Oon tosiaan ollu jo siellä harjoittelussa 4 viikkoa, joista 3 olin ohjaajani kanssa aika tiiviisti. Nyt tämä viikko on mennytkin lähinnä vapailla ja viikonloppuna ois töitä. Keskiviikkona alkoi siis työt ihan virallisesti, joten saan tästä loppu harjoittelusta palkan. Jes, saapahan vähä enemmän nyt rahaa, mitä ajattelin ku luulin että aloitan työt vasta juhannukselta. Mutta miksipä ei töitä vois töinäki tehä ku talo on käyny jo tutuksi ja vanhuspuoli on niin tuttua, ettei sitä tarvi enää opetella. Opettelussa oli että muistaa kaikkien 30 asukkaiden nimet. Kaikkien sukunimeä en vielä muista, mutta osan ainaki. Huh. Mutta palkka onneksi tosiaan juoksee nii jospa sitä taas jonku aikaa sitte pärjäis. Sille kotihoidontuelle ei nyt pysty jäämään kuitenkaan ku korkeintaan vuodenvaihteessa, koska mulla on tuo koulu vielä kesken ja jos meinaa kouluviikot saada kunnialla menemään, niin poika on saatava johonki hoitoon. Mutta ei ole hoitopaikkaan oikeutta jos on kotihoidontuella, joten ainut mahdollisuus oli tämä.
Välillä on tosi ristiriitaisia ajatuksia siitä, että oisko kotona vai ei. Ku sillon ku on töissä, nii herää ajatus että ois ihanaa jos vois olla enempi kotona. En toki nytkään mitään täyttä listaa tee, ehkä ens listassa on sit enempi töitä, tiiäppä sitä... Nii sais olla pojan kans enempi. Mutta sitte ku on kotona useamman päivän nii tulee semmonen olo, että ainiin joo en mää tykkää olla kotona. Joskus ehkä kaipais ihan vaan sitä omaa rauhaa, ettei ois ketään pyörimässä siinä jalkoissa. Sais olla vaan ihan yksin. Se on kuitenki melko harvoin mahdollista, valitettavasti. Jos haluaa omaa rauhaa nii sit pitää ite lähtä vähäksi aikaa johonki. En tiiä, oisko se sit hyvä että sais mennä niinä päivinä töihin ku itseä huvittais ja sitte ois niinä päivinä kotona ku se työnteko ei oikein nappaa. :D Toki seki riippuu paljo siitä, miten on saanu nukuttua ja millä tuulella poika on. Kitinä päivinä tuntuu että hermot menee pienimmistäki asioista riekaleiksi ja eilen illalla sanoinki jo pojalle ettei viittis enää kitistä ku on 14 tuntia sitä kitinää ja huutoa ja itkua kuunnellu.
Arki kuitenki rullaa ihan omalla painollaan ja huomaa, että kun pojalle tulee ikää lisää nii jää kuitenki aikaa noihin kotihommiinki. Alussa tuntu ettei mitään muuta ehdikkään ku pitää poikaa vain sylissä ja yrittää viihdyttää sitä ja koti oli ku hävityksen jäljiltä. Nyt kuitenki on saanu sovitettua arjen, pyykit, työn, lapsen kans olon, ruoan laiton jne. kaikki yhteen. Välillä toki tuntuu ettei oo ollu pojan kans ollenkaan, mutta seuraavana päivänä on sit enempi ku en kuitenkaan ihan joka päivä ruokaa tee jne... Mutta ei kai se auta ku lähtä tyhjentään pyykkikone. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti