sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Raskausviikko 15

Hei!

Raskausviikko 15 on meneillään ja voin sanoa, että ei tämä raskaus ole tästä juurikaan helpottanut. Niin ne raskaudet voi todellakin olla erilaisia, esikoisesta ei ollut mitään ongelmia, alun väsymyksen ym. jälkeen. Nyt taas tuntuu että mitään muuta ei olekaan kun ongelmia. Yhdestä ongelmasta kun pääsee eroon, niin tulee toinen tilalle. Ajattelin kirjoitella tänään erikseen alkuraskaudesta ja sen tuomista oireista ja vaikeuksista, sekä nyt tämän hetkisestä tilanteesta ja siitä, kuinka ihmisen elämä voidaan tehdä kerrassaan hankalaksi.

Alkuraskaus

Alkuraskauteen mahtui kaikenlaista oiretta, edellisessä postauksessa kirjoitinkin muistamattomuudesta, jonka vuoksi olin pari päivää pois töistä. Tämä onneksi helpotti parissa viikossa ja pystyin joululoman jälkeen palaamaan normaalisti töihin. Pahoinvointi oli myös läsnä n. 6 viikkoa. Kertaakaan ei tarvinnut oksentaa, mutta olo oli ihan hirveä, jos ei syönyt niin tuli paha olo ja jos söi, tuli siltikin paha olo. Varsinkin jos oli pidempi väli, ettei päässyt/kerennyt syödä niin sen sai kyllä tuntea nahoissaan. Sai aina vähän varovaisesti syödä, ettei tule takaisin ylös. Yhden kerran jouduin yökkimään, mutta mitään ei onneksi tullut ylös asti. 

Liitos- ja kohdun kasvukivut. Näitä on ollut ihan alusta lähtien. Liitoskivut välillä todella voimakkaita ja olen miettinyt että niinkö ne paikat ovat löystyneet, kun heti alkavat oireilla, vaikka viikkoja oli vasta muutamia. Kohtu on myös kasvanut ja ne kivut ei mitään miellyttäviä ole. Viikottain olen näistä kärsinyt, pahimpina viikkoina päivittäin. Harjoitussupistuksia on myös nyt tullut tosi varhaisilla viikoilla, vatsa menee kovaksi ja epämiellyttävä paineen tunne tulee alavatsalle, eivät kuitenkaan ole käyneet kipeää. Jotenkin karua tämäkin, että näitä on tulltu jo nyt, esikoisesta pahimmat liitoskivut alkoivat vasta +20 rv.

Pääkipu. Tämä viheliäinen ongelma, lähestulkoon päivittäin kärsin pääkivusta, varsinkin jos olen ollut töissä kun siellä vielä joutuu maskia käyttämään. Olen sairastanut myös kaksi migreenikohtausta nyt alkuraskauden aikana. Toinen johtui yövuorosta, kun en sen jälkeen saanut nukuttua. Toinen todennäköisesti siitä, kun paikat on olleet vain niin jumissa.

Väsymys. Alkuun väsytti niin paljon että ei vaan jaksanut yhtään mitään, ei yhtään mitään. Tuntui jo että  vaikka kuin paljon nukkuisi, niin silti vaan väsyttää, ei jaksanu olla töissä, ei jaksanu tehä kotona mitään. Voimattomuus oli myös vahvasti läsnä. Onnekis tästäkin väsymyksestä on päässyt suurinpiirtein eroon. Tuntui aivan kamalalta, kun ei jaksanut edes esikoisen kansa leikkiä.

Tämän hetkinen tilanne

Liitoskivut ja kohdun kasvukivut jatkuu, ei enää niin pahana kuin aikaisemmin, mutta välillä tuntuu ettei saa kenkiä jalkaan, kun kipuilee niin paljon. Tai ei se oikeastaan kipeää käy vaan tuntuu hankalalta ja epämiellyttävältä. Toki mahakin kasvaa, joten se tuo omalta osaltaan hankaluuksia, kun ei tahdo päästä taipumaan.

Selkäkipu on vaivannut nyt pari viikkoa, olen siitä maininnut neuvolassa ja lääkärille, mutta jostain syystä lääkäri ei ota tosissaan, vaan jakelee muutaman päivän sairaslomalappuja ja niillä ei tee yhtään mitään. Selän takia ei pysty kotona edes kunnolla kotitöitä tekemään, niin miten sitten töissä, en tiedä. Jotenkin tuntuu lääkärin olettavan, että tämä kipu jotenkin mystisesti vain katoaa. Kaupassa kävely tekee kipeää ja esimerkiksi lumen kolaaminen on yksi viimeisimmistä asioista, mitä tuon selän kanssa pystyy tekemään. Olen kuitenkin sinnillä menossa huomenna töihin, koska se lääkäri ei kirjottanu sitä saikkua ku kaks päivää. Huoh, tämä selkä on kyllä niin hankala tapaus että en tiedä mitä tämän kanssa vielä yrittäisi tehdä. Olen yrittänyt vaikka mitä, raskausajan joogaa, kehonhuoltoa ja rentoutusta, jumppaa, kävelylenkkejä, venyttelyä. En enää tiedä itsekään mitä voisi kokeilla. Lääkäri kirjoitti lähetteen fysioterapeutille, josko hän pystyisi vielä jotenkin auttamaan, mutta voin sanoa että odotukset eivät ole kyllä kovinkaan korkealla. En myöskään osaa sanoa onko noista eri jutuista ollut hyötyä vai haittaa, koska pari viikkoa selkä on ollut kuitenkin kipeänä. Myös issias vaivaa samalla, välillä oikea jalka tahtoo pettää alta, kun käy niin kipeää, eikä pysty kävelemään kunnolla.

Väsymys on viimeisen viikon aikana alkanut taas nousta. Paljon on asioita mielessä ja se voi omalta osaltaan vaikuttaa, ettei saa nukuttua. Toki myös se, kun joutuu monta kertaa yössä käymään vessassa, kun tuntuu että koko ajan pissattaa niin vie yöunia ja ei välttämättä syvään uneen sitten pääsekkään yön aikana.

Mikä on kuitenkin hyvää, niin sain dopplerin lainaan ja olen sillä kuunnellut päivittäin sykkeitä, joten ainakin pienellä on kaikki ok, vaikka itsellä nyt vähän huonosti tällä hetkellä meneekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti