maanantai 14. joulukuuta 2020

Ovulaatio

Sain pitkästä aikaa tässä kierrossa tikkuun kiinni ovulaatio plussan. Tämän jälkeen reilusti tunsin myös ovulaation seuraavana päivänä. Kaikenlaisia oireita on ollut rintojen todellisesta kivusta alavatsakipuihin. Myös raudan makua oli suussa jossain vaiheessa, tosin melkein heti sen jälkeen kun ovulaatio oli tullut. Väsymystä, lieviä pahoinvoinnin oireita iltaisin...

Toiveet oli tietysti korkealla, koska en edes muista millon olisi ollut näin selviä oireita. Samantyyppisiä oireita on ollut myös niissä raskauksissa, joita on aiemmin ollut. Tai itse asiassa en ihan tarkkaan muista esikoisesta että oliko siitä mitään oireita, en ainakaan niihin kiinnittänyt huomiota, mutta tämä viimeisin raskaus reilu vuosi sitten alkoi juurikin samoilla oireilla. Toisaalta taas kävi mielessä että entä jos se enteileekin taas jotain keskenmenoa tms. 

Vajaa pari viikkoa on ollut yhtä tuskaa ja vihdoin uskalsin tehdä testin. Ja negatiivinenhan se oli. Olisin voinu olla varma että saisin vihdoin myös raskaustestiin toisen viivan, mutta ei. Joten taas pudotus korkealta ja kovaa...

Pettymyksiä on nyt tullu 12. Joko niin että menkat on alkanut ja muutamia kertoja niin että olen kerennyt raskaustestin tehdä ja samana päivänä on alkanut menkat. Kierto kun on ollut niin sekaisin, niin ei ole aina ollut varmuutta siitä, kuinka pitkiä kierrot oikeasti on. Oon nyt muutaman kuukauden aikana saanut hyväksyttyä sen, että kierto on pidentynyt viikolla. Harmi sinänsä sekin kun aina aiemmin ollut tasan sen 28 päivää. Nykyään siis viikko enemmän odottelua jne. Menkkajomot on alkanut tänään. Niiden pitäisi alkaa huomenna tai viimeistään keskiviikkona, ellei sitte taas jostain syystä oo koko kierto taas totaalisen sekaisin.

Joulu tulee kuitenkin, koitetaan edes siitä nauttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti