Tänään on ollut taas pitkästä aikaa sellainen sunnuntai, että on kunnolla paneutunut uskon asioihin. Tai no paneutunut ja paneutunut, mutta kuitenkin. Yleensä kerta viikkoon olen pyrkinyt kuuntelemaan saarnoja, tai jotain muuta, mutta valitettavan usein se unohtuu tai ei ole sellaisessa paikassa, että pystyisi ihan livenä kuuntelemaan. Tälle illalle sain kuunneltua peräti kaksi saarnaa. Ensimmäiset seurat alkoivat klo 17 ja toiset 18.30.
Kaikki lähti tänä päivänä oikeastaan siitä, kun muutenkin olin ihan fiiliksissä ja paljon olen taas tätä kristillistä kasvatusta tälle päivää miettinyt. Tänään oli kummipojan ristiäiset ja näin ollen pääsin fiilikseen jo päivällä ja Jumalan sanan äärelle. Vähän harmitti, kun en kerennyt aamulla kuunnella jumalanpalvelusta, mutta sen onneksi pystyy kuuntelemaan jälkikäteen jos siltä tuntuu. Itse siis otan tosissaan nuo kummin tehtävät ja jos ei muut sitä kristillistä kasvatusta kummilapselle opeta niin olkoon se sitten minun tehtäväni, jos vanhemmat vain niin haluavat.
Ensimmäisessä seuroissa saarna oli tuttuakin tutumpi, siinä kerrottiin tuhlaajapojasta, joka palasi kotiin, niin halusin kuunnella myös toisen saarnan, koska jotenkin tuntuu, että tuo tuhlaajapoika asia on jo niin moneen kertaan käsitelty, vaikka tärkeä asia onkin ja monesti itse sana tuhlaajapoika antaa vääränlaisen kuvan ja kuulijalla jää paljon asioita kuitenkin kuulematta. Kaikkihan kertoo loppujen lopuksi Jumalasta ja hänen rakkaudestaan. Mies kysyikin saarnan puolen välin paikkeilla että onko kaikki saarnat aina noin negatiivissävytteisiä vai mitä. Siksihän sitä saarnataan, että ihmiset saisivat ajattelemisen aihetta, jos puhuttaisiin pelkistä hyvistä asioista, niin ihmisille voi jäädä vääränlainen mielikuva asioista.
Toisesta saarnasta pidin enemmän. Alkuun on hyvä kiittää Herran armosta. Hän on varjellut meitä lapsinaan ja nähnyt meidän jokaisen sydämeen. Rukoilemme, että Herra laskisi armopöytänsä niin matalalle, että me kaikki monta kertaa kompuroivat ylettäisimme saamaan uskosta vahvistusta, eikä tarvitsisi jäädä synteihin. Herra kutsuu parannukseen heitä, jotka ovat kadottaneet uskonsa. Niin kuin minäkin jossain vaiheessa.
Elämän herra, Jeesus Kristus on ollut tänä iltana meidän kanssamme. Henkensä kautta meidän keskellämme. Uskon kautta pystyy ymmärtämään sen, että Jeesus Kristus on läsnä. Me emme tiedä sitä, kuinka kauan Jumala antaa hyvän ajan jatkua, kiitämme kuitenkin tästä hetkestä, että hyvää aikaa on. Uskomisen asia on kuitenkin vapaaehtoinen. Ketään ei pakoteta uskomaan, vaan usko lähtee ihmisestä itsestään. Täytyisi antaa mahdollisuus sille että Herra pystyisi sinua puhuttelemaan. Jos tätä mahdollisuutta ei anna, usko ei ole aitoa. Herra Jeesus on valmistanut tien taivaaseen ja se tie on jokaiselle. Saatuaan kaikki synnit anteeksi, taivaan tielle on pääsy. Tie löytyy jokaiselle, joka haluaa uskoa kaikki syntinsä anteeksi.
Olenko minä syntinen? Olen. Etsinkö parannusta? Etsin.
Esimerkiksi tietyt ajatukset ovat syntisiä ja voivat harhauttaa helposti ja nopeastikin väärälle polulle. Olen ymmärtänyt, ettei syntiset ajatukset itsessään ole pahasta, jos uskoo synnit anteeksi ja katuu ajatuksiaan. Ymmärtää sen, että ajatukset eivät ole sopivia ja pyytää niitä anteeksi. Illan saarnasta tuli kyllä helpottunut olo. Ei pidä myöskään takertua yksittäisiin sanoihin, vaan kuuntelemalla täytyy pyrkiä ymmärtämään kokonaisuus. Kaikilla on aina jokin sanoma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti