Parisuhde

Ajattelin vähän kirjoittaa meidän parisuhteesta, millainen se on ja onhan siihen mahtunut ylä- ja alamäkiä, mutta kaikesta on selvitty. Meillähän on yhteistä taivalta jo pitkälti takana, ajateltuna siten, että molemmat olemme vasta vähä reilu kolmikymppisiä. Yhteistä taivalta on siis takana jo 13 vuotta, joista naimisissa olemme olleet 7 vuotta. Se on pitkä aika se. Muistan kun ennen naimisiin menoa oli joku kriisi, en paljoa viihtynyt kotona, vaan halusin olla kavereiden kanssa ja mies taas oli kotona, mietin jo jossain vaiheessa eroakin kun tuntui että kaikki ahdisti ja mikään asia ei ollut hyvin. Niin siitä kuitenkin vain selvittiin ja ruvettiin suunnittelemaan häitä. Muistan vieläkin kun suhteen alkuaikana mieheni huolehti siitä, mitä muut sanovat kun hän kerkesi täyttää vuosia aiemmin kuin minä ja minä olin vasta 17. Muistan jo tuolloin sanoneen, ettei se haittaa, koska täytän ihan kohta 18 ja kuitenkin kun ollaan parisuhteessa niin tuskin kukaan katsoo sitä ikää niin tarkkaan, vaikka nyt vähän aikaa kerkesin alaikäinen ollakin.

Minusta on hienoa, että me olemme mieheni kanssa kasvaneet yhdessä. Monesti kun parisuhde alkaa nuorena, niin jossain elämän vaiheessa kasvetaan niin erilleen, ettei suhde ole enää toimiva. Tai näin olen ainakin kuullut ja onhan se totta, ettei arvot välttämättä ole nuorena samanlaisia, kuin aikuisena, tai jokin muu, rupeaa tuntumaan aikuisena tärkeämmältä ja arvot ei siinä vaiheessa enää sen puolison kanssa kohtaa ja yhteiselosta ei näin ollen tule enää mitään. Meillä se on kuitenkin pääpiirteissään pysynyt toimivana. Meillä on elämän suhteen samanlaiset arvot ja samanlaisia tavoitteita. Eikä ne ole juurikaan tässä elämän edetessä muuttuneet. Vuosien varrella, sitä oppii tuntemaan toisen jokseenkin hyvin, silti vieläkin tulee uusia asioita esiin, tai uusia mielenkiinnon kohteita jne. Eikä se minusta ole yhtään huono asia. Kyllähän itselläkin mielenkiinnon kohteet muuttuvat vuosien aikana. Minusta on myös hyvä, että uusia mielenkiinnon kohteita tulee myös yhdessä.

Vaikka olemme olleet pitkään yhdessä, arki rullaa silti omalla painollaan ja saatetaan tehdä jotain odottamatontakin välillä. Minusta se arjen pyörittäminen kuitenkin on luontevaa ja varsinkin nyt kun on perhettä, niin ei sitä ole aikaa ja toisaalta ei kaipaakaan mitään erikoista normaalin arjen pyörittämisen lisäksi. Joskus on kiva vain olla kotona. Se on ihan kivaa että varsinkin kesällä pääsee vaikka käymään jossain mökillä tai pienellä reissulla koko perheen kesken. Tai jos esikoiselle on hoitaja, niin pääsee käymään yhdessä vaikka syömässä. Kuitenkin sitä kahdenkeskistä aikaakin on ja sitä saadaan, jos sitä kaivataan. Sitä ei välttämättä tarvitse aina viettää jossain muualla. Monesti saatetaan laittaa esikoinen nukkumaan ja katsotaan sen jälkeen sohvalla elokuvaa ja jos ei jakseta katsoa loppuun, niin katsotaan joku toinen ilta se loppuun. Nyt tietenkin oma aika on vähän rajallisempaa kun on vauva talossa, mutta hyvin on saanut myös sitä omaa aikaa. Esikoinen on käynyt mummulassa yökylässä, niin ollaan oltu kotona vain vauvan kanssa, sekin on helpottanut arkea. On myös sovittu jo hoitopaikka pojille muutaman viikon päähän, niin päästään miehen kanssa katsomaan jääkiekkopeliä kahdestaan. Mikä onkaan parempi tapa viettää yhteistä aikaa, kun yhteisen harrastuksen parissa.

Meilläkään ei aiemmin ole hirveästi ollut kotona yhteistä aikaa, minun kolmivuorotyön takia ja olen paljon viikonloppuina töissä, mutta nyt kun olen ollut kotona pidemmän aikaa ja mieskin oli kesällä lomalla, niin sitä yhteistä aikaa ja tekemistä on ollut nyt jopa enemmän. Hyvää vastapainoa ollut kyllä nyt, muuten niin kiireisen arjen keskellä. Kuitenkin tämä seuraava vuosi on vähän erilainen, kun itse olen koko ajan kotona vauvan kanssa, mutta esikoinenkin on nyt hoidossa ja mies on töissä. Jospa sitä kahdenkeskistä aikaa riittäisi myös vauvan tulon jälkeen. Välillä on myös kiva päästä esikoisen kanssa kahdestaan johonkin ilman vauvaa. Meillä alkaakin uimakoulu parin viikon päästä maanantaisin ja se kestää jouluun asti.