torstai 2. joulukuuta 2021

Töihinpaluu

Soittelin viime viikolla pitkästä aikaa työmaalle. On ollut tarkoitus käydä siellä, mutta kun tilanne on tämä, niin ei ole viitsinyt sinne asti lähteä. On vielä mietinnässä se, mihin aikaan kesästä olen palaamassa takaisin töihin. Kävimme kuitenkin vähän läpi asioita, että saa vähän osviittaa, miten kannattaa lomat ym. pitää.

Soittelin ensin pomolle ja mietittiin sitä töiden aloitusta. Tarkoituksena ei ole palata heti töihin täysiaikaisena, vaan haluan aloittaa vähän kevyemmin. Sovittiin että sopimusta jatketaan 100%, josta sitten anon 50% ja aloitan sillä työt, lopun ajan olen osittaisella hoitovapaalla. Tämä kuulosti minulle todella hyvältä, sillä kuitenkin pärjätään, eikä kuopuksen tarvitse olla niin paljon hoidossa, onhan hän vasta niin pieni vielä ensi kesänä. Jos nyt suoraan vaihtaisin työpaikkaa, niin tuskin saisin aloittaa puolikkaalla jne. vaan joutuisin täysipäiväisesti töihin. Päivätyö on haaveissa, mutta saa nähdä löytyykö sopivaa mistään.

Osastohoitajan kanssa sovittiin lomista, pidän ainakin pitämättömät 13 päivää heti vanhempainvapaan jälkeen ja hän katsoi, että mahdollisesti voisin olla juhannukseen asti lomalla. Näiden kanssa ei onneksi vielä mikään kiire ole päättää, miten tekee, mutta tarkoitus olisi tosiaan saada mahdollisimman hyvin ajoitettua työt ja lomat, ettei lasten tarvitsisi olla niin paljon kesällä hoidossa. Haluaisin suunnitella jo ensi kesää muutenkin, mutta minulla on niinkin pieni ongelma, etten ole saanut kalenteria! Olen aina tilannut tehyn kalenterin ja tilasin nytkin, mutta sitä ei ole tullut, pyysin uutta, mutta sitäkään ei ole vielä tullut, saa nähdä tuleeko koko kalenteria. Täytyy varmaan lähteä ostamaan kaupasta kalenteri, niin saa ruveta suunnittelemaan ensi vuotta.

Käyn nyt kuitenkin joulun aikaan muualla tekemässä pari vuoroa niin saa vähän taskurahaa kun ei tuo vanhempainraha kovin päätä huimaa. En ole muuten vielä sunnuntaisin ollut töissä kun ei ole ollut tarvetta niissä paikoissa, mihin olen ilmoittanut, että voin töitä tehdä. Ihan kiva päästä vähän töihin vaikka se onkin jouluna. Mutta tässä tapauksessa ihan mielellään otan vähän rahaa ja saan minä joulua kuitenkin viettää perheen kanssa myös.

2 kommenttia:

  1. Sun blogia on niiiiiin kiva lukea!❤️

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! :) Välillä on kiireisiä viikkoja, niin kuin nyt, ettei ehdi paljon kirjoitella, mutta aina silloin kun ehtii keskittyä niin tulee kyllä tekstiä. :D

      Poista