sunnuntai 2. tammikuuta 2022

Uusi vuosi

Uusi vuosi alkoi meillä hiljalleen. Otimme uutta vuotta vastaan isomummulassa ja mummulassa. Söimme hyvää ruokaa ja läheisten kanssa pelailimme ja saunoimme. Kuopus ei vielä käänny, mutta hän kovasti kuitenkin mummulassa liikkui viltiltä pois ja jopa todella nopeaa. Kysyinkin anopilta, että onko kuopusta siirretty, kun saunaan lähtiessä hän oli aivan toisinpäin viltillä. Eivät olleet siirtäneet ja iltapalaa syödessä huomasin kun kuopus oli lähtenyt viltiltä vaeltelemaan ja oli matolla menossa hyvää vauhtia ja ottanut Pentikin pupunkin mukaan. Mihin lie oli menossa.

Jumiuduin kiinni anoppilan kujatien pätkällä, kun roska-auto oli käynyt taas tallaamassa tien niin pehmeäksi, ettei siitä päässyt. Tai pääsi, mutta jäin varmaan ainakin 5 kertaa kiinni tielle ja saattoi yhtäkkiä yrittää vetäistä ojaan, vaikka vauhtia ei ollut kuin ihan mateluvauhdin verran. Oli tarkoitus että olisin käynyt juhlistamassa vähän uutta vuotta, mutta en uskaltanut lähteä autolla enää, kun olisin kuitenkin jäänyt kiinni uudestaan sinne tielle. Molemmat pojat jaksoivat valvoa uuden vuoden aattona vähän pidempään ja näkivät raketteja.

Miehellä ollut nyt tämä väliviikko lomaa ja huomenna takaisin töihin. Tosin on hän kyllä loman aikana käynyt kahdesti työmaalla, että eipä se pelkkää lomailua ole ollut. Tästä se arki lähtee taas liikenteeseen. Keskiviikkona on 5kk neuvola.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti