutta yöllä käyriä ei kuitenkaan seurattu. Ihan hyvin olisin siis voinut mennä kotiin yöksi. En päässyt yöllä myöskään saliin ja hoitaja sanoikin että harvemmin ottavat yöaikaan saliin, ainoastaan ne, jotka tulevat suoraan synnyttämään. Turhautuneisuus oli tässä vaiheessa jo melko korkealla ja näin ollen stressitaso vaikutti myös kehooni ja supistukset loppuivat kokonaan. Sain yöksi unilääkkeen, mutta ei se auttanut mitään ja valvoin koko yön. 5-7 väliin torkahtelin ja sen verran keho rentoutui, että alkoi aina supistus ja niihin sitten havahduin aina hereille.

Aamulla olin jo siinä pisteessä että lähdenkö kävelemään osastolta pois, kun mitään ei tapahdu. Pääsin aamulla käymään lääkärin juttusilla ja olin ennen tapaamista sanonut jo hoitajalle että kerro sille lääkärille, että täällä on erittäin turhautunut odottaja, hoitaja tuumasi että hän on sanonut jo. Kovasti se yritti kertoa että he eivät voi tilanteelle mitään ja sanoinkin että ymmärrän sen ihan täysin, mutta on hyvä että joku, joka voi ns. päättää näistä asioista niin on tietoinen kuinka turhautunut olen ja ensin oli niin hirveä kiire saada synnytys käynnistymään ja sitten joudun odottamaan saliin pääsyä ties kuin kauan. Olihan se hyvä, tietenkin, että seurattiin vauvan vointia, mutta kun tilanne ei edennyt mitenkään ja piti vain seurata, niin ei minusta siinä nyt niin hirveä kiire ollut ja en ymmärtänyt osastolla yhtään sitä että koko synnytys piti nyt yhtäkkiä käynnistää. Olisin itse halunnut vielä, että olisivat edes muutaman päivän pidemmälle odottaneet.

Minun piti olla toisena jonossa saliin, mutta ainakin kaksi lähti osastolta synnyttämään ennen minua, joten en luottanut tähän "jonotus systeemiin", totta kai jos jollakin on radikaalisti tilanne muuttunut ja kiilannut edelle niin eihän sille mitään voi. Lääkäri totesi että eihän me tietenkään voida pakottaa täällä olemaan, mutta olisi hyvä seurata niitä käyriä. Ennen lääkärille pääsyä ei tosiaan taas vauvan käyrä mennyt läpi ja hoitaja kävi sen etukäteen viemässä lääkärille. Sanoin sitten lääkärille, että kyllä minä voin päivän täällä olla, että saatte seurata käyriä, mutta jos en päivän aikana saliin pääse, niin soitan miehelle, että hän tulee hakemaan minut yöksi kotiin, en minä jaksa kohta synnyttää, jos joudun ennen synnytystä monta vuorokautta valvomaan, kun en saa sairaalassa nukuttua. Lääkäri vielä yritti sitä sanoa, että jos yöllä pääsisi saliin niin menettää sen vuoronsa jos on kotona, no ei paljoa kyllä siinä vaiheessa kiinnostanut kun hoitajat olivat jo sanoneet osaston puolella, että ei sinne yöllä pääse. Lääkäri kirjasi asiat ylös, että illalla lähden jos en saliin pääse ja pyysi vielä uuden käyrän tunnin päähän. Teki myös aukiolotutkimuksen, onneksi ei tilanne ollut mennyt taaksepäin vaan kanavaa oli edelleen 1cm jäljellä ja olin sen 4cm auki.

Aamupäivän aikana otettiin vielä uusi käyrä, se oli jo aamullista parempi, muttei vieläkään päästänyt kokonaan läpi kun sykkeiden vaihteluita oli liian vähän, tämä voi kertoa esimerkiksi siitä, että vauva on uupunut tai jotain. Sain lounaan eteeni ja olin rupeamassa syömään, niin hoitaja kävi sanomassa että syö ja sitten päästään saliin, ihanaa! Pakkasin tavarat ja kävin vessassa ym. minulla oli molemmat puhelimet mukana sairaalassa, onneksi laitoin kakksopuhelimen peiton alle piiloon, koska vessasta tullessani meidän huoneesta tuli joku mustalaismies ja sen verran rekisteröin että en ollut kyllä sänkynaapureilla nähnyt, että olisi sen näköistä ihmistä meidän huoneessa käynyt. Hänellä oli suhteellisen kiire pois huoneesta, mutta en siinä kohtaa tajunnut että olisin hänet pysäyttänyt, koska tuli justiinsa ovella vastaan. Kävi ilmi, että hän oli varastanut vieruspaikalta puhelimen. Perimmäisessä sängyssä oli ihminen, mutta hänkin oli luullut että tuli joku kaveri paikalle, koska mies oli kysynyt jotain nimeltä, ja oli luullut että se vieruspaikkalainen oli etsinyt jotain omasta laatikosta, vaikka todellisuudessa tämä mies oli penkonut sitä laatikkoa. Tarina ei kerro, saatiinko tätä kyseistä ihmistä kiinni ja saiko vieruspaikkalainen puhelimensa takaisin, mutta harmitti kyllä hänen puolestaan, kun näki varkaan omin silmin ja olisi ehkä ollut mahdollisuus hänet pysäyttää, no ei voi mitään. Itse tarkistin huoneeseen mennessä kaikki tavarani ja onneksi kaikki oli tallessa. Mutta tämäpä tästä.

Pääsin siis saliin ennen yhtä, eli jouduin melkein 24h odottamaan saliin pääsyä, että pääsisi synnytys kunnolla vauhtiin. Soitin miehelle osastolta, että saa tulla suoraan sinne synnyttäjien vastaanotolle, pääsen saliin, hän oli sieltä jo suunnittelemassa lähtöä, että tuo minulle vähän lisää tavaraa jne. Kerkesin itsekseen olla salissa vähän aikaa ja kiikkutuolissa kiikuskelin, ei kauaa mennyt kun rupesin rentoutumaan niin supistuksetkin kerkesivät tulla takaisin, ennen kuin ehdittiin mitään edes tekemään. Puoliso tuli yhden jälkeen myös saliin ja puoli kahden aikaan tuli hoitaja ja lääkäri ja puhkaisivat kalvot. Lapsivesi oli normaalia ja laittoivat vauvalle anturin ja sain mennä takaisin kiikkutuoliin. Huoneessa kävi myös aamuvuorolainen ja antoi samalla raporttia iltavuorolaiselle ja käytiin vielä synnytystä ja toiveita yhdessä läpi. Kerroin että haluaisin sinne ammeeseen, mutta tässä vaiheessa eivät päästäneet, kun piti seurata niitä vauvan sykkeitä. Kävimme läpi myös synnytysasentoa ja toivoin itse, että saisin olla kylkiasennossa, ettei tulisi niin pahaa repeämää ja paikat pysyisivät paremmin mukana. Jossain vaiheessa piti lähteä käymään vessassa, niin siinä vaiheessa valahti kaikki lapsivedet pitkin lattiaa ym. tuli kiire mennä vessaan, ettei ihan joka paikka kastu. Sen jälkeen ei lapsivettä hirveästi enää tullutkaan, eli kaikki meni siinä. Tuntui jotenkin hassulta kun ei sille voinut tehdä mitään, nauratti kun puoliso siivoili lattiaa, onneksi oli isot topat housuissa, muuten olisi saanut varmaan soittaa siivoojan paikalle.

En päässyt ammeeseen ollenkaan vauvan sykkeiden takia, en kyllä paljon myöhemmin enää edes kysynyt sitä amme mahdollisuutta. Suihkuun kuitenkin pääsin, kun kysyin onko se mahdollista, tiesin että vesi tekisi hyvää ololleni, enkä muista että olisi ikinä suihku tuntunut niin hyvältä, mitä se siellä tuntui. Vei pahimmat piikit supistuksista pois, enkä olisi millään halunnut lähteä suihkusta pois, mutta pakko sieltä oli jossain vaiheessa pois kuitenkin tulla. Pitkään istuskelin kiikkutuolissa ja kirjoittelin vielä vauvan vauvakirjaa samalla kun otin supistuksia vastaan, selailin puhelinta ja kirjoittelin viestejä. Jossain vaiheessa kätilö katsoi tilannetta ja olin 5cm auki. 16 jälkeen halusin ilokaasun avuksi pahimpiin supistuksiin ja istuin sängyllä niin, että minulla oli useampi tyyny vatsan edessä ja nojasin niihin ja vatsa vähän roikkui ilmassa, kaikista paras asento oli tuo. Välillä tahtoi paikat puutua niin kävin kyljellään, mutta se ei tuntunut ollenkaan hyvältä, joten palasin aina tuohon etukumaraan istuvaan asentoon. Mies hieroi välillä selkääni ja sain lämpötyynyn myös selkään. Kokeilin lämpötyynyä myös vatsaan mutta se ei tuntunut hyvältä, selässä oli parempi. Aika pitkään pystyin viestiäkin laittamaan niille, ketkä tiesi minun olevan synnyttämässä ja taas jossain vaiheessa katsottiin että olin 7cm auki. Pikkuhiljaa supistukset alkoivat kovenemaan ja hengittäminen alkoi tuntua hankalalta vaan olisi mieluummin halunnut laittaa vastaan. Minulle laitettiin puudutetta, minkä olisi pitänyt auttaa supistuksiin, tai ettei ne olisi tuntuneet niin kauhean kipeiltä, mutta itsestä kyllä tuntui että se vain pahensi tilannetta ja tuli aivan älyttömän kova paineen tunne alakertaan ja sanoinkin puolisolle kun kätilö lähti pois, että ei tämä kyllä auttanut yhtään vaan pahensi tilannetta. Myöhemmin kätilö kuitenkin sanoi, että puudute mahdollisesti rentoutti kuitenkin paikkoja niin, että viimeiset sentit avautuivat sitten rytinällä ja siltä se kyllä tuntuikin.

Kätilö ehdotti vielä pudendaalipuudutusta ja lääkäri olikin tulossa sitä laittamaan, kätilö pyysi että olisin käynyt vielä vessassa ennen laittoa ja minusta tuntui etten pääse sinne vessaan asti, kun supistukset tekivät jo niin kipeää että sai itkeä ja huutaa. Vessasta pois tullessa tuntui jo että on pelkkä kestosupistus päällä ja mikään ei auta ja huusin suoraa huutoa, puoliso tuli auttamaan minut takaisin vessasta sänkyyn kun en itse päässyt ja supistus vain jatkui ja jatkui ja sanoinkin jo, ettei tämä lopu ollenkaan. Istuin vähän aikaa sängyn reunalla, että sen verran olisi saanut huokaistua että pääsisi edes selälleen sen puudutteen laittoon. Väkisellä piti mennä ja se teki niin kipeää, etten muista oliko Leosta niin kipeät ne viimeiset supistukset. Lääkäri ei pystynyt puudutetta enää laittamaan, vaan sanoi, että tämä onkin ihan auki ja saa alkaa ponnistaa. Laitettiin kaikki valmiiksi ja menin kyljelleen, kätilö opasti hienosti oikeat asennot ja mihin päin pitää ponnistaa. Siinä vaiheessa kun sai alkaa pieniä ponnistuksia tekemään, niin kaikki kivut hävisi ja koko saliin laskeutui hiljaisuus. Pidin puolisoa kädestä ja ponnistin minkä jaksoin, tosin en ihan täysiä, koska muistin poliklinikan lääkärin sanat, että sitten kun kätilö käskee ponnistamaan niin paljon kun jaksaa niin älä kuitenkaan ponnista ihan täysiä. Enkä missään vaiheessa aivan täysiä ponnistanutkaan. Itse ponnistusvaihe kesti 9 minuuttia, 2 minuuttia pidempään, mitä esikoisesta. Koko synnytys kesti loppusessaan vajaa 5 tuntia. Nopeaa siis eteni, kun vihdoin saliin asti päästiin. Sain toisen asteen repeämän, mutta se nyt ei tuntunut oikeastaan missään, esikoisen repeämään verrattuna ja repeämän pystyi tällä kertaa korjaamaan synnytyssalissa, niin ei tarvinnut leikkaussaliin lähteä. Nopea synnytys, viimeisimpiä supistuksia lukuunottamatta aivan miellyttävä kokemus ja jos olisi tiennyt että ne viimeiset supistukset ei kestä kuin sen hetken ja kaikki on valmista, niin ajatus olisi siinä hetkessä ollut aivan eri. Siinä hetkessä kuitenkin ajattelin, että jos nämä jatkuu näin niin en kyllä tunti tolkulla kestä mitenkään. Onneksi ei tarvinnut kestää. Illalla päästiin jo osastolle. Vauva kävi vähän aikaa lämpökaapissa kun lämpö oli syntymisen jälkeen aika matala, mutta muuten ei ollut mitään ongelmaa pienellä.

Kaksi yötä oltiin osastolla ja sen jälkeen päästiin kotiin.