sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

Supistuksia

Perjantaina tuli ensimmäiset kipeät supistukset. En osaa sanoa, johtuiko supistukset nyt vähän jälkijunassa edellispäivästä, koska siivosimme juhannussiivouksen ja siihen siivoukseen meni oikeasti koko päivä. Yli 12 tuntia, tietenkin kun ei itse pysty kovin nopeasti enää siivoamaan ja piti pitää taukoja, niin äkkiä siinä koko päivä menee. Supistuksia ei onneksi tullut kuin pari, mutta silti laittoi taas miettimään, että olisiko pitänyt lähteä näytille. En kuitenkaan lähtenyt, koska niitä ei tullut sen enempää ja vauvan liikkeet on tuntuneet koko ajan. Muutenkin oli todella voipunut ja väsynyt koko päivä. Varmasti vaikutti edellispäivän touhuaminen vointiin.

Viikonloppu meni sukulaisia ja läheisiä nähdessä. Käytiin uudessa pihasaunassa, grillattiin, käytiin lossilla ajelemassa, uimarannalla ym. Paljon oli kaikkea kivaa tekemistä. Kumpikin meistä, minä ja isi saatiin myös omaa aikaa ja oli tosi kiva. Lauantain, eli eilispäivän olin ihan ok kunnossa, ei ollut hirveästi kipuja ja muutenkin pystyi liikkumaan vähän paremmin mitä nyt monena päivänä on pystynyt.

Tänään on ollut taas vaihteeksi kipeä päivä. Aamulla en meinannut päästä ylös sängystä, koska tuonne kohtuun ja nivusiin ja kaikkiin liitoksiin, mitä ihmisestä löytyy, kävi kipeää. Vauvan liikkeet on tuntuneet taas todella epämiellyttäviltä ja iltaa kohden on taas liikkeetkin ruvenneet tuntumaan kipeiltä, onneksi kuitenkin liikkuu. Käytiin esikoisen kanssa pyöräilemässä ja siitä vatsa ei tykännyt ollenkaan, rupesi taas tulemaan kipeitä supistuksia ja tämän jälkeen on ollutkin koko ajan todella epämukava tunne vatsalla. En ole kuitenkaan vielä mitään särkylääkettä tms. ottanut, ajattelin yöksi ottaa. Jos kivut ei pahene radikaalisti nyt yön aikana niin en lähde mihinkään näytille, koska huomenna minulla on aika polille. Jos en huomenna, niin joku päivä käyn kirjoittelemassa tänne sitten siitäkin käynnistä.

Näillä mennään. On huonoja päiviä ja on hyviä päiviä. Täytyy nyt nauttia näistä lämpimistä keleistä ja siitä, että ainakin vielä saa liikkua. Rv 33 on menossa. Ja pitää yrittää laittaa kivut ym. taka-alalle, kun tällä hetkellä niillekään ei voi tehdä mitään, ja keskittyä kaikkeen kivaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti