maanantai 7. syyskuuta 2020

4 viikko

En oo ihan varma jaksanko sittenkään joka viikko tätä päiväkirjaa tänne postata... Ei sillä että motivaatio olisi mennyt vaan sillä, että jotenki tuntuu nyt kun tuo painon putoaminen on tasoittunut, niin en oikein näe syytä joka viikko raportoida, jos lähtee esimerkiksi vaikka 200 grammaa painoa pois. Mieluummin niin että näkisi pidemmältä aikaväliltä niitä tuloksia. Nyt on kuitenkin ensimmäinen neljä viikkoa taputeltu, niin jos kuukauden välein esimerkiksi kirjoittelisi sitten pidemmän postauksen. Ja tarkoitus olisi nyt neljän viikon kuurin jälkeen ehkä vähän nostaa niitä hiilihydraattimääriä, niin saisi kunnolla aloitettua myös treenit.

Ketogeeninen ruokavalio jatkuu siis edelleen, tai no voiko sitä enää ketogeeniseksi sanoa, mutta ainakin vähemmän hiilihydraatteja. On kyllä nopeaa mennyt tämä aika. Kuukautiskiertokin vaikuttaa tällä hetkellä melko reippaasti tähän projektiin. Yleensä ennen kuukautisia olo on todella turvonnut ja pallomainen, ja on sitä tälläkin hetkellä. Paino on seilannut 0,5kg suuntaan ja toiseen, mutta ei ole pudonnut. Saa nähdä, kun pääsee taas tästä loppukierrosta ohi, niin putoaako paino enemmän. Toivottavasti. Vatsan seudulta on kuitenkin lähtenyt -2cm ja lantiosta myös -2cm, mittasin keskiviikkona, eli 3,5 viikon jälkeen. Eli ei huono. Tarkoitus on mitata aina välillä ja niistäkin tiedottaa tänne miten homma etenee.

Lauantaina meillä oli lapsen synttärit ja pitihän sitä itsekin syödä kakkua ja muuta hyvää, olo oli kyllä koko päivän aivan älyttömän täysi ja turvonnut ja tuli jotenkin huono olo muutenkin. Miten paljon vaikuttaa yhden päivän herkuttelu, morkkis on kyllä aivan jäätävä näin jälkikäteen että ei taida tulla kovin montaa päivää tästä eteenpäin herkuttelua... Eipä se onneksi hirveästi vaikuttanut tähän, onneksi. Mutta nyt uus viikko ja uudestaan ruotuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti